2.asteelta oikikseen

Hei!

Onko mahdollista päästä sisään oikikseen, kun on suorittanut ammatillisen 2.asteen tutkinnon? Siis lähinnä onko se mahdollista.

Pääsykokeet on toki ja näin, mutta hyväksytäänkö ammatillinen kolmen vuoden tutkinto pohajksi vai onko oltava lukio pohjalla?
12129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

moikka! ainakin ennen oli pieni sisäänpääsy'kiintiö' myös heille ketkä eivät ole lukiota suorittaneet. en sitten nykypäivästä tiedä, mutta ota yhteyttä tiedekuntaan mihin oot hakemassa he varmasti osaa kertoa! :)

Äänestä

On mahdollista

Äänestä
  • Kuten sanottumahdollista on, mutta automaattisesti ,"joudut" ns. avoimeen kiintiöön. Eli oikikseen (tai oikiksiin) on useamman vuoden ajan ollut niin, että paikat on täytetty niin, että että ensin täytetään ns. yhteispiste -kiintiö, jossa otetaan sisälle ne, jotka saavat parhaat pisteet kun lasketaan yhteen pääsykokeesta ja ylioppilaskirjoituksista saadut pisteet. Toinen, vakiintuneesti pienempi kiintiössä vastaavasti otetaan ne opiskelijat, jotka ovat saaneet parhaat pisteet pääsykokeesta ja muutoin täyttävät yliopisto-opiskelijalta vaadittavat edellytykset, kuten että on pohjalla riittävän laaja -kuten viestiketjun aloittaneella- ammatillinen tutkinto. Tässä avoimessa kiintiössä voidaann toki, myös valita sellainen, joka on suorittanut ylioppilastutkinnon, mutta ei ole tullut valituksi ylioppilaskiintiössä, mutta joka on "pelkästä pääsykokeesta" saanut tarpeeksi pisteitä tullakseen valituksi, jo mainitussa avoimessa kiintiössä. - Itse asiassa tällainen tilanne saattaa olla käsillä aika usein, sillä vaikka "nerojen paikka" lienee, jossain muualla kuin oikisessa, niin aika moni tiedekuntaan päässyt on suorittanut lukion ja ylppärit verraten hyvin. Mutta, kuten sanottu oikiksessa, kuten vaikka lääkiksessä jne opiskelee nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa, niitä, jotka eivät ole käyneet lukiota, tai jotka eivät ole ainakaan kirjoittaneet ylioppilaaksi. Siispä onnea lujasti onnea ja tsemppiä hakuun. Kun olet sisällä tiedekunnassa niin yks-hailee ja aivan samantekevää, oletko päässyt sisälle ns. avoimessa kiintiössä vai ylioppilaskiintiössä. .

    Äänestä

Yllä oli hyvin selostettu, ja täällä yksi 2.asteen tutkinnolla sisään pyrkivä. Tsemppiä meille ;-)

Äänestä

Ammatillinen 3-vuotinen tutkinto hyväksytään. On täysin mahdollista päästä oikikseen ammattikoulupohjalla. Kovin tavallista se ei kuitenkaan ole, että ammattikoulusta mennään yliopistoon.

Jos lukuhaluja on, sopii yrittää!

Äänestä

Kiitos asiallisista vastauksista. En totta puhuen uskonut niitä saavani tältä foorumilta. ;)

Unohdin mainita myös sen, että suoritan tälläkin hetkellä avoimessa yliopistossa kursseja. Sitä en sitten tiedä, että onko hyötyä vai ei (teen suoritukset nimittäin omien mielenkiinnonkohteiden mukaan, harrastuspohjalta). Asia on ajankohtainen vasta vuoden kuluttua joten hyvin hitaasti tässä liikkeellä ollaan. Hyvä se on kuitenkin jo kysellä ja hankkia jotain tietoa ennakkoon.

Tsemppiä tosiaan jo tänä vuonna ammattitutkinnon pohjalta oikikseen pyrkiville!

MinkaMaaria

Äänestä
  • Googleta oikeustieteellinen tiedekunta. Pääsyvaatimukset lukevat aina jokaisen tiedekunnan valintaoppaissa vuosittain.

    Avoimen kiintiö on aivan eri asia kuin pelkän pääsykokeen kautta pyrkivillä. Yliopistoon voi siis päästä yhteispistemäärillä (ylioppilastutkinto pääsykoe) tai pelkän pääsykokeen perusteella. Helsingin oikeustieteellisessä esimerkiksi nämä ovat nimetty yhteispistejono (ylioppilastutkinnon perusteella annetut lähtöpisteet pääsykokeen pisteet) ja koepistejono (pääsykokeen pisteet).

