Muistelin tässä viime syksyä. Pari vuotinen rankat opinnot olivat takana ja sen jälkeen työllistyminen vuorotyöhön. Määräaikainen sopimus päättyi syksyllä. Sen jälkeen tuntui kuin olisi jäänyt tyhjän päälle ja riittämättömyyden tunne tuli. Minulla on ihana perhe jonka kanssa vain viettää aikaa, mutta työ puuttui. Masennus iski. Tuntui kuin kukaan tuttava ei haluaisi olla kanssani tekemissä eikä kukaan soitellut tai muuten kysellyt kuulumisiani. Tuntui kuin kaupassakan ei kukaan olisi minua edes katsonut. Mutta sitten tapahtui ihme. Ventovieraat alkoi jutella kanssani, vaikka vain lauseen pari kaupassa tai uimahallissa tai missä vain. Jälkeenpäin olen miettinyt, että he olivat enkeleitä. Siitä alkoi toipumisesi. Ja nyt voin todeta olevani taas täysin tasapainoinen ihminen. Kiitos heille. Kaverisuhteet ovat taas myös kunnossa.
Miten te jotka olette kokeneet masennukset, olette siitä selvinneet. Paranemisesta ei pahemmin puhuta vain itse masennuksesta ja lääkityksestä. Ja voin sanoa etten ole murehtinut ääneen ongelmia vaan pitänyt kaiken sisällä, koska en halunnut rasittaa tällä lähiympäristöäni. Masennuksesi ei ollut niin syvää, että olisin tarvinnut lääkitystä.
Miten te jotka olette kokeneet masennukset, olette siitä selvinneet. Paranemisesta ei pahemmin puhuta vain itse masennuksesta ja lääkityksestä. Ja voin sanoa etten ole murehtinut ääneen ongelmia vaan pitänyt kaiken sisällä, koska en halunnut rasittaa tällä lähiympäristöäni. Masennuksesi ei ollut niin syvää, että olisin tarvinnut lääkitystä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Piti vielä mainita, että nyt olen itsekkin alkanut kaupoissa ym. julkisissa paikoissa sanomaan toisinaan ventovieraille jonkin ystävällisen sanan tai vain hymyillyt ja katsonut suoraan silmiin. Se todellakin saattaa pelastaa jonkun päivän!