Olen hukassa. Eksynyt. Olen sakeassa sumussa, enkä tiedä mihin suuntaan kääntyisin. Tuntuu, kuin kaikkialla olisi samanlaista. Harmaata ja kivikkoista. Katson taakse päin. Siellä näen valon, mutta en voi palata sinnekään. Istun hetkeksi sumun keskelle. Yritän etsiä karttaa, tai jotain, jolla voisin selvittää tietäni eteenpäin. Minulla ei ole karttaa, ei kompassia, ei mitään. On vain se takaani tuleva valo, joka edes hieman valaisee harmautta ja näen edes jotain. Sumu vaimentaa kaikki muut äänet purojen solinan, mustarastaan laulun, laineiden liplatuksen. Olen kahden ajatusteni ja muistojeni kanssa.
Yritän nousta ylös, mutta kompastun. Kaadun taas. Itken hiljaa yksin, koska se sattui. Olen jo haavoilla ja mustelmilla. Jotkut niistä ovat arpeutuneet, osa aukesi uudestaan, vuotaakseen verta. Yritän paikkailla itseäni, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Nousen taas ja jatkan matkaani. Liikkuminen aiheuttaa kirvelyä, mutta yritän olla välittämättä siitä. Kompuroin taas johonkin ja kaadun. Itken taas hiljaa. Ellei minulla olisi niin suuri halu löytää pois tästä sumusta, voisin jäädä tähän. Paikoilleni. Onneksi se valo kuitenkin kulkee mukanani. Se auttaa minua jaksamaan ja antaa voimaa jatkaa eteenpäin, vaikka välillä kompuroin ja satutan itseäni.
Tämä matka on opettanut minua paljon. Olen löytänyt itsestäni uusia puolia, uusia tunteita. Olen yrittänyt kasvaa ihmisenä. Jatkan hiljalleen johonkin suuntaan, ilman karttaa ja kompassia, vain sen takaani tulevan valon avulla. En tiedä montako kertaa kaadun ja satutan itseni ja itken sitä hetken. En tiedä montako kertaa taas nousen ylös. Päämääräni on löytää pois sumun keskeltä.
Vaikka tämä maailma heittäisi meitä minne tahansa, olet silti aina sydämessäni. Vaikka maailma erottaisi lopullisesti, olet silti aina ajatuksissani. Olet minulle silti erittäin tärkeä. Ja rakas.
Yritän nousta ylös, mutta kompastun. Kaadun taas. Itken hiljaa yksin, koska se sattui. Olen jo haavoilla ja mustelmilla. Jotkut niistä ovat arpeutuneet, osa aukesi uudestaan, vuotaakseen verta. Yritän paikkailla itseäni, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Nousen taas ja jatkan matkaani. Liikkuminen aiheuttaa kirvelyä, mutta yritän olla välittämättä siitä. Kompuroin taas johonkin ja kaadun. Itken taas hiljaa. Ellei minulla olisi niin suuri halu löytää pois tästä sumusta, voisin jäädä tähän. Paikoilleni. Onneksi se valo kuitenkin kulkee mukanani. Se auttaa minua jaksamaan ja antaa voimaa jatkaa eteenpäin, vaikka välillä kompuroin ja satutan itseäni.
Tämä matka on opettanut minua paljon. Olen löytänyt itsestäni uusia puolia, uusia tunteita. Olen yrittänyt kasvaa ihmisenä. Jatkan hiljalleen johonkin suuntaan, ilman karttaa ja kompassia, vain sen takaani tulevan valon avulla. En tiedä montako kertaa kaadun ja satutan itseni ja itken sitä hetken. En tiedä montako kertaa taas nousen ylös. Päämääräni on löytää pois sumun keskeltä.
Vaikka tämä maailma heittäisi meitä minne tahansa, olet silti aina sydämessäni. Vaikka maailma erottaisi lopullisesti, olet silti aina ajatuksissani. Olet minulle silti erittäin tärkeä. Ja rakas.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei erota. Vielä joku päivä nyt takana oleva valo on edessäsi. Molempien on vain kurottauduttava toisiaan kohden.
Miksi valo taaksesi jäi,
miksi pimeässä tarvot?
Etkö kantaa jaksanut,
etkö enää tahtonut?
Käänsikö säteensä
kohti uusia niittyjä,
uusia kasvoja, toisia iloja?
Miksi hukkasit valosi,
minne meni hän?
Miksi et löydä sitä enää,
kulkiessasi lävitse hämärän?
Käänny äänen
suuntaan,
minkä tahansa
äänen.
Vaikka se olisit
sinä itse.
Elämä? MItä se on? Se on sitä, mitä tapahtuu juuri nyt. Mikä sinua eniten jarruttaa? Häpeä vai saavuttamaton rakkaus?
Osaatko erottaa oikean väärästä?
`
Sumuharso elämän
`
Sumu hälvenee, huomaatko sen.
Jokainen aamu on alku uuden sarastuksen.
Sumu katoaa, vain tullakseen uudelleen,
tullessaan se tuo myrskyjä tunteiden.
`
Silti yhä uudelleen taittuu
alle aamun kajon.
Yhä uudelleen antautuu
taitteessa valon.
Niin kevyesti leikittelee
kiteissä sen.
Miten kaunis on harso
valon ensisäteiden.
`
Sumu hälveni, huomasitko sen.
Jokainen kerta oli alku uuden aloituksen.
Se katosi, vain tullakseen uudelleen,
tullessaan se toi tunteita sydämen.
`
Sinä olet minun rakas mysteerilaatikkoni. Vaikea avattava mutta sisältä täyttä kultaa.
Etkä sinä ihana edes ymmärrä kuinka paljon merkitset minulle.
Pieni pilkahdus sinusta piristää päivääni. Suurempi pilkahdus saa näkemään tähtiä.
Saan voimaa sinusta. Huonoinakin hetkinä toivon, että välität. Sateesi saa virkoamaan.
Jatkamaan vaikka ikävä tuntuu loputtomalta kiertoliittymältä ilman suuntaviittoja.
Ethän katoa mihinkään sillä sen jälkeen mikään ei ole entisellään.
Kyllä sä ylös nouset.