Ali Giray maahanmuuttajan asiallako

On huolestuttavaa miten maahanmuuttajan asioita reteästi ajava ehdokas samaan aikaan käyttää orjatyövoimana maahanmuuttajia ja etenkin pakolaisia. Ali giray pitserioissa työskentelee Alin maahantuomia sukulaisia, joiden kohdalla ei noudateta työehtosopimuksia. HE työskentelevät 12 tuntisia päiviä ja saavat tuskin viikossa yhden päivän vapaata. NÄin työntekijät työskentelevät ympäri vuoden. Myöskään palkkaus ei noudata suomen lainsäädäntöä vaan tunti palkka jää alle neljän euron. Ali on pitkään hankkinut työntekijöitä vastaanottokeskuksesta, jossa pakolaiset odottavat vielä oleskelulupia. TYöntekijät ovat usein kielitaidottomia, jolloin heitä on kaikista helpointa käyttää hyväksi. Työntekijöille maksetaan järestään palkka pimeänä. Palkka koostuu usein myös jo oleskeluluvan saaneilla työttömyyskorvauksesta ja pimeästi maksetusta pienestä lisästä. Ali käyttää maahanmuuttajien tietämättömyyttä törkesäti hyväksi. Monelta harjoittelijalta on myös palkat jääneet saamatta. Usein maahanmuuttaja käyvät palkattomassa työhönottoharjoittelussa, josta Ali ei maksa palkkaa. HÄn joko ottaa työntekijäksi tai ei. TYöntekijöiden vaihtuvuus onkin jatkuvaa. Miten tälläinen mies, joka ei koe velvollisuukseen noudattaa työlainsäädäntöä etenkään maahanmuuttajien kohdalla, sanovansa ajavan maahanmuuttajien asioita. JOensuulaiset maahamuuttajat, jotka ovat käyneet työskentelemässä hänen yrityksissään eivät äänestä Ali Girayta. HÄn ei aja maahanmuuttajien asiaa, vaan on hyvä esimerkki siitä millä tavoin maahan aikaisemmin tullut henkilö käyttää törkeästi hyväksi kielitaidottomia pakolaisia ja käärii itse hyvät rahat tekemättä mitään työtä.
HÄn on joutunut kahnauksiin myös suomalaisten työntekijöiden kanssa maksamattomien lisien tms. vuoksi ja on joutunut oikeuteen.
Poliitikoilta vaaditaan nuhteettomuutta ja esimerkillisyyttä. ALi Giray lähinnä on ehdokkaan epä uskottava valehtelija!! Toivottavasti viranomaiset puuttuvat hänen toimiinsa pikaisesti!!
2240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos minusta olisi kiinni, kotiutuisivat nopeasti koko sakki - väkisin. Takaisin kotiinsa.

Äänestä

Kotoutus apua. Jakoon ja nimiä vaimolta, kavereilta ja sukulaisilta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


työntekijä kirjoitti:

On huolestuttavaa miten maahanmuuttajan asioita reteästi ajava ehdokas samaan aikaan käyttää orjatyövoimana maahanmuuttajia ja etenkin pakolaisia. Ali giray pitserioissa työskentelee Alin maahantuomia sukulaisia, joiden kohdalla ei noudateta työehtosopimuksia. HE työskentelevät 12 tuntisia päiviä ja saavat tuskin viikossa yhden päivän vapaata. NÄin työntekijät työskentelevät ympäri vuoden. Myöskään palkkaus ei noudata suomen lainsäädäntöä vaan tunti palkka jää alle neljän euron. Ali on pitkään hankkinut työntekijöitä vastaanottokeskuksesta, jossa pakolaiset odottavat vielä oleskelulupia. TYöntekijät ovat usein kielitaidottomia, jolloin heitä on kaikista helpointa käyttää hyväksi. Työntekijöille maksetaan järestään palkka pimeänä. Palkka koostuu usein myös jo oleskeluluvan saaneilla työttömyyskorvauksesta ja pimeästi maksetusta pienestä lisästä. Ali käyttää maahanmuuttajien tietämättömyyttä törkesäti hyväksi. Monelta harjoittelijalta on myös palkat jääneet saamatta. Usein maahanmuuttaja käyvät palkattomassa työhönottoharjoittelussa, josta Ali ei maksa palkkaa. HÄn joko ottaa työntekijäksi tai ei. TYöntekijöiden vaihtuvuus onkin jatkuvaa. Miten tälläinen mies, joka ei koe velvollisuukseen noudattaa työlainsäädäntöä etenkään maahanmuuttajien kohdalla, sanovansa ajavan maahanmuuttajien asioita. JOensuulaiset maahamuuttajat, jotka ovat käyneet työskentelemässä hänen yrityksissään eivät äänestä Ali Girayta. HÄn ei aja maahanmuuttajien asiaa, vaan on hyvä esimerkki siitä millä tavoin maahan aikaisemmin tullut henkilö käyttää törkeästi hyväksi kielitaidottomia pakolaisia ja käärii itse hyvät rahat tekemättä mitään työtä.
HÄn on joutunut kahnauksiin myös suomalaisten työntekijöiden kanssa maksamattomien lisien tms. vuoksi ja on joutunut oikeuteen.
Poliitikoilta vaaditaan nuhteettomuutta ja esimerkillisyyttä. ALi Giray lähinnä on ehdokkaan epä uskottava valehtelija!! Toivottavasti viranomaiset puuttuvat hänen toimiinsa pikaisesti!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu