Neuvoja, haukkuja ja sääliä... Kiitos!

Olen siis ysiluokkalainen viisitoistavuotias jätkä, joka on hieman omistushaluinen kavereistaan. Vaihdoin koulua seiskalla ja olin miltei yksin luokan alkuun. Olin kokenut kiusaamista edellisessä koulussa ja päättänyt häipyä kavereiden puutteessa. Tapasin vanhan kaverini uudessa koulussa ja tutustuin hänen kauttaan muihinkin saman luokan jätkiin. Oli todella hankala kovan paineen alla yrittää saada uusia kavereita, sillä suunnilleen kaikki sosiaaliset suhteeni olivat menneet poikki kiusaamisen aikana.
Tämän takia kavereita piti saada, sillä ebnhalunnut palata entiseen. Luokalla oli myös joku uusi ja eristäytynyt tyyppi, sanotaan vaikka Timo, jota säälin ja yritin vetää häntä mukaan uusien kavereideni porukkaan. Nämä eivät siitä pitäneet. Kaveri, jonka kautta olin tutustunut muihin, sanotaan vaikka Jaska, kyseli miksi haluan olla Timon kanssa ja pyrki koko ajan syrjimään ja mollaamaan häntä. Samoin tekivät muut luokkalaiseni ja samalla alettiin syrjiä myös minua, jos olin Timon kanssa.
Timo oli siis aika yksinkertainen ihminen, eikä osannut tehdä juuri mitään kiusaamiselle, joten hän vain seurasi minua joka paikkaan minne menin. Kaverit väistyivät ja jäin aina Timon kanssa vain kaksin. Pelkäsin menettäväni uudet kaverini ja heidän pilkkapuheensa muuttivat kuvaani Timosta, johon aloin kyllästymään. Todistaakseni olevani kavereideni "arvoinen" aloin minäkin syrjimään Timoa. Käskin häntä häipymään, kun olin muiden kavereideni seurassa ja aloin olla täysin välinpitämätön Timosta.
Pääsin takaisin uusien kaverieni porukkaan ja halusin varmistaa paikkani. Jaskan haukkuessa ja kiusatessa Timoa, liityin leikkiin mukaan. Samaan hommaan ryhtyivät kaikki luokkalaiset muut pojat ja Timosta tuli yleinen kohde purkaa päivän vittuuntumista, nostaa omatuntoa ja arvoa sekä saada yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Olin ja pysyin Jaskan parhaana kaverina koko seiskaluokan. Kiusaaminen liikunnan ohella oli yhteinen harrastuksemme ja hengailin hänen kanssaan enemmän kuin muiden sekä koulun ulkopuolella että siellä.
Jaskan jatkaessa kiusaamista aloin pistää kahta paremmaksi päästäkseni hyvään suosioon. Siitä alkoi tulla jokapäiväistä haistattelua, pilailua ja vitsejä Timosta ja joskus jopa potkimistakin. Pääsin luokan ykköskiusaajan paikalle.
Kiusauksen hiipuminen alkoikin siitä, kun seiskaluokan loppupuolella Timo kertoi opettajille kiusaamisesta. Yhdellä tunnilla, opettaja koputti oveen ja haki Jaskan jälkeen yhden Timon pahimmista kiusaajista ja minut rehtorin puhutteluun. Eritoteen minua sätittiin kiusaamisesta, sillä opettajat tiesivät luokan vaihdokseni syyn. Kaverini sitten laverteli muiden kiusaajien nimet, mutta Jaska jäi kokonaan mainitsematta meiltä molemmilta.
Seuraavina päivinä kukaan ei kiusannut Timoa. Ei tullut esittämistä, ei sylkemistä, ei muuta kuin vittuuntunutta haukkumista ja vitsailua Timon selän takana.
Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin; en minä pelkkä kiusaaja ollut seiskalla. Pelastin nykyisen parhaan kaverini entisten kavereiden kiusaamiselta ja hän pääsi porukkaamme mukaan. Hölmöilin ja sekoilin ja kaikkea muutakin tein.
Kiusaaminen jatkui kuitenkin kahdeksannella luokalla ja syrjintä, sekä haukkuminen ja pahapuheet myös, kuitenkin himmeämpinä kuin ennen. Opettajat pitivät meitä nyt silmätikkuinaan ja kaikkea Timon syrjinnästä muistuttavaakaan rankaistiin. Se jatkui silti piilokiusaamisena.
Yhtenä päivänä, kun juttelimme ja pilailimme kavereideni kanssa koulun käytävällä, sattui tönimistä ja leikkimielistä tappelua kahden laverini välillä. Toinen tönäisi sen seiskalla laverrelleen kiusaaja nro kolmosen suoraan Timoa päin, joka tönäisi takaisin. Nro 3 suuttui vastareaktiosta, sillä olimme ilman suurempaa vastarintaa aina ennen myöskin tönineet toisiamme Timoa päin. Nyt Nro 3 tarttui Timoa rivelistä ja työnsi seinää vasten meidän kannustamana. Olimme aivan varmoja että Timo saisi pian suun lopullisesti tukkivan verilöylyn, mutta hän pisti vastaan ja molemmat alkoivat painia käytävällä. Se loppui kuitenkin Nro kolmosen kyllästyessä ja hän palasi rinkiimme, meidän muiden tuijotellessa ärtyneinä.Timo jäi siihen seisomaan.

Kahdeksannella koimme kaikki melkoisen muodon muutoksen kasvupyrähdyksen, hormonien ja äänenmurroksen aikana. Omani muuttui luokan toiseksi pienimmästä luokan toiseksi suurimmaksi, joka sai suosiota ilman kiusaamista ja kavereiden nuoleskelusta piittaamatta. Nyt Timoakaan ei enää syrjitty kuin muutaman hänen pahimman kiusaajansa kohdalla ja tietty itseni.
Kahdeksannelle luokalle myös valittiin valinnaisaineet ja päädyin eroon Jaskasta muutamille parituntisille. Sain uusia kavereita ja oman tyttöystävänkin, jotka kohottivat itseluottamusta entisestään ja alkoivat muuttaa sitä terveemmäksi, alkaessani olla täysin riippumaton Timon kiusaamisesta ja Jaskan seurasta. Hän alkoi syrjäytymään, antaessani kaiken aikani kimmalle.

Yhdeksännelle luokalle olin menettänyt tyttöystäväni ja liityin taas kaverieni seuraan enemmän. Timo alkoi palailla kuvioihin, halutessani purkaa jälleen vihaa, ärtymystä tai...
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

... surua käännyin hänen nöyryyttämiseensä. Mutta kiusauksen makuun ei päässyt enää kunnolla mukaan. Antaessani koko kevään jollekin muulle kuin kavereilleni ja kiusaamiselle, jäljellä oli vain muutama, jotka halusivat jatkaa hommaa. Hekään eivät harrastaneet sitä enää, joten kiusaaminen jäi.
Syksy meni siis suunnilleen kiusaamatta, mutta Timon kanssa en halunnut olla missään tekemisissä; olihan hän säälittävä, hölmö, L-vikainen, tyylitön, kaveriton ja naiseton, sekä missään muussa kuin matikassa menestymätön nahjus. Kavereiden kanssa välit syvenivät "terveeseen" päin ja naisiin en luonut suurempia suhteita, kuin kaverisuhteita.
Joulun jälkeen jokin alkoi kuitenkin kismittämään pahasti. Timo alkoi pyöriä yhä lähempänä luokkamme kaveririnkiä, johon Jaskakin edelleen kuului. Jaska oli kokenut itsekkin jotain muutoksia, joissa en ollut ollut mukana, mutta kavereita silti olimme.
Timo kyyläsi koko ajan rinkiimme ja hengitti niskoihimme, vaikka minö etunenässä jotkut meistä käskivät häntä menemään alimpaan helvettiin sieltä.
Kuitenkaan munaa ei muilla riittänyt häätämään idioottia, joka pomppi ympräiinsä ja läähätti vieressämme. Timo alkoi kuuntelemaan todella juttujamme ja nauroi joillekkin typerimmistä, mikä ei saanut muilta aikaan juuri minkäönlaista reaktiota, mutta omat niskakarvani nousivat pystyyn aina kuullessani Timon. Olin ilmeisesti ainoa kiusaaja nro kolmosen kanssa, jotka enää yrittivät syrjiä ja häätää Timoa muualle, mutta se mato vaan jatkoi.
