LOHRUTTAKAAME NUMPPAA!

Eilen käytiin Salossa kaupunkimme tulevaisuuden kannalta HYVIN tärkeät Pormestarinvallit.
Putin voitti ylivoimaisella äänten enemmistöllä, mutta hyvänä kakkosena tulosluetteloon kirjautui tulos, jonka teki Numppa!
Joku halikkolainen poliisikomissaari ja yks viulunsoittaja katolla lähti nekin ottaan matsia Putinin kaa, ja hävisivät kuin akat. Akka se viimeksi mainittu muuten onkin.
Mutta Numppa taisteli loppuun saakka hoitaen ihmisiä ja asioita! Niin pitää tehdäkin, Moskovan vaalipiirissä vain oli tälläkin kerralla enemmän äänioikeutettuja valitsijoita kuin Salossa.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kyllä ne Sipilät ja Tuppitkin jää toiseks jos alkaa kilpaileen Putinin kaa.
Pitä ain otta huomijoon elämän realitetit.

Äänestä

Koskas Numppa kilvoitteli hyvän kilvoituksen, Putini nimitti hänen Salon kaupunkinvaltuuston varapuheenjohtajaksi.
Ihan hyvä jobi sekin on, vaikka ei tietysti niin hyvä kuin Pormestarin kunnianarvoisa virka.

Äänestä

Se Viulunsoitaja Katolla on kuulema tehny valituksen Haakin Kansainvälisee Tuomijoistuimee et Salosa oli liikaa ehtokaita Pormestarin vaaleisa. Äännet jakautusi nii et Hän ei saannu niitä kaikia. Kyseesä oleva muijeli luuli, et hän olis muute päässy Salon Pormestariks.
Ei huomanut sitä ettei siinä Tuppi auta ko Moskovan vaallipiirri sano KOVAN sanan. Ja Pietarin vaalipiirri kans!

Äänestä

Ottakaamme huomioon, että Putin joutuu usein olemaan poissa Salon kaupungista, Venäjän presidentin tehtävät kun ovat melkein yhtä tärkeitä kuin Salon pormestarin jobi.
Väliaikoina Numppa voi (hopeamitalinsa perusteella) hoitaa Putinin töitä, vs. pormestarina.

Äänestä

Salolaiset hajottivat äänensä, joten jäimme ilman omaa kansanedustajaa. Yo Numppa tai neiti Viitanen olisivat älynneet olla poissa, niin pari sataa ääntä olisi varmistanut Hemmilän jatkamisen.

Tosi tyhmiä äänestäjiä.

Äänestä
  • Emme tarvitse mitään halikkolaisia polisikomissaareja ko meilä on Pormestarina Putiini.

    Äänestä

  • Putini saapuu Heligopterillla Salooseen ja antaa kaikille Salolasille Lounas seteleitä. Uskelan kirkosa pidetän Virkaan asetus kun Putinista tule Salon Por-mestari. Sit ryypätän päälle votkaa suoraan ämpäristä.

    Äänestä

  • Kyllä äänet olisi keskitetty jos olisi ollut edes yksi kunnon ehdokas. Ylioppilas, konstaapeli ja viulunsoittaja ovat selkeästi nelosketjun väkeä.

    Äänestä

Niin

Äänestä

Tarkkailkaa niin näette mahdollisesti Pertti Hemmilän vappupäivänä istuvan poliisiauton apumiehen penkillä tarkkailemassa kansalaisten turvallisuutta.

Äänestä
  • Jos kyseesä oleva Polisikonstapeli vielä laitta ladatun Mausserin pusakan taskuun, niin Kaupunkimme asukaat tuntevat olosa Tosi Turvalliseksi.

    Äänestä

kyttä ja muut kokkoomuslaiset tappelevat niim pal keskenään ettei niistä ole kansaa edustamaan..(persutkin sai enempi ääniä salos!)

Äänestä
  • Mun mielestä siin saa hyvää reeniä ko ens tapellaa keskenää ja sit kotomaiste vastustajien kaa.
    Mut sit kun tulee Pormestarin Vaaliin vastustajaks Putini, nii ei sitä voittais ees Paavo Väyrynen.

    Äänestä

Koskas Putini meitän Pormestari on,
siksi meille runo tää verraton:
Lestaatiolaset nyt ne hilluu,
ja laskee permat akkoje pilluu.
Siitä uusia pentuja Suomeen syntyy
ja työttömyys siitä meillä vaa yltyy.
Mut Putini pistää kaikki kuriin,
jos ei ne tottele, kaataa nurin.
Siperiaan lähettää, kintuissa hilut,
siellä tulee niille nälkä ja vilu.

Äänestä

Vodkaa

Äänestä

numppa,numppa,numppa,numpp eiku JYTKY,JYTKY,JYTKY,JYTKYJYTKY

Äänestä

...

Äänestä

Numppa VOITTI kaupunkin-valtuuston varapuhenjohtajan paikan! Ja eiks se oo aika paljon sekin? Ei senttäs jokanen Salolanen ole kaupunkin-valtuuston varapuhenjohtaja.

Äänestä
  • Putiini voittaa Salon kansalaisten sydämet puolelleen sydämellisyydellään.

    Äänestä

Upp

Äänestä

En tiedä Juhani Nummentalon ja Annika Viitasen tehneen mitään Sauli Niinistön patsashankeen eteen.
Siitä johtuu huono vaalimenestys.

Äänestä

Olipa Numpan vaalimainoksissa tosi sileä hoitajanpuku. Tuskin on paljoa käytetty vaan oltu kaupungintalolla VARAPUHEENJOHTAJANA tonnin puku päällä pyörimässä. Ja me kaupungin veronmaksajat maksetaan sekin lysti ansionmenetyksinä.

Äänestä

Nyt on Numpalla joutilasta aikaa käynnistää Niinistön patsaan varojen hankinta.

Koululaiset ehtivät viimeisellä viikolla kiertää ovilla ja kaupoissa ja vanhainkodeissa lippaiden kanssa. Parhaimmille kesätyöpaikka varojen keräämisessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lohruttakaame kirjoitti:

Eilen käytiin Salossa kaupunkimme tulevaisuuden kannalta HYVIN tärkeät Pormestarinvallit.
Putin voitti ylivoimaisella äänten enemmistöllä, mutta hyvänä kakkosena tulosluetteloon kirjautui tulos, jonka teki Numppa!
Joku halikkolainen poliisikomissaari ja yks viulunsoittaja katolla lähti nekin ottaan matsia Putinin kaa, ja hävisivät kuin akat. Akka se viimeksi mainittu muuten onkin.
Mutta Numppa taisteli loppuun saakka hoitaen ihmisiä ja asioita! Niin pitää tehdäkin, Moskovan vaalipiirissä vain oli tälläkin kerralla enemmän äänioikeutettuja valitsijoita kuin Salossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu