Rantakangas ei vaalien

välillä pidä yhteyttä äänestäjiin. Näin kertoo Siikalatvan valtuuston varapuheenjohtaja Vikki (kesk) tämän päivän Kalevassa. Vikki kertoo, että epävirallisen tilaston mukaan parhaiten ovat pitäneet yhteyttä Tölli, Mattila Ja Kalliorinne ja huonoimmin Rantakangas ja Kerola.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No tuohan osoittaa sen ettei Kepulaisiin voi luottaa,sillä ne pettävät kannattajansa.

Äänestä
  • jussihan on kuin papukaija toistaa aina samaa

    Äänestä

  • ex-persu kirjoitti:

    jussihan on kuin papukaija toistaa aina samaa

    Ääni tälle,niin asiat hoituu mallilleen.http://vahamaki.fi

    Äänestä

Ääni Kalliorinteelle ei ole mikään lieruhäntä vaan jämäkkä mies eläkeläisten ja pienitulosten asialla

Äänestä

Katja Hänninen on Haapaveden Kommunistien valinta.

Äänestä
  • onneksi teitä ei oo montaa

    Äänestä

Vasemmistoliitto taitaa olla toiseksi suurin puolue Haapavedellä, joten kyllä Katja hyvän äänimäärän saa.

Äänestä
  • Katja saa hyvin ääniä ja se on hyvä. Katja tietää perheen arjen ja pienituloisen palkansaajan ihmisen tilanteen.

    Äänestä

  • Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa PerusSuomalaisten saama äänimäärä 611 ääntä ja Vasemmistoliiton saama äänimäärä oli vajaat 400:a ääntä,joten äänimäärien ero on huomattava.

    Äänestä

Lesta Vikki kirjoittelee, kun on jäänyt eläkkeelle ravattisonnin työstä. Tölli menee läpi.

Äänestä

Huomattu on! FB:ssa ei vastaa kysymyksiin ja siellä sentään kirjoitellaan omalla nimellä. Enkä tykänny, kun vaalikoneessa ei osannut sanoa mielipidettään edes tämän alueen asioista.

Äänestä

Voithan sinäkin ottaa yhteyttä kansanedustajaan. Ainakin minulle hän on vastannut lähes joka kerta tai vähintään soittanut takaisin. Millä tyylillä esitit asiasi, jospa sekin vaikuttaa, miten asioita voi hoitaa.

Äänestä
  • Entäs mitäs sitten tehdään kun kansanedustaja VASTAA PUHELIMEEN?

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    Entäs mitäs sitten tehdään kun kansanedustaja VASTAA PUHELIMEEN?

    Puhutaan. Jos osataan.

    Äänestä

Aimo Remes oli silloin viime eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten ehdokas, nyt ei ja haukkauttaa nytkin Haapavedeltä ääniä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieluskylänmies kirjoitti:

välillä pidä yhteyttä äänestäjiin. Näin kertoo Siikalatvan valtuuston varapuheenjohtaja Vikki (kesk) tämän päivän Kalevassa. Vikki kertoo, että epävirallisen tilaston mukaan parhaiten ovat pitäneet yhteyttä Tölli, Mattila Ja Kalliorinne ja huonoimmin Rantakangas ja Kerola.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu