Mikä on kaipaajalle pahinta?

h) kaipaaja ja kaivattu tietävät toistensa tunteet, kaipaavat toisiaan mutta vittuillakseen ei tee mitään vaan kierrättää tahallaan muita miehiä ja naisia lohdukkeena yrittäen saada toisen mustasukkaiseksi.

h) se että katuu hyviä mahdollisuuksia(muihin ihmisiin) joita on menettänyt kun on kaivannut jotain mitä ei edes ole olemassa ja on tullut katuma päälle että on joskus edes kaivannut sitä ihmistä tosissaan.

Kampaaja ei osaakaan käyttää fööniä ts. Liian suuret odotukset

Kaivajalle pahinta on, jos kaivuukone on Kaipaisissa.

On pahinta, jos ope sanoo, että lopeta se nurina.

jumalvi, te kolme viimestä vastaajaa vesitätte mun hianon gallupin, pntles!
:-D

(g) Kaikissa muissa ko kaipaajalla ja kaivatulla on vielä toivoa, tuossa on jo vähän annettu periksi

X = molemmat rakastaa. Aika on vaan väärä.

m) ei ota yhteyttä, vaikka siihen olisi mahdollisuus tarjoutunut helppo mahdollisuus, ei tartu tilaisuuteen, vaikka näkee tai kuulee, että toinen on vapaa.

Kaipaaja on ottanut yhteyttä, mutta kaivattu ei syystä tai toisesta ole vastannut, vaikka tunteita selvästi molemmilla oli. Kaipaaja ei enää uskalla ottaa yhteyttä. Molemmat riutuu rakkaudettomuudessa lopun elämäänsä.

Ö) pahinta on kaivata ihmistä johon on mahdotonta tutustua missään mielessä.

Tiedän! Kaivattu on ihastunut kaipaajaan, mutta välissä on este jonka takia kumpikaan ei voi edetä tilanteessa mihinkään, vaikka molemmat ovat vapaita.
Sitten kaivattu muuttaa toiselle paikkakunnalle ja katoaa kaipaajalta täysin.

b) sillä jatkotarinalla että kaipaaja saa vihdoin kaivattunsa, mutta huomaa ettei tämä ole ollenkaan oikeasti sellainen kuin oli luullut. Ehkä avioliitossa toinen oli saanut näyttää huonot puolensa...

Ei noita varmaan voi loppujen lopuksi edes vertailla, noita eri vaihtoehtoja, ihmiset kokee asioita niin eri tavoin.

Mun mielestä pahinta kaipaajalle on, muutoin tilanteesta riippumatta, jos jää ikuisesti vellomaan siihen samanlaiseen kaipuuseen, uppoaa kaipuun suohon eikä löydä sieltä pois. Se on pahinta.

Onneksi itselläni ei kestänyt ikuisesti, vaikka välillä meinasin sen suhteen jo toivonkin kadottaa.

Jos kaipailu kestää kauan voi kaipaaja rakentaa kaivatulleen alttarin, ja pitää häntä niin ihanteellisena. Sitten oikean hetken tullen - kun saa kaivattunsa - hän ei tajuakaan että kaivattu on lihaa ja verta eikä mikään ideaali, "pyhimys".

kaivattu menehtyy onnettomuudessa ennenkuin suhde ehtii alkamaan.

katsoo saa muttei koskea
lipasta saa muttei rykästä
haaveilla vaan saa mut ei silti saa

j) Kaivattu tietää, että kaipaat, mutta ignooraa täysin, kun ei itse välitä kaipaajasta.

- Pitäköön kaivattu siis tunkkinsa...

Se, että asiaa pohditaan.

Ei mikään noista. Se, ettei ole koskaan kokenut rakkautta. Oli se yksipuolista tai mitä vain.

Se että kaipaa aina vaan saavuttamatonta.

h) kaipaaja on kaivatulle täysin ilmaa. Lisäksi kaipaaja kuvittelee itsestään liikoja ja kuvittelee, että kaivattu on hänestä kiinnostunut, vaikka ei ole.

Tietoisuus siitä,
ettei kukaan kaipaa,
on kuolemaakin
pahempi kohtalo.

Onko tällä aiheella tarkoitus todellakin nitistää ikävä parhaassa juoksussaan ja jopa synnyinkehtoonsa?
Kyllä menee motivaatio kaipailuun.............................

Kaipaajalle on pahinta jos kaivattu kuolee. Ketä sitten kaivata ja kenelle enää voi kirjoitella näitä viestejä, eihän kuollut voi vastata.

Liukuminen kaidepuuksi luulemaansa jättimäistä partaterää pitkin..

Kaivattu on varattu joka pesää saadakseen kertoo kaipaajalle että helve...tin huonosti menee nykyisen puolison kanssa. Ja kaipaaja uskoo ja luottaa, että kyllä se mut ottaa kun ensin eroaa. Mission impossible.

Kohta j) se että ei oikeasti valehtele että nykyisessä suhteessa menee h*lvetin huonosti