Masentunut 13v.

Hei, kokeile päiväkirjan kirjoittamista, ehkä vanhanaikaista mutta toimi itselläni. Purin kirjoittamalla omia tuntemuksiani, jotka ei aina olleet niin mukavia. Olin aika yksinäinen susi eikä siihen aikaan ollut mitään tukea tarjolla. Kun aikaa kuluu, itsetunto vahvistuu. Mene rohkeasti eteenpäin, älä jää neljän seinän sisään. Vaikka kirjastoon tai kävelylle. Voimia sinulle. Älä anna periksi. Perheesi varmasti rakastaa sinua, Suomessa vain ei ole tapana näyttää sitä.

Sinun perusdiagnoosisi on murrosikä.Silloin aivot ovat ihan biologisestikin sekaisin ja ylikierteillä, miten silloin voisi psyykkekään olla kunnossa. Nyt vain yrität pitää itsesi hengissä ja joten kuten selviytyä arkielämän vaatimuksista,Aika parantaa tilanteen, kunhan et nyt tämän myllerryksen aikana tee mitään niin tyhmää, että tulee peruuttamatonta vahinkoa.

tyhjää paskaa...

Voin kertoa omasta kokemuksestani. Masennuin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana, nyt olen 28 ja kierrettä on jatkunut tähän asti, siis 15 vuotta. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. En tiedä, olisiko ammattiapu auttanut, kun en ole sellaista missään vaiheessa hakenut tai saanut. Yläasteella kävin tosin lääkärissä, mutta se jäi osittain omasta halustani yhteen kertaan.

En tiedä sinun tilanteestasi enempää, mutta huonoimmillaan voi käydä niin, että jäät tällaiseen tai vielä pahempaan kierteeseen. Ammattiapua sinun ei ole pakko hakea, vaan paljon tärkeämpää on, että "häiritset" muita ihmisiä tilanteellasi. Jossain vaiheessa masentuneella yleensä menee niin huonosti, että muut eivät voi olla huomaamatta sitä. Psykologian perusoppikirjoissa opetetaan, että masennus ei kuulu normaaliin teini-ikään!! Se on tärkeää muistaa. Teini-ikä voi tosin pahentaa tilannetta, koska kaikki tuntuu silloin noin nelinkertaisesti vahvemmin kuin koskaan toiste elämässä. Toisaalta se on lohdullistakin, tulevaisuus tulee tasoittamaan myös sinun oloasi hyvässä ja pahassa.

Voit päättää tai ainakin yrittää puhua tai kertoa omasta tilanteestasi ennen kuin tilanne menee todella pahaksi. On ihan uskomatonta, miten paljon auttaa, kun voi puhua ihmiselle, joka kuuntelee. Tiedän kokemuksesta tosin senkin, millaista on puhua ihmisille, jotka eivät kuuntele eivätkä ymmärrä. Jos olet masentunut, olet luultavasti myös herkkävaistoinen ja vaistomaisesti tiedät, kuka olisi sellainen ihminen, joka voisi ymmärtää ja kuunnella sinua. Voit vaikka sanoa sille ihmiselle, ettei sen tarvitse varsinaisesti tehdä sinun tilanteellesi mitään tai yrittää hirveästi auttaa, vaan haluat vain kertoa hänelle, miltä sinusta tuntuu. Voit esimerkiksi sanoa, että sinusta tuntuu, ettei elämän ole tarkoitus tuntua tältä ja ettei masennus vaikuta miltään ohimenevältä vaiheelta. Voit siis yrittää painottaa sitä, että sinun mielestäsi tilanne on epänormaali, inhottava ja haluaisit sen muuttuvan.

Toivottavasti uskot, että sinun asiasi on tarpeeksi tärkeä kerrottavaksi. Älä jää yksin! Sinä olet se, joka kärsii sinun päässäsi eniten, se jo riittää perusteluksi.

Mielestäni olisi tärkeää myöskin, että löytäisit jonkun, joka kuuntelee. Teet itsellesi niin suuren palveluksen myöhempää ajatellen jos teet sen nyt. Ja niinkuin äskeinen kirjoittaja sanoi, myöhemmin kyllä asiat tasaantuu, mutta se johtuu osittain siitä että tunteesi menevät syvemmälle etkä enää tunne niitä samalla tavalla. Tällöin ajatuksesi häiriintyy ja jäät siihen kierteeseen joka vaivaa monia vanhempia ihmisiä. Onhan se elämää sekin ja ajoitellen myös kaunista ja elämisen väärti. Kuitenkin haluaisin painottaa luottamukseen perustuvia ihmissuhteita iässäsi. Jos vaan mitenkään pystyt, niin uskalla ja ota asia puheeksi. En tiedä miten itselleni olisi käynyt jos sinun iässäsi olisin tämän tehnyt. Nykyään tunteet eivät ole yhtälailla vahvoja, mutta lopulta samat asiat painavat mieltä kuin ollessani sinun ikäinen. Uskon että olet vielä avoin parantumaan, niinkuin me kaikki muutkin tosin olemme. Myöhemmin vaan vaikeampaa.

Mene nyt hyvä ihminen lääkäriin ja heti. Mitä enemmän odotat, sitä vaikeampi sitä on hoitaa. Itse olen noin puoli vuotta myöhemmin melko hyvässä kunnossa. Joka päivä on parempi oikeastaan. Kouluunkin jaksaa panostaa. Äläkä arastele välttämättä sairaslomaa. Itse ainakin olin noin 1kk sairaslomalla jonka aikana paraneminen pääsi kunnolla vauhtiin. Mutta nyt lääkärin juttusille ja heti.

Tuosta muuten että "ihmisillä on omiakin ongelmia" - niin on. Se ei silti tarkoita sitä, että sinun ongelmasi olisi sen vähäarvoisempi. Päinvastoin, olet sen ikäinen, että juuri nyt sinun kannattaa tehdä tilanteen parantamiseksi kaikki mahdollinen. Kuten keskustelussa on käynyt ilmi, myöhemminkin se on mahdollista, mutta nyt se olisi kaikkein tehokkainta. En tiedä millaiset välit sinulla on siskoosi tai onko teillä iso ikäero, mutta ainakin itselleni on helpointa puhua sisaruksille asioista. Niin monet suomalaiset elävät mielialaongelmiensa kanssa yksin, koska "eivät halua häiritä muita", eivätkä ymmärrä, että omat "sisäiset ongelmat" heijastuvat lähes poikkeuksetta myös muihin esimerkiksi negatiivisuutena, kateellisuutena tai muuna harmillisena käytöksenä.

Itse ajattelen nyt, että toiset ihmiset ovat elintärkeitä - heistä pitää pitää kiinni kuin oma henki riippuisi siitä, koska se tosiaan riippuu. Ihminen on laumaeläin. Se ei tarkoita läheisriippuvuutta tai muuta keksittyä sairautta vaan sitä, että ainoa todellinen, mitä elämässä ylipäänsä on, on se, mitä tapahtuu ihmisten välillä. Asioiden jakaminen ihmisten kesken on ainoa tarkoitus, mikä elämällä ylipäänsä on. Minun mielestäni. Jos se tuntuu vaikealta niin aloita jostain ihan pienestä jutusta. Sillä tavalla voit opetella sellaista "kielioppia", johon kuuluu yhteyden hakeminen muihin ihmisiin. Vaikka sitten masentaisikin, ei tule eristäytyneeksi muista ihmisistä, koska tärkeiden ihmisten seura on parasta kipulääkettä mitä on.

Kiitos teille kaikilke jotka ootte mulle vastannu... Ei en oo vieläkään puhunu kenellekkään asiastani. Mitä minä muka sanoisin...?

Kannattaa aloittaa vaikka äidille joskus sopivassa välissä sanomalla ihan suoraan miten asiat on. Itse tein näin, ja oli hyvä päätös. Vanhemmat voivat myös esim varata lääkärinajan yms asioita puolestasi. Kuraattori tai koulun terkkari ovat hyviä myös. Mutta jos sanot vanhemmillesi, älä loukkaannu, jos he eivät tunnu välittömästi ymmärtävän miten pahalta tuntuu. Itselläni meni varmaan tunti, ennenkuin äiti ymmärsi miten pahasti olin masentunut. Äiti myös soitti koulun lääkärille, ja varasi ajan. Kannattaa hankkia apua mahdollisimman nopeasti, jos vain odotat olosi vain pahenee todennäköisesti.

Älä usko jos joku väittää ettei 13v ole masentunut vaan on normaalia murrosikää. Ei ole, normaaliin murrosikään ei kuulu itsemurha ajatuksia. Kannatankin, että otat vaikka heti huomenna olostasi vanhemmillesi (toki joku muukin käy, mutta omasta kokemuksesta kannattaa puhua vanhemmillesi. ) Ei ne sinua syö, ja eihän sinulla ole oikeastaan mitään menetettävää.

Kun otat asian esille äitisi kanssa, älä anna periksi jos hän sanoo että sinä nyt vain olet tuossa iässä jne. Muista ettet itse vähättele noita ahdistavia tuntemuksiasi. Kulje vaikka äitisi perässä jos muu ei auta ja kerro kaikki mikä mieltäsi vaivaa. Minä tiedän että tämä tuntuu vaikealta ja niin se itseasiassa onkin, mutta kun pääset alkuun niin sen kertominen on koko ajan helpompaa. Ja kun huomaat että äitisi kuuntelee ja alkaa etsiä keinoja auttaakseen sinua, tunnet olosi paremmaksi. Kysyit että jos kertoisit jollekulle niin mitä muka sanoisit. Tuo sinun aloituksesi olisi ihan hyvä. Sano äidillesi että mulla olis tärkeää asiaa. Sitten kerrot nuo mitä aloituksessa kirjoitit. Voimia sinulle!

Moro. Jaksatko kirjoittaa vähän lisää, että millainen olo sulla on? Masennusta on monenlaista, joskus voi syynä olla ihan muu juttu, minkä luulee olevan masennusta. Esim. jos kärsii keskittymishäiriöstä, niin kirjan lukeminen voi olla tosi raskasta, kun aukeaman luettuaan ei välttämättä muista, mitä edellisellä aukeamalla luki. Tai jos on se perinteinen kiusaajaporukka, joka ei välttämättä hakkaa sua joka välitunnilla mutta voi arvostella ja naljailla sulle aika ajoin. Tuollainen taas voi johtaa masentumiseen.

Masennus voi olla häiriö aivoissa, jolloin ihminen masentuu koska aivot ei toimi oikein. Silloin ei tarvitse edes syytä, aivot huijaa sua. Mutta sitten yksi tai useampi asia (kuten koulu, tai terveys, tai ystävät), jotka ei mene hyvin, saa aikaan sussa sellaisen olon, että sä et voi asialle mitään. Ja se masentaa myös.