Mökille.
Istuttamaan vanhoja piha-kylvö-ulko-sade-saappaita.
Niitä on jäänyt ullakolle, aittaan, vajaan ja eteisessäkin taitaa olla pari paria.
Kun muokkaan kasvimaata ja nurmikkoa, niin kummin päin tuollaiset saappaat voi istuttaa?
Olisihan se salaperäistä kun maasta pilkistäisi vain saappaiden pohjat. Että onko sinne sukellettu.
Pystyyn istutettuna voisi ajatella myöhempää hyötykäyttöä. Esimerkiksi kasvattaa saapasperunaa. Tyhjinä saappaat täyttyisi vedellä ja lumella.
Kyllähän ne kävisi kukkamaljakoista toki. Yhden peltosaappaan voisi jättää kyökin pöydälle. Modermi maljakko.
Ajattelin lähteä kylvötöihin.
9
<50
Vastaukset 9
- k-kk
Mä koittaisin heinäseipäitä jos hevosihmisiä oot.
- ö-Öö
Ei taida olla kenelläkään tutkimustuloksia.
Itse kaivellut, -60 luvulla maahan kaivetut apulantasäkit eivät ole tähänkään päivään mennessä itäneet. naapuri odotellut pari vuosikymmentä, milloin maahan kaivetut kuplafolkkarit alkaisivat tuottamaan satoa....
Että kun laitat kumpparit peltoon, dokumentoi, piirrä kartat gps-koordinaatteineen, valokuvaa kaikki jne. Sadon saaminen voi kestää useamman sukupolven ja hyvä, että tulevaisuudessa tutkijoilla saatavissa asiapapereita ja muuta dokumenttia ihmeen tapahtumisen historiasta.
=DW=- Saapas.ko.ukko
Siinä olisikin ideaa, kätkeä saappaisiin tämän päiväisiä tapahtumia, esimerkiksi suomi24 keskusteluja sekä printattuina että muistitikulla, näin vee 2015 suomessa. GPS karttoja ei kandee tehdä, ne voivat joutua vääriin käsiin, esimerkiksi Kiertävät Suomen Tyhjentäjät ry (romanian ja bulgarian rosmo porukat) jotka käyvät kaivamassa saappaat parempaan talteen.
Mutta pitkälle ajateltuna, on lievä mahdollisuus, että suomeenkin tulee uusi pula-aika ja silloin kaikki on kortilla jos silläkään. Stockmannikin myy vain käytettyjä kenkiä.
- siilimuori
Hieno idea istuttaa saappaaseen kukkia. Tee niistä saappaista sellainen pengerrys, istutat niihin kesäkukkia. Samoin voit hydyntää vanhat autonrenkaat. Ah niin kesäinen ajatus.
- 1eero
Meillä o vanha soutuvene tullu uusio käyttöön siskon toimesta, hyvin on kurpitsa ja kurkku kasvaneet muunlainen hyötykasvien kasvatus on loppunu aekoja sitten paitsi kukkien kanssa takapuol pystyssä tuhertaa en tiiä tulleeko tänä kesä. Jalkasieni kasvaa kuulemma saappaassa hyvin, varsin hikisessä.
- siilumuori
1eero kirjoitti:
Meillä o vanha soutuvene tullu uusio käyttöön siskon toimesta, hyvin on kurpitsa ja kurkku kasvaneet muunlainen hyötykasvien kasvatus on loppunu aekoja sitten paitsi kukkien kanssa takapuol pystyssä tuhertaa en tiiä tulleeko tänä kesä. Jalkasieni kasvaa kuulemma saappaassa hyvin, varsin hikisessä.
Oi että. Minäkin sitten isona raahaan pihalle vanhan soutuveneen kukille. Jalkasienen kasvatuksesta en niinkään innostunut, saapikihan siihen edes mittää tukiaisia?
vaikyttaako muuten peruspäivärahaan puolison tulot, onko tietoa?
Ihana aurinkoinen päivä tulossa. - 1eero
siilumuori kirjoitti:
Oi että. Minäkin sitten isona raahaan pihalle vanhan soutuveneen kukille. Jalkasienen kasvatuksesta en niinkään innostunut, saapikihan siihen edes mittää tukiaisia?
vaikyttaako muuten peruspäivärahaan puolison tulot, onko tietoa?
Ihana aurinkoinen päivä tulossa.Peruspäivärahaan, ei tietääkseni.
Joo ei o pakkasta, lähenkin kohtapuolin rantapolulle ihmettelemään. - siilimuori
1eero kirjoitti:
Peruspäivärahaan, ei tietääkseni.
Joo ei o pakkasta, lähenkin kohtapuolin rantapolulle ihmettelemään.Ehottomasti kannattaa käyttää tämä päivä ulkoiluunki, siitä nauttii keho ja mieli. Minullakin tässä menossa skandinaavinen tunnin kävely lenkki. Sitten pikkupoikien synttärit. Oikein ihanaista päivää.
Jos satut olemaan isojalkainen ja nurkissa pyörii isoja kontioita niin niistä
sais kivoja pihalaattoja, sen kun vain upottaisi maahan, niin saisi askeleita pitkin kävellä, voisi vielä mitoittaa omilla mitoilla, ei tulisi turhia askeleitakaan.
Aika kivaa aitaakin saisi kun saappaat vain rajalle riviin ja sitten tunget ne täyteen pitkiä suoria pajuja, olisi siinä meillä ohikulkijoilla ihmettelemistä, eikä haittais vaikka koirat kuseskelisivat pitkin aitoja.Kun niihin vielä kevätsade sataa niin juurtuvat ja jo kohta vihertää sun aitas.Jos satut olemaan isojalkainen ja nurkissas pyörii isoja kontioita niin niistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1651740Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1541310Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset220945- 71887
- 55786
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63747- 46735
- 89711
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt198647Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”144603