Kaiken keskellä yksin... Sitä luulee, muttei tiedä ja melkein 20 vuoden jälkeen on kuin puulla päähän lyöty ymmärtäessään, ettei se toinen siinä vierellä koskaan ollutkaan kuin satunnaisesti ohimenevän hetken. Häntä en ikävöi. Päivä päivältä ymmärrän paremmin ja enemmän, miten elämän tärkeintä ihmistä ei tule kohdella. En anna enää tehdä itselleni pahaa.
Minulla on ikävä omaa ihmistä. Hartioita, jotka ottavat minut turvaan. Rintaa, johon saan otsani painaa ja kyyneleilläni kostuttaa. Suurta sydäntä, jonne minunkin suruni hetkeksi mahtuu. Ihmistä, joka kantaa minua silloin, kun en jaksa enää edes edetä ryömien. Häntä hellästi poskesta silittäisin, silmiin katsoisin ja kuiskaisin kiitos. Ja taluttaisin, syliini suojaan ottaisin, kun hän sitä on vailla.
"Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain."
Minulla on ikävä omaa ihmistä. Hartioita, jotka ottavat minut turvaan. Rintaa, johon saan otsani painaa ja kyyneleilläni kostuttaa. Suurta sydäntä, jonne minunkin suruni hetkeksi mahtuu. Ihmistä, joka kantaa minua silloin, kun en jaksa enää edes edetä ryömien. Häntä hellästi poskesta silittäisin, silmiin katsoisin ja kuiskaisin kiitos. Ja taluttaisin, syliini suojaan ottaisin, kun hän sitä on vailla.
"Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko oma runonne? ;) Hieno on.
Elegia. Eino Leino vai V.A. Koskenniemi. Veikkaan ensimmäistä.
Se on just se toinen ;).