Pohjois-Karjalan PerusS saavat toisen kansanedustajan.
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen on muuttamassa kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan, kertoo Yle.
Oinonen asuu nyt Kuopiossa, mutta aikoo asettua Kontiolahden Herajärvelle vielä ennen lomia.
Perus Pentti muuttaa Kontiolahdelle
6
<50
Vastaukset
- tervetuloa
Oinonen on ollutkin ajamassa Pohjois-Karjalan asioita enemmän kuin paikalliset edustajat. Esimerkiksi varuskunta-asiassa hän oli aktiivinen säilyttämisen puolesta ja oli järjestämässä jopa mielenosoitus matkan Arkadianmäelle.
- KiikunKaakun
Minkä varuskunnan Oinonen halusi säilyttää? Oinonen siis järjesti oikein mielenosoituksen varuskunnan puolesta eduskunnassa! Koska ja kuinka monta osallistujaa? Mutta oli miten oli, onpa tolkun mies!
- Peruspersu
Pentti ja Teukka Hakkarainen ovat enää jäljellä eduskunnassa persujen tosijunteista. Muut joko vaihtuivat tai luopuivat vapaaehtoisesti kansanedustajan paikoistaan. Nämä kaksi jäännösjunttia tarvitaan vielä muistuttamaan puolueen juurista. Seuraavissa vaaleissa heitäkään ei tarvita, vaan puolue voi pärjätä jo ihan fiksuillakin ehdokkailla. Tämän kaltaisen tai tähän verrattavan kehityskaaren ovat läpikäyneet kaikki puolueet omana aikanaan, eikä siinä ole mitään hävettävää.
- tuulellakäypää
Elisabet Rehn RKP oli hävittämässä puolustuministerinä Ylämyllyn varuskunnan ja nyt Kontiorannassa oli taas RKP läinen puolustusministeri päällepäsmärinä. Täällä eivät hävitä äänestäjiään kuten länsirannikolla olisi tapahtunut. Oinonen PS oli voimakkaimmin puolustamassa Kontiorannan varuskunnan säilymistä,jota nykytilanteessa ei enää lakkautettaisi.
- Pienviljelijä
Tervetuloa kotiin, Pentti !
- Näin.uskon
Pentti vetää seur. vaaleissa paljon lieksalaisten ääniä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072037- 1241490
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1091487En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701164Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4811105- 601058
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88943Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9902Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138866