Eräänä kauniina päivänä, kun pilailurinkimme ulkopuolelle ilmestyi Timon runkkarirotan naama, päätin sitten purkautua. "Etkö osaa painua vittuun siitä saatanan homo!" Ehti kiusaaja nro 3 huutaa ennen minua, johon Jaska astui väliin. "Antaa sen olla." Jaska mainitsi, kuin ohimennen, jota en voinut uskoa itsekkään. Entinen paras kaverini päästi Timon lähemmös kuin kukaan koskaan ennen siinö koulussa. Kiusaaja nro kolmonenkin hölmistyi Jaskan kommentista ja joku ringistä aloitti taas keskustelun.
Seuraavina päivinä minäkään en enää huudellut Timolle, vaan vain puhuin paskaa hänestä kiusaaja nro kolmosen kanssa. Jos haukuimme Timoa ringissä, Jaska alkoi puolustamaan Timoa ja se keskeentyi tylysti. Ilmeisesti niillä harvoilla tunneilla, jollokn Jaska ei ole ollut jengissämme, hän on ollut niin yksinäinen, että on turvautunut Timon seuraan.
Viimeisimpinä päivinä nyt keväällä Jaska on päästänyt Timon rinkiimme, joka on alkanut ajaa meitä erilleen. Tottakai Jaskan kaveri olen, sillä olen aina tarvinnut hänen hyväksyntäänsä. Se on alkanut kuitenkin nyt tympimään. Jaska viettää välillä aikaa koulun ulkopuolellakin Timon kanssa ja jos pelaamme jotain kouluaikana, vaikka pomputtelemme futista, päästää Jaska Timonkin mukaan, vaikka tämä potkii pallon minne sattuu ja saa sapen kiehumaan.
Nyt kuitenkin pinnani on täysi. Timo päästää välillä kommentteja minunkin puheisiini ja nauraa kaikille jutuille, jotka suunnataan negatiivisesti minuun. Muutama muukin ringistämme on hyväksynyt hänet, mutta minä en. En voi tehdä sitä ikinä tämän jumalattoman vihan ja vittuunnuksen takia. Vihaan häntä ja Jaskaa nöyryyttämiseni takia, mutta olen yhä Jaskan kaveri. Olen patoutunut täyteen ärsyynnystä, niin, etten pysty edes kirjoittamaan selkeästi. En tiedä mitä kysyn ja mistä, kysyn vain jotain ja jostain. Kysyn tässä, mitä hittoa pitäisi tehdä?!
En ala Timon kaveriksi, en voi edes katsoa häntä ilman että haluan vetää turpaan, ja voinkin, mutten halua hankaluuksiin. Älkää tuomitko kiusaajana. Tuomitkaa säälittävänä ja itselleen sekä muille vihaisena kiusattuna, joka yritti saada kavereita. Jaska on parhaita kavereitani ja vaikka hän käänsikin minut alkupäässä näin päin ja kääntyi lopulta vastaan, haluaisin mukiloida hänetkin. Olen muuten nykyään terve, itsetunnolta, fyysiseltä tunnolta, että sosiaaliselta kannalta, mutta pelkään vihan haittaavan keskittymiskykyäni elämässä.
Tällä hetkellä pidän linjaa. Olen kavereitteni kaveri, mutta jos näenkin Timon, hän puhuu minulle, nauraa tai kommentoi, tuijotan vain vihasta silmät kierossa, mutta jos kuulen yhdenkin entiselle omalle tasolleni nousseen itsetuntoa kohottaa yrittävän solvauksen Timolta minulle, voin vannoa, että helvetti repeää maan päällä. Pyydän siis apua ja neuvoja vihan hallintaan ja tapauksen selvittämiseen. Ei. Rukoilen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuristettu kirjoitti:

Olen siis ysiluokkalainen viisitoistavuotias jätkä, joka on hieman omistushaluinen kavereistaan. Vaihdoin koulua seiskalla ja olin miltei yksin luokan alkuun. Olin kokenut kiusaamista edellisessä koulussa ja päättänyt häipyä kavereiden puutteessa. Tapasin vanhan kaverini uudessa koulussa ja tutustuin hänen kauttaan muihinkin saman luokan jätkiin. Oli todella hankala kovan paineen alla yrittää saada uusia kavereita, sillä suunnilleen kaikki sosiaaliset suhteeni olivat menneet poikki kiusaamisen aikana.
Tämän takia kavereita piti saada, sillä ebnhalunnut palata entiseen. Luokalla oli myös joku uusi ja eristäytynyt tyyppi, sanotaan vaikka Timo, jota säälin ja yritin vetää häntä mukaan uusien kavereideni porukkaan. Nämä eivät siitä pitäneet. Kaveri, jonka kautta olin tutustunut muihin, sanotaan vaikka Jaska, kyseli miksi haluan olla Timon kanssa ja pyrki koko ajan syrjimään ja mollaamaan häntä. Samoin tekivät muut luokkalaiseni ja samalla alettiin syrjiä myös minua, jos olin Timon kanssa.
Timo oli siis aika yksinkertainen ihminen, eikä osannut tehdä juuri mitään kiusaamiselle, joten hän vain seurasi minua joka paikkaan minne menin. Kaverit väistyivät ja jäin aina Timon kanssa vain kaksin. Pelkäsin menettäväni uudet kaverini ja heidän pilkkapuheensa muuttivat kuvaani Timosta, johon aloin kyllästymään. Todistaakseni olevani kavereideni "arvoinen" aloin minäkin syrjimään Timoa. Käskin häntä häipymään, kun olin muiden kavereideni seurassa ja aloin olla täysin välinpitämätön Timosta.
Pääsin takaisin uusien kaverieni porukkaan ja halusin varmistaa paikkani. Jaskan haukkuessa ja kiusatessa Timoa, liityin leikkiin mukaan. Samaan hommaan ryhtyivät kaikki luokkalaiset muut pojat ja Timosta tuli yleinen kohde purkaa päivän vittuuntumista, nostaa omatuntoa ja arvoa sekä saada yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Olin ja pysyin Jaskan parhaana kaverina koko seiskaluokan. Kiusaaminen liikunnan ohella oli yhteinen harrastuksemme ja hengailin hänen kanssaan enemmän kuin muiden sekä koulun ulkopuolella että siellä.
Jaskan jatkaessa kiusaamista aloin pistää kahta paremmaksi päästäkseni hyvään suosioon. Siitä alkoi tulla jokapäiväistä haistattelua, pilailua ja vitsejä Timosta ja joskus jopa potkimistakin. Pääsin luokan ykköskiusaajan paikalle.
Kiusauksen hiipuminen alkoikin siitä, kun seiskaluokan loppupuolella Timo kertoi opettajille kiusaamisesta. Yhdellä tunnilla, opettaja koputti oveen ja haki Jaskan jälkeen yhden Timon pahimmista kiusaajista ja minut rehtorin puhutteluun. Eritoteen minua sätittiin kiusaamisesta, sillä opettajat tiesivät luokan vaihdokseni syyn. Kaverini sitten laverteli muiden kiusaajien nimet, mutta Jaska jäi kokonaan mainitsematta meiltä molemmilta.
Seuraavina päivinä kukaan ei kiusannut Timoa. Ei tullut esittämistä, ei sylkemistä, ei muuta kuin vittuuntunutta haukkumista ja vitsailua Timon selän takana.
Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin; en minä pelkkä kiusaaja ollut seiskalla. Pelastin nykyisen parhaan kaverini entisten kavereiden kiusaamiselta ja hän pääsi porukkaamme mukaan. Hölmöilin ja sekoilin ja kaikkea muutakin tein.
Kiusaaminen jatkui kuitenkin kahdeksannella luokalla ja syrjintä, sekä haukkuminen ja pahapuheet myös, kuitenkin himmeämpinä kuin ennen. Opettajat pitivät meitä nyt silmätikkuinaan ja kaikkea Timon syrjinnästä muistuttavaakaan rankaistiin. Se jatkui silti piilokiusaamisena.
Yhtenä päivänä, kun juttelimme ja pilailimme kavereideni kanssa koulun käytävällä, sattui tönimistä ja leikkimielistä tappelua kahden laverini välillä. Toinen tönäisi sen seiskalla laverrelleen kiusaaja nro kolmosen suoraan Timoa päin, joka tönäisi takaisin. Nro 3 suuttui vastareaktiosta, sillä olimme ilman suurempaa vastarintaa aina ennen myöskin tönineet toisiamme Timoa päin. Nyt Nro 3 tarttui Timoa rivelistä ja työnsi seinää vasten meidän kannustamana. Olimme aivan varmoja että Timo saisi pian suun lopullisesti tukkivan verilöylyn, mutta hän pisti vastaan ja molemmat alkoivat painia käytävällä. Se loppui kuitenkin Nro kolmosen kyllästyessä ja hän palasi rinkiimme, meidän muiden tuijotellessa ärtyneinä.Timo jäi siihen seisomaan.

Kahdeksannella koimme kaikki melkoisen muodon muutoksen kasvupyrähdyksen, hormonien ja äänenmurroksen aikana. Omani muuttui luokan toiseksi pienimmästä luokan toiseksi suurimmaksi, joka sai suosiota ilman kiusaamista ja kavereiden nuoleskelusta piittaamatta. Nyt Timoakaan ei enää syrjitty kuin muutaman hänen pahimman kiusaajansa kohdalla ja tietty itseni.
Kahdeksannelle luokalle myös valittiin valinnaisaineet ja päädyin eroon Jaskasta muutamille parituntisille. Sain uusia kavereita ja oman tyttöystävänkin, jotka kohottivat itseluottamusta entisestään ja alkoivat muuttaa sitä terveemmäksi, alkaessani olla täysin riippumaton Timon kiusaamisesta ja Jaskan seurasta. Hän alkoi syrjäytymään, antaessani kaiken aikani kimmalle.

Yhdeksännelle luokalle olin menettänyt tyttöystäväni ja liityin taas kaverieni seuraan enemmän. Timo alkoi palailla kuvioihin, halutessani purkaa jälleen vihaa, ärtymystä tai...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu