niin hänen olemuksensa muistuu mieleeni, vaikka hän olisi ollut vain pari vuotta työtoverinani kauan sitten, samoin vanha opettaja, jonka olin jo unohtanut.
Kuolema tulee silloin esiin jostain usvaverhon takaa.
"Silloin laivat minut jättävät,
ne vaeltava tuuli kauas kantaa,
taakse usvaverhojen,
taakse maitten, merien,
taakse vuorten, maitten, merien.."
https://www.youtube.com/watch?v=8wVJ8gxvHcw
Kun näen tutun ihmisen kuolemanilmoituksen,
30
<50
Vastaukset
Vielä kuuskymppisenä ei tullut seurattua alueemme kuolinilmoituksia seurakunta niin kuin nykyään seuraan. Sitä, että onko nuorempia lähtenyt...yli rajan.
Erikoisen erityistä on kai siinä, että tutut kuolleet voivat tulla tunnistettavaiana päivätajuntaani elävästi mieleen.
Nyt vanhemoi siskoni vajaa vuosi sitten. Viikko hänen hautajaisistaan sisko puheli mielessäni rauhaoitellen; kaikki hyvi. Hän myös lauleli ja selvästi oli iloinen.
Siskon hahmo ja ääni olivat enintään kolmekymppisen ihmisen. He ovat kaikki näyttäneet parhaiden voimiensa hahmoisina.
Äitimme seurasi korkeammalta mäen näköalapaikalta useampana päivänä kun teimme veljeni kanssa risusavotta töitä. Hän oli silmin nähden onnellisen oloinen.
Arvelen, etteivät ihmiset vain kehtaa puhua tälläistä asioista kenellekään - että monet näitä mielessään kokevat.Minusta tuntuu usein aamulla, että mieheni on ollut täällä, tunnen hänen hyvän läsnäolonsa vielä.
Tottakai tiedän, että hän on jo mennyt, mutta kai olen nähnyt hänet unessa.- Minunkinmielestäni
tuo laulu sopii niinkuin sanoit Merilii tuohon jonkun tutun
ihmisen kuolemaan kauniisti. - Muistutan.itseäni
Näin kuvan, jossa poika istu suuren kirjakasan päällä, yksi kirja kädessään oppimista varten. Alla oli teksti:
''When work feels overwhelming, remember, that you are going to die.'' - sinisirkku
Kiinalaisilla lienee kaikkein käytännöllisin ajatus kuolemasta, "vaikka tietäisit kuolevasi huomenna, istuta silti tänään omenapuu"
Siihen voin helposti soveltaa omankin ajatukseni iäkkäänä, Kas' kun en tiedä sitä hetkeä lähdölleni, voin elää joka päivä edelleen suorittaen kaiken sen, minkä katson sen arvoiseksi elämässäni. Iloahan siitä on ehkä muistolleni jälkeenjääville rakkailleni.Juuri noin teimme mökillä, hyviä muistoja on minulla niistä ajoista, kun istutimme ne omenapuut.
Olin muutamia vuosia sitten poissa mökki käynneiltä, ja sitten kun menin sinne, ja näin sen omenain paljouden, aloin itkeä.
En oikein tiedä, ilostako itkin vai surusta, vai molemmista, syvän liikutuksen koin.
Onneksi oli halaajia paikalla.- Postscriptum
''mökkikäynneiltä'' olisi minun pitänyt kirjoittaa yhteen.
Kiinalaisista tietämättä menettelin näin. Kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi, ostimme hänelle omenapuun ja ruusun taimen. Ruusu kuoli, mutta omenapuusta odotamme aina jotain satoa, kun lapsikin on jo "omenaikäinen".
Nyt tuli (edellisvuona) noin 10v jälkeen pari omenaa. Jäniskin ehti jo runkoa nakertaa, mutta tehokas iskä oli paikkaillut sen ja laittanut esteet.
Muistan kun isäni kasvatti omenan taimia siemenistä ja taisi niistä tulla puitakin, mutta kun muutin pois, niin en tiedä, mistä sinne tuli omenapuut, mutta niin herkullisia omenia en ole maistanut missään!
Harmi, että siellä ei tunnettu tätä oksimista/leikkausta, puhumattakaan joistain tuholaisten torjunnasta, vaikka maatalo olikin.
Lapseni luona oli sentään "puutarhuri", joten siellä kasvaa omenapuu, jossa on useita lajikkeita, kuten koivu, jossa on eri lajikkeet, mutta ei onneksi sitä pihlajaa, joka ylösalaisin istutetaan ja sen versot kasvaa alaspäin. Kiva on sekin.Kyllä leikkaamisohjeita meillä luettiin ja kevättalvella heikoimpia ja väärään suuntaan kasvavia oksia käytiin ottamassa pois aikoinaan, mutta sitten mieheni kuoleman jälkeen jäivät ilman sen kummempaa hoitoa, keväisin lapsen perhe on kompostin tyhjentänyt aina..jne...
- flegu
Vaimoni seuraa kuolinilmoituksia, minä en. Joskus hän kysyy nimellä mahdollisesti tuntemaani pois nukkunutta. Usein tunnenkin. Onhan tämä pieni paikkakunta.
Opiskelijakavereidemme kokoontumisessa kuutisen vuotta sitten totesimme 24:n kaverin joukosta 6:n siirtyneen toiseen hiippakuntaan. Kahta lukuun ottamatta kuolleet olivat minua nuorempia. Tämän hetken tilannetta en tiedä.
Ikäluokkani hengissä olevilla miestutuilla tuntuu melkein jokaisella olevan eturauhassyöpä jossakin vaiheessa. Ilmeisesti kuolinilmoituksissa ei yksilöidä syitä.
Minä yritän mahdollisuuksieni mukaan panostaa loppupäivien laatuun murehtimatta niiden määrästä.Toisaalta, loppupäästähän se elämänpätkä pois leikkaantuu, eli niistä "kitukymmenistä", jos syöpä vie ihmisen.
Lasten mielikuva isästään on hymyilevä tummatukkainen pitkä kaveri, joka laski leikkiä, joka rakasti pianistihumoristi Victor Borgin ohjelmia, joka rakasti lapsiaan ja lastenlapsiaan. Vielä kuolemaansa edeltäneenä päivänä hän laski leikkiä sairaalassa lapsenlapsensa kanssa.
Mutta entä minä, kun elän vanhaksi? Olenko vanha kahjo omine vaivojeni vankina vaatimassa heiltä aikaa ja huomiota? Jääkö äidistään aivan erilainen tunne kuin isästä?
Tavoitteenani on pysyä siinä kunnossa, että pystyn aina hoitamaan itseni.
Terveyttäni yritän hoitaa parhaani mukaan. Toistaiseksi terveyskansiossani teksti alkaa: Ei mitään pysyvää sairautta. - Mutta uinka kauan? Koskaan ei voi tietää, ja murehtimatta paras!
Jokaisen päivän voi myös elää niin kuin se olisi elämän ensimmäinen päivä, - täynnä ihmetystä ja uusia kokemuksia.
Toisena päivänä tihkusade kovien tuulenpuuskien tuomina päin silmiä ja suuta,
kun jumpparyhmässä kävin polkupyörällen matkat, vaikka satoi, ja iloinen olin siitä, että pölyt nyt valuivat pois lakaistuilta teiltä, ajattelin: nyt saa kevät tulla!
Ja tulihan sieltä kevään aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, luottamus oli oikein!
Liikunta on ihmeellinen euforian antaja, aina on hyvä ja tyytyväinen olo kunnon jumpan jälkeen. Ja kyllä siihen pukuhuonekeskustelutkin jotain aina antavat. Samoin matkat säästä riippumatta pyöräillen. - Ajatus vaikuttaa terveyteen.Kerroin tuossa, että meillä tykättiin Victor Borgesta.
