07.03.2013 18:39 - Vuokko Ilola
Vl-liike ja evankeliointi
Olen saanut kahdenlaista viestiä koskien vl-liikkeen evankelioimistyötä. Laitan ne tähän peräkanaa.
1) "Minun ymmärtääkseni koko lestadiolainen herätys on alusta pitäen ollut hyvin ulospäin suuntautunut, tehnyt aktiivisesti sisälähetystyötä ilman mitään pakkoa, vaan pikemminkin sydämen kyllyydestä."
2) "Hei, on ollut mukava lukea blogiasi Kotimaa24:ssä. Se on auttanut minua ymmärtämään vanhoillislestadiolaisuutta. En itse kuulu liikkeeseen. Lapsena ja kouluikäisenä minulla oli muutama vl-ystävä, mutta valitettavasti ystävyyssuhteet eivät ole säilyneet eikä minulla ole ketään kenen kanssa voisin nyt aikuisena keskustella.
Olen nimittäin ihmetellyt näin jälkikäteen, että miksi vl-kaverit rajasivat minut täysin pois omista tapahtumistaan, vaikka muuten oltiin paljon tekemisissä. Salaa olisin halunnut mennä heidän nuorteniltoihinsa yms., mutta minua ei koskaan kutsuttu. Eikö vl-piireissä ajatella lähetyskäskyä, tai miten siihen ylipäänsä suhtaudutaan? Miksi tuttavani eivät halunneet käännyttää minua vl-uskoon? Ei mitään yritystä siihen suuntaan.
Verrattaessa esim. vapaisiin suuntiin kuten helluntailaisiin ero on huima; näissä herätyskristillisissä piireissä oikein opetetaan, että tuttuja kutsuttaisiin seurakunnan tapahtumiin ja rohkaistaan todistamaan uskosta. Siellä käytetään termiä "evankeliointi". Noissakin piireissä nähdään selkeä juopa uskovien ja ei-uskovien välillä mutta siellä kuitenkin toivotaan, että ihmisiä tulisi uskoon ja pyritään toimimaan sen eteen. Onko mitään "evankeliointia" tai "todistamista" vastaavaa vl-opetuksessa? Lähteekö kukaan lähetyskentille ulkomaille?
En välitä omalla nimellä julkisesti keskustella, mutta jos vaikka innostuisit tästä aiheesta kirjoittamaan blogiisi..? Pidin esim. tervehtimistä käsitelleestä jutustasi ja oikeastaan se saikin muistelemaan kouluaikoja, kun mieleen palautui omituisia "en kuulu joukkoon" tuntemuksia kun minua ei aina huomioitu tervehdittäessä. Se oli hämmentävää kun nämä olivat muuten niin mukavia ihmisiä."
Itselläni on asiasta sellainen käsitys, että varsinaista kotimaassa tapahtuvaa virallista lähetystyötä tai evankelioimista ei laajamittaisesti tapahdu. Ajatellaan, että liikkeen omat papit saarnaavat puhdasta evankeliumia ja oppia kirkoissa, sitten on joitakin sairaalapappeja ja myös vankiloissa käydään säännöllisesti saarnaamassa. Tää on siis minun käsitykseni, korjatkaa jos se on virheellinen.
Ulkomaille suunnatusta lähetystyöstä olen kuullut usein sanottavan, että silloin kun Jumala avaa siihen mahdollisuudet, niin sitä tehdään. Nyt on ilmeisesti niin tapahtunut useissakin maissa, mutta tästäkään mulla ei ole tarkkaa tietoa, joten ei sen enempi.
Sitten tästä "epävirallisesta" evankelioimisesta, siitä, että joku tavantallustaja houkuttelisi ihmisiä, vastaantulijoita, junan vieruskaveria, työ- tai opiskelukaveriaan tai sukulaistaan vl-liikkeeseen. Tätä kyllä tapahtuu, mutta ehkä jotenkin harkitusti, hillitysti ja hienovaraisesti. Sitä hienovaraisemmin, mitä vähempi käännytettävällä on kosketuspintaa vl-liikkeeseen. Ja taas liikkeestä poislähtijät puhutellaan päinvastaisesti usein melkoisen ronskisti ja pelotellen.
70-luvulla liikkeessä sai syytöksen kososlaisen hengen hempeästä alalajista, jos ei ollut rohkeutta puhutella epäuskoisia ja käännyttää heitä liikkeeseen. Tästä joutui tekemään oikein parannusta seurakunnan edessä. Ja kyllä tähän myöhemminkin kehoitettiin ja silloin tällöin saattoi kuulla jonkun pyytelevän seurakuntapäivillä anteeksi sitä, kun on ollut niin huono uskontunnustaja työpaikalla ja vastentahtoinen puhuttelemaan epäuskoisia.
Tämä asenne on ehkä kaiken aikaa muuttunut. Nimittäin yhä useammin viime vuosikymmeninä on kuullut lohduteltavan huonoja puhuttelijoita sillä, että uskovainen puhuttelee epäuskoisia omalla elämällään. Kun uskovainen ei kiroile työpaikoilla/kouluissa, tekee työnsä hyvin, eikä puhu pahaa työkavereistaan, ihmiset ajattelevat, että tuossa on jotain erilaista, sellaista, mitä muissa ei ole ja näin ollen kiinnostuvat hänen taustastaan, joka on mahdollisesti ohjaamassa häntä Jumalan valtakuntaan.
Lopuksi vielä tärkeä itse kuulemani pointti sille, ettei lähetystyötä tarvitse sen kummemmin tehdä, on vain oma Naturelli itsensä.
- "En näe mitään väärää hiusten värjäämisessä, siinähän muutetaan hiusten luonnollista olotilaa samoten kuin permanentissakin."
- "Mistä ihmiset sitten tietävät, missä on Jumalan valtakunta, jos me aletaan värjäämään hiuksia???"
- "Hiusten väristäkö se katsotaan, eikö evankeliumi ole mitään???"
- "???"
Eli olisiko tuossa evankelioimisen päänavauksessa heitetty pallo vastapuolelle, jos hän sen ottaa kiinni, eli tekee aloitteen uskomisen asioiden puhumisesta, niin siitä on sitten käännytystyötä helppo lähteä tekemään?
Vl-liike ja evankeliointi
Olen saanut kahdenlaista viestiä koskien vl-liikkeen evankelioimistyötä. Laitan ne tähän peräkanaa.
1) "Minun ymmärtääkseni koko lestadiolainen herätys on alusta pitäen ollut hyvin ulospäin suuntautunut, tehnyt aktiivisesti sisälähetystyötä ilman mitään pakkoa, vaan pikemminkin sydämen kyllyydestä."
2) "Hei, on ollut mukava lukea blogiasi Kotimaa24:ssä. Se on auttanut minua ymmärtämään vanhoillislestadiolaisuutta. En itse kuulu liikkeeseen. Lapsena ja kouluikäisenä minulla oli muutama vl-ystävä, mutta valitettavasti ystävyyssuhteet eivät ole säilyneet eikä minulla ole ketään kenen kanssa voisin nyt aikuisena keskustella.
Olen nimittäin ihmetellyt näin jälkikäteen, että miksi vl-kaverit rajasivat minut täysin pois omista tapahtumistaan, vaikka muuten oltiin paljon tekemisissä. Salaa olisin halunnut mennä heidän nuorteniltoihinsa yms., mutta minua ei koskaan kutsuttu. Eikö vl-piireissä ajatella lähetyskäskyä, tai miten siihen ylipäänsä suhtaudutaan? Miksi tuttavani eivät halunneet käännyttää minua vl-uskoon? Ei mitään yritystä siihen suuntaan.
Verrattaessa esim. vapaisiin suuntiin kuten helluntailaisiin ero on huima; näissä herätyskristillisissä piireissä oikein opetetaan, että tuttuja kutsuttaisiin seurakunnan tapahtumiin ja rohkaistaan todistamaan uskosta. Siellä käytetään termiä "evankeliointi". Noissakin piireissä nähdään selkeä juopa uskovien ja ei-uskovien välillä mutta siellä kuitenkin toivotaan, että ihmisiä tulisi uskoon ja pyritään toimimaan sen eteen. Onko mitään "evankeliointia" tai "todistamista" vastaavaa vl-opetuksessa? Lähteekö kukaan lähetyskentille ulkomaille?
En välitä omalla nimellä julkisesti keskustella, mutta jos vaikka innostuisit tästä aiheesta kirjoittamaan blogiisi..? Pidin esim. tervehtimistä käsitelleestä jutustasi ja oikeastaan se saikin muistelemaan kouluaikoja, kun mieleen palautui omituisia "en kuulu joukkoon" tuntemuksia kun minua ei aina huomioitu tervehdittäessä. Se oli hämmentävää kun nämä olivat muuten niin mukavia ihmisiä."
Itselläni on asiasta sellainen käsitys, että varsinaista kotimaassa tapahtuvaa virallista lähetystyötä tai evankelioimista ei laajamittaisesti tapahdu. Ajatellaan, että liikkeen omat papit saarnaavat puhdasta evankeliumia ja oppia kirkoissa, sitten on joitakin sairaalapappeja ja myös vankiloissa käydään säännöllisesti saarnaamassa. Tää on siis minun käsitykseni, korjatkaa jos se on virheellinen.
Ulkomaille suunnatusta lähetystyöstä olen kuullut usein sanottavan, että silloin kun Jumala avaa siihen mahdollisuudet, niin sitä tehdään. Nyt on ilmeisesti niin tapahtunut useissakin maissa, mutta tästäkään mulla ei ole tarkkaa tietoa, joten ei sen enempi.
Sitten tästä "epävirallisesta" evankelioimisesta, siitä, että joku tavantallustaja houkuttelisi ihmisiä, vastaantulijoita, junan vieruskaveria, työ- tai opiskelukaveriaan tai sukulaistaan vl-liikkeeseen. Tätä kyllä tapahtuu, mutta ehkä jotenkin harkitusti, hillitysti ja hienovaraisesti. Sitä hienovaraisemmin, mitä vähempi käännytettävällä on kosketuspintaa vl-liikkeeseen. Ja taas liikkeestä poislähtijät puhutellaan päinvastaisesti usein melkoisen ronskisti ja pelotellen.
70-luvulla liikkeessä sai syytöksen kososlaisen hengen hempeästä alalajista, jos ei ollut rohkeutta puhutella epäuskoisia ja käännyttää heitä liikkeeseen. Tästä joutui tekemään oikein parannusta seurakunnan edessä. Ja kyllä tähän myöhemminkin kehoitettiin ja silloin tällöin saattoi kuulla jonkun pyytelevän seurakuntapäivillä anteeksi sitä, kun on ollut niin huono uskontunnustaja työpaikalla ja vastentahtoinen puhuttelemaan epäuskoisia.
Tämä asenne on ehkä kaiken aikaa muuttunut. Nimittäin yhä useammin viime vuosikymmeninä on kuullut lohduteltavan huonoja puhuttelijoita sillä, että uskovainen puhuttelee epäuskoisia omalla elämällään. Kun uskovainen ei kiroile työpaikoilla/kouluissa, tekee työnsä hyvin, eikä puhu pahaa työkavereistaan, ihmiset ajattelevat, että tuossa on jotain erilaista, sellaista, mitä muissa ei ole ja näin ollen kiinnostuvat hänen taustastaan, joka on mahdollisesti ohjaamassa häntä Jumalan valtakuntaan.
Lopuksi vielä tärkeä itse kuulemani pointti sille, ettei lähetystyötä tarvitse sen kummemmin tehdä, on vain oma Naturelli itsensä.
- "En näe mitään väärää hiusten värjäämisessä, siinähän muutetaan hiusten luonnollista olotilaa samoten kuin permanentissakin."
- "Mistä ihmiset sitten tietävät, missä on Jumalan valtakunta, jos me aletaan värjäämään hiuksia???"
- "Hiusten väristäkö se katsotaan, eikö evankeliumi ole mitään???"
- "???"
Eli olisiko tuossa evankelioimisen päänavauksessa heitetty pallo vastapuolelle, jos hän sen ottaa kiinni, eli tekee aloitteen uskomisen asioiden puhumisesta, niin siitä on sitten käännytystyötä helppo lähteä tekemään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
>>>Ehkä se on häveliäisyys joka estää sitä tekemästä Suomessa. Suomalaiset ovat sen verran valistunutta ja sivistynyttä väkeä, että vaaditaan hyviä perusteluja vakuuttamaan ihmiset “vain me” -opin erinomaisuudesta.<<< Tynkkynen
Olisiko kirjoittaja unohtanut itse pääasian? Eihän idea ole lähetystyössä sinänsä, vaan siinä mitä uskova pystyy vastaamaan hätääntyneen ja ahdistuneen ihmisen kysymykseen elämästä ja kuolemasta. Uskon, että siihen asianomaisila on selvä vastaus: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Tällaista työtä voi tehdä jokainen todellinen uskova, jolla on kokemuksia ns. armonjärjestyksestä yli sen, mitä tavallinen nimikristitty tietää. Tällaista lähetystyötä tehdään naapurissa, työpaikalla, oppilaitoksissa – kaikkialla, missä tällainen vuorovaikutus syntyy. En usko, että armoa etsivälle hätääntyneelle ihmiselle ensiksi lyödään eteen seurakuntaoppi tai Vuokon mainitsema ripsiväri. Eikö siinä kerrota, että asianomainen saa uskoa syntinsä anteeksi, olla vapaa ja iloinen Jumalan lapsi. Siinä sitten tullaan enemmän tai vähemmän osalliseksi yhteisöstä. Pääasia kuitenkin minun mielestäni on sydämessä tunnettava rauha. Jos se nyt tulee tuhansien ja taas tuhansien osaksi, eikö sillä ole tiedän mielestänne, arvon kriitikot, minkäänlaista arvoa? Jos ei ole, johtuuko se siitä, ettei ole tarvinnut tällaista rauhaa milloinkaan etsiä?
(Jorma Ojala 8.3.2013 14.14)
""" Eikö siinä kerrota, että asianomainen saa uskoa syntinsä anteeksi, olla vapaa ja iloinen Jumalan lapsi. """
Totta! Mutta on muistettava, että saa missä ja milloin vain uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen Kristuksen tähden, eikä vain tiettyjen ihmisten edessä ja julistuksesta.
Joh. 20:23
Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
Joh. 20:23
Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
Näin Raamattu juuri opettaa tekemään kaikkia niitä lähimmäisiä kohtaan, jotka ovat rikkoneet sinua vastaan.