Mikä rotu minulle?

Uuttakoiraahankkiva

Millainen rotu sopisi itselleni. Karvan tulisi olla lyhyt. Koiran liikunnalliseen tarpeeseen riittäisi runsas lenkkeily n. 3h päivässä. Luonnetta saa olla ei tarvitse välttämättä olla miellyttämisenhaluinen. Aiempi koiria on ollut paimenkoira, cairni ja westie. Asun yksin kerrostalossa pääkaupunkiseudulla yksiössä. Säkä olisi mieluiten reilu 40cm-60cm. Ei saa olla rotuna sillä yhtä agressiivinen muita koiria kohtaan mitä esimerkiksi amstaffit usein ovat.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uuttakoiraahankkiva

      Lisäyksenä ei saa olla terveydellisesti pilalle jalostettu kuten ruttukuonot ja bassetit esimerkkinä.

    • 17522

      No vaikka dobermanni, rotikka, labbis, mastiffi, tmv. Se aggre on usein omistajalähtöistä, joten omalla kasvatuksellasi ja käyttäytymiselläsi pärjäät kyllä. Kunhan muistat olla ruokkimatta niitä koiran vaistoja jotka herättävät epäilyksen ettet omistajana pärjää vastaantuleville koirille tai koirakoille.

      • Uuttakoiraahankkiva

        Aika sairaita rotuja kaikki. Ja menee yli ton koon. Tiedän useita amstaffeja joita kovasta työstä huolimatta ei saa toimeen muiden koirien kanssa, paitsi pentuna. Mutta kiitos ehdotuksista! Dobermannia mietinkin yhdessä vaiheessa mutta se terveys..


    • asdasdasdasda

      Malinois?

      • Uuttakoiraahankkiva

        Oon lueskellu että toi liikunta mitä sille pystyisin tarjoamaan ei ole riittävä! Tarvitsee pitkien lenkkien lisäksi välttämättä tokoa, agilitya tai muuta harrastustoimintaa. Muuten olisi varmaan "hankinta listalla", älyttömän upea rotu!


      • ghjkhk

        Pinseri, basenji?


      • Uuttakoiraahankkiva

        On mietintälistalla kyllä! Olen myös miettinyt eri vinttikoiria kuten whippettiä ja salukia. Sekä lapinporokoiraa, hollanninpaimenkoiraa, shibaa, akitaa, sekä tätä pientä rotua kun englanninkääpiöterrieri. Sopiiko kuvaukseeni? Lisää rotuja otan mielelläni vastaan! :) ja olen hankkimassa koiran vasta kun olen 21 eli kolmen vuoden päästä kun kissa on ehtinyt kasvaa aikuiseksi. Rotuja mitkä mielellään tulisi kisun kanssa toimeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3757
    2. 208
      3039
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2584
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1475
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      175
      1380
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1334
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe