Jonnan asu

Jonnan asu oli tosi upea ja seksikäs, mutta linnan juhlat kyllä ehdottomasti väärä paikka pukeutua siihen. Juhlassa jossa suurinosa vieraista on iäkkäitä sekä arvostettuja ihmisiä, ei pitäisi esiintyä noin paljastavassa puvussa. Mielestäni Jonnalla tapahtui tässä nyt virhearviointi. Mutta aivan ihana puku ja Jonnalla kaunis vartalo jota kehtaa näyttää. Juhlatilaisuus vain oli väärä. Kertokaa mitä mieltä olitte.
127274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nykyään naiset pukeutuvat muutenkin huorahtavasti paljastaen melkein kaiken (ja mielellään paljastavatkin), teinitytötkin, että kyllä toi Jonnan asu oli ihan jumalattoman peittävä nyky mittapuun mukaan.

Äänestä

Jonnan kaltaiselle nuorelle ja hyvävartaloiselle naiselle tuollainen puku sopii hyvin, vaikka kyseessä olisikin linnan juhlien kaltainen vähän arvokkaampi tilaisuus. Sen sijaan jos esim. Riitta "rintaa, reittä ja revaa" Uosukainen olisi käyttänyt vastaavaa pukua, niin hyvän maut rajat olisivat paukkuneet rikki moneen kertaan.

Äänestä
  • Siis mitään ei näkynyt. Ei ollut mitään läpinäkyvää, eikä mitään. Paljasta pintaa näkyi vaan olkapäissä. On se nyt kumma, kun se on liian paljastavaa kun on alasti vaatteidensa alla? Eikös Halonenkin ollut sitten yhtä rohkea?

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    Siis mitään ei näkynyt. Ei ollut mitään läpinäkyvää, eikä mitään. Paljasta pintaa näkyi vaan olkapäissä. On se nyt kumma, kun se on liian paljastavaa kun on alasti vaatteidensa alla? Eikös Halonenkin ollut sitten yhtä rohkea?

    Niin voisihan sitä ajatella niinkin, että jos on esim. märkä t-paita päällään ja melkein kaikki näkyy läpi, niin eihän silloinkaan ole ALASTI eikä paljasta pintaa näy, mutta eipä siinä kyllä silloin jää mitään arvailujenkaan varaan. Joten Jonnalle edes rintaliivit päälle jos tuonlaista pukua käyttää linnan juhlissa. Onhan niitä kaikenlaisia olkaimettomiakin versioita liiveistä olemassa.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    joo-o nännit näkyi....

    Tossa edellähän just sanottiin, että mitään ei näkynyt läpi. Märkä T-paita kisoissahan näkyy läpi, joka ei päde Jonnan tapauksessa. Jos sillä ois ollut joku sifonkiunelma päällä, (jonka läpi näkyy myös, jos et satu sitä tietämään) niin asia on ihan eri. Mutta kun ei mitään näy niin ei näy ja piste. Kyllähän ihmisen vartalon muodot saa näkyä vaatteiden alta, koska mikään teltta päällä ei oo tarkoitus kävellä. Olis siellä monen muunkin tantan löllyvät ryntäät ahdettu niin että kyllä pursuaa. Mutta näihin ei kiinnitetty mitään huomiota, koska se ei todellakaan ole seksikästä. Että opettele lukemaan, ennen kuin alat selittämään omia juttujas torvi.

    Äänestä

  • käämi palaa kirjoitti:

    No näkyihän ne rinnat läpi, hanki silmälasit!!

    "Olis siellä monen muunkin tantan löllyvät ryntäät ahdettu niin että kyllä pursuaa."

    Oli ahdettu joo ja ei nekään mitenkään kauniita katseltavaa ollut, mutta MITÄÄN EI SILTI NÄKYNYT LÄPI EIKÄ RINNAT LÖLLYNEET EES TAAS.

    Äänestä

...että sellaiseen juhlaan tämmöinen pukutyyli yksinkertaisesti ei sopii...... jatkoille - sinne kyllä!!!! Puku on upea, vartalo samoin.

Äänestä
  • näkyyhän se persekkin pullotuksena kankaan läpi, yhtä lailla kuin nännitkin. jos kerran tavja havosen naamaa saa näyttää televisiossa ja jossain turhuuksien linnan juhlissa, niin rumuuden ja irstauden rajat rikkoontui jo ennen kun jonna käveli sisään. jättäkää jonna rauhaan!

    Äänestä

  • loppukoon kirjoitti:

    näkyyhän se persekkin pullotuksena kankaan läpi, yhtä lailla kuin nännitkin. jos kerran tavja havosen naamaa saa näyttää televisiossa ja jossain turhuuksien linnan juhlissa, niin rumuuden ja irstauden rajat rikkoontui jo ennen kun jonna käveli sisään. jättäkää jonna rauhaan!

    "näkyyhän se persekkin pullotuksena kankaan läpi"

    Näkyy tottakai ja näkyy rinnatkin pullotuksena vaikka olisi rintaliivitkin,eihän niitä rintoja kukaan ole pyytänyt piiloon laittaakaan. Nyt onkin kyse siitä että rinnat näkyvät melkein kokonaan kankaan läpi. Vähän sama juttu jos miehellä olisi esim. vaaleat silkkiset housut joista näkyisi kikkelit läpi, siis joka ääriviiva,ja ne heiluisivat kävellessä ees taas. Mitä mieltä silloin olisit soveliaisuudesta Linnaan juhliin?

    Loppuosa kirjoituksestasi olikin sitten ihan asiatonta tekstiä, joten siihen en kommentoi.

    Äänestä

Ei Jonnan asussa ollut mitään vikaa eikä kantajassa verrattuna niihin vanhoihin kurppiin roikkuvine käsivarsi- ja kaulalihoineen jotka olis pitäny peittää jo ihmissuojelun nimissä, puhumattakaan niistä pullukoista jotka olivat jollain konstilla vetäneet päällensä kolme numeroa liian pienen puvun. Muutenkin taso oli kyllä naisten joukossa laskenu ja mitä se UOsukainen tekee siellä jatkuvasti, kälättävä komeljantti.

Äänestä
  • Koko tämä hulabaloo Jonnan puvusta on turhaa, puku oli kaunis, nainen myös. Jokainen joka näki haastattelun, saattoi todeta ettei ne paljon puhutut nännit enää törröttäneet - harmi, koska mikäpä on sensuellimpaa kuin kova nänni.

    Motkottakaa ennemmin niistä kymmenistä 65-v sikalanemännistä, jotka ovat vetäneet sinipunalilat hihattomat sifongit päällensä ja heiluttavat kameralle velttoja käsivarsiaan. Hyi hitto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anna kirjoitti:

Jonnan asu oli tosi upea ja seksikäs, mutta linnan juhlat kyllä ehdottomasti väärä paikka pukeutua siihen. Juhlassa jossa suurinosa vieraista on iäkkäitä sekä arvostettuja ihmisiä, ei pitäisi esiintyä noin paljastavassa puvussa. Mielestäni Jonnalla tapahtui tässä nyt virhearviointi. Mutta aivan ihana puku ja Jonnalla kaunis vartalo jota kehtaa näyttää. Juhlatilaisuus vain oli väärä. Kertokaa mitä mieltä olitte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu