http://www.kaarinanuutiset.fi/index.php/modules-menu/item/19816-poliisi-esti-murron-paraisilla-–-kaarinassa-liedossa-ja-paimiossa-ilkivaltaa-ja-rattijuoppoja
***************
Paraisilla Kirjalan kahvituvalla oli varkauden yritys 18.2.2015 noin klo noin 02. Kahvituvan ikkuna oli rikottu mutta vartija oli yllättänyt itse teosta. Vartija oli seurannut tekijöitä (3 nuorta mieshenkilöä syntyneet -91, -91 ja -96 ), jotka pakenivat tekopaikalta autolla. Poliisit ottivat epäillyt kiinni Sydmontiellä Paraisilla. Nuoria mieshenkilöitä epäillään varkauden yrityksestä sekä autoa kuljettanutta miestä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Että Tällaisia Nuoria !?
Näissäkötulevaisuus
10
169
Vastaukset
- nostan
Ylös
- nm1
Ok.
- yleistyviäkin
Asuntomurrot
- onkin
Niin
- Lukuharjoituksiako
Apukoululaiset näköjään aktivoituivat taas !
- moih
Jaa.
- oikeutta123
Onko nimiä tekiöille?
- onkin
Apukoulu
- olivat
Paraisiltako
- oli
2015
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san201574Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501120
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182950Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942- 89877
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114868Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867