Vaimo Nai Rahasta

Pervopariskunta

olemme harrastaneet sm leikkejä jo vuosia ja voisin sanoa että olemme kokeilleet laidasta laitaan kaikkea, sirkkua, vaimoani olen yrittänyt
pakottaa myymään itseään ja nyt olin päättänyt että se myös tapahtuu.
oli perjantai ilta, olimme naukkailleet kotona
hieman pohjia ja nyt lähdimme kohti keskustan
tanssiravintoloiden vilskettä.
sirkku on pukeutunut piukkiinsivunyörein varustettuihin farkkuihin ja valkoiseen piukkaan
paitaan joka korostaa hänen kookkaita rintojaan.
strigit vilkkuvat hänen heilutellessaan peppuaan.
istumme pöytään ja kerron sirkulle päätöksestäni,
hänen on ansaittava 500 euroa tai kotiin ei ole
tulemista, sirkun naama loksahti ja sirkku kysyi
että onko pakko, näytin kädellä että baaritiskille
ja töihin. sirkku kysyi vielä että olenko hänen turvanaan jos sellasta tarvitsen, vastasin että onhan sulla kännykkä.
sirkku meni baaritiskille, joi pari salmaria saman tein ja lähti tanssi lattialle tanssimaan.
hänen piukat farkkunsa ja keikkuva peppunsa sai
miesten päihin liikettä.
seurasin miten baarin takaosassa oleva miesporukka
oli todella kiinnostuneita sirkusta, pöydässä oli joku firman johtokunta jatkoilla, sen näköistä porukkaa se oli.
pöydästä lähti liikkeelle kohti tanssilattiaa lihava ja todella humalassa oleva mies ja hän meni suoraan sirkun juttusille, ei mennyt minuuttiakaan kun sirkku lähti lihavan miehen kanssa kohti hotellia joka sijaitsi baarin yllä,
meni viitisen minuuttia ja puhelimeni soi, sirkku sanoi puhelimessa että eka satanen on kohta ansaittu ja että hän jättää puhelimen auki jotta
hänellä on joku turva. jäin mielenkiinnolla
kuuntelemaan, sirkku sanoi miehelle hinnan ja mies
kuului antavan rahat, ja sirkku sanoi että ainoastaan kumilla homma onnistuu, ja antoi kumin
käsilaukustaan miehelle, mies kuului kiroavan ja
sanovan sirkulle että nyt huora perse pystyyn ja saat kokea miltä mies tuntuu, oli hetken hiljaisuus kunnes alkoi kuulua miehen korinaa ja
ähkimistä, sitä kuului noin viisi minuuttia kunnes
kovan karjaisun päätteeksi ajattelin miehen lauenneen, sanaakaan ei ollut kuulunut sirkun suusta, pienen hiljaisuuden jälkeen kuului kuin joku olisi purskahtanut tai yökännyt, jäin kiihottuneena kuuntelemaan, sitten kuului selvästi kun porukka miehiä jutteli, noh millanen
se huora oli, ja ketäs nai sitä seuraavaksi, kaikki kuuluivat olevan tosi humalassa, sitten kuului jotain mikä samalla kiihotti kuin ehkä
myös pelotti, joku löi avokämmenellä sirkkua naamalle ja huudahti, saatanan huora kulli takasin suuhun ja ei yökkäillä, silloin kuulin myös kuinka sirkku tihersi itkua ja pyysi miehiä
laittamaan kumit ennenkuin naivat häntä, joku miehistä kuului naivan sirkkua suuhun ja sirkku yökkäili siihen tahtiin että taisi miehellä olla aika suuri kalu, sitten alkoi kuulua tasaista natinaa, joku taisi naida sirkkua samanaikaisesti kun sirkku vielä imi sitä suurta kalua, sitten kuului sen sortin litinää että sirkun suu taisi olla täynnä spermaa, kuului kuinka hän syli spermaa suustaan ja samalla hän inisi kun häntä naiva mies taisi tehdä hänelle ihan hyvää , hei
ihan tosi laittakaa kumit kuului taas sirkun itkunsekainen ääni, sitten kuului kova karjaisu ja
sirkkua naiva mies taisi laueta, tätä itkunsekaista litinää ja karjuntaa kesti melkein tunnin, ja sitten taisi sirkun kännykästä loppua akku, ajattelin mennä hotellin käytäville katsomaan näkyykö sirkkua missään, mutta eipä näkynyt, tuli takaisin baariin, istuin takaisin
pöytääni ja tilasin itselleni juotavaa, onneksi baarissa oli sen verran porukkaa että tanssilattialla ei tarvinnut olla kauaa yksin.
tuli valomerkki ja ajttelin ennen kotiin lähtöä mennä vielä hotellin respan kautta, kun tulin
hotellin aulaan tuli hissistä ulos rähjäinen
nais ihminen, tunsin sirkun heti, hänen hiuksensa olivat sperman sekaiset ja pystyssä ja housujen vetoketju auki, huulipuna pitkin naamaa ja silmät
punaiset ja mustat meikkien levittyä, sirkku tuli
luokseni ja sanoi ansainneensa 100 euroa jonka se eka lihavamies oli hänelle antanut ja kun hän oli jossain vaiheessa pyytänyt muilta rahaa oli joku tunkenut 50 e setelin hänen anukseensa, naurahdin hänelle ja sanoin että niinkuin oli puhe, alta 500 € ei ole kotiin tuleminen.............jatkuu jos niin tahdotaan.......

12

15470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • le coq

      Älä jatka. Täyttä p--kaa, huonosti kirjoitettu lisäksi. Opettele käyttämään isoja kirjaimia, katkaisemaan lause pisteellä ja jakamaan teksti kappaleiksi ensin.

      • aasi

        Aivan täyttä potaskaa. Älä missään nimessä jatka.


      • Odottava

        Kumi jutusta tuli mieleen. Sovittiin vaimon kanssa tietyistä vapauksista. Yhteiset perhetutut rajattiin pois. Työkaverit joita toinen ei tunne käy kyllä. Normi tyky-päivä tapahtuma firman mökillä. Vaimo saapuu aamulla vieraan audon kyydissä. Talutan suoraan kylppäriin. Autan vaatteet pois. Istui pöntöllä nojaten otsalla kylkeeni. Huokaili lopen uupuneena. Ei ollut saanut edellisen yönä. Ehkä huono omatunto vaivasi. Koska imi hitaasti minun munaa pyytämättä. Sai ähkäistyä valtavan tuotoksen. Kurkistelin pönttöön ääneti. Miehet olivat käyttäneet kyllä kumia. Kiitos terveys valistus. Mutta työntäneet kumit sitten vaimon peppuun. Jätti paketin sitoi yhteen useampi kondomi.


    • Minä

      Siis tarina oli varsin olemattomasti kirjoitettu..YÄK....älä jatka

    • j__r

      tokihan toki lisää vaan niin et koko raha tulee jne

    • leksa

      Aika tökerö valitettavasti. Idean pohjalta olisi saanut kiehtovammankin jutun. Ja kun olisi kirjoitettu selkeästi, eikä niin kuin olisi mieletön kiire poistua jonnekin.

      • Anonyymi

        Kirjoita sinä. Idea on vapaasti käytettävissä.


    • päkäri

      Paskaa, kokemusta, kirjoitettu huvin suoksi

    • Sirkku taisi myös tykätä. Kirjoita toki lisää.
      -
      Tökerösti kirjoitetussa on enemmän sellaista todentuntua.

    • Jos et ole vielä kirjoittanut jatkoa mutta teet sen. Toivoisin että olisit konkreettisesti mukana tai vieressä. Et toki Sirkun aviomiehenä vaan satunnaisena paikalle sattujana ehkä juoppokuskina tai jonain muuna.

    • pervoaviomies

      tuli ihan oma sirkku vaimo mieleen, haluatko että jatketaan tarinaa vaikka vuorotellen kirjoittaen ?
      [email protected]

    • Lukija

      Hyvä juttu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2784
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      162
      2490
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      899
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      104
      881
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      306
      869
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      739
    Aihe