Miss Talvivaara ulos eduskunnasta

Vielä on jotakin oikeudenmukaisuuttakin yht.kunnassa
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Paulan liukumiinaan astuneet tietävät tilanteen ja se on kyllä maksanutkin.

Äänestä

Paula tulee kohta vierailulle Kuhmoon perheensä kanssa.
Torilla on silloin nokipannukahvia hillomunkkien kanssa.
Makkarat paistuvat ja maistuvat kuhmolaisille suut hymyssä...

Äänestä

Kaikkien aikojen fiksuimpia politikkoja Paula on,kirjoittelijoiden tarvitsis itse kokeilla saada vaikkapa nuo 4500 ääntä pääkaupunki seudulta.Koirat haukkuu ja karavaani kulke,onneksi.Paskalaki ja sen esittely ei ole yhden ihmisen päätös,hän vain joutui sen esittelemään.Tyhmempikin sen ymmärtää.

Äänestä

Miksi "fiksu" politiikko sitten esittelee tälläisen paskalain ja ajaa sen läpi, kun se on suoraan hanurista?

Äänestä

Nythän teillä on mahdollisuus saada oman kunnan tyttö takaisin, vaikka Kaupunginjohtajaksi Kuhmoon? Ei muuta kuin karvalakkilähetystöä liikkeelle Paulan oven taakse ja houkuttelemaan takaisin kotiin maailmalta, kuten tuhlaaja tyttö! Tiijä vaikka seuraavissa vaaleissa taas pääsee takaisin Arkadianmäelle kainuulaisten hyvällä avustuksella!

Äänestä

Mutta justhan Paula vasta vakuutteli olevansa ja edustavansa niin helsinkiläistä lapsiperhettä että. Siis näin Paula itte lörpötteli vaaliesitteissään, keskusteluissaan ja puheissaan.

Tyhmät stadilaiset eivät vaan uskoneet Kuhmon tytön puheita eivätkä luottaneet Paulaan. Saatoipa siellä isossa kaupungissa jokunen äänestäjä olla vihillä Paulan suuresta roolista jätevesilain osalta, vielä useampi näki punaista Paulan venäjä-kommenteista. Jokunen ehkä osasi yhsitää Paulan ja Talvivaaran kaivoksen ympäristölepsuilun sekä Paulan puolison ja lasten osakesijoitusseikkailut ja ministerin jääviys-propleeman.

Että tokkopa me sitä stadin-Paulaa suuaan tänne Kuhmoon takasin, vaekka mimmosta karvalakkia käessä piettäisiin. Vuan eipä taija kuhmolaiset Paulasta ennee huolia. Se puheli se Sipilä semmoseta ku luottamuksesta. Sitä ei Paulalla totisesti ole. Ei Helsingissä eikä Kuhmossa. Paulaan luottaapi ainoastaan venäläiset putinin ryssät, ne on kuullemma Paulan kanssa oikeen hyviä ystäviä.

Äänestä
  • Pyysköön nyt sitten vaan siellä Helsingissä, kun on ajat sitten kuhmolaiset äänestäjänsä pettänyt.

    Äänestä

  • Menköön Paula Venäjälle neuvoja jakamaan ja laittamaan sen maan asioita kuntoon. Sopisi sinne mainiosti lässyttelemään. Jospa ne jaksaisi kuunnella.

    Äänestä

  • sielläpaljontyötä kirjoitti:

    Menköön Paula Venäjälle neuvoja jakamaan ja laittamaan sen maan asioita kuntoon. Sopisi sinne mainiosti lässyttelemään. Jospa ne jaksaisi kuunnella.

    Paula palaa Kuhmoon ja Vartiukseen. Hän on saanut varman vihjeen, jotta Kiimavaarassa
    olisi timantteja. Mene ja tiedä?

    Äänestä

Kuhmolaiset aina naama virneessä kun jotain tarjotaan ilmaiseksi.

Äänestä

Paskapaulan pitäisi muuttaa Leningradiin, siellä on paljon paskaa joten ei erotu joukosta.

Äänestä
  • Pitäisi nuo Paulan haukkujat viedä Konnunsuolle kuokkimaan suota..
    Vedellä ja leivällä...

    Äänestä

  • muutaisi paula takaisin kuhmoon,meidän kuhmolaisten ja kainuulaisten iloksi.

    Äänestä

Veikkaampa että Sipilä on luvannut hänelle hyväpalkkaisen lohtuviran ministeriössään. Ns, valtiosihteerit tai vastaavat tienaavat paremmin kuin riviedustajat. Kyllä PL on selustansa turvannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voetokkiiisakk kirjoitti:

Vielä on jotakin oikeudenmukaisuuttakin yht.kunnassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu