pirstaleisen vaalipiirijaon vuoksi.
Jos Suomi olisi yhtenä vaalipiirinä , niin kansanedustajapaikat jakaantuisivat oikeudenmukaisesti äänimäärien suhteessa.
eli Kepulle kuuluisi 21% kannatuksella 40 kansanedustajaa eikä 49.
Yhden kansanedustajan saamiseen tarttis 2% äänimäärän.
Eli yhdeksän on vääryydellä saatuja.
Milloin vaalipiiriuudistus saadaan aikaan ?
Kepu sai yhdeksän ylimääräistä
27
<50
Vastaukset
- aihetta
on oikaista vaalipiirijako.
Tuo seitsemän vääryydellä saatua kansanedustajaa vie kepun turmioon.
Koko Suomi vaan yhdeksi vaalipiiriksi,
jotta jokainen voi äänestää ketä ehdokasta vaan.
Valikoima kasvaisi huomattavasti ja äänestysvilkkaus kohoais huimasti.
Kepulle on äänestäjät antaneet vain 21% eli 42 kansanedustajaa ja seitsemän on vääryydellä saatua .- persuille-31
Persuilla on viisi liikaa kokomustat saivat ääniä paljon enemmän kuin persukset!
- ex-persu
tunnusta tappio ja lopeta kepun mollaaminen.
- viitikkö
pistäppä tietoa muista puolueista miten paikka jako menis tolla sun systeemillä
- oikeassa
olet. Nykysysteemi on aivan kiero.
Paikat kuuluisi jakaa demokraattisesti eli äänimäärien mukaan.
Näin ei nyt tapahdu ,vaan vääryys on jakajana ja kohtelee ihmisiä räikeän eriarvoisesti.
Kokoomus sai ääniä 18,2 % ja paikkoja sai yhden liikaa eli 37 , oikea määrä on 36.
Demarit sai ääniä 16,5% ja paikkoja 34 ,jossa yksi liikaa ,oikea määrä 33.
Persut sai ääniä 17,6% ja paikkoja 38 ,jossa kolme ylimääräistä ,oikea määrä 35 .
Keput sai ääniä 21,1% ja paikkoja 49, jossa seitsemän ylimääräistä, oikea määrä 42.
Vasurit sai ääniä 7,1€ ja paikkoja 12 , jossa kaksi liian vähän, oikea määrä olis 14.
Vihreät sai ääniä 8,5% ja paikkoja 15, mikä on kaksi liian vähän , oikea määrä olis 17.
Ruotsalaiset sai ääniä 4,9% ja paikkoja 9, mikä on yksi liian vähän, oikea määrä olis 10.
Kristilliset sai ääniä 3,5% ja paikkoja 5 , mikä on kaksi liian vähän ,oikea määrä olis 7.
Itsenäisyyspuolue sai 0,5 % ja paikkoja 0 , mikä on yksi liian vähän , oikea määrä olis 1.
Piraattipuolue sai 0,8% ja paikkoja 0 , mikä kaksi liian vähän , oikea määrä olis 2.
Muutos sai 0,3% ja paikkoja 0 , mikä on yksi liian vähän ,oikea määrä olis 1.
Kommunistit 0,3% ja paikkoja 0 , mikä on yksi liian vähän , oikea määrä olis 1.- persut-turhia
Mun mielestä voisi olla se 5% äänikynnys, mihinkään ei tarvi muutaman edustajan puolueita, jako voisi mennä karkeasti kolmeen olisi vasemmisto, keskusta ja oikeisto, päätöksenteko olis järkevänpää ilman takiaispuolueita!
- paljon-selkeämpi
Tuo kolmen blokki olisi selvenpi nykyisen vaalituloksen mukaan vasemmisto olisi saanu 55, oikeistoporvarit 47 keskusta 98 paikkaa!
- korjataan
tuossa painovirhe.
Yhteen kansanedustajaan riittäisi 0,5 % ääniosuus. - demokratia
Suomessa yskii näköjään pahasti.
Kansalaisten ääni ei ole ollenkaan tasavertainen.
Kepulle annettu ääni on vääryyteen eli ylimääräsyyteen vienyt.- ex-persu
katopas ilta sanomasta mitä puoluetta suosii tämä systeemi ,eli pienellä ääni määrällä edustajaksi
- siivellä-menijät
ex-persu kirjoitti:
katopas ilta sanomasta mitä puoluetta suosii tämä systeemi ,eli pienellä ääni määrällä edustajaksi
Monta persua oli päässy vähä päälle 3000 äänellä eduskuntaan, kyllä niitä viimmeisiä paikkoja jotka on noin pieniä äänimääriä saaneet pitäisi siirtää isomman potin saaneille, ei tuossa todeudu kansan tahto!
- Vääryys
vallan päällä.
Kepu sai kansanedustajan 12769 äänellä,
Kokoomus 14584 äänellä,
Vasurit 17635 äänellä.
Kristilliset 21004 äänellä ,
persut 13764 äänellä.
jne
Perustuslain yhdenvertaisuutta vastaan menetellään ,kun äänet eivät ole samanarvoisia.
Kepulle annettu ääni on huomattavasti arvokkaampi kuin vasureille tai kristillisille.- arvokas-puolue
Ompa hyvä että keskustalle annettu ääni on arvokkaampi, onneksi tuli annettua ääni niille!
- Kallistakallista
Tulet kyllä huomaamaan kuinka kalliiksi se ääni sinullekkin tulee kunhan kepu oikein pääsee huseeraamaan. Äänesi tulee olemaan hyvinkin arvokas enkä usko että tarkoitit äänestäessäsi niin kalliiksi käyvän tämän vaalikauden.
- keskusta-on.arvokas
arvokas-puolue kirjoitti:
Ompa hyvä että keskustalle annettu ääni on arvokkaampi, onneksi tuli annettua ääni niille!
Arvokasta puoluetta kannattaa meidän äänestää!
- Kumaraanmennään
Arvokas on tulee kansalle kalliiksi,voi lestas sentään?
- keskusta-hyvin-arvokas
arvokas-puolue kirjoitti:
Ompa hyvä että keskustalle annettu ääni on arvokkaampi, onneksi tuli annettua ääni niille!
Arvokuuteen kannatti panostaa kun keskustaa äänesti!
- 14797
ääntä vastaa yhtä kansanedustajaa.
Jos oikeudenmukaisesti kansanedustajat määrättäs.
Väärin nyt menetellään, kun kepulaiset saa alennuksella eli 12780 äänellä ja persut 13791 äänellä.
Kun vasuri-kansanedustajaan tarvittin 17642 ääntä ja kristilliseen 21027 ääntä. - kepun
arvokas-puolue kirjoitti:
Ompa hyvä että keskustalle annettu ääni on arvokkaampi, onneksi tuli annettua ääni niille!
kansanedustajat on kuin alennusmyynnissä ostettuja . Ääniosuudeltaan paljon vasureita ,kristillisiä jne köykäisempiä.
- ei-pienillä-äänillä
14797 kirjoitti:
ääntä vastaa yhtä kansanedustajaa.
Jos oikeudenmukaisesti kansanedustajat määrättäs.
Väärin nyt menetellään, kun kepulaiset saa alennuksella eli 12780 äänellä ja persut 13791 äänellä.
Kun vasuri-kansanedustajaan tarvittin 17642 ääntä ja kristilliseen 21027 ääntä.Näytti tosiaan eduskuntaan päässeen usempi persu alle jopa 3000 äänellä, on kyllä melkoinen alennusmyynti!
- Kaikkikelpaaniin
keskusta-hyvin-arvokas kirjoitti:
Arvokuuteen kannatti panostaa kun keskustaa äänesti!
Kohta katoo rosentit keppanasta senkin ne vie.
- soinikin
niin hiljaa tästä vääryydestä. näkyy hyväksyvän.
- Vaalimatikkaa
Korjaus aloittajan matematiikkaan. Yhden kansanedustajan paikkaan tarvitaan 0,5 prosentin äänimäärä.
- juurinoin
se on jo täällä korjattu useaan kertaan.
Mutta noita keskustan ,persujen ,kokoomuksen ja demarien vääryydellä saatuja paikkoja ei ole vielä palautettu oikeille puolueille eli vasureille ,vihreille, kristillisille, ipulle ,piraateille ja kommunisteille.
- eioikeutta
maassa saa,
jos itse sitt´ ei hanki. - josreiluja
ovat, niin luovuttavat vappaehtoisesti ansiottomasti saaneet paikat.
- eipäoo
sipilä ei soini eikä kukaan muukaan muitten puolueiden äänillä lihonut aikonut oikaista kansanedustajapaikkoja.
Kun nääs oikeudentuntoa ei heillä ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2732710Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2081738Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591454Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11211- 791166
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2361081- 801012
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.49932- 72816
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15730