On tullut tilinteon aika ja vastuunpäivät. Rantakangas on lukinnut tukimiehen sivuun, ettei menetä Pyhäjärveltä tuiki tarpeellista läpipääsyn lisäpottia. Kertauksen vuoksi, Rantakangas tarjoaa samaa Laguna-lässytystä tulevaisuuslääkkeenä pyhäjärvisille.
Oma jermu touhusi nuoruusvuotensa otona- mitä lapsellista touhusikaan. Tuulimuna pahan hautomisesta tulee, koska unelma-alku linkuttaa pahan kerran ja kansan tuki menee aivan muille puoluekavereille.
Oma jermu touhusi nuoruusvuotensa otona- mitä lapsellista touhusikaan. Tuulimuna pahan hautomisesta tulee, koska unelma-alku linkuttaa pahan kerran ja kansan tuki menee aivan muille puoluekavereille.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Unohtakaa jokainen tuo Laguna-höpinä. Sitä on loihdottu sen 25 vuotta. Monet eduskuntavaalit ovat tulleet ja menneet.
En äänestä sellaista ehdokasta, joka pitää Pyhäjärven Lagunaa vaaliteemanaan ja lässyttää tuulta pas---aa sen tarjoamista "valtaisista näkymistä".
Aivan niin, Laguna ei koskaan tarjoa pyhäjärvisille muuta kuin mielikuvanäkymiä, konkreettista ei vuosikymmenten varrella ole kuningaslohesta tullut ja tuskin kusetushuuhaasta ikinä tuleekaan.
Se mitä Laguna-uususkonnon ympärille on yleensä saatavissa, on jo tehty. Hankkeita ja projekteja, tanssin kanssa tai ilman.
Toinen en äänestä-ehdokas on sellainen, joka puolustaa Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamista.
Mitä laguunan eteen tehnyt nykyisellä kaudella?? Aika hiljaista on ollut.
Rantakangasko? Ei todellakaan mitään. Ehkä ollut niin "isäntää" kun Pyhäjärven "viinamäen" sumplijat vierailivat isolla kirkolla.
KOLUMNI
,
Taneli Heikka
Kirjoittaja on toimittaja ja väitöskirjaa tekevä vieraileva tutkija
American Universityssa, Washtingon
Suomalainen sanoo totuuden ääneen. Minun piti asua neljässä maassa ennen
kuin aloin oivaltaa, että tämä uskomus itsestämme on väärä. Suomalainen on
joukosta se, joka valehtelee patologisesti mutta luulee olevansa viisas
totuudenpuhuja.
Miten niin? No siten, että seuratkaapa vaikka ulko- ja
turvallisuuspoliittista keskustelua. Venäjä ei uhkaa meitä.
Turvallisuusympäristömme ei ole muuttunut. Suomen linja on selkeä. Mikään,
mitä aiheesta sanotaan, ei ole totta, mutta kaikki menee suomalaisiin
täydestä poliittisena keskusteluna.
Tällä tyylillä suomalaiset marssivat pari vuotta sitten YK:n
turvallisuusneuvoston jäsenäänestykseen. Heille tuli kauheana yllätyksenä,
että yritys naurettiin ulos. Ei maailmanpolitiikan ytimeen tarvita maata,
joka on alkanut uskoa omiin satuihinsa.
Suomalainen politiikka on täynnä tyhjiä hokemia. Koko maa pidetään
asuttuna, vaikka maaseutu tyhjenee. Päätöksenteko on suomalainen vahvuus,
vaikka tällä vuosituhannella päätöksiä ei ole tehty. Kansallinen
yhtenäisyytemme on voimaa, vaikka yhtenäisyys estää päättämisen. Ja niin
edelleen.
Tapaan maailmalla suomalaisia, jotka toistavat näitä liturgioita. Olin
itsekin pitkään sellainen. Yhdysvalloissa oivalsin, että totuuden puhuminen
voi olla osa politiikkaa. Maailmaa voidaan ohjata ja muuttaa sanoilla,
jotka ovat sekä harkittuja että totta.
Siksi Yhdysvaltain presidentit ovat lähes poikkeuksetta loistavia puhujia ?
Kennedystä
Reaganiin, Clintonista
Obamaan.
Muistamme monia kiteytyksiä: ? Herra Gorbat?ov
repikää alas tämä muuri? (Reagan), ?Minä olen berliiniläinen? (Kennedy).
Amerikan presidentti voi käydä Tallinnassa sanomassa: ?Nato ja Yhdysvallat
ovat rinnallanne? ja tarkoittaa sitä.
Suomalainen luulee, että kyseessä on vaarallinen vedätys, koska ei ole
tottunut siihen, että poliitikko puhuu totta.
Suomen presidentit aikuisikäni aikana ovat olleet surkeita puhujia. Heidän
tapansa johtaa on kierrättää hokemia, joista muodostuu oma todellisuutensa,
ei pyrkiä sanojen avulla muuttamaan maailmaa.
Suomen presidentti ei halua olla tuomari. Niinpä hänestä on tullut
valelääkäri, jonka hihasta ravistettuja diagnooseja kukaan ei kaipaa.
En kehota naiiviuteen. Vallankäyttäjillä on usein ketunhäntä kainalossa
kaikissa maissa, myös täällä Yhdysvalloissa. Mutta ehkä Suomellekin tekisi
hyvää kokeilla yhteiskuntaa, jossa arvot ja tavoitteet sanotaan ääneen
mutta kyse ei ole populismista.
Keskustelin tästä ongelmasta pitkäaikaisen kansanedustajan ja ministerin
kanssa. Hän ei sanojensa mukaan kuulu vallankäytön kovimpaan ytimeen. Hän
ei tiedä, mitä poliitikolle tapahtuu ministerikvartetin salongissa. Tulokas
alkaa nopeasti puhua samaa pötyä kuin muutkin.
Kerrotaanko hänelle salaisuus, joka muuttaa mielen? Onko kyse
yhdenmukaisuuden paineista? Äänestäjien kuvitelluista odotuksista?
Pelkuruudesta, jonka ohjaamina pöydän ympärillä istuvista on tullut
poliitikkoja?
Olin huojentunut, että kokenut poliitikko pohti asiaa. En ollut
vainoharhainen. Toisaalta olin entistä huolestuneempi. Totuus ehkä
tunnetaan, mutta sitä ei päästetä pakoon kabinetin ikkunoista. Tai vielä
pahempaa: totuutta ei tunneta.
Suomalainen keskustelukulttuuri on tuttua alistetuista ja autoritaarisista
yhteiskunnista. Niissä totuuden sanomisella on vakavat seuraukset. Siksi
puheessa on pinta ja syvyys. Pinnalla ovat hokemat. On tärkeää olla
sanomatta mitään, minkä totuudellisuutta voi mitata tai arvioida. Ettei jää
kiinni.
Syvyydessä kulkee alateksti. Sieltä voi toisinaan tulkitsemalla kaivaa
tarkkanäköisyyttä. Se on kuitenkin yhä vaikeampaa, koska sanat ovat kiinni
todellisuudessa enää hienoin säikein. Suomessa pinnasta on tullut oma
totuutensa, jossa kansa ja poliitikot viihtyvät.
Vanhasta ohjeesta voi olla apua. Paasikiven
mukaan
tosiasiain tunnustaminen on viisauden alku. Tämä on hyvä lähtökohta, mutta
riittämätön.
Demokratiassa totuus pitää tunnustaa, mutta ei vain vallankäyttäjien
palavereissa.
Äidin pikku tollo lähtee ulkomaille.
Lemmykö?