Jossitellaas vaalitulosta.

ihmeellistä

Jossitellaas vaalitulosta. Kun vaalien ennakko äänet julkaistiin puoluejohtajat iloitsivat Perus Suomalaiset on hakattu.
Mutta, entä jos Juha Väätäinen sairaudestaan huolimatta olisi asettunut ehdolle omassa vaalipiirissään, olisiko hän saanut jatkaa eduskunta työtään.

Tai, että PS:a loikannut L. Koskela, jos hän olisi vieläkin ollut pysysynyt ruodussaan, niin todennäköisesti hänkin olisi tullut valittua uuteenkin eduskuntaan.

Samoin James Hirvisaari, ellei häntä olisi kurinpidollisista syistä eroitettu puolueesta. Luulempa, että hänkin olisi mukana uudessakin eduskunnassa.

Jos J. Halla-Aho olisi Paavo Väyrysen tavoin olisi asettunut kansaedustaja vaaliin ehdolle, niin väitän että Perus Suomalaiset olisivat saaneet eduskuntaan yli 40 edustajaa.

Joten, nyt on muidenkin puolueiden otettava tämä kansan tahto huomioon.

4

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TimoHallaaho

      Elä helevetissäh !?!

      • veljellisesti

        Uskallatkos suositella, että Sipilää hajoittamaan eduskunnan ja määräämään uudet vaalit.

        Sitä ei uskaltanut tehdä edes Katainen, vaan luikki pakoon.

        Kari Rajamäki jo ennen vaaleja sanoi, ellei eduskunnan voimasuhteissa tapahdu muutosta on pakko hajoittaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit.

        Itse en usko, että tässä uudet vaalit voisi tuoda mitään parempaa eduskuntaa.


    • Suossa-ollaan

      Näyttää siltä kuin Sipilä jatkaisi Jyrki Kataisen Hallitus koaliition linjoilla.

      Perus Suomalaiset eivät ole näköjään tervetulleita hallitukseen.

      Ellei alistu Kepun juoksupojaksi.

      Olisi ilmeisesti hajoitettava eduskunta ja määrättävä uudet eduskuntavaalit niinkuin Kari Rajamäki jo uumoilikin.

    • KansanPuhe

      Kansa on puhunut ja pulinat pois!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3123
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      743
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      740
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      660
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      597
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      591
    7. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      521
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      19
      520
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      519
    10. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      505
    Aihe