MistäVaatiaTarkastusta?

Mistä vaatia tarkastusta vuokra-asuntoni ilmankosteus arvoista ja mahdollisesta homevauriosta?

Kuka vastuussa? Vuokranantajako eli asunnon omistaja?

Talossa ei 15. vuoteen ole asunnonomistaja-yhtiö käynyt ja nyt asia epäilyttää minua. Sain tietää vasta, kun olin muuttanut ja saman tien vaadimme heidät hieman tilannetarkastusta tekemään.

Keneen siis ottaa yhteyttä? En tiedä varsinaisesti onko minulla sen kummempia oireita. Flussassa olen kerran ollut, kurkku on kipeä aamuisin j ayleistä väsymysät on, mutten voi niiät varsinaisesti laittaa asunnon piikkiin. Olen muuttanut toiselta paikkakunnalta ja elämässäni on muutenkin ollut suuria muutoksia, joten ajattelin ´oireiden´ ehkä johtuvan niistä.

APUJA KIITOS!!!
91158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin, näkyykö hometta? haiseeko homeelle? Onko jälkiä kosteusvauriosta ( kaikki kosteusvauriot eivät johda homehtumiseen)
Mainitsemasi oireet ovat kovin epämääräisiä. Kunnan terveystarkastaja on se taho, jolta voi kysyä neuvoja.

Äänestä
  • Kylpyhuoneessa olleen pesukoneen alta paljastui kohta, jota ei oltu jonkin korjauksen jälkeen paikattu. Voi vain olettaa, minkälaiset kosteusvauriot siihen ovat syntyneet. Jos sitä on meidän kämpässä, se leviää muihinkin tai toisinpäin. Minun mielestäni wc:ssä ei ole yksinkertaisesti hyvä hengittää; ilma on takkuinen ja tunkkainen. Laatojen välit eivät ole ns. silminnähtävässä homeessa, mutta väriään toki muuttaneet. Mulla on ainan täällä asunnossa oleessani aamuisin kurkku kipeä, ei muualla ollessa. Ajattelin ensin, että yleisesti viileä lämpötila on osasyylinen siihen (18´), mutta entisessä paikassa on ollut samaa lämpöä tai viileämpääkin eikä minulla ole kurkkuoireita ollut. Täällä asumiseni aikana silmälujomeni ovat myös kuivuneet eli joudun todella rasvaamaan niitä. Ne myös punoittavat ja yleisesti ne ovat vähän arat. En halua tuehia toimenpiteitä, mutta parempi vaatia kuin katua. Oon sitä mieltä.
    Kiitos vastauksestasi!

  • huolestuva kirjoitti:

    Kylpyhuoneessa olleen pesukoneen alta paljastui kohta, jota ei oltu jonkin korjauksen jälkeen paikattu. Voi vain olettaa, minkälaiset kosteusvauriot siihen ovat syntyneet. Jos sitä on meidän kämpässä, se leviää muihinkin tai toisinpäin. Minun mielestäni wc:ssä ei ole yksinkertaisesti hyvä hengittää; ilma on takkuinen ja tunkkainen. Laatojen välit eivät ole ns. silminnähtävässä homeessa, mutta väriään toki muuttaneet. Mulla on ainan täällä asunnossa oleessani aamuisin kurkku kipeä, ei muualla ollessa. Ajattelin ensin, että yleisesti viileä lämpötila on osasyylinen siihen (18´), mutta entisessä paikassa on ollut samaa lämpöä tai viileämpääkin eikä minulla ole kurkkuoireita ollut. Täällä asumiseni aikana silmälujomeni ovat myös kuivuneet eli joudun todella rasvaamaan niitä. Ne myös punoittavat ja yleisesti ne ovat vähän arat. En halua tuehia toimenpiteitä, mutta parempi vaatia kuin katua. Oon sitä mieltä.

    Kiitos vastauksestasi!

    Homekorjauksen saa tehdä ilman terveystarkastajaakin. Ammattimiehet työhön!

    Äänestä

  • annu kirjoitti:

    En mä voi pyytää korjausmiehiä tänne jos se ei olekaan mitään ns. vakavaa! Kuka maksaa?! En minä ainakaan. Oon kuitenkin vuokralla j avuokranantajalle tuollainen kuuluu. Viimeksi kun ehdotin, he vain totesivat että kyllä he sittensaavat toisen vuokralaisen. MUTTA.. mä olin muuttanut vieraaseen kaupunkiin ja vienyt tavarat ja mistä ihmeestä oisin yhtäkkiä saanut uuden kämpän?! Nyt ketuttaa sen verran et läheden samantien niiden puheille, ja asia neuvotellaan loppuun. Piste. Dot.

    Äänestä

  • kertova kirjoitti:

    korjaukset tulee tehdä ennen kuin vakavaa ilmenee.
    Onnea matkaan!

    Äänestä

  • annu kirjoitti:

    korjaukset tulee tehdä ennen kuin vakavaa ilmenee.
    Onnea matkaan!

    Korjauset tulee tehdä siinä vaiheessa kun se on tarpeellista.

    Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Kylppärin tunkkaisuuteen ei oikein voi vaikuttaa muulla kuin siivouksen tasolla ja ennen kaikkea ilmastoinnilla, joka yleensä tietyn aikakauden taloissa on varsin vaatimaton.

    Toki jos vesieristeitä puuttuu riskipaikoista, niin tuollaiset kohdat tulee vähintään paikata.

    Suurta vuokrataloa kuitenkaan tuskin ryhdytään ilmastoimaan noin vain, yleensä tuollaiset remontit ajoitetaan kustannus- ja järkisyistä mahdollisesti pts-ohjelmassa olevaan perusparannukseen.

    Vuokralla asuminen on kuitenkin siitä mukavaa, että vuokra-asunnosta pääsee halavalla eroon jos se tuntuu epäsopivalta. Toki asunnon vaihtaminen ei saisi olla prioriteetissä nro 1, vaan asuntojen pitäisi olla lähtökohtaisesti asuinkelpoiset. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan tarkoita aina luksusta, sillä se maksaa. Ja tästä johtuen on aina se ihmisryhmä joka joutuu kärsimään allergioineen.

    Äänestä

  • jaukset kirjoitti:

    ei kuitenkaan ole kiellettyä.

    Äänestä

Minäkin asuin homevuokra-asunnossa, joka oli opiskelija asunto. Kun valitin homeesta, tutkimukset olivat lähinnä sellaisia, että joku huoltomies kävi kylppärissä kattelemassa ja sanoi, ettei siellä PAHEMMIN hometta näy. Mittaili pintakosteuksia ja sanoi sitten, että ainahan kylppäreissä on pintakosteutta, kun siellä kerran käydään suihkussa! Ei kuulema ollut aihetta lisätutkimuksiin.

Yritin saada jotain korvauksia jatkuvasta sairastelusta, tai edes vuokria takaisin. Ei onnistunut. Yritin saada uutta HOMEETONTA asuntoa, ei löytynyt. Ainoa ratkaisu oli hakea yksityiseltä puolelta uutta vuokra-asuntoa, ja sen onneksi lopulta löysin. Oireilu helpotti huomattavasti, mutta sehän ei tietenkään todistanut edellisessä asunnossa olleen hometta. Mitään korvauksia en siis koskaan saanut.

Homeesta kärsivien olisi kuitenkin hyvä jaksaa taistella oikeuksistaan, itse en jaksanut. Ota yhteyttä terveystarkastajaan, hänen pitäisi lain mukaan tulla tekemään tarkastus, tai ottaa yhteyttä vuokranantajaan. Ota myös yhteyttä oikeusaputoimistoon, sieltäkin voisi jotain apua saada? Ja jos tarkastus asunnossa tehdään, älä suostu pelkkään pintakosteuden mittaamiseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tku muuttanut kirjoitti:

Mistä vaatia tarkastusta vuokra-asuntoni ilmankosteus arvoista ja mahdollisesta homevauriosta?

Kuka vastuussa? Vuokranantajako eli asunnon omistaja?

Talossa ei 15. vuoteen ole asunnonomistaja-yhtiö käynyt ja nyt asia epäilyttää minua. Sain tietää vasta, kun olin muuttanut ja saman tien vaadimme heidät hieman tilannetarkastusta tekemään.

Keneen siis ottaa yhteyttä? En tiedä varsinaisesti onko minulla sen kummempia oireita. Flussassa olen kerran ollut, kurkku on kipeä aamuisin j ayleistä väsymysät on, mutten voi niiät varsinaisesti laittaa asunnon piikkiin. Olen muuttanut toiselta paikkakunnalta ja elämässäni on muutenkin ollut suuria muutoksia, joten ajattelin ´oireiden´ ehkä johtuvan niistä.

APUJA KIITOS!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu