yksinkö??

kerron teille nyt miten minulle kävi.
muutin 1½ vuotta sitten kotoa pois kun lähdin muualle opiskelemaan. paikkakunta jonne muutin oli ennestään tuttu ja siellä oli kavereita. niin luulin. yritin käydä seuroissa ja olla "kavereideni" kanssa, mutta en tiiä mikä meni vikaan. enää minulla ei ole täällä ketään kaveria joka olisi uskomassa. oon miettinyt et lähdenkö luokkakaverin kanssa joku viikonloppu baariin, mutta rohkeuteni ei ole riittänyt.
kotona en ole puhunut tilanteesta mitään vanhemmilleni. eikä siitä tiiä moni muukaan.
minulla on yks todella hyvä kaveri, mutta hän asuu toisella puolen suomee joten emme näe kovin monta kertaa vuoden aikana.
onko kellään hyviä neuvoja?
olen 19-vuotias tyttö.
4320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onpa hankala tilanne.
Älä kiellä uskoasi, älä lähde uskottomien ihmisten kanssa illanviettoihin.
Rukoile itsellesi saattamiehiä.
Kyllä Jumala kuulee uskovaisen rukouksen.
Voimia Sinulle.:)

Äänestä
  • baarissa käyvistä uskottomia vai onko tämä taas sitä lestadiolaisten logiikkaa?

    Äänestä

helluntaiseurakuntaan. varmaan löytyy siltä paikkakunnalta ja saat uusia ystäviä.

Äänestä

Missä päin asut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nelli kirjoitti:

kerron teille nyt miten minulle kävi.
muutin 1½ vuotta sitten kotoa pois kun lähdin muualle opiskelemaan. paikkakunta jonne muutin oli ennestään tuttu ja siellä oli kavereita. niin luulin. yritin käydä seuroissa ja olla "kavereideni" kanssa, mutta en tiiä mikä meni vikaan. enää minulla ei ole täällä ketään kaveria joka olisi uskomassa. oon miettinyt et lähdenkö luokkakaverin kanssa joku viikonloppu baariin, mutta rohkeuteni ei ole riittänyt.
kotona en ole puhunut tilanteesta mitään vanhemmilleni. eikä siitä tiiä moni muukaan.
minulla on yks todella hyvä kaveri, mutta hän asuu toisella puolen suomee joten emme näe kovin monta kertaa vuoden aikana.
onko kellään hyviä neuvoja?
olen 19-vuotias tyttö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu