Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kuinka usein tarkistatte luvattomat vierailut?

antelias2

Ei olisi uskonut,että "tavallinen kansalainen" joutuu tietomurron kohteeksi.
En ole aikaisemmin mediassa tästä kertonut, koska oletin ja odotin,että saan vastauksia,niitä kuitenkaan koskaan saamatta.

Google tililläni oli vierailtu, käytössäni on ihan hyvä perusläppäri, Windows-järjestelmällä. Käytännössä kaikki, mihin päätettä käytän, netti-osoitteet, sähköpostitilit, fb-tili, näihin avautui murtautujalla mahdollisuus kurkistaa kaikessa rauhassa. Mikäli haluamaansa tietoa on koneelta löytänyt, tai jotain itselleen halunnut, en osaa varmaksi sanoa,miten tietoja on mahdollista kopioida ja varastaa. En ole ole käyttänyt päätettä,jolla tietomurto tehtiin,
en ole koskaan käynyt ko.paikkakunnalla.

Tämän Gmail-tilillä vierailun huomattuani, otin yhteyttä Googleen tilin käyttäjille suunnatun yhteydenottosivun kautta, johon lähetin murtautujasta tilihistoriatiedot karttakuvineen linkitettyinä, tein kyselyn kahteen eri kertaan. Miten tällainen on päässyt käymään?

Kyseinen lähes tyrkyttäen käyttötiliä tarjoava Google painottaa tietoturvaa, sääntöjen noudattamista, sekä luottamusta, ainakin tässä tapauksessa se heidän puoleltaan jäi vitsiksi. Ymmärrän jollainlailla, että yhdelle asiakkaista käynyt laiton tietomurto ei miljoonabisneksessä kai paljoa paina, tulee väkisinkin mietittyä,kuinka monta vastaavaa tapausta löytyy? Entä muualla Euroopassa? Mille sijalle Suomi yleensä asettuu näissä?

Miten nämä palveluntarjoajat eroavat toisistaan? Onko olemassa tilastoa,
miten usein tileille on murtauduttu? millaisia tai keitä nämä murtautujat ovat...vai onko kyseessä joku utelias lähipiiristä,joka taitaa tällaisen toiminnan yleisesti saatavilla ohjelmilla.

-Antti-

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        80
        2005
      2. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        18
        1753
      3. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        16
        1624
      4. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        21
        1420
      5. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        60
        1327
      6. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        13
        1285
      7. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1282
      8. En voi sille mitään

        Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
        Ikävä
        12
        1264
      9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

        siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
        Tunteet
        10
        1221
      10. Annetaanko olla vaan

        Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
        Ikävä
        29
        1201
      Aihe