Eilen osallistuin Helsingin Rauhanyhdistyksellä järjestettyyn keskusteluiltaan, jonka aiheeksi oli otettu "Olenko minä veljeni vartija". Illassa pidettiin paljon hyviä puheenvuoroja ja monet asiat selkiintyivät. Ainut vain, mikä jäi minua vaivaamaan.... Olen menettänyt uskoni!
Minä olen viimeisen vuoden ajan kulkenut mukana vain yhteisön takia.... Uskosta ulos ajautuminen alkoi tapahtua huomaamattani. Erilaiset vaikeudet saivat minut epäilemään monia asioita, joista en kuitenkaan uskaltanut kenellekkään kertoa. Ulkopuoliset eivät siis voineet nähdä mitenkään, etten voi hyvin, koska ulkoisesti kaikki näytti olevan ihan kunnossa.
Veljeni eivät siis voineet toimia vartijana, eli varjelijana minulle.
Keskusteluillan aikana jouduin toteamaan, että uskoni on kuollut. Kuinka tuon sen ilmi? Hankalaa se on, koska haluaisin uskoa, mutta kun se ei enää tunnu olevan kohdallani mahdollista. Aito katumus puuttuu. Toisekseen monet epäilykset eivät ole vieläkään minua jättäneet. Yhtenä suurimpana epäilyksenä on mm. sellainen, että jos Jumala kerta niin paljon on meitä rakastanut, miksi se sallii valtaosan joutuvan liekkeihin! Tuo on se suurin tekijä, minkä vuoksi en tällä hetkellä ainakaan kykene parannusta tekemään. Ehkä en enää ikinä... Kuten keskusteluillassa sanottiin: Voi sitä, joka hylkää Jumalan, mutta voi voi voi sitä, jonka Jumala hylkää!!! Jos Jumala hylkää lapsensa, se on lopullinen. Silloin ei voi enää palata takaisin Jumalan lapseksi!!
Miten etenen omassa asiassani. Eli homman nimi olisi se, että minun täytyisi jotenkin tuoda ilmi se, etten enää usko. Menetänkö yhteisön samalla? Tässä yhteisössä on ollut niin hyvä olla. Mutta koska en jaa enää yhteistä uskoa, koen, että toimin väärin, jos en tuo sisimpiä ajatuksiani kaikkien tietoon! Toinen, mikä mua pelottaa, on tuo tervehtimisjuttu. Joudun erottautumaan liiaksi vaihtaessani tervehysmuodon Jumalan terveestä moikkaukseksi.
Ja mitä tekisin ulkonäölleni, ettei kaikille tarvitsi erikseen sanoa, että minä en ole enää uskomassa? En haluaisi mitää hiusten värjäyksiä, en korvakoruja. Mutta toisaalta se helpottaisi sitä, että vastapuolet tietäisivät jo heti alkuunsa, ettei tuo ole enää uskovainen.
Oon ihan jumissa ja rikki, ku oon miettinyt, miten tämän asian kanssa toimia. En kykene keskittymään mihinkään muuhun ennen, kuin tämä asia on hoidettu!!! Pelkään läheisten reaktioita... Ehkä liikaakin :(
Minä olen viimeisen vuoden ajan kulkenut mukana vain yhteisön takia.... Uskosta ulos ajautuminen alkoi tapahtua huomaamattani. Erilaiset vaikeudet saivat minut epäilemään monia asioita, joista en kuitenkaan uskaltanut kenellekkään kertoa. Ulkopuoliset eivät siis voineet nähdä mitenkään, etten voi hyvin, koska ulkoisesti kaikki näytti olevan ihan kunnossa.
Veljeni eivät siis voineet toimia vartijana, eli varjelijana minulle.
Keskusteluillan aikana jouduin toteamaan, että uskoni on kuollut. Kuinka tuon sen ilmi? Hankalaa se on, koska haluaisin uskoa, mutta kun se ei enää tunnu olevan kohdallani mahdollista. Aito katumus puuttuu. Toisekseen monet epäilykset eivät ole vieläkään minua jättäneet. Yhtenä suurimpana epäilyksenä on mm. sellainen, että jos Jumala kerta niin paljon on meitä rakastanut, miksi se sallii valtaosan joutuvan liekkeihin! Tuo on se suurin tekijä, minkä vuoksi en tällä hetkellä ainakaan kykene parannusta tekemään. Ehkä en enää ikinä... Kuten keskusteluillassa sanottiin: Voi sitä, joka hylkää Jumalan, mutta voi voi voi sitä, jonka Jumala hylkää!!! Jos Jumala hylkää lapsensa, se on lopullinen. Silloin ei voi enää palata takaisin Jumalan lapseksi!!
Miten etenen omassa asiassani. Eli homman nimi olisi se, että minun täytyisi jotenkin tuoda ilmi se, etten enää usko. Menetänkö yhteisön samalla? Tässä yhteisössä on ollut niin hyvä olla. Mutta koska en jaa enää yhteistä uskoa, koen, että toimin väärin, jos en tuo sisimpiä ajatuksiani kaikkien tietoon! Toinen, mikä mua pelottaa, on tuo tervehtimisjuttu. Joudun erottautumaan liiaksi vaihtaessani tervehysmuodon Jumalan terveestä moikkaukseksi.
Ja mitä tekisin ulkonäölleni, ettei kaikille tarvitsi erikseen sanoa, että minä en ole enää uskomassa? En haluaisi mitää hiusten värjäyksiä, en korvakoruja. Mutta toisaalta se helpottaisi sitä, että vastapuolet tietäisivät jo heti alkuunsa, ettei tuo ole enää uskovainen.
Oon ihan jumissa ja rikki, ku oon miettinyt, miten tämän asian kanssa toimia. En kykene keskittymään mihinkään muuhun ennen, kuin tämä asia on hoidettu!!! Pelkään läheisten reaktioita... Ehkä liikaakin :(
Vastaukset 54
Vanhimmat
Jospa nyt ensin tuliti ihan Raamatunkukaisesti uskoon uudestisyntymän kautta, se jälkeen kaikki muutkin asiat avautuvat.
mutta pelkään ettei siitä joukosta kovin moni pääse irti se kun on jo maidossa imety sisuksiin vaikeaa on päästä valoon siitä sokeudesta.
Aika uskottava trollaus Melperiltä. Saatoit tosiaan olla Helsingin ry:llä, olin tunnistavani sinut rikinhajusta.
Anteeksi vain, mutta minä en ole melperi, eikä agendani ole suinkaan sama kuin Melperillä!
Minä kunnioita yhteisöäni, jossa olen kasvanut. Iteasiassa minulla ei ole mitää suurempaa agendaa, kuin vain se, että pääsisin itse tasapainoon oman asiani kanssa. Ja se on siis se, kuinka tunnustan, etten pysty enää uskomaan, vaikka näen tässä yhteisössä paljon hyvää!!!
Nykyisenlainen tilanne ei voi jatkua pitkään, ei, koska tämä kuormittaa liikaa minun keskittymistäni muihin asioihin. Haen ihan oikeasti vastauksia siihen, MITEN MINUN KANNATTAA TOIMIA TÄSSÄ TILANTEESSA! Mikä olisi minulle mahdollisimman paras ratkaisu. Ja odotan vastauksia uskovaisilta, jotka kuuluvat samaan yhteisöön, kuin minä! Toisaalta huomioin myös asialliset vastaukset ulkopuolisilta, mutta mitään herjauksia tai sellaisia, että jätä lahko tms. jätän omaan arvoon!!!
Jumalan terve!
Kirjoitin Sinulle jo tuossa alempana "umpilestana".
Voisin kertoa tässä vähän omaa tarinaani, koska toisen elämänkokemuksista voi aina oppia jotakin:
Monia, monia vuosia sitten lankesin erääseen syntiin, joka silloin tuntui mukavalta. Halusin repiä itseni irti Jumalan valtakunnasta. Jumala ei tätä sallinut, vaan minun piti palata.
Tuo "lankeaminen erääseen syntiin" on tässä vähän huonosti sanottu, koska joka päivähän synti meihin tarttuu.
Kerran sitten asiun Helsingissä. Kyselin tällä palstalla, miten Helsingissä pääsee keskustasta seuroihin. Saiun bussin numeron. Änkeydyin bussiin, ja tovin matkustettuani aloin kysellä lähistöllä seisovalta, tietääkä hän, missä pitäisi jäädä pois, jos haluaa Myrskyläntielle. Henkilö ei tiennyt. Mutta lähellä olevat nuoret tytöt kuulivat kysymykseni ja kertoivat tietävänsä. Kysyttäessä he myönsivät olevansaq menossa rauhanyhdistykselle. Jäin siis bussista pois silloin kun hekin, ja pääsin seuroihin. Seuroissa eräs puhuvainen veli tunnisti minut vuosien takaa.
Sittemmmin on elämä kulkenut latujaan. Taas asun yksin aivan eri puolella Suomea. En pääse koskaan seuroihin, mutta kuuntelen seuroja netistä. Elämässä on suuria taloudellisia ja muita vaikeuksia. Olen rukoillut, että Taivaan Isä lähettäisi minulle apua. Senkin kokisin avuksi, että tapaisin jonkun uskovaisen. Vuosiin näin ei ole tapahtunut. Olen aivan yksin. En tapaa muita kuin ruokakaupan kassan ja R-kuioskin myyjän senä toisinaan koirien ulkoiluttajia. Olen kuullut sanottavan, että koiraihmiset ovat kaikkein yksinäisimpiä. No, minullaq ei ole edes koiraa. En ole edes ajatellut hankkia koiraa.
Tässä aivan lähellä on eräs rukoushuone. Se saattaa olla vaapaakirkollinen taikka jotakin sellaista. Joskus olen ajatellut, että poikkeaisin heidän tilaisuuksissaan. Netistä olen nähnyt, että siellä ei koskaan ole paljon porukkaa.. En ole koskaan mennyt sinne, vaikka mieli tekisi tavata muita ihmisiä.
Onhan niitä ollut vilkkaampiakin aikoja elämässä. On ollut monia hyviä hetkiä. Toki saatan kuolla tänne vuokrakämppäni yksinäisyyteen, mutta minkä sille sitten voi. Uskon, että Jumala pitää omistaan huolen. Miinulta ei jää mitään perittävää... no, tämä tietokone, vähän vaatteita, televisio, pölynimuri, paistinpannu ja kattila; viisi kiloa perunoita.
Mutta Sinulla, aloittaja, ai ole mitään hätää. Luota Luojaasi ja Jumalaasi, pane toivosi Kristuksen sovitustyöhön. Emme me omasta puolestamme voi tehdä mitään autuutemme ja pelastuksemme eteen, mutta me voimme luottaa siihen, että Jeesus Kristus on tehnyt kaiken meidän puolestamme.
Jumalan rauhan terveisin...
Mitä umpilesta, häviät jos käyt siinä lähelläsi olevassa seurakunnassa? - Saat ehkä ystäviä, etkä voi enään valittaa yksinäisyyttä. - Oma valinta.
että siinä mitään häviäisinkään josko en ehkä voittaisikaan. Se tietysti olisi hieman voiton puolella, että näkisi ympärillän eläviä ihmisiä.
Kerran olin ihan muissa yhteyksissä (eikä silloin ollut yksinäisyys vaivana) poikennut helluntailaisten tilaisuudessa. Tuosta käynnistä minulle jiäi päällimmäiseksi tunne, että se kaikki oli suurta teeskentelyä ja että siellä ei ollut ripaustakaan Pyhää Henkeä. Kaikki ihmiset siellä tosin vaikuttivat fiksuilta. Herrat olivat hyvin pukeutuneita.
Kerran asuin lähellä Jehovan todistajien valtakunnansalia. Koskaan en käynyt siellä, mutta näin kun ihmiset menivät sinne. He kaikki vaikuttivat hyvin vaurailta ja varmoilta ja siisti pukeutuminen oli silmiinpistävää. - Umpilesta
En usko, että tämä on melperiltä niin kuin edellä nimimerkki "tunnistinmelperin" väittää. Melperihän ei kykenen kuin suppeisiin raivopäisiin vihaoksennuksiin. Aloitus saattaa siis olla aito.
Tiedätkä, aloittaja, että jokaiselle meistä nousee saarnojen alla ja keskusteluissa ja aina muulloinkin tuollaisia asjatuksia kuin Sinullekin. Kirjoitat:
###
Kuten keskusteluillassa sanottiin: Voi sitä, joka hylkää Jumalan, mutta voi voi voi sitä, jonka Jumala hylkää!!! Jos Jumala hylkää lapsensa, se on lopullinen. Silloin ei voi enää palata takaisin Jumalan lapseksi!!
###
Ei Sinulla ole mitään hätää. Ei JUmala ole Sinua hylännyt.
Ei Sinun nyt tarvitse ajatella hiusten värjäämistä tai korvakoruja. Ajattele vain sitä, että Jeesus Kristus on Sinunkin puolestasi kuollut ristillä. Hän on kantanut ja sovittanut Sinunkin syntisi. Kuvittele, miltä Jeesuksesta on tuntunut, kun naulat lyötiin läpi käsien ja jalkojen, tuli tuska ja veri alkoi vuotaa. Hänestä tuntui, että Isä Jumalakin oli hänet hylännyt. Hänen piti vielä meidän syntiemme takia mennä ikuisuudeksi - iankaikkisuudessahan ei ole aikaa - helvetiinkin... vain siksi, että meidän ei tarvitsisi sinne mennä.
On sanottu, että helvetti ei voinut pitää synnitöntä ja syytöntä Jeesusta vallassaan, vaan sylki hänet ulos.
Jumalan lapsen osa on sellainen, että vuoroin olemme kannettavina ja vuoroin kantajina.
Toivotan Sinulle. aloittaja, JUmalan siunausta!
Kiitos asiallisesta vastauksesta!
Puheenvuoroissa nousi esille tosi paljon hyviä pointteja. Esimerkiksi yksi totesi, että kyllä hän haluaa, ja arvostaa sitä, että häntä tullaan puhuttelemaan, jos toinen näkee hänen joutuneen syntiin. Että kun meillä on tämä selkäpuoli... Toinen toistaan tukien matkaa tehdään. Yksi kertoi siitä, kuinka monet tekee syntiä "sisään päin". Se kohta kolahti minuun. Mun kohdalla todella on käynyt niin. Ei matka ystävät ole voineet nähdä, että minä rämmin suossa ja suurissa epäilyksissä, kun olen ne sisääni kätkenyt!
Olen huomannut, että minuun on tarttunut paljon sellaisia tartunnaisia, jotka eivät Jumalan lapselle kuulu. Näitä ovat esim. miten toimia, kun näkee ystävän tai läheisen etääntyvän tms. Että täytyisi mennä hänelle juttelee jne. Mulla ei ole ollut siihen rohkeutta. Ei. Pikemminkin olen mennytkin kertoo toiselle, että se teki sitä! Tämä on väärin! Ja nämäkin asiat minun täytyisi sopia! Mutta kun synnintunto puuttuu, niin minkäs teet :(
Hyvä avaus Melperiltä!
E. P. (pappi / vanha mies)
Ei sekään ole laki mennä nuhtelemaan toisia. Jos siihen on voimaa, niin voihan sitä tarjota evankeliumia langenneelle. Emme elä lain, vaan armon alla. Uskovainen on vapaa kuin taivaan lintu ja silloin, kun tuntee vapautensa horjuneen, voi turvautua evankelimin voimaan, joka tekee vapaaksi. Valvot toisarvoisissa asioissa, mutta usko ei silti ole joka miehen.
Ei siihen luopumiseen tarvitse neuvoja kysyä :) Kun ei usko, niin sydämeen tulee pikkuhiljaa toinen isäntä, joka alkaa kuljettaa omaa reittiään. Ensiksi korviskauppaan (mies ja nainen ovat tasavertaisia ), seuraavaksi tutustutaan alkoholiin ja vapaaseen seksiin humalassa. Kohta olet umpijumalaton. Menneestä uskosta ei ole enää tietoakaan.
Kannattaa säilyttää usko ja hyvä omatunto.
###
Puheenvuoroissa nousi esille tosi paljon hyviä pointteja. Esimerkiksi yksi totesi, että kyllä hän haluaa, ja arvostaa sitä, että häntä tullaan puhuttelemaan, jos toinen näkee hänen joutuneen syntiin. Että kun meillä on tämä selkäpuoli... Toinen toistaan tukien matkaa tehdään. Yksi kertoi siitä, kuinka monet tekee syntiä "sisään päin". Se kohta kolahti minuun. Mun kohdalla todella on käynyt niin. Ei matka ystävät ole voineet nähdä, että minä rämmin suossa ja suurissa epäilyksissä, kun olen ne sisääni kätkenyt!
Olen huomannut, että minuun on tarttunut paljon sellaisia tartunnaisia, jotka eivät Jumalan lapselle kuulu. Näitä ovat esim. miten toimia, kun näkee ystävän tai läheisen etääntyvän tms. Että täytyisi mennä hänelle juttelee jne. Mulla ei ole ollut siihen rohkeutta. Ei. Pikemminkin olen mennytkin kertoo toiselle, että se teki sitä! Tämä on väärin! Ja nämäkin asiat minun täytyisi sopia! Mutta kun synnintunto puuttuu, niin minkäs teet :(
###
Sanot, että "se kohta kolahti minuun". Näinhän meille aina käy. Meillä jokaisella on ajatuksissamme, sanoissamme ja teoissamme "pimeitä puolia". Olemme vajavaisia. Olemme joka päivä, aina, syntiin joutuvia ihmisiä. Eiväthän matkaystävät näe meidän tilaamme, salaisimpia ajatuksiamme. Ihminen on tehty tällaiseksi vajavaiseksi.
Kirjoitat vielä:
###
Että täytyisi mennä hänelle juttelee jne. Mulla ei ole ollut siihen rohkeutta.
###
Eihän meillä useinkaan ole tuollaiseen rohkeutta, ei voimaa, eikä taitoakaan. Mutta tuosta ei Sinun tarvitse ottaa itsellesi mitään murheita eikä sen takia kantaa taakkaa. Noilla lähimmäisilläsi on aivan samat kipuilut kuin Sinullakin.
Ja edelleen kirjoitat:
###
Pikemminkin olen mennytkin kertoo toiselle, että se teki sitä! Tämä on väärin! Ja nämäkin asiat minun täytyisi sopia! Mutta kun synnintunto puuttuu, niin minkäs teet :(
###
Näinhän me vialliset ihmise usein käyttäydymme, katselemme lähimmäistemme syntisyyttä ja saatamme kertoa siitä toisille. Mutta älä Rakas Ystävä, raskauta tälläkään itseäsi. Niin kuin jo on sanottu, Jeesus Kristus on ristinpuulla sovittanut kaiken meidän viallisuutemme, kaikki epäonnistumisemme.
Ja sitten vielä synnintuntoon: Onhan Sinulla synnintunto. Sinä kipuilet sen takia, että et mielestäsi ole ollut hyvä uskovainen. KUkaan meistä ei tunne olevansa hyvä uskovainen. On sanottu, että synnintunto on Jumalan lapse n tuntomerkk.
Sinä, aloittaja, olet oikein hyvällä paikalla. Sinä let jUmalan lapsi.
Jumalan lapsille ei ole olemassa mitään omaa keskustelupalstaa, mutta tälläkin palstalla joskus voi tavata uskovaisia ihmisiä.
Jumalan rauhan terveisin... ynnä Jumalan siunausta Sinulle, Aloittaja!
###
Kohta olet umpijumalaton. Menneestä uskosta ei ole enää tietoakaan.
###
Sinun ei pitäisi sanoa noin. Aloittajahan selvästikin kipuilee uskonasioiden kanssa. Ei ole paikallaan uhkailla ja maalailla kauhukuvia. Ennemminkin pitäisi rohkaista ja kannustaa uskomaan Kristuksen sovitustyö omaksi vanhurskaudekseen.
Tämä nimimerkki "eitietoakaan" on oikeassa kommenttisa ensimmäisessä lauseessa, että toisen puhuttelemisesta ei tarvitse tehdä itselleen lakia. Voi mennä puhuttelemaan syntiin langennutta lähimmäistään, jos Jumala antaa tähän voimaa.
Mutta muilta osin nimimerkki on metsässä. Hän haluaa tehdä uskosta suorittamista. Vl-foorumihan on tästä omavanhurskaudesta /lakivanhurskaudesta kuuluisa. Eihän usko ole suorittamista.
Aloittajalla on selvästi huoli ja hätä oman sielunsa tilasta. Miksi häntä silloin pitäisi piiskata ja kehottaa parempaan "suorittamiseen"? Häntähän päinvastoin pitäisi lohduttaa evankeliumilla. Hänen nimimerkkinsä on "nurinhorjahtanut". Jo se kertoo, että hän kokee olevansa epäonnistunut. Juuri tällaisille epäonnistuneille kuuluu Jumalan armo.
Milloin on usko ollut korvakoruissa. Kyllä korvikset voi olla tai olla olematta. Ei niillä ole Jumalan kanssa mitään tekemistä.
Kumma vaan, että korvikset ensiksi laitetaan, kun uskosta luovutaan. Näkemystä ja kokemusta on asiasta sen verran kertynyt, että voin sanoa: korvikset ovat uskon menettäneelle ensimmäinen attribuutti, joka koristaa habitustaan.
Mutta uskolla ei ole leikkimistä. Se on Jumalan lahja ihmiselle ja sen halpana pitäminen on peruuttamaton menetys. Uutta mahdollisuutta ei oteta kuin kaupan hyllyltä maitopurkki otetaan. Jopa arpominen, että luovunko vai enkö luovu on äärimmäisen vaarallinen tila kuolemattoman sielun kannalta.
Kyllä on naurettava tämä vl-uskovaisten korvisfetissi. Itse en laittanut ainakaan kymmeneen vuoteen mitään korviksia sen jälkeen kun lähdin porukasta. Taakse jäi paitsi vl-usko, myös vl:ien näkemys siitä mitä tapahtuu kun menee "maailmaan". Silmät auki, korvisfetistit. :D
Miksi ei uskovaisen päähän mahdu, että jos ei usko, ei voi kääntyä Jumalan puoleen vaikka haluaisikin? Voisitko sinä, uskovainen, kääntyä Suuren Tontun puoleen, jos vain haluaisit.
Uskovaiset voisivat kunnioittaa sitä, että joidenkin aivot kieltäytyvät ottamasta totena sellaista, mistä ne eivät ole saaneet minkäänlaisia havaintoja. Tylyä, mutta totta. Sitä vaan haluttaisiin väkisin elää siinä romanttisessa uskismaailmassa ja pitää toisetkin kiiltokuvassa vaikka väkisin.
Jos ei, avaaja, muu auta, yksi vanha konsti on kokeilla rehellisyyttä.
Nimittäin juuri sinun kaltaisista piileskelijöistä sanassakin varoitellaan.
Ole edes sinä rehellinen ja tee itse johtopäätöksesi ja ratkaisusi.
Tee parannus...tai tallustele ulos. Näitä vaiheeseen juuttuneita tolloja on riittävästi.
Eihän aloittaja ole mikään piileskelijä. Hönhän on Jumalan lapsi, joka tuntee riittämättömyyttä sen takia, ettei ole mielestään riittävän hyvä uskovainen.
Eikä pidä sanoa "Tee parannus...tai tallustele ulos", vaan pitää sanoa: Ole vapaa ja usko syntisi, epäilyksesi ja riittämättömyyden tunteesikin anteeksi.
Oli trollaus tai ei. Ehdottaisin rukouksessa avautumista Jumalalle. Ja pyytämällä Jumalalta uskon vahvistusta luterilaisesti tunnustaen ettemme voi omasta voimastamme uskoakaan. Ja Raamatun lukua, eritoten Jeesuksen sanomisia, ja vaikkapa Johanneksen ja Pietarin kirjeitä (noin aluksi). Ja pyrkimään selvittämään hyviä hengellisiä lauluja, eritoten tällaisiin mielentiloihin, ja niitä kuuntelemaan. Netissäkin on paljon Sanan opetusta, esim, www.ristintie.com
Olen joskus lukenut, ettei aina lestadiolaispiireissä suosittaisi Raamatun omaa tutkimista. Kuitenkin Apostolien teoissa (Apt. 17.11) todetaan eräässä tilanteessa, että "he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin". Maailmalta salattujen Jumalan rikkauksien avautumista Sinulle.
tadiolaisuudessa kehotetaan lukemaan Raamattua. Se nähdään aina hyödylliseksi. Aina ei totuus avaudu lukemalla. Seuroja voi kuunnella esim. tänään sunnuntaina esimerkiksi sivulta www.rauhanyhdistys.fi avautuvista linkeistä. Nimimerkki TÄHTIRYHMÄ myös aina hieman ennen seurojen alkua linkittää seuratiedotteensa tälle palstalle. Aloittajalla on mahdollisuus kuitenkin halutessaan myös mennä "livenä" seuroihin Helsingissä.
Luterilaisessa perusopetuksessa on paljon hyvää ja oikeaa. Olen kuullut tällaiset pari tapausta; esimmäinen myönteinen ja toinen kielteinen:
- Syntinsä hädässä käpristelevä hgenkilö kääntyi luterilaisen kirkon papin puoleen anoen sovitusta, anteeksiantoa. Pappi totesi, ettei hänellä ole ratkaisua asiaan, mutta neuvoi asianomaista menemään lestadiolaisten seuroihin. Siellä syntinen sai sielullensa rauhan.
- Synnin hädässä oleva henkilö kääntyi luterilaisen papin puoleen ja kertoi tälle koko riettaan elämänsä vaiheet. Pappi herkesi ihmettelemään, että olettepa te elänyt rietasta ja jumalatonta elämää - - - miten kehtaattekin tulla kertomaan siitä. Syntinen lähti pois ja hirttäytyi.
Mutta niin kuin tässä keskusteluketjussa jo on todettu, aloittajalla ei ole mitään hätää. Hänellä on synnintunto, hän kokee olevansa huono uskovainen - - - niin huono, että hän on "nurinhorjahtanut". Juuri tällaisille nurinhorjahtaneille kuuluu rauhan sanoma, syntien sovituksen evankeliumi.
Käyn livenä seuroissa ja usein käynkin... Tosin viime aikoina käynnit osaltani ovat vähän harventuneet, mutta aina kuin suinkin kykenen, olen seuroihin mennyt. Ja totta kai raamatun lukemiseen on aina kannustettu. Sainhan minä riparilahjaksikin raamatun sekä kotoa, että paikalliselta Rauhanyhdistykseltä.
Aloittaja ei ole uskostaan epävarma tai synnintuntoinen!
Hän nimenomaisesti kertoo että hän "ei usko enää" .
Aloittajan kysymys on, että kuinka hän kertoisi asiasta ympäristölle. Kuinka toimisi, että saisi jäädä roikkumaan yhteisöön, joka muuten on ok. Hän ei vain usko.
Älkää pehmitelkö vaan lukekaa avaus.
Kyllä aloittajalla on ratkaisun paikka. Ja kiusaus juuttua yhdeksi näistä loputtomasti marisevista vaiheeseen jääneistä.
että hän haluaisi uskoa, mutta se ei tunnu enää olevan mahdollista (tuo on sanatarkka lainaus).
Sielunvihollinen siis piirittää aloittajaa niin intensiivisesti, että aloittaja kokee joutuneensa mahdottomuuden eteen. Eihän sielunvihollinen häntä piirittäisikään, ellei hän olisi Jumalan lapsi.Omansahan sielunviholinen jo jättää rauhaan.
Ja toisessa tässä ketjussa olevassa puheenvuorossaan aloittaja ilmoittaa jättävänsä "omaan arvoonsa" kommentit, että jätä lahko.
Kokonaisuudesta selvästi on nähtävissä, että aloittajalla on halu olla ja elää Jumalan lapsena, tehdä matkaa Jumalan joukon kanssa, mutta hän tuntee itsensä niin huonoksi ja epäonnistuneeksi, että on päätynyt pohtimaan sitä, miten kertoisi "uskonsa jättämisestä" lähipiirilleen.
Tällainen palstakaan ei tietenkään ole paras mahdollinen paikka pohdiskella tätä problematiikkaa. Myöskää ei vaikuta hyvältä ratkaisulta - varsinkaan jos aloittaja on nuori niin kuin asiahaaroista voi päätellä - että kutsuttaisiin johonkin koolle punaniskaisten pukupäällisten vanhempien herrojen rivistö pohtimaan, mitähän tämän henkilän tilanteessa nyt oikein voitaisiin tehdä.
Aloittaja myös sanoo, että tässä yhteisössä on ollut hyvä olla.
Ainakin palstalle nyt sattuvien skovaisten sopisi rohkaista aloittajaa, ettei nyt ole tapahtunut mitään sellaista, että aloittajan pitäisi kieltää uskonsa ja jättää rakastamansa Jumalan valtakunta, vaan että hänellä on lupa kaltaisenaan edelleen olla Jumalan lapsena.
Soitin tässä äsken yhdelle ystävälleni ja hiukan avauduin asiastani. En kertonut hänelle kuitenkaan, että epäilen onko minulla uskoa enää. Näin ei tarvinnut edetä tilanteeseen, jossa hän olisi kysynyt, haluanko vielä uskoa. Nimittäin en ehkä olisi voinut!
Tosi hyvin olet ymmärtänyt asiani pointin! Minä nimittäin haluan uskoa, mutta koen, etten kykene. Ja päädyin sitten ratkaisuun mihin hyvänsä, toivoisin, että voisin tehdä sen mahdollisimman pian, sillä tällainen "vaiheessa" eläminen väsyttää!
Ulkopuolisten, eli ihmisten, joilla ei ole mitään kokemusta vanhoillislestadiolaisuudesta, eivät pysty asettuu asemaani, vai miten tuon nyt sanois, eivät kykene ymmärtämään tilannettani oikealla tavalla. He kun eivät tiedä, tai eivät pysty ymmärtämään, mitä uskovien yhteisö voi merkata sellaiselle, joka on sellaisessa saanut olla tai joka on osana sellaista yhteisöä. Tässä yhteisössä on paljon hyvää, enkä haluaisi joukkoa jättää... Mutta ristiriita on siinä, kun en kykene väsymyksen alla uskomaan... Sanat hiukan solmussa nyt, mutta toivottavasti ymmärrätte.
Olen ollut iloinen, että olen saanut asiallisia vastauksia. Trollit ja epäasialliset vastaukset jätän tyystin huomioimatta.
"että hän haluaisi uskoa, mutta se ei tunnu enää olevan mahdollista (tuo on sanatarkka lainaus).Sielunvihollinen siis piirittää aloittajaa niin intensiivisesti, että aloittaja kokee joutuneensa mahdottomuuden eteen. Eihän sielunvihollinen häntä piirittäisikään, ellei hän olisi Jumalan lapsi.Omansahan sielunviholinen jo jättää rauhaan."
Höpö höpö. Siinä tapauksessa minäkin olisin ollut "Jumalan lapsi" vuosikausia sen jälkeen kun jätin lestadioilaisuuteen. Kaikki vaan eivät kykene uskottelemaan itselleen täysin ilmenemättömän jlan olemassaoloa, vaikka se olisikin mukava ajatus. Vielä muutama vuosi sitten olen haaveillu jla-suhteesta, mutta se ei tee minusta vl:ää kuten tuon logiikan mukaan olisi.
ja niin hän tulee kuin valkeuden enkeli harhauttaen monet kadotukseen...
https://www.youtube.com/watch?v=6tPI09b9GAc
Heippa!
Tuo on hyvä aihe keskustella tuo "veljeni vartija". Minä lähdin vl:stä juuri sen takia, että katsoin tuota asiaa käytettävän aivan väärin, omien tarkoitusperien edistämiseksi. Eli pitämään väki kurissa. Ei ole uskottavaa, että puututaan henkilöiden sellaisiin yksityisiin asioihin, jotka eivät ole Raamatun mukaan syntiä, mutta käsitellään niitä sellaisina, koska vl:lle ne ovat syntiä. Sellainen on jonkinlaista uskonpuoskarointia.
Mutta minulle riitti, etten mennyt enää seuroihin. Kaikille kysyjille kerroin, etten ole enää sellainen uskovainen kuin te. Hyvin nopeasti viesti arvatenkin kiiri, eikä asiasta tarvinnut enempää huolehtia.
Yhteisöö en enää kaivannut, koska luonnollisesti he tuomitsivat minut. Miksi siis olisin halunnut sinne? Hyvin nopeasti löysin uusia ystäviä, sellaisia jotka eivät tuomitse minua. Kelpaan heille tällaisena.
Hirveän vaarallista, näyttää kepulla olevan noita rauhanyhdistyksen kannattajia, jopa Pirkanmaalla näkee poliittisia mainoksia, joissa lukee rauhanyhdistys ja ehdokkaan nimi. Eiköhän kansa ala tajuta, mihin heitä oikein viedään?
Enpä eilen päässyt paikanpäälle. Kuuntelukin jäi yhteen lauseeseen, kun vähän kesken aloin alustusta kuuntelemaan. Tämän lauseen jonka jälkeen suljin netinkin. Kuuntelin lauseen, jota olen kuullut toisteltavan ennenkin ja joka minulle merkitsi sitä että sieltä tulee sitten kaikkea sitä mikä minut vie uskosta ulos takuuvarmasti, koska se on rakennettu hiekalle. "Kuten keskusteluillassa sanottiin: Voi sitä, joka hylkää Jumalan, mutta voi voi voi sitä, jonka Jumala hylkää!!! " Tähän minä lopetin. Tämä on toki luterilainen teologia, että Jumala antaa uskon ja voi paaduttaa kenet tahtoo, mutta olen sitä kuullut muussa kuin sidotun ratkaisuvallan teologian selostamisen yhteytenä. Ehkä ennakkoepäilyni olisi ollut turha.
Minulle keskusteluillan otsikko on kytköksissä Raamattuun ja siellä olevaan jakeeseen missä se oikeasti on, missä se tarkoittaa aivan eri asiaa kuin tässäkin ketujussa esillä olleet asiat.
1. Moos. 4:9
Silloin Herra kysyi Kainilta: "Missä on veljesi Abel?" Kain vastasi: "En tiedä. Olenko minä veljeni vartija?"
Tässä jakeessa ei ole kyse ollenkaan koko Helsingin rauhanyhdistyksen keskusteluillan teemasta, kyse on siitä, että Jumala kysyy veljensä murhaajalta missä on veljesi. Ja MURHAAJA VASTAA "En tiedä. Olenko minä veljeni vartija?"
Tästä ketjun avaaja aukeaa sinulle evankeliumi, jota sinulle ei seuroissa kenties julistettu. Minulla oli ennakkoon halu tulla se sinne sanomaan se puheenvuorossa, mutta minut olisi sieltä varmasti epäuskoisena ulos talutettu. Minun omaa uskoani toisin kuin avaaajan, ei näillä seurakuntailloilla horjuteta.
Mistä oli kyse Mooseksen kirjassa. Sitten kerron missä se evankeliumi on.
6 Herra kysyi Kainilta: "Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan?
7 Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa." [Room. 6:12]
8 Kain sanoi veljelleen Abelille: "Lähde mukaani." Mutta kun he olivat kulkeneet jonkin matkaa, Kain kävi veljensä Abelin kimppuun ja tappoi hänet. [Viis. 10:3; Matt. 23:35; 1. Joh. 3:12; Juud. 1:11]
9 Silloin Herra kysyi Kainilta: "Missä on veljesi Abel?" Kain vastasi: "En tiedä. Olenko minä veljeni vartija?"
10 Herra sanoi: "Mitä oletkaan tehnyt! Etkö kuule, kuinka veljesi veri huutaa minulle maasta? [Hepr. 12:24]
Missä on se evankeliumi, joka tähän "olenko veljeni vartija" asiaan liittyy.
Se on Hebrealaiskirjeessä
JA SIELLÄ ON UUDEN LIITON VÄLIMIES JEESUS JA VIHMONTAVERI, JOKA HUUTAA, MUTTA EI KOSTOA NIIN KUIN ABELIN VERI.
15 Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.
16 Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa.
17 Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.
18 Ette te ole tulleet käsin kosketettavan, tulta suitsevan vuoren juurelle, sinne, missä oli synkkä pilvi, pimeys ja myrskytuuli,
19 ette sinne, missä kuultiin torventoitotus ja ääni, joka puhui niin, että kaikki pyysivät päästä kuulemasta enempää.
20 He eivät kestäneet määräystä: "Jokainen, vaikkapa eläinkin, joka koskettaa vuorta, on kivitettävä hengiltä."
21 Se näky oli niin pelottava, että Mooseskin sanoi: "Minä pelkään ja vapisen."
22 Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä
23 ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget,
24 ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri. [1. Tim. 2:5 | Hepr. 11:4]
25 Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu! Kun isät Siinailla torjuivat hänet, joka ilmoitti tahtonsa maan päällä, he eivät päässeet rangaistuksetta. Vielä huonommin käy meidän, jos käännämme selkämme hänelle, jonka sanat tulevat taivaasta.
26 Hänen äänensä pani silloin maan järisemään, ja nyt hän on luvannut: -- Vielä viimeisen kerran minä panen maan järkkymään, enkä vain sitä, vaan myös taivaan.
27 Sanat "vielä viimeisen kerran" tarkoittavat sitä, että kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se, mikä ei järky, pysyisi paikallaan.
28 Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein,
29 sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.
jatkan seurakuntayhteydestä
Miksi muiden yhteydessä oleminen on kuitenkin tärkeää. Se on siksi että voi keskustalla Raamatun sisällöstä sekä niista aiheista, jotka vaivaavat omaa mieltä. Jokaisella on asioita joista lestadiolainen käyttää nimitystä kipuilu . Niistä pitää päästä puhumaan mutta pitää myöskin olla aikaa ja rauhaa itse käydä niitä asioita läpi, eli toisten täytyy antaa tähän tilaisuus eikä odottaa kertaratkasiua. Aloite on kuitenkin itsellä eikä ole toisten vahtimisen tulosta. Voimakkaasti lestadiolaisuudessa rakennetaan ainakin puheissa toisten ihmisten vahtimisen päälle, mikä minulle evl kirkon puolelta tuleena tuntuu sille, että eikö asiat ole oman sydämen uskon ja Jumalan avun varassa pääasiassa.
Keskusteluissa oli yksi kysymys, olenko minä sanankylväjä, vai tuomari?
Tuo kirvoitti paljon keskustelua. Kyllä se tuo vanha osa haluaisi niin kovin tuomaroida... Mutta kun se tehtävä on yksin Jumalalla. Se kävi sekä keskusteluissa, että myöskin loppukaneetissa ilmi! Me voimme neuvoa ja ohjata muita, jos olemme huolissamme. Me emme voi kuitenkaan kellekkään sanoa, että sinä et ole uskomassa! Me vajavaisina ihmisinä niin helposti haluaisimme tuomita. Joka ikinen ihminen on viallinen ja teemme virheitä. Siksi seurakunnan merkitys on suuri! Ilman seurakuntaa ei voi pysyä uskomassa.
Mutta vaikka kuuluukin seurakuntaan ja on osa sitä yhteisöä, voi joutua ulos Jumalan valtakunnasta, jos tekee "syntiä sisään päin" kuten yksi puheenvuoron pitäjä totesi. Eli ei avaudu omista epäilyksistään. Yksi kysymuys oli, kumpi on tärkeämpi, yhteisö vai usko? Kyllä aika moni sanoi, ettei niitä voi oikeastaan erottaa toisistaan. Että tottakai usko on tärkein. Mutta jos joudut yksin uskomaan ja lankeat, niin kukaan ei ole sua nostamassa, jos ei ole sitä seurakuntaa ympärillä!
Itse asiassa se kohta, josta lainasin tekstiä Hebrealaiskirjeestä on nyt kun olen asiaa miettinyt Valde Palolan saarnasta ja silloin taisi puheen sisältö ei minulle evankeliumin tekstinä puhunut.
Jospa avaaja antaisit itsellesi aikaa.
Mietit jokaisen kristityn ongelmaa:
"Yhtenä suurimpana epäilyksenä on mm. sellainen, että jos Jumala kerta niin paljon on meitä rakastanut, miksi se sallii valtaosan joutuvan liekkeihin!"
ei se miettimällä avaudu. Jonakin päivänä kenties sinulle puhuu jokin kohta Raamatussa kuten tämä minulle.
Ja vielä siitä ongelmastasi ikuisesta palamisesta liekeissä. Siihen usko, että Jumala on sadisti, joka rankaisee ihmistä ikuisella kidutuksella. Vielä on minullakin lukematta Kari Kuulan kirja helvetistä. Usko Jumalaan ei voi olla pelon varassa. Jumalassa on jotakin sellaista mitä emme voi selittää. Enemmän kuin likkejä minä mietin sitä tekstiä savenvalajasta:
Roomalaiskirje 9
18 Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. [2. Moos. 4:21]
Jumalan vapaa valinta
19 Joku teistä ehkä kysyy: "Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan." [Job 23:13; Dan. 4:32]
20 Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" [Jes. 45:9; Viis. 12:12]
21 Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten? [Viis. 15:7; 2. Tim. 2:20]
22 Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi.
23 Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten.
24 Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme. [Room. 3:29]
Olen ehkä kerettiläinen, mutta minä itse ajattelen, että ne toiset astiat rikotaan, lakkaavat olemasta.
Tämä ei siis ole lestadiolaisuuden kysymys vaan kristinuskon kysymys. Et ole todellakaan valitsemassa oletko lestadiolainen vai et vaan oletko ateisti. Järjellä jos haluta asian ratkaista et voi päätyä kuin eteistiksi. Uskon kautta ajattelee kulkevansa tämän ajan läpi vain uskoen että ei ymmärrä asiasta mitään.
Onneksi olkoon uskosta luopumisesta, elämäsi voi vihdoinkin alkaa.
En tiedä, miten teillä vanhoillislestadiolaisilla asiat menee käytännössä, suhteet yhteisöön jne, mutta luterilaisena uskovaisena minulle tuli mieleen muutama asia. Itse asiassa alun perin luulin olevani luterilaisuus-palstalla, mutta ilmeisesti olin vahingossa näpsäyttänyt "väärää" painiketta.
Kirjoitit, että haluaisit uskoa. Silloinhan kaikki on vielä hyvin. Minulle tuli aloituksestasi mieleen uskon harjoittamisen ja ylläpitämisen erilaiset tavat. Ehkä saat ajatuksistani jotain irti:
Kristinuskon eri suuntaukset (luterilaisuus, lestadiolaisuus, helluntailaisuus, katolilaisuus jne.) tarjoavat tavallaan erilaisia "kaistoja" maaliin pääsemiseen; luterilaisuudessa luetaan Raamattua ja iltarukous mutta eletään vahvasti osana sekulaaria, maallista yhteisöä; vanh.lestadiolaisuudessa uskovien perheyhteisöllä on suuri merkitys; helluntailaisuudessa eletään hengellisyyttä kokien ja Jumalaa ylistäen; katolilaisuudessa keskeistä ovat erilaiset toistuvat sakramentit ja rukousrituaalit jne.
Itse ajattelen yhteiskristillisessä hengessä, että uskovilla kristityillä on tarpeen mukaan mahdollisuus valita näistä erilaisten kristillisten kirkkokuntien ja perinteiden "kaistoista" aina se, joka parhaiten uudistaa, kantaa tai ylläpitää uskoa. Joskus, kun olen ollut väsynyt, uskoni on ollut heikko eikä minua ole kiinnostanut Raamatun lukeminen enkä ole jaksanut keskittyä rukoilemiseen, olen vaihtanut katolilaistyyppiselle "kaistalle", jossa rukoillaan rituaalimaisesti tietyllä tavalla ja tietyin väliajoin; olen vain antanut näiden toimitusten kantaa uskoani. Joskus taas, kun olen elänyt yliherkkää elämänvaihetta ja minulla on ollut tarve ja innostus puhua evankeliumista ihmisille, olen tavallaan vaihtanut helluntaityyppiselle "kaistalle". Ja niin on matka ja uskossa vaeltaminen taittunut taas eteenpäin.
Ehkä voisit toistaiseksi vaihtaa sellaiselle kaistalle, jolla ei tunnustella niin voimallisesti sisäisiä tuntemuksia, kykyä katua vilpittömästi ja tunnustaa asioita toisille uskonyhteisön jäsenille? Lakkaa pohtimasta uskosi heikkoutta (uskon puuttumisesta ei ole kyse kohdallasi, koska haluat uskoa!) ja siirry väliaikaisesti rituaalimaisempaan uskonharjoittamiseen, jossa rukoillaan esim. Isä meidän -rukous joka ilta / aamu ja ehkä viisi jaetta Raamatusta ja siinä se. Se, mitä muut yhteisön jäsenet ajattelevat, on toissijaista. Sinun yksityinen suhteesi Jumalaan on tärkeintä. Joten ehkä voisit vaihtaa sellaiselle "kaistalle", jolla on vähemmän draamaa kuin teillä vanhoillislestadiolaisilla tuppaa olemaan? :)
Luterilaisuudessa on paljon hyvääkin niin kuin tästä nimimerkin "palstalle eksynyt" pohdiskelevasta kirjoituksesta on pääteltävissä. On oikeansuuntaista uskon ymmärrystä. Varmaan siksi lestadiolaiset ovatkin halunneet pysytellä kirkon piirissä.
Eska tuo kaista-ajattelu on uskovaisille vierasta. Lars Leevi Lestadius 150 vuotta sitten toimiessaan kirkon pappina korosti sydämen kristillisyyttä. Hänen tarkoituksenaan ei ollut perustaa mitään uutta uskontoa. Martti Lutherinkaan tarkoituksena 1500-luvulla ei ollut perustaa mitään uutta kirkkokuntaa, vaan vaikuttaa kirkon sisällä.
Mutta palaan aloitukseen:
Aloittaja on taitava kirjoittaja. Päivän mittaan hän on esiintynyt ketjussaan viisi tai kuusi kertaa. Tulee mieleen toisen suositun ketjun "Seurusteleva uskovainen nuoripari" aloittaja ja keskustelun johdattaja. Kirjoitustyylikin on samanlainen. Ei tietenkään ole ensiarvoisen tärkeää tietää, kuka on kirjoittanut ja mitä ja miksi. Uskovaisten keskuudessa on anonyymejä keskustelupalstoja hieman vierastettukin.
Aloittaja ei kuitenkaan nyt elämäntilanteessaan ole keskustelupalstan varassa, koska hän kertomansa mukaan usein käy seuroissa. Nyt hän on ollut Helsingin rauhanyhdistyksellä keskusteluillassa ja kuunnellut siellä kaiken hyvin tarkoin ja hän myös muistaa kuulemansa. Tässä konteksissa aloittaja on sitten löytänyt itsensä niin huonoksi, ettei hän löydä itsestään uskoa ollenkaan, katsoo olevansa nurinhorjahtanut. Aloittaja kuitenkin kokee uskonyhteisönsä rakkaaksi.
Uskohan ei ole suorittamista, joten kenenkään ei tarvitse jättää Jumalan valtakuntaa oman huonoutensa tähden. Usko on sydämen tila. Usko on luottamista Kristuksen sovitustyöhön.
Kuluneelta kuulostaa sanota, että "sielunvihollinen on tuhanten juonten konstimestari". Tämä "mestari" on nyt ujuttanut aloittajan mieleen vallan vahvan ajatuksen, että aloittaja ei kelpaisi JUmalalle sellaisena kuin on, vaan että hänen tulisi olla jotenkin parempi ja enemmän - - - uskoa aidommin, tuntea syvemmin jne. Meille kaikille jatkuvasti nousee mieleen tuollaisia ajatuksia ja vahvoja epäilyksiä. Ne ovat sitä syntiä, joka meihin aina tarttuu ja tekee matkan hitaaksi.Usein myös katselemme toisia ja erehdymme luulemaan, että he olisivat jotenkin parempia kuin me ja että heillä ainakaan ei ole tällaisia nurinhorjahtamisen tunteita. Kaikilla on.
Rohkaisisin aloittajaa omistamaan sydämessään Jumalan rauhan. Se rauha kantaa meitä hetken kerrallaan, tämän yön yli, ehkä huomiseenkin. Lohdullista on, että se rauha kantaa myös ajan rajan taakse.
Voi vittu
"" Uskohan ei ole suorittamista, joten kenenkään ei tarvitse jättää Jumalan valtakuntaa oman huonoutensa tähden. Usko on sydämen tila. Usko on luottamista Kristuksen sovitustyöhön. ""
Juuri näin! Ei tuijoteta itseemme, eikä vanhoillislestadiolaisuuteemme, vaan Jeesukseen Kristukseen, jättäydymme yksin Hänen armonsa varaan.
Muista tämä kun olet luopumassa uskosta: "älä jätä seurakuntaasi hyvästelemättä"
Älä lähde"lavalle tielle" ilman, että puhut ja kerrot jollekin uskovaiselle, miksi et enää halua uskoa. Sillä voi olla ihmeellinen vaikutus. :)
Se menee...Älä lähde"lavealle tielle"...Näin meille lähtijöille toivotettiin. Tule vielä käymään.Taka-ajatuksena oli hoitokokous. Siellä et olisi saanut suunvuoroa, kun kuusi miestä puhuu päällesi, ennenkuin ehdit yhteenkään vastaamaan. Sitä olisi kestänyt neljästä kuuteen tuntiin. Näin kävi monelle meille.
Ymmärrän kyllä sen, jos joku on huolissaan toisen sieluntilasta ja muuten hyvinvoinnista. Mutta tässä on kysymys arvovallasta, yhteisöstä ja sen jäsenmäärästä.
Riippuuhan se siitä kenelle kertoo... Kertooko puhujaveljelle (ja kenelle puhujalle!) vai jollekin nuorelle.
Nuoret ja lapset osaa neuvoa parhaiten.
Kun lapselta saa kuulla armoevankeliumin niin tietää, että lapsen usko on todella oikea usko. Siinä ei järjelle jää tilaa. Aikuset kun ajattelee liikaa omalla järjellä, ei aina uskon kautta.
Jeesuksen luo tuotiin lapsia... Opetuslapset moittivat tuojia... Lasten kaltainen on Jumalan valtakunta...
On kokonaan toinen asia sanoa, että lasten kaltainen on Jumalan valtakunta kuin että aikuinen käyttää lasta hyväkseen aikuisten ihmisten sielunhoitajana tai on tekemissä muiden kuin lasten omaan elämään liittyvien perheen sisäisten riitojen tai pahojen sanomisten anteeksipyytämisen yhteydessä.
Minusta on kyse lapsen mielen suojelemisesta siinä että lapsi saa olla lapsi.
Tahallaanko ymmärrät väärin kirjoitukseni?
Mielestäni sillä, että lapsen usko on puhtain usko, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että aikuinen hyväksikäyttää lasta.
Miten liität nämä kaksi asiaa toisiinsa. Minä en pysty siihen.
Jos on kyse lavealle tielle lähtemisestä ja aikuisesta ihmisestä on mielestäni niin että on kyse aikuisten asioista. Aikuisten ihmisten asiat eivät kuulu lapsille. kirjoitathan "Riippuuhan se siitä kenelle kertoo... Kertooko puhujaveljelle (ja kenelle puhujalle!) vai jollekin nuorelle. Nuoret ja lapset osaa neuvoa parhaiten."
Sinulla on pahasti asiat vinkasallaan jos näin menettelet. Lasten tehtävä ei ole neuvoa aikuisia. Vaan aikuisten aikuisia. Eikä sinun syntiesi sovitus ole lapsen uskon varassa vaan omasi.
Lapsen ei tarvitse neuvoa, mutta lapsi osaa antaa synnit vilpittömästi anteeksi. Kirjoitin ehkä hieman epäselvästi.
