onko kellään kokemusta mikä on vialla kun rattiin ilmestyy välystä? pieni napsaus kuuluu silloin tällöin ja käsissä tuntuu selvästi että joku naksahtaa. -99 avensis farkku 2.0d4d
ratti
7
3145
Vastaukset
- ensi Ave
Saman tapainen ongelma on minullakin -99 Avensiksessa. Eli heti ratin takaa kuulu napsahtava ääni aivan kuin välystä, kun autolla ajaa epätasaisella tienpinnalla. Nyt varsinkin lumisateiden jälkeen risteyksien "pyykkilaudalla" lonksumisilmiö on voimakas. Tasaisella ei mitään ongelmia, eikä mielestäni ohjauksessa ole välystä.
TOC sivustoilla oli eräs kysellyt samantapaisesta ongelmasta ja siellä ohjeeksi oli annettu, että rasvaa ohjausakselista jokin osa. Vaati kuulemma hivenen purkamista, eli kuskinpuoleisen kojelaudan alapaneelin poistamista ja kahden ison pultin irroittamista. Muistaako kukaan ko ohjeen ja onko kukaan tehnyt sitä, eli onko siitä apua naksumiseen. Vai onko Toyotan huolto onnistunut poistamaan vian kohtuuhinnalla, ilman, että vaihdetaan koko ohjaus. - ave-99 74000km
Parkista lähdettäessä hitaasti ratti"lonksuu" aivan
kuin olisi väljää.vauhtiin päästyä kaikki ok.
Kaverini katsastuksessa ei löytänyt mitään,vaikka kerroin oireet.Tarkoitus olisi kysyä seuraavassa
huollosssa,kerron mikäli jotain löytyy.- "napsuu"
joo, kävin toyotalla kysymässä ja meinasivat että joku liukuva osa(selitti tarkemminkin, mutta en muista mikä) on kuivunut ja kaipaa rasvaa. täytyy jonkun verran purkaa romua tieltä ja pukata uudet rasvat sisään.
meinasivat että noin tunnin homma, eli ei voi maksaa hirveesti. en kysyny hintaa ku auto on just ostettu ja menee myyjän piikkiin. kiitosta vastauksista anyway! - ensi Ave
"napsuu" kirjoitti:
joo, kävin toyotalla kysymässä ja meinasivat että joku liukuva osa(selitti tarkemminkin, mutta en muista mikä) on kuivunut ja kaipaa rasvaa. täytyy jonkun verran purkaa romua tieltä ja pukata uudet rasvat sisään.
meinasivat että noin tunnin homma, eli ei voi maksaa hirveesti. en kysyny hintaa ku auto on just ostettu ja menee myyjän piikkiin. kiitosta vastauksista anyway!Eli kyseessä varmaankin on tämä juttu, mitä muistelinkin Toyota Owners Clubilla nähneeni:
http://toyotaownersclub.com/forums/index.php?showtopic=7041&view=findpost&p=93654
Ohjeistaja väittää olevansa Toyotan jälleenmyyjän asentajia, joten ohje lienee toimiva. Jos ymmärsin jutun oikein, niin kyseessä lienee seuraava toimenpide.
Poistetaan kuskinpuolelta ratin alta paneeli (2 kpl ruuveja) pois, eli se jossa konepellinavausvipu on. Näin koko ohjaus on näkyvissä. Rasvaa kaipaava osa on kumista läpivientiä ennen oleva kohta jossa murrosnivel menee akselin sisään. Siinä on valkoinen muovinen c-kirjaimen näköinen pala kiinni. Avataan kaksi 12mm mutteria akselin puolessavälissä jolloin ohjausakselia saa liikutettua niin, että akselinpään saa pois sieltä booreista. Sitä ennen on tussilla tai vastaavalla luotettavalla tavalla merkittävä akselien keskinäinen sijainti. Muuten ratti on vinossa, kun renkaat suorassa. Kun akseli on saatu irti, niin sinne "kuppiin" sitten rasvaa, jutussa mainitaan että siihen on Toyotan keltainen erikoisrasva ohjausta varten, mutta kaiffari kyllä epäili tavallisenkin rasvan käyvän. Sitten vaan paketti kasaan päinvastaisessa järjestyksessä ja varotaan akselista ulos lentävää rasvaa. Näin pitäisi napsuminen hävitä. Keskustelussa eräs oli homman tehnyt neuvojen mukaan ja ongelma oli poistunut. Samalla hän varoitteli, että pitää olla notkea ja pienikaveri joka sinne jalkatilaan mahtuu puuhastelee, ja jonkun pitää tukea ohjauspyörää, kun kaksi mutteria irrottaa, tippuu muuten päälle. Täytyypä itse kokeilla ja raportoin kuinka kävi, hävisikö ongelma. - vaseliini
ensi Ave kirjoitti:
Eli kyseessä varmaankin on tämä juttu, mitä muistelinkin Toyota Owners Clubilla nähneeni:
http://toyotaownersclub.com/forums/index.php?showtopic=7041&view=findpost&p=93654
Ohjeistaja väittää olevansa Toyotan jälleenmyyjän asentajia, joten ohje lienee toimiva. Jos ymmärsin jutun oikein, niin kyseessä lienee seuraava toimenpide.
