Täällä on kaikenlaista huuhaata vaaleista. Minä pistin ihan paperille omat pohdintani, valita olikin yllättävän helppo, vaikka alunperin mietin että tuota puoluetta en ainakaan äänestä.
Kepua en äänestä koska Väyrynen palaa kummittelemaan valtakunnan politiikkaan suhteellisen äänitavan takia. Vasemmistoliitto ja pienpuolueet eivät ole vaihtoehto. Perussuomalaiset ovat kuin norsu posliinikaupassa, populismia pahimmillaan. Sosiaalidemokraatit ajavat etelän etuja, Nykyinen Lapin edustaja ei ole saanut mitään aikaan. Kokoomus on sotkemassa asioita ja kompromissiensa takia enkä luota Stubbin populismiin. Kokoomus antoi valtion ylimmän päätösvallan valtiovarainministeriön virkamiehille, kaikki ministerit ja ministeriöt käyvät ruikuttamassa almuja valtiovarainministeriöstä.
Äänestänkö siis Kristillisdemokraatteja? Aatteen puolesta ok, vanha iskulause ”koti, usko, isänmaa” sopii myös minun ajatusmaailmaan. Mutta, lapissa ei ole ehdokkaana kuin Pirkka... Jostain periaatteesta on siis tingittävä. Katsotaan ensin istuvat jatkavat kansanedustajat.
Heikki Autto, Kokoomus, Rovaniemi
Nuorimies Autto ei ole saanut mitään näkyvää aikaan. Talvella nauratti kun möläytti että varoja olisi saatava teiden korjaamiseen. Kaveri istui itse eduskunnan liikennevaliokunnassa useammassa kokouksessa eikä saa mitään aikaan. En äänestä häntä, ajatukset ovat liian oikeistolaisia.
Johanna Ojala-Niemelä, Sosiaalidemokraatit, Rovaniemi
Ojala-Niemeläkin on hiljaa. Vaatii perustarpeiden tyydyttämistä, mutta eipä ole sen suhteen juuri mitään saanut aikaan, vaikka istuu erilaisissa valiokunnissa ja työryhmissä. Väritön, ei ansaitse jatkopaikkaa. En äänestä häntä.
Simo Rungren, Keskusta, Kolari
Kolariin vievät Keskustalaisen Rungrenin taustat, toisaalta myös Varsinaissuomi näyttää vetävän puoleensa. Simolla on useita ”painavia” valiokuntapaikkoja vaalikaudella. Aikaansaannokset eivät ole näkyneet, onko hänestä tullut ”virkamies-edustaja”, joka juoksee kokouksesta ja palaverista toiseen ehtimättä paneutua asiaan? En äänestä.
Markus Mustajärvi, Vasemmistoryhmä, Kemijärvi
Mustajärvi vaatii esitteissään kovasti muutosta mutta mitä muutosta hän on saanut viimeisen kauden aikana? Hän on istunut erilaisissa tulevaisuus-komiteoissa ja –valiokunnassa, on hän taas alkoholilain kimpussakin sentään ollut, aivan väärä puolue. En äänestä häntä.
Markus Lohi, Keskusta, Rovaniemi
On ollut ns kasvamassa, saisi ottaa enemmän toimijan roolia ryhmässään. On ollut Perustuslakivaliokunnassa, Hallintovaliokunnassa ja Talousvaliokunnassa. Onko miehellä selkärankaa puolustaa lappia Oulun seutua vastaan (kotosin sieltä)? Ehkä.
Eeva-Maria Maijala, Keskusta, Savukoski
Maijala on lukenut poromiehen akka Savukoskelta. Hänkin on hautautunut erilaisiin valiokuntiin eikä ole ääntä juuri pitänyt. Muuten ok lappilaiseksi kansanedustajaksi, mutta en hyväksy hänen mielipiteitään ydinvoimasta ja Rovaniemen suosimisesta muun maakunnan kustannuksella. En äänestä häntä.
Hanna Mäntylä, Salla (Tornio), Perussuomalaiset
Harvoja maistereita persuissa, siksi hänelle on tullut painavia valiokuntapaikkoja. Hanna on ottanut esiin eduskunnassa mm Kemi-Haparanda-rautatien sähköistämisen, Lisärahan tarpeen lapin kuntien lastensuojeluun, tehnyt toimenpidealoitteen kullankaivuun tulevaisuudesta jne jne. Eli Hanna on toiminut, yksi varteenotettavista ääneni saaja-ehdokkaista, vaikka onkin hämeestä syntyjään. Ehkä.
Löytyisikö uusista ehdokkaista Lohelle ja Mäntylälle haastaja ääneni saajaksi?
Katri Kulmuni, Tornio, Keskusta
Nuori (28v) kyvykäs ja päämäärätietoinen. Väyrysen avustaja muutaman kuukauden ja opiskeluja mm Pietarissa useampaankin otteeseen. Viimeksi jäi 300 äänen päähän. En anna ääntäni, mutta toivotan vilpittömästi onnea ja menestystä, pidä tyttö hatustas kiinni ja jalat ristissä Helsingin herrojen pyörityksessä.
Sari Moisanen, Kemi, Vasemmisto
Sari on insinööri. Kunnallispolitiikassa oppinsa saanut, mutta vanhat politrukit ohjaavat fiksun naisen mielipiteitä aivan liikaa ja kuten Mustajärven kohdalla totesin, aivan väärä puolue. Ei minun ääntäni.
Mikko Kärnä, Enontekiö, Keskusta
Jämpti alle 40v mies. Selkeä ilmaisutapa, jotenkin tästä kaverista tulee mieleen suojelupoliisi… en tiedä, hyvä vaihtoehto kuitenkin. Sanotaanko ehkä
Marko Vapa, Keminmaa, Itsenäisyyspuolue
37 v liikemies ja jokin aika sitten kohua aiheuttaneen veren syntisyyttä mittaavan menetelmän isä. Ylen haastattelussa vähän ”kunhan pyydettiin ehdokkaaksi” – tyyppisiä vastauksia. Ei tosissaan liikkeellä. Ei saa ääntäni, mutta toivotan menestystä, luovuutta suomi tänä päivänä tarvitsee.
Tämä on vaikea päätös, katselin Ylen videoista myös muita, mm Kurula, Yritys ja kymmenen muun videot. Eli Ehkä – kommentin saivat Markus Lohi, Mikko Kärnä ja Hanna Mäntylä. Markus on näistä eniten pimennossa, vaikka ministeriainesta olisikin. Hylkään hänet.
Siis Kärnä vai Mäntylä? Kumpaa äänestäisin. Minä äänestän Hannaa, hän saa jatkaa. Piirrän siis 41 omaan lappuuni. Saamattomuuksia ovat nykyiset. Kulmuni menee läpi ilman muaki
Lapissa äänestävän pohdintaa
4
57
Vastaukset
- pommelo
Suosittelen Hanna Mäntylää. Koti uskonto ja isänmaa. Luontoa unohtamatta
- puolue
Pomo niissä käske napinpainannan!
- OliMielenkiintoista
Sama arvio tuon Kulmunin osalta - menee läpi - mutta ilman ääniä se ei tapahdu.
- Rannanjokimie
Kas, joku on oikein ajatellut asiaa, siis aloittaja. Hyvä ajatuskuvio. Eduskunnan sivuilta näkee miten kansanedustajat ovat toimineet. Valitettavasti suurin osa mummoista ja papoista ei niitä lue, vaan äänestävät kyläpomon painostuksesta väyrysen patea ja pilaavat vaalit .
Kepulta läpi menevät Kulmuni, Lohi, Rungren ja Väyrynen. Väyrynen toteuttanee uhkauksensa eli jos hänestä ei tule ministeriä, ei hän lähde eduskuntaan. Näin ollen muulina vetää myös Maijalan jatkopaikalle.
Jos mummelit oikein äänestävät paavoa, ääniharavaksihan hänet otettiinkin, vetää hän vielä Seurujärvenkin suhteellisen ääntenlaskutavan perusteella eduskuntaan. Kärnä olisi minusta parempi pohjoisen lapin edustaja kuin Seurujärvi, mutta en usko ensikertalaisen vielä seurujärveä lyövän. Ehkä seuraavissa vaaleissa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992