Suomen eläketurvajärjestelmässä on ainakin neljän luokan kansalaisia.
Ensimmäiseen kuuluvat TELiläiset, vakituisessa työsuhteessa olevat työntekijät, joilla on parhaat mahdolliset turvatekijät: työsuojelu, työterveyshuolto, työnantaja, palkkatulo ja eläketurva.
Kakkosluokkaa ovat muut hyvin toimeentulevat. Maatalousyrittäjät mm. ja isojen firmojen yrittäjät, heille on omat turvaverkkonsa. He ostavat palvelunsa ja asianajajansa, jos niin haluavat.
Kolmosia ovat yksinyrittäjät, pajan tai puodin pitäjät, ja mm. taiteilijat ja muut kulttuurityöläiset. Pätkätyöläiset, freelancerit, monesta korista palkkansa ansaitsevat, joille ei ole suurtakaan yhteiskunnan turvaa. Kun tällainen henkilö sairastuu, eläkelaitos ja Kela ei kuntoututa, ei tue tutkimuksia, ei anna työkykypalveluita. Yhteiskunta on kyllä ottanut näiden selkänahasta kaiken irti revittävän, mutta koska tuloluokka on ollut niin pieni, apua ei anneta. Köyhät kyykkyyn, eiväthän ne osaa edes talouspolitiikkaa!
Neljännen ryhmän muodostavatkin työttömät. Ne ihmiset, jotka aivan omaa syytään ovat joutuneet yhteiskunnan sylkykupeiksi. Joutaisivat kuolemaan pois ruikuttamasta.
Eläkeyhtiöt ja valtiollinen Kela jakavat ihmiset kasteihin varallisuuden mukaan. Suomen kansalaisia, joiden työpanoksesta on elätetty melkoinen joukko tämän päivän päättäjiä.
Jos satut kuulumaan Ykkösiin tai Kakkosiin, voit melko huoletta odottaa asiallista sairaanhoitoa ja tulevia eläkepäiviä. Muut maksakoon eliittijoukon ylläpidon.
Yrittäjä.
Mieti tarkkaan mihin eläkevakuutusyhtiöön eurosi maksat. Liikelaitoksina jokainen ajaa pahan päivän tullessa kohdallesi vain omia etujaan, mutta palveluissa on suuria eroja. Oma vakuutusyhtiösi onkin pahin vihollisesi yllättäen. Laskujen maksajana olit Asiakas, pyytävänä oletkin Iso Nolla, joka jyrätään miten halutaan.
yrittäjien eläketurva
peli_poikki
1
160
Vastaukset
- turvaton
tosi on että eriarvoisia ollaan.se vaan ihmetyttää miten saat viljelijät nousemaan kakkos-luokkaan,ei heillä ole mitään sosiaaliturvaa ja eläke keskimäärin 750 euroa.taiteilijat muuten kuuluvat samaan eläkejärjestelmään kuin viljelijät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1231694Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581242
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771191