Silloin hänen ohjelmiaan katselimme.
Kas tässä:
https://www.youtube.com/watch?v=6n8Lt1PUJiIP.S. Ja saihan mieheni kuitenkin elää täyden elämän ja muutaman vuoden tätä eläkeikääkin, loppuelämä hänelläkin olisi varmaan ollut vähemmän merkitsevää.
- merkittävät
Merilii kirjoitti:
P.S. Ja saihan mieheni kuitenkin elää täyden elämän ja muutaman vuoden tätä eläkeikääkin, loppuelämä hänelläkin olisi varmaan ollut vähemmän merkitsevää.
Loppuelämäkö vähemmän merkitsevää ? Meillä on vaimoni kanssa ollut nämä eläkevuodet parasta aikaa . Olemme lähesemmät ja rakkaammat tosillemme kuin koskaan. Nyt on aikaa toinen toisellemme ja niille harrastuksille joista kiireisinä työvuosia vain haaveiltiin. Lastenlasten kasvun seuraaminen ja tukeminen saa toivomaan vielä paljon yhteisiä vuosia. Ei sairauskaan niin pelottavaa ole, ollaan valmiit hoitamaan toisiamme ja onhan tuota nuorta polvea. Mikä siinä niin pelottaa, että muut joutuu hoitamaan ? Sehän on elämän luonnollinen järjestys.
- Valtiomme-voi-huonosti
Nyt kun hyvinvointivaltio vähitellen rapautuu, valtiolla ei ole enää varaa vanhusten hoitopaikkoihin, meillä ei ole enää varaa hoidattaa itseämme muilla.
- NE_VUOSIKYMMENET_
merkittävät kirjoitti:
Loppuelämäkö vähemmän merkitsevää ? Meillä on vaimoni kanssa ollut nämä eläkevuodet parasta aikaa . Olemme lähesemmät ja rakkaammat tosillemme kuin koskaan. Nyt on aikaa toinen toisellemme ja niille harrastuksille joista kiireisinä työvuosia vain haaveiltiin. Lastenlasten kasvun seuraaminen ja tukeminen saa toivomaan vielä paljon yhteisiä vuosia. Ei sairauskaan niin pelottavaa ole, ollaan valmiit hoitamaan toisiamme ja onhan tuota nuorta polvea. Mikä siinä niin pelottaa, että muut joutuu hoitamaan ? Sehän on elämän luonnollinen järjestys.
"kitukymmeniksi" niitä sanotaan. Eikä syyttä, kun katselee ihmisiä.
Valtiomme-voi-huonosti kirjoitti:
Nyt kun hyvinvointivaltio vähitellen rapautuu, valtiolla ei ole enää varaa vanhusten hoitopaikkoihin, meillä ei ole enää varaa hoidattaa itseämme muilla.
Kuitenkin meidän ikäluokka muistaa, miten varattomat, osattomat kuolivat holhouspaikkaansa. En tiedä keitä senaikaisessa vanhainkodeissa vietti viimeiset aikansa. Sitäkään oliko maalaiskunnissa vanhainkotia ollenkaan.
- ei_liikaa_sentäs
Merilii kirjoitti:
Löysin uudenkin Victor Borgen videon:
https://www.youtube.com/watch?v=RnDZ3a1WoQwUhh, mikä siin on ett etoo tää omaa blokiaan pitävä aloittaja erinomaisine muistoinee ja terveyseuforioineen. Pahoinvoivaksi jo tuputtamisesta tulee.
ei_liikaa_sentäs kirjoitti:
Uhh, mikä siin on ett etoo tää omaa blokiaan pitävä aloittaja erinomaisine muistoinee ja terveyseuforioineen. Pahoinvoivaksi jo tuputtamisesta tulee.
Aloitus on vienyt ajatukset niihin moniin oman elämän luopumisiin jotka on kokenut sekä läheisten ja läheisimmän kuolemaan.Tekee pahaa kun kirjoittajien näinkin omakohtaisten arkojen kirjoitusten jälkeen saa lukea edellä olevaa.
- Ramoona_
Merilii kirjoitti:
Toisaalta, loppupäästähän se elämänpätkä pois leikkaantuu, eli niistä "kitukymmenistä", jos syöpä vie ihmisen.
Lasten mielikuva isästään on hymyilevä tummatukkainen pitkä kaveri, joka laski leikkiä, joka rakasti pianistihumoristi Victor Borgin ohjelmia, joka rakasti lapsiaan ja lastenlapsiaan. Vielä kuolemaansa edeltäneenä päivänä hän laski leikkiä sairaalassa lapsenlapsensa kanssa.
Mutta entä minä, kun elän vanhaksi? Olenko vanha kahjo omine vaivojeni vankina vaatimassa heiltä aikaa ja huomiota? Jääkö äidistään aivan erilainen tunne kuin isästä?
Tavoitteenani on pysyä siinä kunnossa, että pystyn aina hoitamaan itseni.
Terveyttäni yritän hoitaa parhaani mukaan. Toistaiseksi terveyskansiossani teksti alkaa: Ei mitään pysyvää sairautta. - Mutta uinka kauan? Koskaan ei voi tietää, ja murehtimatta paras!
Jokaisen päivän voi myös elää niin kuin se olisi elämän ensimmäinen päivä, - täynnä ihmetystä ja uusia kokemuksia.
Toisena päivänä tihkusade kovien tuulenpuuskien tuomina päin silmiä ja suuta,
kun jumpparyhmässä kävin polkupyörällen matkat, vaikka satoi, ja iloinen olin siitä, että pölyt nyt valuivat pois lakaistuilta teiltä, ajattelin: nyt saa kevät tulla!
Ja tulihan sieltä kevään aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, luottamus oli oikein!
Liikunta on ihmeellinen euforian antaja, aina on hyvä ja tyytyväinen olo kunnon jumpan jälkeen. Ja kyllä siihen pukuhuonekeskustelutkin jotain aina antavat. Samoin matkat säästä riippumatta pyöräillen. - Ajatus vaikuttaa terveyteen.Toive jättää jälkeenjääville kaunis muisto on hyvin inhimillinen. Uskon, että miehillä on suurempi tarve jättää mielikuva vahvasta , toisista loppuun asti huoltapitävästä miehestä, isästä ja isoisästä. Naisen on kai helpompi olla myös hoivattava osapuoli.
Kuolinilmoitusten teksteistä tämä on paljon kertova ja lohtua antava :
"Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään,
silti teidän olen, lähellenne jään.
Tallentakaa menneen parhaat muistot,
muiden olla antakaa.
Kuin ennen voimissani te minut muistakaa.”
Värssyä on mainittu Aila Meriluodon kirjoittamaksi, mutta tekijä lienee tuntematon.
Emme voi valita , milloin ja miten joudumme maallisesta luopumaan. Yleensä ihmisiä vanhemmiten riisutaan turhasta, luopuminen on ehkä siten helpompaa, kun mieli ei ole enää niin kiinni maallisissa. Mekin nautimme näistä terveistä eläkepäivistä suunnattomasti lasten perheiden elämää seuraten , iloiten siitä että pärjäävät, voimme aina jossain olla avuksikin. Vahvana on toive laulun sanoin "kuolla terveenä" , sen eteen kannattaa kunnostaan huolta pitää. Liikkuminen on kuitenkin ennenkaikkea suuri nautinto, luonnollinen elämäntapa, onhan se ollut ikiaikaisesti ihmisen tarve, pakkokin ollut pysyä liikkeellä henkensä pitimiksi. Luonnossa liikkuminen on meille suomalaisille kai niin itsestäänselvyys, ettemme osaa sitä kyllin arvostaa. Pihatöissä on kuntosalia tarpeeksi, vettä uimiseen altaissa ja luonnossa, musiikkia ja lattioita tanssittavaksi...kuka mistäkin pitää. Merilii sanoo myös, että ajatus vaikuttaa terveyteen - se on totta, olemme mitä ajattelemme ja tietysti myös mitä syömme ja jätämme syömättä . :) Myönteiseen ajatteluun voi oppiakin, jos se ei ole myötäsyntyinen luonteenpiirre. Ramoona_ kirjoitti:
Toive jättää jälkeenjääville kaunis muisto on hyvin inhimillinen. Uskon, että miehillä on suurempi tarve jättää mielikuva vahvasta , toisista loppuun asti huoltapitävästä miehestä, isästä ja isoisästä. Naisen on kai helpompi olla myös hoivattava osapuoli.
Kuolinilmoitusten teksteistä tämä on paljon kertova ja lohtua antava :
"Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään,
silti teidän olen, lähellenne jään.
Tallentakaa menneen parhaat muistot,
muiden olla antakaa.
Kuin ennen voimissani te minut muistakaa.”
Värssyä on mainittu Aila Meriluodon kirjoittamaksi, mutta tekijä lienee tuntematon.
Emme voi valita , milloin ja miten joudumme maallisesta luopumaan. Yleensä ihmisiä vanhemmiten riisutaan turhasta, luopuminen on ehkä siten helpompaa, kun mieli ei ole enää niin kiinni maallisissa. Mekin nautimme näistä terveistä eläkepäivistä suunnattomasti lasten perheiden elämää seuraten , iloiten siitä että pärjäävät, voimme aina jossain olla avuksikin. Vahvana on toive laulun sanoin "kuolla terveenä" , sen eteen kannattaa kunnostaan huolta pitää. Liikkuminen on kuitenkin ennenkaikkea suuri nautinto, luonnollinen elämäntapa, onhan se ollut ikiaikaisesti ihmisen tarve, pakkokin ollut pysyä liikkeellä henkensä pitimiksi. Luonnossa liikkuminen on meille suomalaisille kai niin itsestäänselvyys, ettemme osaa sitä kyllin arvostaa. Pihatöissä on kuntosalia tarpeeksi, vettä uimiseen altaissa ja luonnossa, musiikkia ja lattioita tanssittavaksi...kuka mistäkin pitää. Merilii sanoo myös, että ajatus vaikuttaa terveyteen - se on totta, olemme mitä ajattelemme ja tietysti myös mitä syömme ja jätämme syömättä . :) Myönteiseen ajatteluun voi oppiakin, jos se ei ole myötäsyntyinen luonteenpiirre.Aloitus vie ajatukset yli kolmenkymmenen vuoden päähän. Harvoin palstalle tulee raotettua sisimpäänsä, nyt sen itselleni sallin.
Paljon olen nähnyt vanhojen ihmisten kuolemia työssäni, mutta kokea puolison kuolema alle viisikymppisenä oli aivan toista. Vaikeaa oli mutta muistot elävät edelleen.
Ei ole päivää etten häntä muistelisi, keväisin tunteetkin elävänä mieleen palaavat.
Joskus palstalle riimittelin noita muistikuvia silloisesta.
Kuolemaa ei ymmärtää voi,
se kuitenkin suuren surun toi
ei millään käsitä
ettei enää nähdä
ovikello soi
onkohan siellä oi.
taas petyin kertaa monta
ja toivotonta
ennenkuin uskoa voin
minusta puolet poissa
kuinka elää voin
kun vain puoli sydäntä yksi jalka.
mutta vähitellen alkaa
haamusärky lakata.
Puolikkaasta kokonainen kasvaa
ja taas elää jaksaa
ja jatkaa matkaa - yksin.
Suuri suru muuttaa muotoaan
kaipuun kautta
pääsee nousemaan
kauniit muistot.
Niit' ei kukaan sulta vie
siitä alkaa uusi tie.
Ja näin keväisin
Valkolehdokki illalla metsässä tuoksuu,
vaan hentoa kukkaa ei missään näy.