Tietysti asioista saa ja pitää keskustella aikuisten kanssa, jotka osaavat neuvoa uskon kysymyksissä. Mutta jos haluaa vain uskoa synnit anteeksi, eikä tarvitse neuvoa uskon asioissa niin lapselta/nuorelta sen saa vaivattomammin. Lapsi ei muistele ja spekuloi syntejä.
voi herran kengät millaista roskaa kirjoitat!
..lapsi osaa antaa vilpittömästi... oletko ihan pöknästi vai mistä ole tnoinhullun opin saanut päähäsi!
lapsi ei kuule anna eikä osaa eikä tarvits eolla muuta kuinlapsi, sinunsynteihisi ei pidä kenenkään lapsen pitkällä tikullakaan osallistua!
huh
on sulla hirmuisen paljon sanottavaa, miksi niin mit arvelet itse huh huh .
Ei helvetissä tarvite olla yksin siellä on kymmeniä MILJARDEJA ihmisiä
Nytkin elää noin 7,3 miljardia ihmistä ja jos ottaa vaan huomioon Jeesuksen jälkeiset ihmiset maapallolla niin varovasti arvioiden Helvetissä on yli 200 MILJARDIA ihmistä... Ei tartte meidän yksin olla.
Jumala on tehnyt ison Helvetin Tuhansia Miljardeja ihmisiä on Iankaikkisessa Tulimeressä Hammastenkiristys ja Ikuinen vaiva..
Niin helvetissä, kuin taivaassa ei ole ääriä... Molempiin mahtuu tasan niin paljon väkeä, kuin on menijää. Vaikka taivas olisi moninverroin paremin paikka, moni valitsee silti helvetin. Ja sitä mie en ymmärrä? Usko on elämän yksinkertaisin ja helpoin asia, miksei kaikki sitä vain oivalla?
Elän yhä vaiheessa. Kukaan ei tiedä tilannettani. Olenkin aikonut alkaa puhumaan tästä ammattiauttajalle, jos vain nyt pääsisi jonkinlaiseen hoitosuhteeseen. Olen käynyt muutaman kerran psykiatrian lääkärin luona juttelemassa ja otin esille myös uskonnollisen taustan. Ja sen ristiriidan, että haluaisin uskoa, mutta kun en kykene. Ja kun tässä yhteisössä on niin paljon hyvää. Järkeni vain estää uskomisen.
Minulle annettiin täytettäväksi papereita, joissa täytyi käydä läpi elämänkaareni aina pikkulapsesta nykyhetkeen. Kyseisissä lapuissa sivuttiin myös kulloinkin vallitsevaa ilmapiiriä, ulkoisia tekijöitä jne.
Näiden perusteella katotaan, miten edetä. Minuun otetaan yhteyttä vasta kesän lopulla, jolloin saan tietää, pääsenkö "jatkotutkimuksiin".. Ja minne?
Psykiatrian lääkäri kysyi minulta myös, onko minulla halua selvitellä tilannetta Uskontojen Uhrien Tuki ry:n kanssa. Antoi yhteystiedot sinne. Sanoin, että no, voin minä ne yhteystiedot ottaa, vaikka kyllä ne netistkin löytyisi. Ja että ihan vielä en haluaisi sinne lähtee, koska pelkään, että haluavat vain vieroittaa minut kokonaan vanhoillislestadiolaisuudesta... Tai että ne ei löydä yhtään mitään hyvää, vaan ainoastaan huonoja puolia tästä liikkeestä.
Kavereille olen yhä vl. Ja haluaisin olla myös ihan oikeasti!
Hei Nurinhorjahtanut! Tsemppiä sulle tilanteeseesi. Se on mulle aivan tuttu 15 vuoden takaa. Olisin itsekin kovasti halunnut jatkaa vl:nä, mutta järjen vuoksi se ei ollut mahdollista. Asian kypsyminen vei vuosia, koska en tietenkään halunnut tulla muiden pihalle lakaisemaksi /hoitamaksi rankkoine vaiheineen, vaan lähteä kontrolloidusti omin jaloin. Siinä mielessä suosittelisinkin pitämään asian omana tietona. Tärkeää olisi tässä vaiheessa etsiä jokin mielekäs yhteisö ulkopuolelta, jotta et putoa tyhjän päälle, kun aika koittaa. Älä pelkää, vaikka asia tuntuisi kauhistuttavalta. Aika kypsyttää sinut, se on raskas vaihe ja toivon sulle jaksamista. Kun olet valmis, kerrot vain lähimmille ystävillesi/perheenjäsenille, etkä ilmesty piireihin. Kyllä sana pian leviää.
Älä huolehdi siitä, pitääkö ulkoisesti osoittaa olevansa ei-vl, jotta muut tajuaisivat. Kun olet lähtenyt, huomaat, että olet vapaa käyttäytymään ja laittautumaan niin kuin haluat. Seisot pystypäin, etkä häpeile oman polkusi valitsemista. Aika kypsyttää tähän, älä huoli!
En jaksanut lukea koko pitkää ketjua läpi, mutta sellainen tunne tuli, että tiedän, mitä käyt läpi. Lestadiolaisuuteen liittyy niin paljon elämänkulttuuria, valtarakennelmia ja ihmissuhteita, että usko tuntuu usein toisarvoiselta kaiken muun keskellä. Tuokin on hätkähdyttävää, että sopeutumalla yhteisön sääntöihin ja osallistumalla uskovaisten tilaisuuksiin voi feikata olevansa uskovainen, vaikka sydämenuskoa ei olisikaan. Jos ei noudata elämäntapoihin liittyviä säädöksiä, muut voivat kieltää uskosi puolestasi, vaikka sydämessäsi uskoisit Jeesuksen kuolleen ristillä puolestasi.
On tärkeää olla tietynlainen tullakseen hyväksytyksi yhteisössä, sillä valitettavasti ajattelijat ja kyseenalaistajat savustetaan usein ulos. Parhaiten yhteisöön sopeutuvat ihmiset, jotka eivät ole liiemmin kiinnostuneita itsenäisestä ajattelusta ja oman moraalin pohtimisesta.
Uskossa on kuitenkin kyse muusta kuin elämäntavoista. Jeesus sanoo, että hänen ristinsä on kevyt ja että omakohtainen usko pelastaa. Vaikka minuakin ahdistaa suunnattomasti se, että toiset päättävät puolestani, hyväksyvätkö uskoni vaiko eivät, ja että he tekevät arvion sen perusteella, kuinka hyvin sitoudun yhteisön tapoihin ja merkkeihin, yritän pitää katseeni Jeesuksessa. Hän ei piitannut fariseusten ja kirjanoppineiden moninaisista säännöistä vaan kulki syntisten kanssa. Hän ei etsinyt ihmisestä ulkoisia merkkejä vaan otti taivaaseen tyköönsä heitä, jotka epäilivät uskoaan ja joita muut eivät välttämättä pitäneet hyvinä uskovaisina. Jos ihminen on mielestään uskovainen toteuttaessaan yhteisön asettamia elämäntapanormeja, mihin hän tarvii Jeesusta? Jeesushan tuli pelastamaan kaikki meidät yksin armosta.
Mikä ihme tätä yhteisöä vaivaa, jos siinä ei voi olla mukana uskova ihminen? Mitä töitä pitäisi uskon lisäksi tehdä? Yhteisöllisyys tulee itseään vastaan ja karkottaa jäseniä, jos siellä aletaan vaatia tiettyjä normeja, joilla ei ole uskon kanssa mitään tekemistä!