Riihimäen kierrätyskeskuksen hinnoittelu on jokseenkin erikoista. Tavarat tuntuvat olevan erittäin kalliita, osassa jopa kaupan hinnoissa. Harmikseni olen tämän huomannut ja kannattaakin ajaa Hyvinkäälle jossa on iso, erittäin edullinen ja mukava kierrätyskeskus.
Tänäänkin todistin vierestä kun myyjä oli laittamassa puunaulakkoa myyntiin. Koska siinä roikkui kangas edessä, ilmeisesti myyjä ajatteli että kyseessä on kallis antiikkinen naulakko, ja laittoi hinnaksi 30€. Eräälle asiakkaalle sitä tarjosi ja asiakas kauniisti koitti sanoa että hintaa on aivan liikaa, kymppi ehkä olisi oikea hinta. Myyjä naurahti ja sanoi että menee se tälläkin kaupaksi. Jos todella näin on, hienoa. Menee vain maku koko kierrätyksen ideasta ja tulee aika paha rahastuksen maku. Itsekin olen vaikka mitä vienyt heille, mutta jatkossa kyllä vien mennessäni hyvinkäälle.
Ja kyllä, palaute annettu myös kierrätyskeskukseen. Sitä en tiedä onko sillä mitään merkitystä.
Tänäänkin todistin vierestä kun myyjä oli laittamassa puunaulakkoa myyntiin. Koska siinä roikkui kangas edessä, ilmeisesti myyjä ajatteli että kyseessä on kallis antiikkinen naulakko, ja laittoi hinnaksi 30€. Eräälle asiakkaalle sitä tarjosi ja asiakas kauniisti koitti sanoa että hintaa on aivan liikaa, kymppi ehkä olisi oikea hinta. Myyjä naurahti ja sanoi että menee se tälläkin kaupaksi. Jos todella näin on, hienoa. Menee vain maku koko kierrätyksen ideasta ja tulee aika paha rahastuksen maku. Itsekin olen vaikka mitä vienyt heille, mutta jatkossa kyllä vien mennessäni hyvinkäälle.
Ja kyllä, palaute annettu myös kierrätyskeskukseen. Sitä en tiedä onko sillä mitään merkitystä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Heti meni myös mielenkiinto kun se muutti tohon sakolle. tylsä paikka viihtyisyys kaukana . tavara huonoa ja kiskurihinnat..systeemit muuttui ihan tykkänään muuton seurauksena .en tidä miksi.ihmettelen kun aina se oli suosikkini ja mukava mstä löyti aina jotain.En suosi en suosittele myöskään.käyn myöskin hyvinkään jutuissa siellä on hyvää ja hinnat kohdillaan.. kuka lumpuista kehtaa edes pyytää. johtaja varmaankin tehnyt elämänmuutoksen .
Mitä ihmettä ! Kun olen ajatellut kuinka siisti on paikka ja tavarat kunnostettuja. Vastaan ei ole tullut mitään moitittavaa. Eikä tavarat ole tosiaankaan kalliita. Myös henkilökunnalle kiitokset asiallisesta palvelusta.
Jotainhan se tavaran kunnostus ja käsittelykin maksaa. Olisiko niin että halvemmat tavarat oli jo myyty suuren kysynnän vuoksi ja tarjolla oli enää kalliimpaa vähän parempaa tavaraa joka ei sovi kaikille kukkaroille?
Eikö kaupunki tue tuota toimintaa vai olenko ihan väärässä? Jonkinlainen tukityöpaikka lienee ja heidän elantonsa ei vissiin ole myynnistä kiinni?
Korjatkaa jos olen väärässä
eikö ne ole niitä pitkäaikaistyöttöimä jotka sielä ihan ilmatteeks työtä tekee... eli uskomatonta ettei lahjoitettuja ilmatteeks kunnostettuja tuotteita myydä edulliseen hintaan! no se vanha sanonta "ei se hullu oo joka pyytää vaan hullu on se joka maksaa."...
minä ostan mieluummin kaupasta uutta jos en käytettyä/kunnostettua halvalla saa....
Hinnoittelu näyttää olevan ihan pielessä Riihimäellä myös kaikissa liikkeissä. Eipä ihme ettei kauppa käy. Vuokrataan, myydään kylttejä on liikehuoneistojen ikkunoissa enemmin pian kuin toimivia liikkeitä.
Ahneilla on piip.. loppu.
Kierrätyskeskuksen idea ei mielestäni ole rahastaa tavaroilla, joita ihmiset sinne ilmaiseksi vievät. Riihimäellä hinnat järkyttävät, aika kaukana siitä, mistä nimi kierrätyskeskus tulee.
Itse ostin ison valokyltin sieltä 7€
ostin sieltä patsaan joka muistutti kananmunaa 8 eurolla joka oli maalattu. kun puhdistin sen ja irroitin maalin niin se olikin fabergen valmistama harvinainen timanttikoristein sekä muutaman helmen varustettu patsas. nyt se on helanderin huutokaupassa ja pohjahinta on 22 tuhatta euroa. ei voi valittaa hintatasosta
Oliko Sinulla vielä muita satuja?
Hinta on silloin oikea, kun sen joku suostuu maksamaan. Ei se sen ihmeellisempää ole.
Välistävetäjä vie kaikilta paitsi minulta koska minä olen itse se vetäjä
Sua ei taideta vetää kuin yhteen paikkaan.."kauppias"
Minä sain sieltä ihan ilmaiseksi kolme mieleistäni kirjaa. En pidä ylihinnoiteltuina.
Kyllä on vähän haparoivaa hinnoittelua Riihimäen Kierrätyskeskuksessa tosiaan joissakin tuotteissa. Nykyään on ajattelua, että kaikki vanha on antiikkia ja sille vain kova hinta. Näinhän ei ole, esimerkiksi siellä on lasten pikkuautoja joskus kalliimmalla kuin sama maksaisi kaupassa.
Mutta ainahan voi kysyä, että onko tosiaan hinta kohillaan. Henkilökunta on todella siellä ystävällistä, ei voi moittia.
Jos ne or metallia ne pikkuautot, kannattaa aina ostaa kaikki tarjolla oleva, niissä on arvokkaitakin joukossa.
Arvokkaita ja arvokkaita! Ostan pikkupojalle leikkimistä varten enkä tuijota onko jokin arvotavaraa! Herranen aika sentään, eikö ole enää normaalitavaraa, kaikkiko pitäisi olla arvokasta antiikkia???
Köyhille on kaikki kallista.
sitten toinen ääripää oli forssa kierrätyskeskus. oli niin halpaa ettei enää kannattanut. itsekin hain laadukkaan parisängyn kympillä. kun hintaa kysyin, myyjä sanoi 20 euroa. sain vain suuni auki, niin se jo sanoi että tai jos kympin. se 20 olisi jo valmiiksi ollut alakanttiin oleva hinta.