Näkevälle kiitos

Hei

Olen juuri aloittanut uudessa työssä. Ihan nolottaa, kun tuntuu että on ihan pihalla ja on riippuvainen muista, vaikka tähän hommaan olenkin valmistunut. Mietin vain jatkuuko homma kyseisessä paikassa tätä sijaisuutta pidempään? Mitä minusta tuolla työpaikalla ajatellaan? Itsestä tuntuu että olen antanut huonon ensivaikutelman.
452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei
muista hymyillä ja olla ystävällinen. totta kai sitä on aluksi pihalla, kun totuttelee uusiin tapoihin ja uuteen ympäristöön. miksi olet niin rankka itsesi kanssa?

tähän työhön näen niin, että asenne on vain yksipuolinen. sinun varsinainen työsopimuksesi on varmaankin muualla. mutta senkin näen, että teet sopimuksen ja allekirjoitat sen.
osaat varmasti työsi ja sen, mitä olet oppinut. osaat puhua ja toimia, sielläkin missä on paljon väkeä. olet asiallinen. mutta rankka itseäsi kohtaan.

se taas johtuu kotikasvatuksestasi, sinun omantunnonarvo ei päässyt kotona kovin pitkälle kehittymään. et saanut tukea, niin kuin olisi ollut toivottavaa.
mitä sinusta ajatellaan, on sekä hyvää että muuta. mutta onko sillä väliä? ehkä sinua myös pelätään, että viet joltakin muulta tehtävät pois. uusia asioita ja uusia ihmisiä varotaan, kaikkeen menee aikaa.
et jää sinne harmaantumaan, on minun mielipiteeni tästä.

t. Keskiyö

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta Keskiyö!

    Kysyisin vain tarkennusta, mitä tarkoitat sillä, että asenne on yksipuolinen? Sekö, että olen antanut huonon ensivaikutelman?

    Ajan kanssa kuitenkin selviää, mutta näetkö, että tarjottaisiinko minulle tuolta nykyisestä paikasta vielä jatkoja vai päätänkö kuitenkin lähteä jonnekin muualle?

    Äänestä

Taidat olla aika imbesilli kun kyselet tuollaisia helppo-Heikiltä.

Äänestä

asfsadfsf, vähän harkintaa mitä kirjoitat sillä siellä taitaa olla imbesilli joka ei käsitä milloin kirjoittaja on suhteellisen nuori työelämässä. :) Hyvä kun uskalletaan kysyä jotta ei turhaan nuoren mieltä paina asiat jotka huolettavat.

eikysyvätieltäeksy, olet hivenen epävarma itsestäsi, siksi sinua pelottaa itsellesi uudet asiat. Se on ihan normaalia kun kohdataan uusia asioita. Luota itseesi ja siihen miten työssäsi toimit. Oma epävarmuutesi siis on vastaus yksipuoliseen, ei ne muut. :) Ei ole mitään hätää eikä syytä luoda itselle turhia pelkoja. Nauti työstäsi miettimättä mitä muut ajattelee minkä myötä pääset pelkojesi yli. Se on uuden opettelun aikaa joten nauti hetkestä :) Kaikkea hyvää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eikysyvätieltäeksy kirjoitti:

Hei

Olen juuri aloittanut uudessa työssä. Ihan nolottaa, kun tuntuu että on ihan pihalla ja on riippuvainen muista, vaikka tähän hommaan olenkin valmistunut. Mietin vain jatkuuko homma kyseisessä paikassa tätä sijaisuutta pidempään? Mitä minusta tuolla työpaikalla ajatellaan? Itsestä tuntuu että olen antanut huonon ensivaikutelman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu