Olipa kerran kaksi kaveria, jotka olivat saaneet tehtäväkseen lähteä pyytämään Nokian CEO:lta lahjoitusta nälkäisten lasten joulukeräykseen. Kumpikin arveli, että niin rikas mies saattaisi olla varsin antelias. Niinpä he lähtivät tyytyväisin mielin matkalle, aiemmin kerätyt kolikot lippaissa helisten. Kohta lippaissa olisi kahisevaa ja moni nälkäinen lapsi saisi jouluaattoillaksi palan joulukinkkua tai perjantai-illaksi lammasmakkaran.
Kumpikaan kaveruksista ei kuitenkaan tuntenut henkilökohtaisesti Nokian CEO:ta. He alkoivat keskustella matkalla parhaasta keräysstrategiasta.
Ensimmäinen sanoi: ”Sillä CEO:lla on poika, joten meidän kannattaa alkaa keskustelu ensin hänen poikansa kanssa. Vedotaan siihen, että poika varmaankin haluaisi, että kaikilla muillakin lapsilla olisi maha täynnä jouluaattoiltana tai perjantai-iltana. Kun saamme pojan puolellemme, isäukkokin kyllä avaa lompakkonsa.”
Toinen sanoi: ”Ei sillä CEO:lla mitään poikaa ole. Sitä paitsi on typerää vedota poikaan, kun CEO:lta kerran rahaa pyydetään. Kyllä niin rikas mies on antelias ilman sellaisia hölmöilyjäkin.”
Näin he keskustelivat aikansa. Mutta koska he eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, oliko Nokian CEO:lla poikaa vai ei, heidän väittelynsä muuttui vähitellen yhä kiihkeämmäksi, askeleet hidastuivat ja lopulta he seisoivat vastakkain jalkakäytävällä ja karjuivat toisilleen naamat punaisina. Jonkin ajan päästä karjunnasta siirryttiin toimintaan ja miehet hakkasivat toisiaan keräyslippaillaan. Keräyslippaat menivät rikki ja aiemmin kerätyt kolikot lentelivät kadulle ja jäivät ohikulkevien ihmisten jalkoihin.
Ohikulkijat katselivat kummissaan ja peloissaankin näitä tappelijoita ja lopulta joku soitti paikalle poliisin. Poliisi vei entiset kaverukset putkaan, eri selleihin. Koko yön he viettivät solvaamalla toisiaan seinän lävitse. He joutuivat seuraavana aamuna käräjäoikeuteen ja saivat sakot yleisen rauhan häiritsemisestä. Sen jälkeen he eivät toisilleen hyvää päivää sanoneet.
Kumpikaan ei mennyt koskaan Nokian CEO:n luokse, koska riidan tuoksinassa alkuperäinen tarkoitus oli unohtunut. Moni nälkäinen lapsi jäi ilman jouluaaton kinkkupalastaan tai perjantai-illan lammasmakkaraansa.
Sen pituinen se.
Kumpikaan kaveruksista ei kuitenkaan tuntenut henkilökohtaisesti Nokian CEO:ta. He alkoivat keskustella matkalla parhaasta keräysstrategiasta.
Ensimmäinen sanoi: ”Sillä CEO:lla on poika, joten meidän kannattaa alkaa keskustelu ensin hänen poikansa kanssa. Vedotaan siihen, että poika varmaankin haluaisi, että kaikilla muillakin lapsilla olisi maha täynnä jouluaattoiltana tai perjantai-iltana. Kun saamme pojan puolellemme, isäukkokin kyllä avaa lompakkonsa.”
Toinen sanoi: ”Ei sillä CEO:lla mitään poikaa ole. Sitä paitsi on typerää vedota poikaan, kun CEO:lta kerran rahaa pyydetään. Kyllä niin rikas mies on antelias ilman sellaisia hölmöilyjäkin.”
Näin he keskustelivat aikansa. Mutta koska he eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, oliko Nokian CEO:lla poikaa vai ei, heidän väittelynsä muuttui vähitellen yhä kiihkeämmäksi, askeleet hidastuivat ja lopulta he seisoivat vastakkain jalkakäytävällä ja karjuivat toisilleen naamat punaisina. Jonkin ajan päästä karjunnasta siirryttiin toimintaan ja miehet hakkasivat toisiaan keräyslippaillaan. Keräyslippaat menivät rikki ja aiemmin kerätyt kolikot lentelivät kadulle ja jäivät ohikulkevien ihmisten jalkoihin.
Ohikulkijat katselivat kummissaan ja peloissaankin näitä tappelijoita ja lopulta joku soitti paikalle poliisin. Poliisi vei entiset kaverukset putkaan, eri selleihin. Koko yön he viettivät solvaamalla toisiaan seinän lävitse. He joutuivat seuraavana aamuna käräjäoikeuteen ja saivat sakot yleisen rauhan häiritsemisestä. Sen jälkeen he eivät toisilleen hyvää päivää sanoneet.
Kumpikaan ei mennyt koskaan Nokian CEO:n luokse, koska riidan tuoksinassa alkuperäinen tarkoitus oli unohtunut. Moni nälkäinen lapsi jäi ilman jouluaaton kinkkupalastaan tai perjantai-illan lammasmakkaraansa.
Sen pituinen se.
Vastaukset 3
Vanhimmat
samoilla linjoilla jatkanet...
.....
hauskakin =)