Poistetaan kuskinpuolelta ratin alta paneeli (2 kpl ruuveja) pois, eli se jossa konepellinavausvipu on. Näin koko ohjaus on näkyvissä. Rasvaa kaipaava osa on kumista läpivientiä ennen oleva kohta jossa murrosnivel menee akselin sisään. Siinä on valkoinen muovinen c-kirjaimen näköinen pala kiinni. Avataan kaksi 12mm mutteria akselin puolessavälissä jolloin ohjausakselia saa liikutettua niin, että akselinpään saa pois sieltä booreista. Sitä ennen on tussilla tai vastaavalla luotettavalla tavalla merkittävä akselien keskinäinen sijainti. Muuten ratti on vinossa, kun renkaat suorassa. Kun akseli on saatu irti, niin sinne "kuppiin" sitten rasvaa, jutussa mainitaan että siihen on Toyotan keltainen erikoisrasva ohjausta varten, mutta kaiffari kyllä epäili tavallisenkin rasvan käyvän. Sitten vaan paketti kasaan päinvastaisessa järjestyksessä ja varotaan akselista ulos lentävää rasvaa. Näin pitäisi napsuminen hävitä. Keskustelussa eräs oli homman tehnyt neuvojen mukaan ja ongelma oli poistunut. Samalla hän varoitteli, että pitää olla notkea ja pienikaveri joka sinne jalkatilaan mahtuu puuhastelee, ja jonkun pitää tukea ohjauspyörää, kun kaksi mutteria irrottaa, tippuu muuten päälle. Täytyypä itse kokeilla ja raportoin kuinka kävi, hävisikö ongelma.Kokeileppa ensin vaikka tätä: poistin ratin "napsumisen" kyseiseen holkkiin tunkemalla Tojon valkoista vaseliinia purkamatta mitään pultteja ennen operaatiota, ainoastaan "C"- muovihilu poistamalla. Kaveri lääkitsi samaa vikaa valkoisella spräy-vaseliinilla ruiskuttamalla sinne niinpaljon kuin mahtuu, ja sekin tuntuu toimivan.
- MOK
vaseliini kirjoitti:
Kokeileppa ensin vaikka tätä: poistin ratin "napsumisen" kyseiseen holkkiin tunkemalla Tojon valkoista vaseliinia purkamatta mitään pultteja ennen operaatiota, ainoastaan "C"- muovihilu poistamalla. Kaveri lääkitsi samaa vikaa valkoisella spräy-vaseliinilla ruiskuttamalla sinne niinpaljon kuin mahtuu, ja sekin tuntuu toimivan.
... siellä polkimien vieressä oleva ohjausakselin booriliitos on jumittunut ja se aiheuttaa ratin napsumisen.
Olen merkkiliikkeessä vierestä seurannut, kun asentaja irroitti ohjausakselin ja laittoi tojotan keltaista vaseliinia liitokseen (meinasivat muuten, ettei sinne mitään muuta rasvaa saa laittaa. Tiedä tuota sitten...). Aikaa ko. operaation tekemiseen meni vajaa puoli tuntia. Eikä napsu ratti enää!
- Anonyymi
Rattiakselin vaihto
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen886053Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3085377Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk523385Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123085Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1062749Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t101710Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211610Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.171608Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät331477Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1831142