Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Alas porvareiden ja keskustan sokea rahan valta

äänetpienille

Äänestämällä pienpuolueita hajotetaan yhdessä porvarisleirin mielivalta,
joka on syössyt tämän maan pahimpaan ahdinkoonsa ikinä. Keskusta on myös
yhtäkuin porvarit. Perussuomalaiset taas haluaa roikkua EU:ssa eikä onnettomat tajua edes missä ahdingossa tässä maassa oikein mennään.
Äänestämällä uusia pienpuolueita kuten MUutosta ja IPU:a saadaan edes alkua muutoksille aikaan.
Sillä mitä kansan demokratiaa on se, että porvarishallitukselle meni KUUSI kansnäänestystä läpi käsittelyyn ja näistä vain homoliitot ajettiin läpi painostuksesta ! Valta halutaankin kansalta kokonaan pois ! Nyt uurnille !

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heräätyperys

      Tiedät itsekin että IPU:si ei tule koskaan olemaan hallituksessa.On siis aivan turha tuhlata ääntäkään heille.

      Persut sen sijaan ovat vaalien suurin tai ainakin toiseksi suurin puolue.Jokainen lisä-ääni antaa mahdollisuuksia sille, että ovat pääministeripuolue ja he määräävät tahdin millä hallitus rakennetaan.Toisinsanoen ei tule olemaan kokkareita siellä, eikä muita kuspäitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      71
      2338
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1738
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1547
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1475
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1439
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      75
      1258
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe