Ei uskovaisilla (VL) ole syntilistoja

Moikka!

Itse kun olin VL-liikkeessä niin ei ollut syntilistoja...kaikkea saa tehdä mikä tuntuu oikealta ja välillä tehdään tietoisesti ja tiedostamatta (syntiä) niin se on. Kai se on sama asia kaikilla ihmisillä.

"On hyvä myös pohtia valintoja yhdessä. Erityisen tärkeää on muistaa, että se, mikä vie pois Jumalan yhteydestä, ei ole hyväksi uskolle ja hyvälle omalletunnolle. Usko ohjaa valitsemaan sen, mikä on hyvää ja oikein ja karttamaan pahaa. Tästä puhuu myös Ilkka Hakulinen hartaudessa, joka kuullaan illan päätteeksi."
http://paivamies.fi/uutiset/951/

Iso kysymys onkin Jumanan yhteys - mitä sillä tarkoitetaan? Toisaalta Jumala näyttäytyy meille kaikkialla maailmassa luomistyön kautta ulkoisesti ja sisäisesti. Eihän hiuskarva putoa jumalan tietämättä. Siis kaikki täällä elämässä on jumalan luomaa

Toinen asia on sitten se kasvatuksellinen ja perinteinen tapakristillisyys: lapset kasvatetaan jokailtaisella "jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi" ja luetaan iltarukous mitä se pienen ihmisen sisällä saa aikaan. Toisaalta lapsi ei alkuun ymmärrä mitään mutta josta tulee tapa ja traditio ja siihen opetukseen ja anteeksiannon ympärille alkaa kasaantua muutakin opetusta voimakkaana päiväkerhossa, pyhäkoulussa, raamattuluokassa, seuroissa ja kotona kasvatuksessa. riidat yms. ongelmat sovitaan samalla anteeksiannolla....No kun uskon kautta ajattelee niin toki tulee "herkkä" olo pienestäkin virheestä jota ihminen tekee ja pitää saada anteeksi..
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Et kirrjoittanut sanaakaan pelastuksesta etkä uudestisyntymästä, miksi?

Siksi koska se on teille vieras elementti, te uskotte seurakunnan uskoon ja sen kautta, tarvitsette välimiehiä ihan joka asiaan.

miksi niin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syntilistat_vanha_tieto kirjoitti:

Moikka!

Itse kun olin VL-liikkeessä niin ei ollut syntilistoja...kaikkea saa tehdä mikä tuntuu oikealta ja välillä tehdään tietoisesti ja tiedostamatta (syntiä) niin se on. Kai se on sama asia kaikilla ihmisillä.

"On hyvä myös pohtia valintoja yhdessä. Erityisen tärkeää on muistaa, että se, mikä vie pois Jumalan yhteydestä, ei ole hyväksi uskolle ja hyvälle omalletunnolle. Usko ohjaa valitsemaan sen, mikä on hyvää ja oikein ja karttamaan pahaa. Tästä puhuu myös Ilkka Hakulinen hartaudessa, joka kuullaan illan päätteeksi."
http://paivamies.fi/uutiset/951/

Iso kysymys onkin Jumanan yhteys - mitä sillä tarkoitetaan? Toisaalta Jumala näyttäytyy meille kaikkialla maailmassa luomistyön kautta ulkoisesti ja sisäisesti. Eihän hiuskarva putoa jumalan tietämättä. Siis kaikki täällä elämässä on jumalan luomaa

Toinen asia on sitten se kasvatuksellinen ja perinteinen tapakristillisyys: lapset kasvatetaan jokailtaisella "jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi" ja luetaan iltarukous mitä se pienen ihmisen sisällä saa aikaan. Toisaalta lapsi ei alkuun ymmärrä mitään mutta josta tulee tapa ja traditio ja siihen opetukseen ja anteeksiannon ympärille alkaa kasaantua muutakin opetusta voimakkaana päiväkerhossa, pyhäkoulussa, raamattuluokassa, seuroissa ja kotona kasvatuksessa. riidat yms. ongelmat sovitaan samalla anteeksiannolla....No kun uskon kautta ajattelee niin toki tulee "herkkä" olo pienestäkin virheestä jota ihminen tekee ja pitää saada anteeksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu