Kipparin plotterivertailu??

Jonkinlasena referenssilaitteena käytetty, muita vertailun plottereita kolmisen kertaa kalliimpi laite sai 4 tähteä ja arvion "hyvä mutta kallis".

Varsinaisen testijutun jälkeen oli yhden sivun selostus, jossa kerrottiin kyseisen laitteen menneen testin aikana jumiin niin, että tavallisen käyttäjän konstein sitä ei enää saanut toimimaan. Jumitus oli toistunut toisella samanlaisella laitteella.

Minusta tällainen plotteri on "kallis ja kelvoton".

Lehden jutussa todettiin, että kyseinen laite oli "epäonninen" ja että samantapainen ongelma voi tulla eteen muillakin laitteilla. Enpä vain muista aikaisemmin kuulleeni tai nähneeni tietoja moisista jumituksista, vaikka lähes jokaisessa plotterikeskustelussa aina joku painottaa (ihan aiheelisesti) paperikarttojen tärkeyttä vedoten yleisluontoisiin uhkakuvin elektroniikan pettämisestä tai yksityiskohtien katoamiseen ulospäin zoomatessa.
9100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yksi voi olla sattuma eikä siitä voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Lehdessä kuitenkin mainittiin, että niitä oli toinenkin. Vaikuttaa siltä, että laadunvalvonnassa on aukko. Furunoa (saa kai sen nimenkin sanoa?) pidetään yleensä ammatilaisvehkeenä ja tässäkin sen hinta oli tuplat muihin nähden eikä edes antenni kuulunut mukaan.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun haastajan asemassa olevat panostavat tuotteeseensa enemmän ja hyvänä pidetyt jäävät lepäämään laakereilleen. Oli aika hyvä muistutus kuolevaisuudesta.

Äänestä

Mulla on lowrancen plotteri/kaiku, muutaman kerran viimeisen kuuden vuoden aikana pitänyt buutata kesken ajon kun kartta ei ole päivittynyt ruudulla matkan edetessä. Muuten toiminut ongelmitta. Laite maksoi n. tonnin karttoineen kun ostin uutena eli ns. perusvärkki.

Äänestä
  • Hiukan vastaavia kokemuksia samasta kinkeripiiristä. Käytössä on kaksi Simradin vehjettä, josta toinen on vaihdettu takuun puitteissa käynnistysongelman takia. Toimi moitteettomasti, muttei lähtenyt aina käyntiin.

    Pitää muistaa, että monessa laitteessa on edelleen Windows XP käyttis ja kaikkihan tietää kuinka hyvä se on...tosin viimeinen toimiva :D

    Äänestä

Plotterihan ei koskaan ole ensisijainen navigointimenetelmä, joten väliäkö tuolla jos se vaikka kerran kuukaudessa täytyisikin bootata?

Äänestä
  • Toisaalta, kun siitä on rahaakin maksettu, niin olisihan se kiva, jos se toimisi riippumatta siitä, mitä muita välineitä on käytettävissä.

    Äänestä

  • Kyllä plotteri on normaalisti ensisijainen navigointiväline, koska se on siihen paras. Mutta toissijaiseen välineeseen viiveetön siirtyminen ei saa olla ongelma.

    Äänestä

  • toistapäin kirjoitti:

    Kyllä plotteri on normaalisti ensisijainen navigointiväline, koska se on siihen paras. Mutta toissijaiseen välineeseen viiveetön siirtyminen ei saa olla ongelma.

    Juuri näin.

    Äänestä

Halloo! Suomessa on oikeasti pieni kaveripiiri väsäämässä "testejä" toistensa bisneksistä. Joitain huonoja ominaisuuksia on helppo unohtaa loppupäätelmästä ja pisteytyksestä, varsinkin saunaillan jälkeen.
Eipä tarvitse katsoa telkkarista kuin "merikilometri", tajuaa heti millaisten mikkihiirien käsissä homma pyörii.

Äänestä

Ainakin katunavigaattoreissa on sekä Windowsin että Linuxin päälle rakennettuja softia, mutta tietääkö kukaan käyttääkö joku plotterimerkki Linuxia. Sellaiseen olisi vähän helpompi ehkä luottaa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksinäin kirjoitti:

Jonkinlasena referenssilaitteena käytetty, muita vertailun plottereita kolmisen kertaa kalliimpi laite sai 4 tähteä ja arvion "hyvä mutta kallis".

Varsinaisen testijutun jälkeen oli yhden sivun selostus, jossa kerrottiin kyseisen laitteen menneen testin aikana jumiin niin, että tavallisen käyttäjän konstein sitä ei enää saanut toimimaan. Jumitus oli toistunut toisella samanlaisella laitteella.

Minusta tällainen plotteri on "kallis ja kelvoton".

Lehden jutussa todettiin, että kyseinen laite oli "epäonninen" ja että samantapainen ongelma voi tulla eteen muillakin laitteilla. Enpä vain muista aikaisemmin kuulleeni tai nähneeni tietoja moisista jumituksista, vaikka lähes jokaisessa plotterikeskustelussa aina joku painottaa (ihan aiheelisesti) paperikarttojen tärkeyttä vedoten yleisluontoisiin uhkakuvin elektroniikan pettämisestä tai yksityiskohtien katoamiseen ulospäin zoomatessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu