Syvä lama, ei saa säästää kaksikielisyydestä.

Puolueet leikkaisivat kilvan ihmisten toimeentulosta, terveydestä ja turvallisuudesta, mutta Suomen kaksikielisyyteen ei saa koskea.

Siirtymällä yksikielisyyteen säästettäisiin tolkuttomasti rahaa ja lisäksi koululaiset ja opiskelijat voisivat käyttää aikansa oikeasti hyödyllisten tietojen hankkimiseen. Monilla matemaattisesti lahjakkailla ihmisillä yksittäisten listojen ulkoa opettelu on aivojen rakenteesta johtuen työlästä. Satojen ruotsinkielisten sanojen opettelu, joita ei koskaan tule käyttämään on turhimmasta päästä, kun ajan voisi käyttää luonnontieteiden syventävään oppimiseen. Jos joskus halutaan Suomi vielä nousuun ei ole järkeä pistää parhaassa oppimisiässä olevia tulevaisuuden toivoja tällaiseen turhuuteen.

Ruotsinkielisissä maissa lähes kaikki puhuvat englantia, joten senkään suhteen ei tule ongelmia.

Edes Perussuomalaiset eivät uskalla tarttua tähän ajan ja rahan tuhlaamiseen. Säälittävää munattomuutta.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

.

Totta on että kansalaisia on integroitava yhteiskuntaan eli yksikielistettävä entistä tarmokkaammin

.

Äänestä

http://withintellus.com/2011-petetyt-lupaukset.html

Yllätys, että kokoomuskin pettää. Korostetaan muka vapaata kilpailua, ja kuitenkin pakotetaan opiskelijat hukkaamaan energiaa hyödyttömiä asioita opiskelessa hyödyllisten sijaan. Ehkä pelätään, että älykkäämmät syrjäyttävät ahneimmat.

Äänestä

maksakoot ne lisämaksun jotka vaativat kaksikielisyyttä tai muuttakoot Ruotsiin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


fm_fi kirjoitti:

Puolueet leikkaisivat kilvan ihmisten toimeentulosta, terveydestä ja turvallisuudesta, mutta Suomen kaksikielisyyteen ei saa koskea.

Siirtymällä yksikielisyyteen säästettäisiin tolkuttomasti rahaa ja lisäksi koululaiset ja opiskelijat voisivat käyttää aikansa oikeasti hyödyllisten tietojen hankkimiseen. Monilla matemaattisesti lahjakkailla ihmisillä yksittäisten listojen ulkoa opettelu on aivojen rakenteesta johtuen työlästä. Satojen ruotsinkielisten sanojen opettelu, joita ei koskaan tule käyttämään on turhimmasta päästä, kun ajan voisi käyttää luonnontieteiden syventävään oppimiseen. Jos joskus halutaan Suomi vielä nousuun ei ole järkeä pistää parhaassa oppimisiässä olevia tulevaisuuden toivoja tällaiseen turhuuteen.

Ruotsinkielisissä maissa lähes kaikki puhuvat englantia, joten senkään suhteen ei tule ongelmia.

Edes Perussuomalaiset eivät uskalla tarttua tähän ajan ja rahan tuhlaamiseen. Säälittävää munattomuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu