Monilta varmaan tulee kommenttia, että tämä kuulusi abortti- palstalle, mutta ajattelin silti kirjoittaa tänne. En kaipaa saarnaa, tunnen syyllisyyttä ja itken asiaa kokoajan. Eli tuossa maaliskuun alussa sain kuulla että olen raskaana. Asia oli shokki. Kerroin asiasta poikaystävälleni. Ehkäisymme oli siis pettänyt. Olen tähän mennessä kertonut hänelle ja parille hyvälle ystävälle ja poikaystäväni on myös kertonut parille kaverilleen. Viikkoja tuli nyt täyteen 8 ja maanantaina annetaan ensimmäinen keskeyttävä lääke. Harkitsimme lapsen pitämistä, mutta en voisi missään nimessä kertoa vanhemmilleni. Olen siis 17 ja poikaystäväni 19. Äitini kanssa en tule enää toimeen ja olemme suunnitelleet muuttoa poikaystäväni kanssa. Koska vanhempani ovat eronneet, muutto ilman äitin suostumusta on mahdollinen.Rakastan tätä vauvaa ja niin rakastaa poikaystävänikin. Mutta itselläni alkaa opiskelut uudessa koulussa syksyllä ja hänellä alkaa siviilipalvelus. En tahtoisi luopua lapsesta. Vaikka saisimme asunnon, niin tahtoisin taata lapselleni turvallisen ja tasapainoisen elämän. Tuntuu hyvältä kun saa jakaa kokemuksensa. Ei edes tietoa miten selvitä tästä, kun lapsesta ei halua luopua. Olen erittäin lapsirakas. Olen ollut lastenhoitajana nyt 3 vuotta. Ajatukset olleet hieman sekavat, koska vaikka elämän tilanne on hankala niin rakastan lastani jo nyt. Ja joudun luopumaan siitä.
Oma tarinani
masuasukki
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos haluatte pitää lapsen, se ei ole mahdotonta. Vanhemmille kertominen pelottaa monia, mutta raskaus on kuitenkin täysin luonnollinen asia, luonnollisempi kuin abortti. Eikä vanhemmille tietysti tarvitse heti mitään kertoakaan. Pystyt varmaan siirtämään opintojesi aloittamista tai aloittaa ne ja keskeyttää sitten äitiysloman ajaksi. Poikaystäväsi siviilipalvelus ei tietenkään ole mikään este, Jos ette saa omaa asuntoa, voit varmaan päästä ensi- tai turvakotiin, mutta uskon, että oma asunto järjestyy teille kyllä, koska olet raskaana. Juttele näistä asioista vielä neuvolassa ja sosiaalitoimessa, ennen kuin nielaiset pillerin.
Kiitos asiallisesta vastauksesta:). En pelkää ettenkö pärjäisi lapsen kanssa, tai että minulle tulisi liian kova halu elää nuoruutta, en kumminkaan ryyppää paljoa tuskin edes kerran kuussa. Tupakan polton lopetin heti kun sain kuulla että olen raskaana. Samana päivänä. Ja silloin olin viikolla neljä jotain. Muuten anteeksi korjaan tuon että sain tietää raskaudesta siinä maaliskuun loppupuolella*.
Laskettu aika olisi jossain marraskuun lopulla, lapsi siis olisi n. viisi kuukautinen kun täyttäisin 18- vuotta.
Ehtisit siis olla koulussa pari kuukautta ennen lapsen syntymää. Voisit toisin sanoen aloittaa opinnot ja sitten hakea niiden keskeyttämistä äitiysloman ajaksi ja jatkaa niitä äitiysloman/hoitovapaan jälkeen. Et olisi ensimmäinen, joka toimii niin.
Eihän odottamaton äitiys helppoa ole, mutta ei onneksi mahdotontakaan.
Itselläni on neljä kuinen tyttö, jota ei varsinaisesti suunniteltu mutta molemmat olivat iloisen jännittyneitä kun saimme tietää hänestä. Nyt pienen lapsen äitinä olen myös sitä mieltä, että älä tee aborttia mikäli olet hiemankaan epävarma! Joudut kantamaan syyllisyyttä lopun elämääsi.
Kun jännität tuota vanhemmillesi kertomista niin kumpi on tärkeämpää, lapsesi elämä vai äitisi reaktio. Tuo on totta, että täällä kyllä varmasti pärjää ja pääsee tukiasumiseen jos äitisi heittää sinut ulos. Lisäksi rahalliselta puolelta katsottuna jos poikaystäväsi menee armeijaan niin valtio maksaa teille vaunut, turvakaukalot yms. tarpeellisen
Soita maanantaina neuvolaan tai sairaalaan ja kerro hoitajalle puhelimessa tuo mitä itse kirjoitit niin varmasti pääset asiasta keskustelemaan. Mikäli sitten kuitenkin päädyt aborttiin niin siihen saat vielä aikaa
Äitinihän on jo uhkaillut että heittäisi pihalle. Hänen puoleiseltaan suvulta jouduin välit katkaisemaan ilkeiden kommenttien ja väkivallan vuoksi. En tahdo lastani tähän ympäristöön kasvamaan, kun minä itsekin muutan juuri sen takia mahdollisimman pian. lapsi syyllistettäisiin ja häntä rangaistaisiin omista ratkaisuistaan esim. koulun suhteen, niinkuin minuakin. minut äitinä sysättäisiin syrjään ja en saisi todennäköisesti kasvattaa lastani.
Haluaisin pitää lapsen, mutta en pysty siihen ilman poikaystävääni. Minusta tuntuu että hän on hieman epävarma ja häntä pelottaa tilanne, vaikka puhuu lapsesta, kuin rakastaisi sitä Tiedä että hän välittää siitä, mutta hän näyttää näkevän abortin ratkaisuna joka olisi "helpoin". Pelkään myös että häntäkin alkaa kaduttamaan, jossakin vaiheessa. Ymmärrän myös ettei hän varmaan vielä tajua tilannetta, kun raskautta ei näy. Uskon että häntä myös pelottaa, joutua luopumaan kaikesta tutusta. Elämästä jota hän on elänyt tähän mennessä. Ihan aluksi hän ei edes sanonut välittävänsä lapsesta. Mutta mitä pidemälle raskaus on edennyt sitä enemmän hän puhuu lapsesta kuin hän rakastaisi sitä. Huolehtii siitä. Ja on sanonut että toivoo poikaa. Mutta rakkaudesta huolimatta hän on abortin kannalla:( . Häntä pelottaa tulevaisuus ja ymmärrän sen, koska niin minuakin.
Olet vaikeassa ristiriitatilanteessa. Toivon, että menet huomenna keskustelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa ja saat ajatuksesi selkiytymään. Päätätpä mitä tahansa, on tärkeää, että päätös perustuu tosiasioille ja harkinnalle. Olisi hyvä, jos poikaystäväsikin olisi ainakin osan aikaa mukana keskustelussa.
Mutta joka tapauksessa päätös on sinun ja sinä kannat seuraukset. Niitä ei kanna äitisi eikä poikaystäväsi, eivät ammattiauttajat emmekä me tuntemattomat. Naisen ja äidin osa on sellainen.