Martti Luther:
"Suvaitsevaisuus eriuskoisia kohtaan.
Päääasiallinen osa kristillisessä rakkaudessa on sekin, että osoitetaan suvaitsevaisuutta vieraita kristillisiä seurakuntia kohtaan, sillä hekin palvelevat Jumalaa tavallaan, ja Juutalaiset palvelevat Jumalaa Mooseksen tapaan, vaikka eivät ole tahtoneet antaa Kristuksen vallita, ehkä hän on paljon suurempi kun Mooses.
Sen tähden älä halveksi äläkä loukkaa ketään, sen tähden ettei hänellä sinun uskoasi ole. Kristuksen esimerkki neuvoo meitä semmoiseen suvaitsevaisuuteen, sillä hän seurasteli, niinkun teidämme, Samaritanien ja Phariseusten kanssa, katsoi ainoastaan sydämeen, sekä neuvoi ja nuhteli heitä, kun väärin tekivät. Mutta niin suuri vasten mielisyys on meillä muihin uskolaisiin, että vihaamme ja herjaamme heitä kun koiria, ja että työssä ja toimessa emme tahdokaan uskoa heitä niin hyvin kun muita.
Kuule, mitä Paavali kirjoittaa, Room. 14:3 - 4; Joka syö (semmoista mikä Mooseksen lain mukaan oli saastaista), älkään katsoko sitä ylen, joka ei syö; sillä Jumala on hänen ottanut vastaan. Kuka sinä olet, joka toisen palvelijaa tuomitset? Omalle isännällensä hän seisoo eli lankee. Mutta hän taitaa ojettaa ylös; sillä Jumala on voimallinen häntä ojentamaan. Siis sanoo apostoli sitä synniksi, kun ylenkatsot tahi pilkkaat sitä, joka ei usko ja tee mitä sinä uskot ja teet. Jos hän erehtyy, niin hän erehtyy Jumalan edessä, ja Jumalalle on sinun tuomarinvirka jätettävä. Herra Kristus opettaakin vertauksessa ohdakkeista ja nisusta, että ohdakkeiden on annettava olla elon-aikaan asti, jolla hän tahtoo sanoa, että on annettava niiden olla, jotka hairahtuvat opissa samoin kun julkisten syntistenkin Tottapa lienevätkin erittäin hengellisiä herroja, jotka tässä luulevat voivansa eroittaa ohdakkeet nisusta.
Siis älkäämme hävittäkö ja kuolettako niitä, vaan vaikuttakaamme tässä ainoastaan Jumalan sanalla. Sillä tämän asian laita on se, että joka tänäpänä hairailee, voi huomenna tulla oikealle tielle. Kukapa tietää, milloin Jumala voi liikuttaa hänen sydämensä? Mutta jos hän hävitetään, niin hän siten tietysti estetään tulemasta oikealle teille ja temmataan pois Jumalan sanasta. Opi tästä, kuinka hurjia ihmisiä olemme niin kauan aikaa olleet, tahtoen miekalla pakoittaa turkkilaisia uskoon, hairauskolaisia roviolla, juutalaisia tapolla ja sorrolla, ja näin tahtoen omavaltaisesti perkata ohdakkeet pois, juuri niinkun olisimme ne ihmiset, jotka voivat sydämiä ja sieluja hallita tekemällä niitä hurskaiksi ja oikea-uskoisiksi, kun se kuitenkin on yksistään Jumalan sanan tehtävä ja me vainollamme ja murhallamme ainoastaan eroitamme ihmisiä Jumalan sanasta, niin ettei se voi tulla heihin vaikuttamaan.
Sillä maallinen valta ei voi ketään uskoon pakoittaa, eipä edes estää viettelemystä uskosta luopumiseen, jota ainoastaan sana ja sen saarna voi toimeen saada.
Vallalla on mahdotonta miloinkaan poistaa väärää oppia. Siihen tarvitaan toista henkeä kun miekka on. Jumalan sanan pitää tässä taistella. Jollei sillä mitään toimeen saada, niin maallinen valta kyllä saa jättää sen tekemättä, vaikka tahtoisi täyttää koko maailman verellä. Hairauksia uskossa ei käy raudalla poishakkaaminen, ei tulella polttaminen, ei veteen hukuttaminen. Se voi ainoastaan Jumalan sana toimeen saattaa, sen tähden sanookin Paavali, 2. Kor. 10:4 - 5: Meidän sota-aseemme ei ole lihalliset, vaan väkevät Jumalan edessä kukistamaan varjeluksia. Ja me maahan lyömme aivoitukset ja kaiken korkeuden, kun hänensä korottaa Jumalan tuntemista vastaan. Tuossa tulevat he ja tahtovat karkoittaa väärän opin eivätkä tee muuta kun vahvistavat vastuspuolta, tehden vaan itsensä epäluulon alaisiksi, ja toiset vanhurskaiksi. Armaani, jos tahdot karkoittaa väärän opin, niin sinulla täytyy olla oikea temppu siihen, ja sinun täytyy edellä kaikkea perkata se ulos heidän sydämistään, mutta tätä et voi väkivallalla ja ynseydellä tehdä, mikä vaan on vahvistava heitä erehyksessään. Mitä hyvää siis kaikesta tuosta sinulla on, koska siten vaan yhä enemmin vahvistat väärää oppia heidän sydämissään ja ainoastaan heikonnutat sitä heidän kielillään tahi pakoitat heitä valheisin."
(Martti Luther: Elämän ohjeet yhteiselle kansalle.
Suom. R.W Helsinki 1878 (R.E Holm), s. 134-135).

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Siis sanoo apostoli sitä synniksi, kun ylenkatsot tahi pilkkaat sitä, joka ei usko ja tee mitä sinä uskot ja teet. Jos hän erehtyy, niin hän erehtyy Jumalan edessä, ja Jumalalle on sinun tuomarinvirka jätettävä."
Juuri näin.
Mutta me olemme vaan ihmisiä. Kyllä se uskovaisella onkin sellanen halu, mistä kerrot, että toista ihmistä haluaa kunnioitta ihmisenä, kuuluipa hän mihinkä lohkoon tai lahkoon hyvänsä.
Mutta kaikkea mitä ihminen tekee, emme voi kunnioittaa. Esim.sitä jos ihmien väärin tekee ja sitä miten ihmiset täällä kohtelevat vl:iä ja niitä jotka puolustavat heitä.
tuntuu, että Jumalan Sanalla sitä on taisteltava, ei ynseydellä.
Lähimmäistään pitää rakastaa armossa ja totuudessa
ja kehottaa parannukseen.
herännyt henkiin :)
Opetukset elää tänäänkin...