    Näiden lisäksi on vielä olemassa ns. Avoimen väylä. Riippuen tiedekunnasta miten paljon ja millä arvosteluilla ottavat vuosittain sisään avoimen opiskelujen perusteella.Väylä ei siis tarkoita automaattisesti sitä, että jos on suorittanut tietyn määrän opintoja, niin automaattisesti pääsee yliopistoon. Se riippuu paljolti myös hakijoiden keskinäisestä tasosta ja määrästä. Jos kaikilla on tasaisesti kiitettävät arvosanat avoimen opinnoista ja hakijoita on enemmän kuin paikkoja, on vaikea tehdä valintaa. Jotkut tiedekunnat voivat ratkaista asian niin, että eivät ota ketään sisään tiettynä vuotena, vaikka ilmoittavatkin, että on vaikkapa 5 paikkaa auki. Avoimen väylä ei ole siis automaattisesti taattu sisäänpääsy yliopistoon. Kaiken kaikkiaan Avoimen väylä on raskaampi ja hitaampi tie päästä yliopistoon kuin tavallinen pääsykoe. Suosittelen sinulle, että jos vaikkapa ensi vuonna haet oikeustieteelliseen niin tutustut jo nyt alaan, kirjallisuuteen, aikaisempiin valintakysymyksiin, haet itsenäisesti ajoissa tietoa milloin ja missä ovat ensi vuoden pääsykokeet (Goole auttaa). Suosittelen preppauskurssia lämpimästi. Varaa runsaasti aikaa lukemiselle. Ensi vuonna taitaa myös olla ns. ensikertalaisten kiintiö eli ne, joilla ei ole aikaisempaa tutkintoa korkeakoulusta tai olemassa olevaa opiskeluoikeutta korkeakouluun, otetaan erillisessä kiintiössä.

    Kolmivuotisen ammattitutkinnon suorittaneena voit hakea pääsykoekiintiössä tai ns. Avoimen väylässä (jos olet suorittanut tietyn määrän opintoja tietyin arvosanoin). On siis aivan mahdollista päästä 2. asteen tutkinnolla yliopistoon. Se vaan vaatii paljon lukemista, työtä ja syventymistä siihen kyseiseen alaan ja niiden pääsykokeisiin.

    Nykyaikana monilla on useampia tutkintoja. Saattaa olla niitä ylioppilaita, joilla on myös ammatti/ammattiopistotutkintoja, mutta he useimmiten hakevat ylioppilastutkinnolla yliopistoon sisään, vaikka eivät saisikaan lähtöpisteitä ylioppilastutkinnosta tai saisivat liian vähän lähtöpisteitä. Tämä vaikuttaa siihen, että siellä näkyy harvemmin tästäkin syystä ammatti/ammattiopistotutkinnolla hakevia.

    Äänestä

Avoimessa suorittaminen on hyvä juttu. Yliopistot on määritellyt kurssit josta saat lähtöpisteitä. Sulla on hyvin aikaa kerätä niitä kasaan :) Tsemppiä hakuun :)

Äänestä
  • Yliopistot eivät jaa lähtöpisteitä avoimen suorituksista. Mutta kun on päässyt opiskelemaan, avoimen suoritukset voidaan hyväksyä osaksi opintoja. Tämä nopeuttaa opiskelua.

    Toinen juttu on, että yliopistot ottavat muutaman opiskelijan ns. avoimen väylän kautta. Tällöin opintoja on oltava suoritettuna runsaasti eli vähintään jotain 60 op hyvin arvosanoin.

    Äänestä

  • Otahan ensin selvää asioista... Rovaniemellä saa pääsykoneeseen lähtöpisteitä nimenomaan avoimessa suoritetuista opinnoista.

    Äänestä

  • 1215 kirjoitti:

    Otahan ensin selvää asioista... Rovaniemellä saa pääsykoneeseen lähtöpisteitä nimenomaan avoimessa suoritetuista opinnoista.

    Jaaha! Rovaniemelle sitten pitää jo tällä tavalla haalia opiskelijoita.

    Äänestä

  • uusitieto kirjoitti:

    Jaaha! Rovaniemelle sitten pitää jo tällä tavalla haalia opiskelijoita.

    Tuo Lapin yliopiston oikeustieteellisen arvostamat avoimesta saadut lisäpisteet on vanha juttu - ja hyvä juttu. Lapin yliopisto arvostaa jo tehtyjä oikeustieteiden opintoja ja palkitsee näin hakijan. Sehän tarkoittaa yliopiston kannalta myös sitä, että hakija on motivoitunut opiskelemaan ja näyttänyt kyntensä jo ennen sisäänpääsyä näkemällä vaivaa suorittaakseen useamman avoimen kurssin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MinkaMaaria kirjoitti:

Hei!

Onko mahdollista päästä sisään oikikseen, kun on suorittanut ammatillisen 2.asteen tutkinnon? Siis lähinnä onko se mahdollista.

Pääsykokeet on toki ja näin, mutta hyväksytäänkö ammatillinen kolmen vuoden tutkinto pohajksi vai onko oltava lukio pohjalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu