Olen as-piirteinen nuori nainen, ja tämä diagnoosi näkyy sosiaalisella puolella sekä muutamana aistiyliherkkyytenä. Olen välillä miettinyt, että olisiko parempi päästä pois täältä, ja olen jopa toivonutkin, että olisipa minulla sairaus, joka lyhentäisi elinikääni.
Vihaan itseäni välillä ollessani sosiaalisissa tilanteissa, etenkin ikäisteni seurassa, sillä en osaa keskustella, vaikka monista aiheista voi keskustella ihmisten kanssa, mutta minä en osaa! Mutta sitten ollessani vanhempien ihmisten seurassa osaan jutella ties mistä, esimerkiksi politiikasta, josta olen kiinnostunut. Joskus toivoisin olevani vaikkapa syöpäsairas, olisin silloin todennäköisemmin sosiaalisempi kuin as-piirteisenä. Seurustelukumppanin etsiminenkin on tuottanut minulle hankaluuksia, koska pelkään, etten uskaltaisi keskustella kumppanin kanssa asioista kuin asioista. Minä jopa välillä ajattelen, että olisi paljon parempaa olla puhekyvytön, kun en osaa keskustella, mutta kirjoittaa kyllä osaan.
Selvisin peruskoulusta 7,5 keskiarvolla, sain kasin äidinkielestä ja yhteiskuntaopista ja seiskan historiasta, arvosanani vaihtelee lukuaineiden kohdalla 6-8 välillä ja taideaineet olivat ysiä ja kasia. Matematiikkaa ja fysiikkaa (8. luokasta alkaen) opiskelin mukautetun opetuksen puolella, hahmottamisen ongelmat ovat minulle matematiikan kohdalla vaikeita, eikä jää mieleen, enkä ymmärrä, vaikka kuinka minulle rautalangasta väännetään se vaikein osio matematiikasta. Yksinkertaiset laskukaavat sekä peruslaskut eivät tuota minulle ongelmia, nuista edellä mainituista oli hyötyä tavallisessa ammattikoulussa matematiikkaa opiskellessa. Tunnen itseni ihan heikkolahjaiseksi nuilla arvosanoilla, nuo kutosen aineet olivat englanti (ymmärrän tosin luettuna englantia paremmin, ja osaan suomentaakin) ja biologia. Myös kokeisiin lukeminen lempiaineiden kohdallakin oli vaikeaa, koska lukeminen oli rasittavaa, ja teki mieli antaa vaan koko asian olla, mutta ihme, että silti luin lopppun asti rasittavuudesta huolimatta. Minulla ei oikeasti biologiasta ja maantiedosta ole jäänyt asioita päähän lukuun ottamatta perus/yleistietoa. Olen pistänyt tämän kaiken heikkolahjaisuuden piikkiin.
Olen vielä viimeistä vuotta ammattikoulussa, ja minulla on työssäoppimisjakso meneillään. Ongelmana on se, että minun on vaikeaa keskittyä, jos on vastenmielinen asia kyseessä, ja välillä saattaa jotkut vaikeatkin asiat aiheuttaa keskittymisvaikeuksia. Silloin minä oikeasti olen muissa maailmoissa, ja siinä sitten iskee muistikatkos pomon kysyessä ja muistuttaessa, että tee sitä ja tätä ja muistithan varmasti. Olen myös epävarmakin välillä, sillä saatan miettiä, että uskallanko, pystynkö ja saanko minä tehdä sitä ja tätä, saatan jopa ajatella, että tuo työtoveri osaa homman paremmin kuin minä.
Häpeän ja vihaan itseäni
16
297
Vastaukset 16
- TTILLINTALLIN
Aspergerin kykyprofiili on epätasainen. Sinulla on lahjakkuutta moneen asiaan. Kertomuksestasi tulee mieleen Paula Tillin tarina. Oletko lukenut Paulan kirjan?
- as-piirteinen
Olen vain lukenut artikkeli tuon naisen elämään liittyen, en kirjaa. Meinasin sen kirjankin lainata kirjastosta, mutta pienikokoisen fontin takia en pystyisi sitä kirjaa lukemaan rivien hyppiessä. Tämä voi viitata varmaan lukihäiriöön, mitä minulla ei ole ikinä testattu. Minulla ei tosin mene oikea ja vasen sekaisin.
Voiko lukihäiriöisellä sitten pelkkä lukeminen tuottaa ongelmia? Tosin kirjoittaessakin minun on oltava tarkka, koska esim. as-piirteinen voikin olla as-piirtienen tai saatan unohtaa yhden sanan jostakin lauseesta (esim. "Tänään menen käymään kaupassa" saattaakin olla "Tänään käymään kaupassa"). Olen jopa toistanutkin edellä mainitun sanan lauseessa, muistan kirjallisuushahmosta tehdyn esitelmäni ollessani yläastelainen, ja siinä piti lukea näin: "Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat naiset ja viina", mutta jälkimmäisenä oli sittenkin se sama sana.
- assim
samat ajatukset täällä....nuori, ihan komea ja osaan pukeutuakin hyvin, mutta puhuminen ja keskusteleminen on hankalaa! Lisäksi sostilanteden pelkoja se ettei pysy keskustelun aikana edes kärryillä...ei ole helppoa, pistää masentamaan aika lailla ku ei sosiaalisia suhteita voi luoda vaikka haluaisi
- eieieiei
AS-piirteinen varmasti oot, mutta heikkolahjainen et voi olla kirjoitustaitojesi perusteella. Yksikään heikkolahjainen ei kirjoita noin jäsentynyttä tekstiä, jossa on pilkut paikallaan. Eiköhän tuo äikän numerosi jo kerro kirjoitustaidoistasi.
"Myös kokeisiin lukeminen lempiaineiden kohdallakin oli vaikeaa, koska lukeminen oli rasittavaa, ja teki mieli antaa vaan koko asian olla, mutta ihme, että silti luin lopppun asti rasittavuudesta huolimatta."
Mainitsit myös rivien hyppivän lukiessasi, etkä pysty lukemaan pienikokoisella fontilla olevaa tekstiä, sulla voi olla lukihäiriö.
"Ongelmana on se, että minun on vaikeaa keskittyä, jos on vastenmielinen asia kyseessä, ja välillä saattaa jotkut vaikeatkin asiat aiheuttaa keskittymisvaikeuksia. Silloin minä oikeasti olen muissa maailmoissa, ja siinä sitten iskee muistikatkos pomon kysyessä ja muistuttaessa, että tee sitä ja tätä ja muistithan varmasti. Olen myös epävarmakin välillä, sillä saatan miettiä, että uskallanko, pystynkö ja saanko minä tehdä sitä ja tätä"
Tämä voi viitata ADD:hen. ADHD diagnosoidaan helpoiten pojilla luonteenpiirteiden takia, ja ADD taas helpoiten löytyy naisilta. Pojissa ja tytöissä on siis eroa; tytöt ovat kilttejä ja ujoja, kun pojat ovat taas niitä sosiaaliseja, jotka saattavat olla kaveriporukan pidettyjä.- eivoiolla
Ei heikkolahjainen tai kehitysvammainen kirjoita aloittajan tavoin eli mikään debiili hän ei ole, on vaan autistinen sosiaalisen kyvyttömyyden sekä aistiyliherkkyyksien takia.
- lisäinfoa
mie luesken vain omia kirjoituksia netistä vuosien ajalta. hupinsa kullakin. ainiin ja terveiset kisahallin putkasta. kysyttiin diagnoosia, mainitsin aspergeriudesta. pääsin todella nopesti sieltä pois. Tämän jälkeen soitin Haartamaniin ja 112-numeroon, poliisisedät eivät ymmärtäneet mistään mitään mitä puhuin. Ystävällismielisesti koetin kertoa aspergeriuden aiheuttamista suolistosairauksista sekä niiden aiheuttamasta lisäproblematiikasta käytännön elämän suhteen, mutta jostain syystä infoni ei mennyt perille aivan sellaisenaan kuten asian koetin mahdollimimman tarkkaan kuvailla.
- Terveaspie
Et ole Asperger, vaam hullu jos Haarmaaniin soittelet.
- Mammaxx
Ehkäpä kannataa hakea apua tuohon sosiaaliseen ongelmaan.Voisit hyötyä neuropsykologin kuntotuksesta (myös assim).jossa harjoitellaan sietämään sos.tilanteita. Omalla pojallani oli ongelma kasvojen ilmeiden tunnistaminen ja liika puhuminen monologina omista mielenkiinnon kohteista-selvä se , että kukaan ei jaksanut kuunnella. Hän sai kuntotusta ja hän kotonakin harjoitteli eri ilmeiden tulkitsemista(minusta olisi voinut tulla teatterialan ammattilainen :) ) No nyt se kaikki on kantanut hedelmää ja kaveri pärjää hyvin ja on saanut kavereita.Voi oppia ja sopeutua yhteiskuntaan ja silti olla oma uniikki-arvokas itsensä.
- as-piirteinen
Olen miettinyt, että olisiko Asperger- ja autismiliitolla tai Autismisäätiöllä mitään toimintaa, sitä voisin nimittäin harkita, jos sellaista siis olisi olemassa.
- as-piirteinen
Ehkä koulukiusaamistaustalla voisi olla jotain tekemistä, miksi ystävyyssuhteiden solmiminen oma-aloitteisesti on tuottanut minulle vaikeuksia. Minua on siis kiusattu sen takia, koska olen ollut ns. pissis, enkä juonut, enkä tupakoinut lukuun ottamatta kokeiluja uteliaisuuden takia.
Muuten kyllä pystyn elämään tämän "vamman" kanssa, osaan huolehtia itsestäni, asun vuokra-asunnossa, Kelan papereiden täyttäminen tai muutkaan sellaiset ei tuota minulle ongelmia, laskut maksan ajoissa ja tiedän, miten toimia, jos en voikaan maksaa laskua eräpäivään mennessä. - as-piirteinen
Korjaus ensimmäisen rivin toiseen lauseeseen: "koska en ollut".
- MadManse
Tukea löytyy myös Mansesta:
Mad Pride: mielenterveysongelmia ei kannata hävetä
http://yle.fi/uutiset/mad_pride_mielenterveysongelmia_ei_kannata_haveta/7921957 - assi4
Käypä Mira Karppelinin blogissa Eheytymisen tie.
- well_done
Kirjoitat hyvin, se puoli on ainakin kunnossa!
- 21-vuosisata
Häpeä ja viha kuuluu teini-ikään
- efsdds
Älä häpeä ja vihaa itseäsi! Sulla on nuo mainitsemasi kiinnostukset eikä seiskapuolta normiopetuksesta edes heikkolahjaiset onnistu saamaan, eikä edes kasia normiäikästä. Kirjoitat paljon paremmin kuin mä koska mulla on vaikea lukihäiriö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59900Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43583
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7552
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24531- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132449- 42428
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399