Mutt' tuoksu tuo ihana luoksensa kutsuu
sinne mun askel verkkaan käy.
Mä kukkasen taitan ja silmäni suljen
sun kuvasi eteeni selvänä saan.
Näin muistoihin nuoruuden mietteissäin kuljen,
sen lehdokin tuoksuun ja kesäisen yön.ei_liikaa_sentäs kirjoitti:
Uhh, mikä siin on ett etoo tää omaa blokiaan pitävä aloittaja erinomaisine muistoinee ja terveyseuforioineen. Pahoinvoivaksi jo tuputtamisesta tulee.
Jos et ole onneksesi joutunut kohtaamaan raskasta surua, niin sinun on vaikea ymmärtää, kuinka lähellä suru on, vielä vuosienkin jälkeen.
Se ei ole suunsoiton paikka.Makriina kirjoitti:
Jos et ole onneksesi joutunut kohtaamaan raskasta surua, niin sinun on vaikea ymmärtää, kuinka lähellä suru on, vielä vuosienkin jälkeen.
Se ei ole suunsoiton paikka.Kiitos että sinäkin yhdyit totemukseeni tuollaiseen. Nimettömät herjat palstan rikkaruohoa.
Minun on aina ollut vaikea todella uskoa, että läheinen on iäksi mennyt. Hänen tavaransa saavat olla koskemattomina pitkään, en voi niihin tarttua ja hävittää. Kesämökillämme oli 3 kesää mummun vaatteet ja pikkuesineet hänen kamarissaan, kunnes pystyin hävittämään ne pois.
Lähiomaisen kuoltua joutuu väkisinkin käsittelemään hänen jäämistönsä perunkirjan tähden, ja jos vielä joutuu myymään asunnon pois, pitää huoneet tyhjentää. Se on painajaismaista. Joka hetki ajattelen, että hän on tämänkin ostanut, tätä käyttänyt, tästä pitänyt...ja minä kylmästi hävitän pois. Mutta opittava on, että kotikin kuolee, kun asukas on lähtenyt.- Juuri_noin_
Äitini säilytti vaatekaapissaan yhtä isän harmaata pukua loppuun asti. Sitä ei saanut viedä pois. Hän sanoi, että vara-avaimensa ovat isän takin taskussa.
- päivienkimallusta
Voi kuinka söpöä :) turvallinen paikka vieläkin äidillesi! Itse olen antanut pois ne vaatteet joita on hyötyä tarvitsijoille, vain yhden ihanan flanellipyjaman, ja niin Åbo Akademi'n kravatin olen säilyttänyt. Sitä kun ei voi pitää kaulassaan ansaitsemaatta sitä.
Nyt on taas lähdettävä moailmaa kahtelemaan, heippa
Ohjenuorana pidän esim. tätä, jotta voin välillä jättää kaiken taakse:
...
"On hyvä kiivetä välillä vuorelle,
niin kauan kuin jalat kantavat,
ja etsiä kauas avautuva näköalapaikka.
Päästää kaikki menemään,
kuin lintuparvi!
Kaikki, mikä on ollut,
kaunis ja vaikea ja suurikin.
Siinä voi moni seikka muuttua.
Sillä niin kuin emme voi kutsua
lintuja takaisin,
emme voi vaikuttaa siihen,
mitä on tapahtunut."
...
Oma päätelmäni:
Siltikin muistot elävät, ne eivät katoa ikinä.
Voit päästää muistojen parven menemään,
ja vähäksi aikaa ne poistuvat,
mutta ne elävät sydämessämme aina.Kauniisti sanottu, Merilii, on annettava toisen lähteä, kun aika on. Muistot palaavat arvaamatta. Se on lohduttavaa.
Luopuminen koskee myös elävässä elämässä asioita, ystäviä, lapsia... - voi vain odottaa, että he palaavat. Tai huomaamme, että oli oikein luovuttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502224Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904- 68863
Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖23834Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt51811Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me114806Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9743vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22723