Miksi nuoret aina sylkevät, kun kuljemme

oksygenololli

Kun kävelemme nuorison ohi vaimon kanssa, niin aina joku räkäsee meitä kohti.
Onko se joku tervehtimisriitti.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kohteliaisuutta

      Vastaus tervehdykseenne.

    • henkivallat

      Oletteko kristittyjä?

      • Hänenomansa

        Tuli itsellenikin mieleen. Maailma vihaa niitä, jotka kuuluvat Jeesukselle. Usein maailmalliset ihmiset (varsinkin jos on nuorista kyse) eivät itse tiedosta henkivaltojen taistelua, jota paholainen käy heidän kehojensa ja sielujensa kautta, joten vihanilmaukset ovat epäsuoria.

        Jeesusta vihattiin ja Hänen päälleen jopa syljettiin ja Hänet yritettiin tappaakin moneen kertaan ennen ristiinnaulitsemista.


    • Sitäsaamitätilaa

      Oletko koskaan kuullut, että ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan samalla tavalla kuin sinä käyttäydyt heitä kohtaan. Ts. jokin ulko- ja / tai olomuodossasi, tavassasi kävellä ohi, ilmeessäsi, kehon- eli elekielessäsi kertoo nuorille, mitä sinä heistä ajattelet.

      Itse kävelen lenkilläni koulukodin ohi monta kertaa viikossa, ongelmaiset nuoret tervehtivät aina joko heillä tai moilla.

    • sylkeminen

      Kyllä Alppilan kirkon edessä olevalla pysäkillä nuoret koululaiset syljeksivät ja tupakoivat aivan avoimesti. Jos on pakko sylkeä niin onko se niin vaikeaa hoitaa homma sivuun seisomapaikalta.
      Myös monet aikuiset miehet syljeksivät.
      Maalta tulevat ihmiset ovat tottuneet noihin tapoihin eikä täällä kukaan opeta enää hyviä käytöstapoja.
      Olipa outoja vastauksia aloittajan asiaan.

      • Teistä riippumattomia tapoja saattaa olla piintyneinä nuorisolla, joko muilta opittuja, tai jokin ikävä oma kokemus toisten vanhusten ehkä aiheuttamaa.
        Enpä viitsisi välittää moisesta, jos mitään syytä en koe, ovatpahan omaksuneet ruman käytöstavan! Ikävää kohdata tuollainen kuitenkin on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1222
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1186
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1150
    Aihe