Seurustelen transmiehen kanssa. Mä oon tosi huono näissä trans-sanoissa niin älkää tuomitko, haluisin ihan vilpittömästi vastauksia. Ollaan seurusteltu noin vuoden ajan ja poikaystäväni (ulkoisesti siis vielä naisen näköinen) odottaa kuukauden päästä olevaa käyntiään psykologilla, jossa kerrotaan sitten että aloitetaanko ne hormonihoidot jne. Mua pelottaa todella, rakastan häntä tosi paljon, mutta jos tää ei mee läpi niin saattaa hyvin lähteä oman käden kautta..
En tiedä mitä teen, haluisin kuulla kokemuksia samassa tilanteessa olevilta. Kuinka usein käy niin, ettei hormonihoitoja suostuta aloittamaan? Tai ylipäätään olisi ihanaa kuulla onko mun lisäks tässä tilanteessa muitakin.
Olemme siis molemmat 18-v.
En tiedä mitä teen, haluisin kuulla kokemuksia samassa tilanteessa olevilta. Kuinka usein käy niin, ettei hormonihoitoja suostuta aloittamaan? Tai ylipäätään olisi ihanaa kuulla onko mun lisäks tässä tilanteessa muitakin.
Olemme siis molemmat 18-v.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Transmiehellä on hyvä mahdollisuus elää todellisen sukupuolen elämää ilman transdiagnoosia ja hormoonihoitoakin. Ulkonäköä pystyy muokkaamaan helposti ja eläminen miehenä onnistuu hyvin.
Jos nyt tulee diagnoosista hylsy, tutkimukset voi uusia muutaman vuoden kuluttua jolloin todennäköisesti elämä on asettunut uusiin uomiinsa paremmin ja diagnoosi on todennäköisempi. Itsetuhoisuus voi olla haitaksi transprosessissa, sillä tutkimusyksikön psykiatrit voivat kokea ettei tutkittava pysty elämään tasapainoista elämää uudessa sukupuolessa.
Joka tapauksessa poikakaverisi tarvitsee tukeasi eikä sinun edes tarvitse tietää prosessista sen kummemmin. Riittää kun otat hänet omana itsenään.
Juu, me ei tosiaan edes paljon keskustella prosessista, enkä edes aloita aiheesta koskaan, sillä tiedän että asia on tosi henkilökohtanen ja haluisin hänen nauttivan elämästä, joten en koskaan kysele mitään. Oon saanut paljon kiitosta tukena olemisesta ja siitä kuinka hän pystyy olemaan oma itsensä mun kanssa. Se on tosi ihanaa, mutta mä oon luonteeltani semmonen muumimammahösääjä/huolehtija joten musta tuntuu että mun huolenpito ei koskaan riitä.
Seurustelen transmiehen kanssa. Mä oon tosi huono näissä trans-sanoissa niin älkää tuomitko, haluisin ihan vilpittömästi vastauksia. Ollaan seurusteltu noin vuoden ajan ja poikaystäväni (ulkoisesti siis vielä naisen näköinen) odottaa kuukauden päästä olevaa käyntiään psykologilla, jossa kerrotaan sitten että aloitetaanko ne hormonihoidot jne. Mua pelottaa todella, rakastan häntä tosi paljon, mutta jos tää ei mee läpi niin saattaa hyvin lähteä oman käden kautta..
En tiedä mitä teen, haluisin kuulla kokemuksia samassa tilanteessa olevilta. Kuinka usein käy niin, ettei hormonihoitoja suostuta aloittamaan? Tai ylipäätään olisi ihanaa kuulla onko mun lisäks tässä tilanteessa muitakin.
Olemme siis molemmat 18-v.