Sipilä ei muuta kepun suuntaa, koska

Uusi-Jytky

Siellä valtaan nousee myös Väyrynen, Mari Kiviniemi ja Matti Vanhanen. Jos kepu ja muut vanhat hallitus puolueet voittavat niin Kreikan tukipaketit jatkuvat.

Mari Kivimäki tuohtui edellisen eduskunta vaalien vaalitentissä, kun Soini vastusti tukimaksuja. Kiviniemi toimi täysin Matti Vanhasen linjan mukaisesti ja rahavirta eteläeuroopan maihin vain kasvoi.

Matti Vanhanen yhdessä silloisen valtiovarainministeri Kataisen kanssa ottivat ulkolaista lainaa ja niillä rahoilla rahoittivat itsensä ja valtion virkamiesten veron alennuksen.

Tee järkevä päätös ja keskitä äänesi Perus Suomalaisten listoilla oleville henkilöille.

6

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äänestänäänestän

      Kyllä, äänestetään vaan Perussuomalaisia. Katsotaan sitten, miten maa makaa neljän vuoden päästä.

      Epäilen vahvasti, että olemme vajonneet aika syvällä monessa asiassa. Täytyy sekin vielä tässä elämässä nähdä.

      Tällaista on demokratia. Se on kuitenkin parempi kuin diktatuuri, vaikka sekin saattaisi joskus puoltaa lyhytaikaisesti paikkaansa. NO, DEMOKRATIA KUITENKIN PAREMPI!

    • Katsotaa

      Voihan se suunta vaihtuakin, ainakin jos tämä on totta.

      Tänään 18.18 SIPILÄ JA PÖRSSIRIKOS, onko totta ? SIPILÄ JA PÖRSSIRIKOS, onko totta ? tosikoijariko 14.4.2015 10:25 Piensijoittajat rynnistivät jälleen sankoin joukoin ostamaan JOTin osakkeita. Kaiken piti näyttää hyvältä, kunnes yhtiö ilmoitti täysin yllättäen tulosvaroituksesta. Aikaa helmikuun tulevaisuuden hehkutuksesta oli kulunut n. kaksi kuukautta. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Veikko Lesonen myi 11 miljoonaa osaketta 2.2.2000, eli sopivasti juuri ennen tulosvaroituskierteen alkamista. [5] Myös Juha Sipilä oli myynyt kaikki JOTin osakkeensa (Fortel Invest) tammikuun loppuun mennessä. [6] Enää ei tarvinnut tuijottaa kurssin kehitystä teksti-tv:stä, joten Sipilä kantoi television yrityksen neuvotteluhuoneesta pois. Helmikuussa 2000 JOTin osake maksoi vielä yli 13,00 euroa, mutta jo syyskuuhun 2001 mennessä osakkeen arvo oli romahtanut 0,31 euroon. Ajoitus on tärkeintä, eikö vain? Rahoitustarkastus selvitteli, miten yhtiö oli vielä tammikuussa tiedottanut positiivisia näkymiä saaden kurssin kovaan nousuun, mutta jo huhtikuussa yhtiö kuitenkin antoi yllättäen tulosvaroituksen.Yhtiö selvisi tapauksesta pienellä nuhtelulla ja kirjallisella huomautuksella. vennamoinen 14.4.2015 15:25 Taitaa olla tarkoitus hakuista 15 v.vanhoja asioita tuoda tänne esille,olisko aloitteentekijälläkin silloiset asiat mielen päällä,jos on sattumalta jääneet hoitamatta . huijari 15.4.2015 08:37 Hakuisuutta tai ei, rötös herrat kiikkiin. jos joskus huijari niin aina huijari Kommentoi lainaten kekeläkö 15.4.2015 08:46 eletään vuotta 2015 häh !! tosikoijarit 15.4.2015 09:35 -Taloussanomat 14.4.2000 Lue koko juttu ja katso kuinka Sipilä poseeraa Terentjeffin ja Lesosen rinnalla. ..... Paljonko sinä hävisit JOT-Automationin osakekaupoissa yhtiön antaman täysin virheellisen infon takia?.... Katso kaikki kuvat ja lähteet: http://kansalaisinfo.simplesite.com/ KepuliPeliä 15.4.2015 10:03 Lue tämä ennen kun annat äänesi http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041419515861_eb.shtml 1 Paikkakunnat > Kainuu > Kajaani

      • pieni.piiri.pyörii

        Säästetään vanhuksilta toimitaan kunnissa/kaupungissa mafian otteilla


    • katsotaanNyt

      Äänetinjo kirjoitti: Japanilais Gurut : Perussuomalaiset yllättävät !

      Japanilaisen Lontoossa sijaitsevan Nomura investointipankin analyytikot uskovat Perussuomalaisten saavan vaaleissa paremman tuloksen kuin mitä mielipidekyselyt ennustavat. Syy on Kreikka joka ei selviä. Alueellisissa gallupeissa Perussuomalaiset ovat ihan viime päivinä pärjänneet hyvin mm. Satakunnassa Perussuomalaiset saivat 23,4 % kannatuksen. Suuntaus on hyvä. Kannattaa käydä äänestämässä Perussuomalaisia sillä vain Perussuomalaisten vaalivoitto takaa tukipakettipolitiikan loppumisen ja vihdoinkin Suomen ja suomalaisten asioiden hoidon kuntoon.

      • eikuntoon

        Perussuomalaiset eivät saa mitään kuntoon. Pitäähän heille se mahdollisuus kuitenkin antaa, vaikka lopputulema tiedetään. Neljän vuoden kuluttua Suomi vasta suossa onkin ja sinne sen polkenut puolue räpiköi seuraavissa vaaleissa.


    • Halla-ahon_äänestäjä

      HALLA-AHO KOMMENTOI MYÖS SAVO-KARJALAN TILANNETTA VAALIEN JÄLKEEN

      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalitulosten_tutkailua.html
      Halla-aho: Turkulainen Li Andersson lienee puolueen tuleva johtaja, mikä on ainakin kilpailijoiden kannalta hyvä asia, koska tämä asemoi vasemmiston entistä lujemmin militanttiin anarkismiin.

      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalitulosten_tutkailua.html
      Halla-aho: Keskustan mediapersoona Abdirahim Husu Hussein olisi tietysti ollut paljon "varsinaisempi" kuin Nasima tai Ozan, mutta hän ei Helsingin Sanomien ja Ylen kovista ponnisteluista huolimatta tullut valituksi. Hänen äänimääränsä (1346) oli kuitenkin enemmän kuin se, mitä hänelle ennustin, joten onnittelut Husulle! Huomattavia tapahtumia ovat lisäksi demareiden Päivi Lipposen ja keskustan Paula Lehtomäen putoaminen eduskunnasta. Lipponen tosin antaa varmasti mielellään tilaa Razmyarin raikkaille monikulttuurisille tuulahduksille.

      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalitulosten_tutkailua.html
      Halla-aho VARSINAIS-SUOMESTA: Erityisistä yhteistyökumppaneistani Vilhelm Junnila sai 4773 ääntä ja hävisi muutamalla sadalla äänellä vaalipiirin viimeisen paikan vasemmistoliiton Annika Lapintielle, mikä on suuri harmi.

      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalitulosten_tutkailua.html
      Halla-aho SAVO-KARJALASTA: Mainitsemisen arvoisia putoajia ovat keskustan Eero Reijonen, kokoomuksen Pekka Ravi (joka hoiti puhemiehen tehtävää kiitettävällä arvokkuudella) ja demareiden Tuula Väätäinen (joka oli huolissaan mm. jihadistien oikeussuojasta). https://www.suomenuutiset.fi/sdpn-kansanedustaja-huolestui-jihadistien-tapaturmasuojasta/

      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalitulosten_tutkailua.html
      Halla-aho: Oulun oli ainoa vaalipiiri, josta perussuomalaiset menettivät paikan. Jatkokaudelle valittiin Pirkko Mattila (6577 < 3947), Olli Immonen (4875 < 6419) ja Ville Vähämäki (3799 < 5534). Eduskunnasta putosi Pentti Kettunen (1806 < 3990). Opettavainen esimerkki siitä, että menestystä saavutetaan joukkuepelillä, ei omia kampittamalla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe