Te, jotka olette päihittäneet ahdistuksen?

ihan kuin olisin itse tuon kirjoittanut, eli on meitä samanlaisia täällä.

Yöllä unessa alitajunta toimii ja aamulla herätessä nuo alakerran asiat ovat lähellä. Onko teillä jäänyt alitajuntaa heijastusta, ettette pärjää ja elämä ei kanna.
Onneksi tilanne helpottaa päivän mittaan. Ja te selviätte kuitenkin reaalielämässä. Tai onko niin että päivällä pelkäätte ja jännitätte jotain alitajuisesti ja huolet tulevat uniin.
Kannattaisi varmaan käydä juttelemassa ammattilaisten kanssa jos ei lähipiirissä ole kuuntelevia ja ymmärtäviä korvia.

Minä olen päässyt ahdistuksesta eroon. Itse en siinä onnistuneesti osannut muuta kuin kääntyä Jeesuksen puoleen. Jeesus päästi minut vapaaksi ahdistuksesta tai masennuksesta, mitä lie olikaan. Olotila oli kuin olisi suossa kävellyt joinakin aikoina.

Jeesus elää ja kykenee parantamaan. Pyhän Hengen vaikutus ihmisessä on erittäin parantavaa. Näin tapahtui minulle onnettomasta tuli onnellinen. Ihmisistä kuten parisuhteesta ei välttämättä apua tule, sillä ihmiset ovat aika itsekeskeisiä ja suuri osa ihmisistä aika pahantahtoisia, tarkoitan tällä aivan erityisesti parisuhteita kuinka niissä ihmisen ilkeät puolet pääsevät raivon vallassa esiin ja niitä saa aikaan esim. kumppanin kyttääminen ja vaatiminen milloin mitäkin tekemään eli ajankäytön arvostelu, joka on naisille ominainen tapa motkottaa.

On olemassa jokin sanakin kun naiset aukovat suutaan miehille, en muista sitä mutta se on jotain hermoille tahallaan käyvyyttä. Nyt muistukin, nalkutus. Sitä ne harrastaa, verbaalista vit tuilua.

Mulle olis paljon annettavaa aiheeseen,mutta tänne on turha raapustaa mitään järkevää koska täällä se hukkuu trollipaskaan ja kohta kaikki jauhaa sontaa vakavasta asiasta. Miten ois jos heität meilillä,ni jatketaan?

Mä onnistuin jättämään ahdistuksen taakseni kun menin terapiaan (yht 5. Käyntiä) ja muutin vähän elämäntapojani..kuten lopetin tupakan, vähensin juomista ja lisäsin liikuntaa entisestään. :)

Jos ihmisellä ei ole aktiviteettia riittävästi, mielen pyrkii täyttämään synkät ajatukset. Oman vaikean ahdistushäiriöni olen näin saanut lähes oireettomaksi kahden vuoden aikana:

Liikunta: laittaa mielihyvähormonit liikkeelle ja on parasta mielenterveydelle

Ulkoilu: happi ja luonto rentouttaa/rauhoittaa ja takaa hyvät yöunet

Palleahengitysharjoitus: oikealla hengitystekniikalla oppii hallitsemaan paniikkia, ja on erittäin rentouttavaa/rauhoittavaa

Jooga: voi saavuttaa mielen ja kehon tasapainon eli mielenrauhan

Välimeren ruokavalio: parasta polttoainetta aivoille, sydämelle ja verisuonille

Sos.kanssakäyminen/ystävät: puhuminen/kuunteleminen purkaa pahaa oloa tehokkaasti

Muut harrastukset: ovat henkireikiä ja tuottavat mielihyvää

Rento ja myönteinen elämäntyyli: tuulen suuntaan emme voi vaikuttaa, mutta purjeet voimme säätää

Terapia: puhuminen auttaa aina kun hyvä kuuntelija löytyy

(Masennus- ja rauhoittavat lääkkeet): tarvittaessa, jos luonnonkeinot eivät riitä

Päihteet, sokeri, kahvi ja kaikki muu kiihdyttävä minimiin. Mielenterveysongelmiin löytyy lähes aina syitä - syiden löytämistä ja korjaamista.

Joskus alitajunta voi viestittää ahistuksen kautta lähimmäisen ihmisen petoksesta, ei välttämättä teosta, mutta jo petoksen ajattelustakin.

Itse aloin epäilemään ( taas kerran ) puolisen vuotta sitten tällaista mahdollisuutta kun pyysin erästä läheistä ihmistä rukoilemaan minulle tärkeän asian puolesta, ja kun tilanne oli sitten päällä kävikin PÄINVASTOIN mitä oli pyydetty, niin mä tajusin että tämä ihminenhän saattaakin olla KATEELLINEN minulle!

En ole tämän jälkeen vaivannut enää näitä ihmisiä rukouksella muistamisella, jotka tiedän kaksinaamaisiksi ihmisiksi.

Ehkä sun kannattaa tarkistaa miehesi reissujen rehellisyys, eihän sitä loskaan tiedä.

Lähes satavuotisella omakokemuksella uskon, etten pitkäaikaista masennustaipusta voi ikänäni päihittää; kas kun monia vuosia ei ole enää elinikää.
Kurinalaisilla elämäntavoilla voi kuitenkin elää. Ei mitään loistokasta elämää, mutta kuitenkin ilman lääkkeitä tai laitoshoitoa - hyvässä tapauksessa.

Itsellä ikää 34, mutta tuo aloittajan teksti voisi olla ihan hyvin minun 26-28-vuotiaana kirjoittama. Hyvin samanlaisessa tilanteessa olin tuolloin.

Nyt elämä hymyilee, tai no, ainakin ahdistaa paljon vähemmän. 26-vuotiaana olin suhteessa jossa lasten saaminen ahdisti, olin työttömänä ja elämä oli muutenkin hyvin, no sanotaanko vaihtelevaa. Sitten sain rauhallisen työn ja löysin sieltä elämääni uuden rauhallisen ja vakaan miehen. Hieman myrskyinen ero edellisestä ja sitten suhdetta aloittelemaan tuon rauhallisen miehen kanssa. Jokin hänessä vain veti puoleensa, ehkä se oli juuri hänen vakautensa ja se että näin hänessä tavallaan itseni, mutta vain rauhallisempana ja miesmäisempänä versiona.

Uusi suhde vähensi ahdistustani, mies ei ollut mikään pakottaja enkä tuntenut että hän minulle mitään sellaista aiheuttanut josta olisin ahdistusta repinyt. En oikein vieläkään tiedä että miten sitten päädyin hänen kanssaan oikeaan vakavaan suhteeseen ilman ahdistusta, sillä aiemmin jo pelkkä ajatus kihloista sai minut murtumaan, mutta tuossa sormessahan se sormus on jo kohta 5 vuotta ollut, enkä ole siitä yhtään ahdistunut.

Lääkkeitä en enää syö kuin vain hetkittäin uni- ja rauhoittavia, usein menee monta kuukauttakin ilman mitään lääkkeitä. Olen onnellinen. Toki välillä jokin menneisyyden asia saattaa palata ahdistamaan tai luen jotain sellaista mistä saan ahdistavia ajatuksia, mutta niiden kanssa olen oppinut jo selviämään. Onhan tämä minun elämäni välillä kyllä melkoista kliseistä rakastuneen naisen elämää kun tunnen että ihan sama mitä tapahtuu niin unohdan kaiken kun pääsen illalla käpertymään mieheni kainaloon.

Ja mitä tulee lapsiin, niin en ole niitä edelleenkään hankkinut, mutta ajatus niistä ei kyllä enää niin paljoa ahdista kuin vielä jokunen vuosi sitten. Tavallaan nyt on alkanut ahdistamaan vähän se että mieheni ei ole ikinä käynyt kanssani mitään keskustelua lapsista, ehkä hänkään ei niitä halua...

1. Vakaa parisuhde jossa luottamus on kunnossa
2. Tukeva ja ymmärtäväinen mies joka osaa antaa niin tilaa hengittää kuin sopivastikin pakottaa kohtaamaan ja käsittelemään asioita
3. Ei humalanhakuista juomista eikä pössyttelyä, lääkkeiden viihdekäyttö kokonaan pois
4. Tylsä työ joka ei ahdista mutta täyttää päivät
5. Paljon liikuntaa
6. Uusia elämäntavoitteita joita kohti voi pyrkiä ja itseään kehittää
7. Muutto pois vanhoilta kotikulmilta lähiöön jossa ei ole mitään "houkutuksia"
8. Ystävyyssuhteinen ylläpitäminen
9. Armon antaminen itselle
10. Puolison huomioiminen ja välillä hyvän olon "teeskentely" hänen seurassaan sillä sekin joskus auttaa katkaisemaan oman ahdistuksen kun edes yrittää toimia niin kuin se ei häiritsisi

Mutta vaikka tuossa yllä on nuo 10 kohtaa joilla olen oppinut pärjäämään oman ahdistukseni kansaa, niin kyllä se silti minua edelleen piinaa. Ei kuitenkaan niin paljon kuin 15-30v ikäisenä ja kykenen nyt toimimaan siitä huolimatta, mutta on se silti aina joissain määrin läsnä. Lapsien hankkiminen ja "ruuhkavuodet" toivat onneksi nyt vuosiksi eteenpäin niin kovan kiireen ja työn että tältä väsymykseltä ei edes kausittainen ahdistus jaksa oikein tuntua missään. Olen onnellinen kiireisimmilläni ja väsyneenä kotona perheeni keskellä. Pelkään vain että kun lapset ovat tarpeeksi isoja niin miten masennus sitten oikein näyttäytyy.

Neuvot ovat hyvin yksioikoisia eivätkä sovi kaikille. Esimerkiksi liikunnalla ei ole välttämättä mitään vaikutusta. ja jos työ on tylsää, niin se vasta ahdistusta lisääkin, mielekäs vaihteleva työ on parhaita ahdistuksenkarkoittajia.

Eikä ole niin yksioikoista, että kaikki tarvitsevat toisia ihmisiä ja puheenpölinää.

Eikä parisuhde ole mitenkään välttämätön. On parempi olla yksin kuin huonossa parisuhteessa. parisuhteet ovat aina vaihtokauppaa eikä hevin löydy ihmistä, joka antaa sinun olla ahdistunut tai muuten poikkeava. Jos tällainen löytyy, niin sinulla pitäisi olla vasta-annettavaa, vissiin joku imukuppi pimpissä tai katkeamaton 24/7 hoito- ja huoltoprojekti. Perinteisen perhekeskeisen naisen arvot.

Ahdistus ei ole on- off-asia. Realistista on ajatella, että sitä on joskus vähempi, joskus enempi ja joskus ei ollenkaan. Sen kansa pitäisi pystyä elämään.

Paskapuhetta. Liikunta helpottaa aina ahdistusta koska se laittaa mielihyvähormonit liikkeelle! Ulkoilu sinällään rentouttaa ja lievittää ahdistusta. Jos on ylipainoa, pyöräily, uiminen, sauvakävely ovat mm. mainioita liikuntamuotoja.

Elämä vaikuttaa jotenkin kompromissilta enimmille ihmisistä. Ja se iänikuinen yksilöllisyys. Jo samassa sisaruskatraassa on erilaisuutta.
Se minua eniten ihmetyttää, ettei kevään valo ja reipas liikkuminen olekaan kaikille hyväksi vaan aiheuttaa ahdistusta ja masennusta.
Elämästä ei voi käsittää kuin vain osasia.

Minä pääsin ahdistuksesta kuntosaliharrastuksen ansiosta. Aloin treenaamaan tosissani. Kun keho muuttui paremmaksi niin itsevarmuus kasvoi ja pikkuhiljaa ahdistuksen tilalle tuli lähes euforinen, voimakas, itsevarma olo.

Kuntosaliharjoittelu on mitä parhainta liikuntaa! Liike on lääke. Eihän ihmisen niveletkään kauaa toimi kunnolla ilman liikuntaa. Mielekkäitä aktiviteettejä kannattaa etsiä. Se on yksi elämän tarkoituksista.

Helsingin Sanomista luin tänne kirjoittamiseni jälkeen Antti Nylenin haastattelun. Hän sanoi kammoavansa uimahalleja ja kertoi, että kuntoilu ei ole hänen juttunsa eikä hänellä ole mitään suhdetta liikuntaan, hän ei ole kokenut mitään tarvetta urheilla.

On siis muitakin , joille liikunta ei merkitse mitään. Esimerkiksi Nylenin pitävät vireänä ihan muut aktiviteetit. Liikunta ei ole mikään oma-apuautomaatti, jolla on kaikkiin samanlainen vaikutus.

Täällä yritetään tosissaan pitää huolta itsestä ja joskus toisistakin. Fanaattiset yhden asian neuvojat jättäkööt joskus kirjoittamatta, miten jokin asia on toiminut heillä, joten sen on toimittava kaikilla. Olemme lukeneet niitä kirjoituksia vuosikausia. Fakkiintuneelta kirjoittajalta, joka on saanut tietyillä keinoin ahdistuksen vähenemään, mutta aivot junnaavat samaa rataa. Pään sisälläkin niitä pakkoliikkeitä.

Matti Möttönen sano et ei liiku koskaan, ja räkii kattoon kaiket päivät ja vituttaa tosi paljon.

Noin negatiivisella asenteella on vaikea parantua. Elämässä on paljon mukaviakin juttuja, kun käyttää vähän mielikuvitusta.

Olen 54 vuotias nuppieläkeläinen masennuslääkityksineen 30 vuoden kokemuksella. Olen lokakuusta alkaen meditoinut päivittäin 2-5 tuntia. Olen astumassa sille polulle, jota Budha ja hänen suuret henkiset oppilaansa ovat kulkeneet. Jos ihminen on saamaton, ei hän pysty seuraamaan tuota polkua. Olkoon minulla voimaa. Olkoon ponnistuksillani menestystä.

itse kärsin samasta - tälläkin hetkellä. tosin olen saanut sitä hieman tasapainottumaan, kun sain lääkityksen jota olen pian ottanut 2 kk. :) itsekin olen huomannut, että joskus helpottaa kun pääsee ihmisten lähelle ja juttelemaan. tsemppiä sinne!

Seurakunta. Koulu. Toki myös terapia

Ihmisten seura voi vähän auttaa. Ahdistuksesta on vaikea päästä eroon.
Sen syy pitäisi poistaa, että siitä pääsisi.

Lääkitys ja viini