Mä en kestä enään!!

Morjens

Kannattaa hakea apua. Jos opiskelet mene käymään koulun tarjoamalla lääkärillä, ja jos olet töissä työterveyden kautta, ja jos olet työttömänä, niin varat ajan omaan terveyskeskukseen.

Yksi suorempi vaihtoehto päästä terapiaan yms avun piiriin, on nopeampi, mutta maksaa hieman enemmän. Ota yhteyttä sähköpostilla tai puhelimella johonkin psykoterapeuttiin, ja kysy miten saisin Kelan maksaman terapian. Ensimmäiset kerrat pitää maksaa itse, ja maksavat noin 50-80€/45min. Lisäksi tarvit lääkärin lausunnon joka maksaa käynteineen noin 100€. Nämä samat toki saa myös kunnan maksamana, mutta silloin täytyy aloittaa omasta terveyskeskuksesta.

Luetteloa terapeuteista http://www.psyli.fi/psykoterapeuttiluettelo/hae_psykoterapeuttia

Itse olen myös pakko-oireinen. Oireet ovat pääasiallisesti toisten vahingoittamisen pelkoa ja seksuaalisia. Koko päivä menee itellä myös näiden kanssa taisteluun.

Psykoterapiaan kannattaa ehdottomasti mennä jos Kela sen myöntää ja jos ei myönnä, kannattaa mennä kuitenkin, jos oma taloudellinen tilanne sen sallii.
Olen 43-vuotias nainen ja kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä n. 30 vuotta. Monenlaista vaihetta on ollut ja sairaus on aiheuttanut paljon kärsimystä ja haittaa. Toisaalta olen viettänyt aina ns normaalia elämää, kyeten peittämään sairauteni. Mulla oireet ovat pahentuneet aina muiden elämän kriisien yhteydessä. Niin kuin varmaan suurimmalla osalla. Kun 5 vuotta sitten erosin miehestäni, vieläpä omasta tahdostani, pahenivat oireeni muutamiksi kuukausiksi tosi paljon. Siinä kohtaa oli pitkä kuukausien sairasloma tarpeen. Hyvä puoli siinä oli kuitenkin että uusi lääkäri kirjoitti mulle reseptin Sertraliinia annos 200 mg päivässä. Aikaisemmin sitä ei oltu tarjottu mulle ja muut lääkkeet eivät auttaneet yhtä paljon. Sertralin on todella auttanut ja pitkään on olleet pakko-oireet tosi vähäisiä. Terapia on myös auttanut hyväksymään tämän sairauden ja ymmärtämään itseä paremmin.
Mulla oireet ovat lähinnä toistorituaaleja, joilla jotenkin tunnen "sääteleväni" vaikeita tunteitani. Tietenkin järjen tasolla olen aina ymmärtänyt ettei toistamisessa oikeasti ole mitään järkeä. Mutta tunteen tasolla tälläkin kummallisella logiikalla on todellakin oma funktionsa. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, onnekseni olen jo useamman vuoden elänyt parempaa vaihetta vähäisine toistoineni. Olen kuitenkin elänyt tämän sairauden kanssa jo niin kauan, että en osaa kuvitella mitä elämä olisi, jos ei koskaan mitään pakkotoistoja tekisi. Se on ikään kuin mun tapa käsitellä vaikeita tunteita. Onneksi mm terapian ansiosta olen oppinut käsittelemään niitä ns normaaleilla tavoillakin.
Olen lukenut miten jotkut sairastuneet "joutuvat" tekemään pitkiä toistorituaaleja siellä missä niin sattuu tuntumaan. Vaikka keskellä katua. Olen todella kiitollinen, että olen aina pystynyt hallitsemaan toistoimpulssejani, aika hyvin jopa vaikeimpina aikoina.
Kun sairauden hoito on kunnossa on mahdollista elää tämänkin sairauden kanssa ihan tasapainoista ja hyvää elämää.

Tutustu meditointiin, alkaa hitaasti mutta varmasti toimimaan, kun ajatukset katoaa. Mitä kauemmin harrastaa sen paremmin toimii. Youtubesta löytyy paljon videoita asiasta.

Mulla kans. Ite taas huuhtelen silmiä aivan hysteerisenä ja koko ajan tunnen että sinne nyt roisku jotain ja sit oon aivan paniikissa enkä voi nukkua ja yöunet jää sen takia lyhyiks. En vaan uskalla olla huuhtelemattakaan.

Kohtalotoverin neuvo: Mene lääkäriin HETI, ei viikon tai vuoden päästä vaan HETI!!! Ainoa keino päästä jollakin tavalla yli pakko-oireista ja kiinni normielämään on kertakaikkiaan mennä hoitoon. Itse tein sen virheen, etten puhunut oireista kenellekkään, ja vuosien jälkeen lopputulos on todennäköisesti loppuelämä erinäisissä hoidoissa ja työkyvyttömyyseläke (olen 19v). Älä pilaa elämääsi niin kuin minä tein!!

Pakko-oireet ovat yleensä hyvin sitkeitä, mutta on mahdollista niitäkin vähentää merkittävästi. Helpoin keino on minimoida stressin ja turhan kuormituksen elämästään. Stressi saattaa viedä pakko-oireisuuden siihen tilanteeseen, että "homma lähtee käsistä". Koska kuitenkin välttämättä stressiä ja kuormitusta on elämässä ja tämä keino ei varsinaisesti mitään poista on toinen keino lääkitys. En siis tarkoita masennuslääkitystä, vaikka tämäkin voi joillain toimia. Tietyt psykoosilääkkeet virallisten lääketutkimusten mukaan auttavat myös aika merkittävästi pakko-oireiseen häiriöön, vaikka tämä ei taida ole edelleenkään kovin yleisesti tiedossa edes psykiatreilla. Ainakin itse olen kyseisestä lääkityksestä hyötynyt pahimpien aikojen ylitse.

Kolmas keino on altistus eli olla välittämättä näistä, vaikka kuinka tekee mieli toistaa asioita ja jumittaa. Pidemmällä aikavälillä pakko-oireisuus alkaa tällä tavoin vähenemään. Tämä on kuitenkin suurimmalle osalle ihmisiä liian raskasta. Ainakaan itselläni ei monista yrityksistä huolimatta vaan ole voimat riittäneet tähän niin uskomattomalta kuin se monista kuulostaakin. Lisäksi en ole ihan varma ovatko tulokset aina pysyviä.

Neljäs keino on kognitiivinen psykoterapia, jossa käyttäytymismalleja koitetaan muokata siten, että pakko-oireisuus vähenee. En tunne tätä menetelmää tarkemmin enkä osaa tähän ottaa kantaa.

Viides keino on työläin. Pyrkiä selvittämään taustalla vaivaavat tunteet. Pakko-oireet eivät aiheudu turhasta, vaan niiden tarkoituksena on torjua tietoisesta mielestä itseä ahdistavat tietyt voimakkaat tunteet. Pakko-oireisuuden aiheet liittyvät jonkin (ehkä pitkänkin) assosiatiivisen ajatusketjun kautta ongelman ytimeen eli tunteisiin, jotka ovat aikoinaan olleet aiheellisia, mutta ovat syystä taikka toisesta jääneet "käsittelemättä ja pois surematta." Tai välttämättä ei ole yhtä ongelmaa vaan monia. Itselläni ovat pakko-oireisuus ja ahdistus helpottaneet suurimmalta osin sen jälkeen, kun selvisi mikä minua oikein pääosin on ahdistanut. Takaa paljastui vakava trauma, jonka olemassaolosta minulla ei ollut edes tietoa. Tämä on kuitenkin vaatinut suuren työn ja selvittelyn sekä varsinkin valtavan surun ja tuskan eli käytännössä itkemistä on riittänyt. Ja pelkkä ymmärtäminen ja selvittely ei riitä vaan vasta kyseisten tunteiden ilmaisu, käsittely ja sureminen auttavat.

Tämä tapa vaatii paljon pohtimista ja etenkin puhumista. Pitää olla hyvin motivoitunut ja monesti vielä ainakin parin vuoden intensiivisen psykoterapian, koska hyvin harvalla ihmisellä on niin läheistä ihmistä, että näistä asioista voisi oikeasti puhua. Aiheet ovat todella arkoja ja monesti hyvin häpeällisiä. Usein ongelma on tässä, että ihmisellä on tietoa ahdistuksesta ja missä tilanteissa pakko-oireet tulevat torjumaan ahdistusta. Ahdistuksen takaa on kuitenkin erittäin vaikeaa nähdä sen takana olevia ahdistuksen todella aiheuttavia tunteita. Ja itse näitä miettimällä tunteiden käsittely ei oikeastaan johda mihinkään. Tilanne saattaa mennä vaan pahemmaksi, kun ongelmat alkavat tulemaan esiin. Ihminen tarvitsee toisen ihmisen, joka ottaa tunteet vastaan. Toki voi yrittää ymmärtää itseään, mutta tunteiden käsittely tapahtuu käytännössä vasta toisen ihmisen kanssa. Kun pakko-oireista puhuu jonkun kanssa niin silloin, kun puhe alkaa tökkimään pahemman kerran ja unohtelee, on aihe itselle todella arka. Tällöin tunteet alkavat voimistumaan mutta jos toinen ihminen osaa ottaa ne oikein vastaan, myös kyseisten tunteiden käsittely edistyy ja unissa tämä työstäminen jatkuu. Suosittelisin tähän kuitenkin hyvin ammattitaitoista psykoterapeuttia, koska taustalla olevat tunteet voivat olla todella voimakkaita ja psyykettä uhkaavia. Tämä tapa kuitenkin oikeasti poistaa pakkoajatuksia. Ongelmana on tietenkin raha ja joskus aiheet ovat vain sellaisia, että ei niistä voi puhua.

Itselläni on vielä vähän pakko-ajatuksia jäljellä. Parhaimpina aikoina ei käytännössä ollenkaan. Tämä johtuu luultavasti siitä, että varsinaisen trauman myötä on tullut muutakin vahinkoa. Tiedän mihin nämä liittyvät, mutta tällä hetkellä ei kuitenkaan ole rahaa psykoterapiaan eikä ihmistä joille näistä voisi puhua.

No tuossa lyhykäisyydessään eri vaihtoehtoja miten pakko-oireisuutta voi koittaa vähentää. Ja käytännössä monilla iän myötä pakko-oireisuus saattaa helpottaa hieman ja niiden kanssa oppii yleensä elämään paremmin.

Minä paranin niistä siinä vaiheessa kun otin Jeesuksen elämääni ja sydämeeni.
Jätin kaiken hänen kannettavakseen.
Pelko kuolemaa kohtaan hävisi, pelot katosi, tarve pakkoliikkeisiin katosi, psykosomaattiset oireet katosi.
Elämäni muuttui täysin!
Tunne puoli muuttui, ajattelumaailma muuttui...
Sain kokea uusia tunteita, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan. Löysin rauhan, löysin onnellisuuden...

Tuntuu niin tyhmältä, että ihmiset ei uskalla kokeilla, vaikka se ei maksaisi heille mitään, se ei olisi millään tavalla mistään pois ja jos se ei toimisikaan (se toimii kyllä) niin olisipahan sekin sitten kokeiltu.
He eivät häviäisi mitään vaikka kokeilisivat.