ENTJ

Tuo kuvailu osui niin nappiin...
Ja tuo käytösmalli on helppo selittää :

Hauskuus on vaan pintaa, jolla on helppo turruttaa huono olo. Se on opittu välttämiskeino kaikkee sitä kohtaan, mikä on joskus satuttanut tai mikä voi satuttaa.

Itsepäisyys, jyrkkyys, anteeksipyytämisen vaikeus...
Tuollasella käytöksellä on helppo hallita ympäröivää elämää, eikä kukaan pääse satuttamaan.
On helppo kuvitella, että pystyy hallitsemaan edes jotain.

Mitä kertominen auttaisi, kun on tunne, että kukaan ei kuitenkaan ottaisi vakavasti ? Sitä pelkää niitten tunteitten purkautumista, joita on padonnut vuosikausia.

Pystyn muuttumaan, mutta pystytkö sinä antamaan siihen mahdollisuuden? Huomasitko tänään kuinka sinua kaipaan? Tunnet kyllä katseeni, se kertoo että rakastan. En vain ääneen pysty sitä lausumaan... Kerran jo sinut menetin, jos nyt ystävyydenkin menettäisin en enää pystyisi jatkamaan... Pelottaa... Tahtoisin pitää hauskaa, ottaa kädestäsi kiinni ja olla oma itseni... Syyttämättä itseäni enää... Tule lähelleni niin kerron, tule äläkä koskaan enää lähde... Lähdetään yhdessä ja hymyillään, eikä tehdä asioista enää vaikeita...