Tunnetko uusioperheitä, joissa asiat sujuisi mutkattomasti ja sopuisasti? Suurinpiirteiden kaikin puolin, en nyt mitään ihmeellisyyksiä odottele. Ongelmia, niitä on ydinperheissäkin toki.
Itsellä avioerosta vähän aikaa, mutta ajatuksen tasolla olen pohtinut. Pienet lapset, isällään joka toinen viikonloppu. Sinne suuntaan välit viileän muodolliset.
Tunnen vain pari uusioperhettä. Toisessa lapsia molemmilla ex-suhteista ja yhteinenkin, koko parisuhteen ajan monenlaisia ongelmia. Toisessa vain toisella aiemmin yksi lapsia pari yhteistä. Kaikki näyttää olevan oikein hyvin.
Itsellä avioerosta vähän aikaa, mutta ajatuksen tasolla olen pohtinut. Pienet lapset, isällään joka toinen viikonloppu. Sinne suuntaan välit viileän muodolliset.
Tunnen vain pari uusioperhettä. Toisessa lapsia molemmilla ex-suhteista ja yhteinenkin, koko parisuhteen ajan monenlaisia ongelmia. Toisessa vain toisella aiemmin yksi lapsia pari yhteistä. Kaikki näyttää olevan oikein hyvin.
Vastaukset 25
Vanhimmat
No meillä on meidän perheen sisällä ollut ainakin aina rauhaisaa. Molemmilla lapsia aiemmista liitoista. Yhteisiä ei ole, emmekä haluakaan enempää. Nämä kolme lasta perheessä riittää.
Joskus on ollut ongelmia minun exäni kanssa, mutta ne ongelmat eivät varsinaisesti liity meidän perheeseen, vaan ihan puhtaasti siihen, että exäni on "hieman" kenkku. Mutta ei mitkään sellaiset jutut ole minun ja mieheni välejä hiertäneet. Ihan tavallista perhe-elämää elämme. Paitsi että joka toinen viikonloppu olemme ihan kahdestaan, useimmiten. Emme toki aina. Yhteiseloa takana 6 vuotta. Yhteen muuttaessamme lapset olivat 2v, 3v ja 5v. Eli lapsillakaan ei ole mitään ikävää ollut entiseen tms.
Minä olin eronnut vuotta ennemmin kuin tapasimme. Mies oli eronnut jo ennen kuin hänen lapsensa edes syntyi. Mitään perheeenrikkomisdraamoja ei siis ole takana.
Tunnen läheisesti kaksi muutakin uuperhettä. Toisessa on aina ollut paljon draamaa. Siinä perheessä naisella on yksi lapsi, miehellä kaksi. Yhteisiä ei ole. Aina on jokin riita, sotku, erokeskustelu, yhteenpaluu tms menossa... Huoh.
Toinen tuntemani uusperhe on hyvinkin rauhallinen, vakiintunut, onnellinen. Naisella on yksi lapsi, miehellä ei ole ollenkaan. Tuo lapsi ei koskaan tapaa biologista isäänsä, mutta biologisen isän sukulaisia kyllä. (Lapsen isää ei kiinnosta.) Lapsi kutsuu isäpuolta isäkseen.
Eiköhän uusperheitä ole monenlaisia, kuten ydinperheitäkin.
Liekö mies pitää etäisyyttä lapseensa äidin takia.. itselläkin tilanne tällainen juuri nyt. parempi olo kun ei ole sen manipuloijan kanssa tekemisissä.. :)
Jos siis tarkoitat tuota viimeistä esimerkkiä, jossa lapsen isää ei kiinnosta pitää yhteyttä, niin ei se johdu lapsen äidistä. Tuo isä muutti eri maahan asumaan, kun lapsi oli 1kk ikäinen. Vaikka lapsen äiti matkustaa siihen maahan käymään, niin lapsen isä moikkaa lasta korkeintaan vartin ajan. Lapsen äiti ei ole tehnyt mitään pahaa lapsen isää kohtaan koskaan. Ei vissiin vain isäksi tulo ollutkaan tuolle äijälle mieleen, vaikka mikään vahinkolapsi ei ollutkaan.
Ja vaikka olisi millaiset välit lapsen toiseen vanhempaan, niin vaikea on kuvitella, että kukaan järkevä ihminen sen takia ei olisi koskaan tekemisissä oman lapsensa kanssa... Ymmärrän että on helpompaa olla olematta tekemisissä hankalan ihmisen kanssa, mutta hinta on liian suuri, jos samalla menettää lapsensa. Mielestäni on säälittävää, ettei sitä hankaluutta ole lapsensa takia valmis kestämään. Toki sellaisessa tilanteessa ei pidä lasta alkaa rasittamaan, ja vaikkapa joku vuoroviikko systeemi on lapsen takia poissuljettu, mutta hyvin voisi tavata lasta edes joka kuukausi vaikkapa viikonlopun. Mikään oikeus ei sitä kieltäisi, jos etävanhempi on tolkku. Ja se ei voisi rasittaa liikaa, tai lisätä kohtuuttomasti yhteydenpitoa hankalaan lapsen toiseen vanhempaan. (On se hankala sitten äiti tai isä. Tai molemmat...)
Uusperhekuviot toimivat parhaiten silloin, kun pariskunnalla ei ole yhteisiä lapsia.
Jep, tai ne tenavat ovat jo aikuisia ja omillaan.
Riippuu , miten on lapset kasvatettu . Miten on oma henkinen rakenne ja terveys . Jos olet sisäänpäin kääntynyt koti-ihminen , voi olla vaikea hyväksyä "käenpoikia" . Jos puoliso pitää lapsiaan sinun edelläsi , ei kannata vaivautua . Kakkoseksi ei kukaan halua , vaan puolison tulee olla ensin , sitten lapset . Pieni lapsi on helpompi hyväksyä kuin isompi , joka kenties riippuu kuin takiainen vanhemmassaan . Parempi , jos ei kummallakaan ole entisiä lapsia .
Jos kummallakaan ei ole "entisiä lapsia", kyseessä ei ole uusperhe. Toki muuten olen tuosta asiasta samaa mieltä.
Olen kyllä vahvasti eti mieltä. Sekä minulla että miehelläni lapset tulevat aina edellä. Lasten hyvinvointi yms on tärkeämpää kuin vaikkapa meidän kahdenkeskinen aika. Tietysti parisuhteesta huolehtiminen, ja omasta itsestä huolehtiminen, on todella tärkeää, mutta ei koskaan lasten kustannuksella. Jos talo palaa, sieltä pelastetaan ensin lapset, ja vasta sitten puoliso.
Sanottakoon että meillä molemmilla on lapsi/lapsia aiemmista suhteista. Ja myös siis puolison lapset menee puolison edelle. Eli kyllä pelastan palavasta talosta myös puolisoni lapsen ennen kuin puolisoni. Eli lapset ovat keskenään samalla viivalla. Me aikuiset sitten heidän jälkeensä. Jos mies sanoisi rakastavansa minua enemmän kuin perheen lapsia, niin se olisi jätkytys. Sellaista miestä en halua. Tiedän olevani hänelle tärkein kaikista aikuisista.:)
Jaa-a, itse pelastaisin palavasta talosta sen, kuka eniten apua sillä hetkellä tarvitsee. Se voi olla puoliso tai lapsi. Ei voi tietää, eikä missään nimessä kannata edes tehdä etukäteen tuollaista "pelastussuunnitelmaa" tärkeysjärjestyksestä.
Joskus lapset kasvavat aikuisiksi ja kuka siinä mahtaa seisoa vierelläsi? Toivottavasti puolisosi, mutta kohdallasi voi 50/50 mahdollisuudet olla toisin.
Minulla täysin epäonnistunut yhdistelmä lapsi isä, koska lapsen äiti on enempi kiinnostunut uusista suhteistaan ja joka kesäisitä Euroopan matkoista ja Tallinaan tietysti. Mitä enään valittamaan vuosien kärsimyksestä.Tosiaan, jos itse voi mutenkin huonosti, on tosi tyhmää pariutua valmiiksi huonoon perheeseen.
Jos ihan yhtään ymmärsit, niin tuo palavasta talosta pelastaminen oli esimerkki, jonka oli vain tarkoitus havainnollistaa sitä, että lasten tarpeet menevät aina lasten tarpeiden edelle... Tietysti jo lapsen kirmaavat omin jaloin pihalle ja mies on jumissa palavan parrun alla, niin autan vain miestä. Tämä nyt lienee selvää kenelle tahansa? Mutta siis jos samalla viivalla seisoo aikuinen ja lapset, niin lapsista huolehditaan ensin.
Miksi minulla ei vierelläni seisoisi puolisoni, kun lapset kasvavat aikuisiksi? Minulla ja miehelläni menee hyvin, rakastamme toisiamme yms. Lapset tietysti kasvavat, ja muuttavat maailmalle. Toki silti aina pysyvät sydämessämme, ja elämässämme, mutta arjessa eivät niin läsnä sitten enää.
Jos ymmärsit niin, että emme mieheni kanssa huolehdi parisuhteestamme, niin ymmärsit aivan väärin. Toki huolehdimme. Mutta se ei tarkoita sitä, että se menisi lasten edelle, tai että lapset olisivat sijalla 2. Kun perheen arki toimii, niin parisuhteellekin jää luonnollisesti tilaa, aikaa ja ennen kaikkea positiivista energiaa. Kipinääkin.;)
Ja tosiasia on, että jos vaikkapa mies pimahtaisi, pettäisi tai jättäisi, niin rakkauteni häntä kohtaan hiipuisi. Se on tervettä ja normaalia, ettei rakkaus aikuista kohtaan ole ehdotonta. Niin sen kuuluukin olla. Huonoina hetkinä tehdään töitä että suhde saadaan paranemaan yms, mutta esimerkiksi väkivaltaiselle kumppanille ei rakkautta kuulu antaa. Mutta rakkauteni lapsia kohtaan ei sammu koskaan. Ei vaikka he tekisivät mitä väärää elämässään tahansa. Pahoja tekoja en hyväksyisi, mutta murhastakin tuomiota kärsivää lastani kävisin vankilassa katsomassa.
Minulla on maailman paras mies. Kehenkään muuhun en halua vaihtaa, ja pidämme huolta tästä liitosta. Terveellä ja hyvällä tavalla. Otamme vastuun koko perheestä, ja kun yhdessä rakastamme lapsia, mahdollistamme heille hyvän kasvuympäristön.
Puoliso ei voi koskaan edes kilpailla lasten kanssa. Eikä järkevä puoliso edes rupea kilpailemaan.
Sen sijaan uusperhekuviossa on tärkeää huomioida, että sinun, minun ja mahdolliset meidän lapset ovat samalla viivalla. Lapset ovat yhtä paljon rakkauden ja huolehpidon tarpeessa, riippumatta siitä keitä heidän biologiset vanhemmat ovat.
Olen ajattellut pikku hiljaa samoin. Vaikka kamalia tyrskyjä on ollut avopuolison ja hänen ja hänen perhesuhteiden takia, lähinnä lapset, Lapset unohtaa pian isänsä, Ja mummoa en ole koskaan voinut sietää..Vaikka tarkoitti vaan hyvää, että laittoi poikansa 6-vuotiaana mummolaan hoitoon vuodeksi.
Kiivastuit niin, ettet tainut huomata mitä kirjoiti. :)
Meillä ei tuollaista tärkeysjärjestystä ole esimerkeissä, eikä elävässä elämässä vaan lapset ovat just yhtä tärkeitä kuin puolisokin. Mutta me olemmekin perhe, emme uusperhe.
Oletko olevinasi parenpi kuin muut. Mikä sinusta niin hyvän tekee että on varaa arvostella muita.
Varmaan se, että olen onnistunut elämässäni AINA antaisi oikeuden arvostella, mutta pois se minusta. En halua arvostella, mutta haluan herättää ajatuksia. Jos on jo mokannut, voisi ottaa edes oppia aiemmista virheistään.
Huomasin kyllä hyvin mitä kirjoitit. Meillä vain sattuu olemaan kovin erilainen arvomaailma.
Kyllä minulle järjestys oli sama jo ydinperheen aikanakin, eli se ei ole millään tavalla ratkaisevaa, onko uusperhe vai ydinperhe. Miksi kuvittelet että se vaikuttaisi asiaan? Myös minun vanhemmillani oli kasvaessani aina järjestys sama kuin minulla nyt. He ovat olleet yhdessä n. 45 vuotta, ydinperhe siis. Edelleen rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, ihailtava liitto. Ja vaikka me lapset olemme aikuisia, tiedämme että me olemme vanhemmillemme edelleen niitä "ensin palavasta talosta pelastettavia", lastenlasten ohella.
Tuotahan sinä et voi varmuudella vanhemmistasi sanoa, koska tilanne on kuvitteellinen. Luulen, että he tosipaikan tullen kuitenkin pelastaisivat ensin toinen toisensa ja ajattelisivat että aikuiset lapset pelastakoon itsensä ja lapsensa. :)
Sinäpähän sen tiedät kun niin teet. Laitat itsesi etusijalle ja muut tulkoon jos pääsevät. Luule sitten mitä muut tekevät.
Kukaan normaalilla arvomaailmalla ja hyvällä sydämellä varustettu ihminen ei pelastaisi ensin puolisoaan, ellei varmistaisi että pienet lapset vähintäänkin ovat turvassa... Ihan oikeasti, kuulostat vastenmieliseltä.
Härskihartikainen lienee uusmummun nimi. Viljaeerika oli esimakua.
Tunnen toki. Uusperheitä, ydinperheitä, yhperheitä, yksinäisiä, kaksinaisia ja kolminaisia.
Toisissa menee erittäin hyvin, toisissa tyydyttävästi ja joissakin huonosti.
Jokut vaan kasaa vaikeukia , eivät tule toimeen missään olosuhteissa mitenkään, eikä kenenkään kanssa. Jotkut menetyvät ja onnistuvat helposti elämän kaikilla osapuolilla. Jotkut taapertavat tasaista tietä, eivät tavoittele kuuta taivaalta ja ovat tyytyväiiä siihen vähäänkin.
Mikä oon uusioiperhe? Olen syntyny 60 luvulla enkä ole ikinä lapsuudessa kuulu tommosta nimikettä kenenkään perheestä. Onko nuo perheenrikkoja keksineet itselleen soluttaumisen ja rikkomisen nimikkeeksi jo uusioperheen, ettei tarvi julkisesti hävetä ja miettiä mitä tuli tehtyä? Monesti sanonta ja keksitty nimiveruke antaa itselleen anteeksi tekoset. Jos minä rikkoisin vaikka kioskin ikkunan, voisin sanoa itselleni että uusin ikkunoita. Enkä tuntisi syyllisyyttä.
Sama kaikuko täällä kirjoittelee ?
Taidat elää vieläkin siellä -60 luvulla.
Mutta tunnen myös uusioperheen, aika nuoria, kaksi DI:tä remontoivat talon puolikkaan, varsin että on tilaa miehen kolmelle lapselle entisestä liitosta..En tiedä perheen arjesta, mutta ovat saaneet 2 yhteistä lasta.