Miksi varattu A joka seurustelee (Sensuroitu)

joka tykkää toisesta naisesta (täällä) ja irl. Kirjoittelee tänne imeliä rakkaudentunnustuksia hänelle? Vaikka mies on useasti vääntänyt rautalangasta, ettei hän ole kiinnostunut? Minkäänlaisessa muodossa.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

no hereillä ollaan ja sä loukkaat ,Miksi?Tosin ei se haittaa..eikä tarvitse työntää päätä pensaaseen

Äänestä

Sellaisia ne A:t on epätoivoisia tyrkkyjä. Kukaan ei huoli niin sitten pitää alkaa häpäseen itseään rupeemalla kerjuulle ruinaamaan. Uhkaileeko jo itsemurhalla ?

Äänestä
  • hänet jo huolinut yksi, en tajua miksei voi keskittyä yhteen. Miksi pitää toisen seläntakana toimia.

    Äänestä

  • Väärinonhan kirjoitti:

    hänet jo huolinut yksi, en tajua miksei voi keskittyä yhteen. Miksi pitää toisen seläntakana toimia.

    Pitäisi jonkun kertoo sen miehelle niin sit sillä ei olisi yhtään miestä.

    Äänestä

Kerroppas ensimmäinenkin esimerkki näistä imelistä rakkaudentunnustuksista jotka olis sulle (tai siis luulet olevan).,

Äänestä
  • miten olisi pieni rehellisyyden oppitunti, tai vaikka semmoinen jos tekee jotain väärin niin myöntää sen, eikä syytä muita tai VALEHTELE. Opetetaan jo lapsille.

    Äänestä

  • Voihellanlettas kirjoitti:

    miten olisi pieni rehellisyyden oppitunti, tai vaikka semmoinen jos tekee jotain väärin niin myöntää sen, eikä syytä muita tai VALEHTELE. Opetetaan jo lapsille.

    Öö minunko pitää myöntää jotain? En ole "varattu A nainen". Uteliaana vain haluan esimerkin jostain aloituksessa väitetystä asiasta, kun sellaisia en ole täältä lukenut.

    Äänestä

yksi näkökulma ,muiden joukossa

Äänestä
  • Miksii täällä puolustellaan pettäjiä? Horoilee ilmaiseksi, pahempaa kuin ottaa maksua. Jos houkutellaan sen aan mies pettämään aata ja vietellään se rakastuun niin mites aa sitten? Ei kuitenkaan mikään kaunis oo joten tuskin miestä on vaikea vietellä. Vihjaa aan pettämisestä niin sit pettää jo kostoksiki

    Äänestä

  • haha oot hyvä ,,

    Äänestä

  • voivittujenvittu kirjoitti:

    haha oot hyvä ,,

    Yhden A:n mies on viettänyt viikonloppu öitä sängyssäni.

    Äänestä

  • VihaanAnaisia kirjoitti:

    Miksii täällä puolustellaan pettäjiä? Horoilee ilmaiseksi, pahempaa kuin ottaa maksua. Jos houkutellaan sen aan mies pettämään aata ja vietellään se rakastuun niin mites aa sitten? Ei kuitenkaan mikään kaunis oo joten tuskin miestä on vaikea vietellä. Vihjaa aan pettämisestä niin sit pettää jo kostoksiki

    kirjoituksen aloittajana horottelusta, sinäkin voisit kirjoittaa noita mielipiteitäsi ihan omaan ketjuusi. Mielestäni hän ei toimi oikein, pitäisi ajatella muitakin kuin itseään. Ei muuta.

    Äänestä

  • Irtisanoudun kirjoitti:

    kirjoituksen aloittajana horottelusta, sinäkin voisit kirjoittaa noita mielipiteitäsi ihan omaan ketjuusi. Mielestäni hän ei toimi oikein, pitäisi ajatella muitakin kuin itseään. Ei muuta.

    No mikset vastaa muihin? Joku a nainen vastasi ekana ja pyydetään myös todisteita ettet vaan kuvittele joidenkin muiden juttuja sulle tarkoitetuksi.?

    Äänestä

  • VihaanAnaisia kirjoitti:

    Miksii täällä puolustellaan pettäjiä? Horoilee ilmaiseksi, pahempaa kuin ottaa maksua. Jos houkutellaan sen aan mies pettämään aata ja vietellään se rakastuun niin mites aa sitten? Ei kuitenkaan mikään kaunis oo joten tuskin miestä on vaikea vietellä. Vihjaa aan pettämisestä niin sit pettää jo kostoksiki

    Ai ai kyllä ne täälläkin kärkkäästi itseään tyrkyttävät mitäänsanomattomat massakopiot ovat aivan muita kuin näitä parjattuja A-luokan naisia.

    Äänestä

  • VihaanAnaisia kirjoitti:

    Miksii täällä puolustellaan pettäjiä? Horoilee ilmaiseksi, pahempaa kuin ottaa maksua. Jos houkutellaan sen aan mies pettämään aata ja vietellään se rakastuun niin mites aa sitten? Ei kuitenkaan mikään kaunis oo joten tuskin miestä on vaikea vietellä. Vihjaa aan pettämisestä niin sit pettää jo kostoksiki

    Pysykööt hutsulumppujen seura vaan hyvän matkan päässä minun miehistäni.

    Äänestä

nukkumaan hei hei

Äänestä

Sarjassa tyhmimmät aloitukset palstalla.

Kuka täällä kirjoittaa ja kenelle? Täällä kuka tahansa voi esiintyä ihan kenenä haluaa.
Anonyymi palsta mahdollistaa tämän. Ketä siis kannattaa syyttää täällä yhtään miestään?
Mitä jos vaan keskittyisitte omiin juttuihinne. Jos teillä sellaisia on. Kun ei näytä olevan tyydyttäviä omia juttuja. Pitää sotkea muiden juttuja ja syytellä toisia?

Kuka teki aloittajasta syyttäjän, jury:n ja tuomarin? Aukottomat todisteet varmasti löytyy.

Pikku-Kalle kysyi isältään, mennäänkö jalat edellä taivaaseen, kyllä sitä niin lähdetään, kuinkas sitä kyselet. No kun mä näin äidin makaavan keittön lattialla, jalat ovelle päin se olis varmaan lähtenyt taivaaseen, mutta naapurin setä oli sen päällä ja piteli äitiä kiinni lattiassa, vaikka äiti huusi "taivas minä tulen"

Äänestä

en ole koko aikana nähnyt täällä yhden yhtä A naisen viestiä joka olisi varattu, ja kirjoittelevan tunnistettavasti ainuttakaan viestiä miehelle, joka olisi täällä vastannut A naiselle, että haluaa tämän jättävän hänet rauhaan.

Täällä miehet on aina kilvan vastailemassa myönteisesti kun tänne kuka vain nainen laittaa viestiä, Ne on aloittajan kaltaisi mustasukkaisia ämpyleitä jotka tekee miehenä provovastauksia tyyliin en tykkää sinusta painu helvettiin.

Eli aloittaja ämpyli mikä lie vesipää,hankippa kuule elämä!!!

Äänestä
  • Provojahan nää on kuvittelevat kaiken koskevan just ihteään tai miestään sairas maailma

    Äänestä

OnniMonnilla taas bordeaux´n syndrooma (vai mikä hitto se hieno termi olikaan josta kerran kirjoitti) se vaan pahenee.

Äänestä

Tämä A-nainen ei ainakaan roiku sinussa eikä ole varattukaan. Kirjoittelen kyllä joskus imeliä viestejä tänne, mutta ne on tarkoitettu aivan toiselle ihmiselle...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


roikkuumiehessä kirjoitti:

joka tykkää toisesta naisesta (täällä) ja irl. Kirjoittelee tänne imeliä rakkaudentunnustuksia hänelle? Vaikka mies on useasti vääntänyt rautalangasta, ettei hän ole kiinnostunut? Minkäänlaisessa muodossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu