Tämä keskustelu lestadiolaisuudesta näyttää olevan aika tunnepitoista puolin ja toisin. Olkoonkin, että kyseessä on ilmeisen tunteita herättävä asia. Monet puhuvat "aivopesusta" vl-piireissä. Tosiasiahan on se, että melkein mitä tahansa lasten kasvattamiseen liittyvää toimintaa voidaan pitää aivopesuna - eiväthän pienet lapset osaa vielä itse tehdä omia valintojaan. Kun puhutaan vanhemmista ihmisistä, ymmärtäisin näin, että jokaisella on oma vapaa tahto päättää siitä, miten haluaa elämänsä viettää ja mihin haluaa uskoa.
Aivopesuna voidaan nähdä ihan yhtä lailla kuin uskon opettaminen myös mikä tahansa ns. "normaaliperheen" kasvatus. Jos lapsi viettää esim. 3 tuntia päivässä katsoen väkivalta- tai popkulttuurielokuvia, on sekin tätä "aivopesua". Tai se, että pienillä paikkakunnilla kaikkien nuorten tulee kiertää kylänraitilla autolla rinkiä heti murrosiästä lähtien kaljapullojen kanssa ja esittää kovaa. Tai se, että vanhemmat kierrättävät lastaan urheiluharjoituksissa ja kilpailussa tavoitteenaan tehdä hänestä huippu-urheilija. Tai se, että opetetaan lapselle, että mitään jumalaa ei ole olemassa vaan se on "hihhulien" väärää todistusta.
Tosiasia on se, että vaikka lapsuus ja eletty elämä kaikkiin vaikuttaakin omalta osaltaan, tekee jokainen ihminen omat päätöksensä täysi-ikäisenä siitä, miten haluaa elämänsä elää. Mikäli tämä eläminen ei vahingoita muita ihmisiä (eikä mielellään itseä), en näe mitään syytä sille, miksei ihmiset voi hyväksyä toisenlaista tapaa elää kuin se, mitä on heille itselle "aivopesty".
Aivopesuna voidaan nähdä ihan yhtä lailla kuin uskon opettaminen myös mikä tahansa ns. "normaaliperheen" kasvatus. Jos lapsi viettää esim. 3 tuntia päivässä katsoen väkivalta- tai popkulttuurielokuvia, on sekin tätä "aivopesua". Tai se, että pienillä paikkakunnilla kaikkien nuorten tulee kiertää kylänraitilla autolla rinkiä heti murrosiästä lähtien kaljapullojen kanssa ja esittää kovaa. Tai se, että vanhemmat kierrättävät lastaan urheiluharjoituksissa ja kilpailussa tavoitteenaan tehdä hänestä huippu-urheilija. Tai se, että opetetaan lapselle, että mitään jumalaa ei ole olemassa vaan se on "hihhulien" väärää todistusta.
Tosiasia on se, että vaikka lapsuus ja eletty elämä kaikkiin vaikuttaakin omalta osaltaan, tekee jokainen ihminen omat päätöksensä täysi-ikäisenä siitä, miten haluaa elämänsä elää. Mikäli tämä eläminen ei vahingoita muita ihmisiä (eikä mielellään itseä), en näe mitään syytä sille, miksei ihmiset voi hyväksyä toisenlaista tapaa elää kuin se, mitä on heille itselle "aivopesty".
Vastaukset 4
Vanhimmat
maininnut, että tulin heränneelle omalletunnolle murrosiässä, olin uskottomasta kodista lähtöisin ja sain murrosiässä parannuksen armon.
Uskovaiset kaverini kertoivat, että heidänkin piti tehdä ratkaisunsa, että halusivatko he pysyä uskomassa. Yleensä tämä ratkaisun paikka tuli eteen noin rippikouluiässä.
En ehkä puhuisi aivopesusta.
Kyllä se on ihmisen omakohtainen asia.
Ei aivoja voi pestä! Aivopesula. Hei tulin pesettämään aivoni.
samoin kuin minä ja mieheni tulimme jo nuoruudessa heränneelle omalle tunnolle...
Ihan totta, mutta tärkeintä olisikin sitten kyseenalaistaa kun tulee aikuiseksi ja löytää oma totuus. Usein esim., jos on kasvanut kovin uskonnollisessa tms. (ateistisessa) perheessä, niin on hyvin vaikea irrottautua siitä perimästä. Tästä johtuen kyse ei ole mistään päätöksestä, jonka voi yks kaks tehdä. Koska kasvatus vaikuttaa niin paljon jää monelle ajatusrakennelmia, joista ei vain kykene luopumaan. Tällaisia ovat esim. synnin käsitteet. Tämän takia uskova voi tuntea syyllisyyttä esim. seksuaalisuudesta tms, vaikka sitä ei itse Raamatussa kielletäkkään. Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta pointti on se, että ihminen ei voi välttämättä luopua myöhemmin noin vain aatteistaan, kyse ei siis ole vapaasta tahdota tai tietoisesta valinnasta. Jos on ikänsä elänyt esim. uskonnollisessa perheessa, voisin väittää, että on jopa mahdotonta irrottutua niistä ajatuksista ilman syylliyyttä ja ongelmia.
Joka tapauksessa ihminen on kulttuurinen olento, eikä lapsi selviäsi ilman kasvatusta. Mielestäni tärkeintä olisikin antaa perheessä vaihtoehtoja, mutta ei esim. antaa valmista uskontoa. Vaikka vanhemmat olisivat itse uskovaisia, en hyväksy mitään tulimerikertomuksia tai maailmalopun ennustamisia jne., koska pieni lapsi ei pysty vielä käsittämään Raamatun vertauskuvallista merkitystä ja asiat voivat jäädä todella pelottaviksi. Suvaitsevaisuus ja monien vaihtoehtojen antaminen ovat hyväksi, jotta lapsi voi myöhemmin muodostaa oman maailmakuvansa ilman synnin tai muun tuntoja.
Eli kasvatusta ilman ei voi elää, mutta kasvatuksessakin voi valita vapaampia ja suvaitsevaisempia linjoja, niin että aikuisena ihminen kykenee muodostamaan oman maailmankuvansa ilman valmiiksi muodostettuja ja kerrottuja oppeja.