Valmistuva merkonomi etsii töitä Varkaudesta/Suomi

Olen 25-vuotias merkonomi opiskelija. Olen pidemmän aikaa haaveillut taloushallinnon työ tehtävistä ja kokemuksista.
Opiskelen viimeistä vuotta Savon ammatti- ja aikuisopistoa, (Liiketalouden perustutkinto, merkonomi).
Työkokemusta asiakaspalvelusta sekä myynnistä minulla on kertynyt vuosien saatossa päivittäistavarakaupoista sekä olen ollut myös Varkauden Urheiluseurat Ry:lla erilaisissa tehtävissä, sekä Työttömät Ry:llä keittiöapulaisena. Pirkon Puhdistus Oy:ssä olin myös vuosiloman sijaisena.

Tällä hetkellä työskentelen harjoittelijana Visma Services Oy:ssa täällä Varkaudessa. Työtehtäviini kuuluu mm. laskutus, arkistointi, kirjanpito aineiston järjestely ja pienimuotoiset kirjanpidot, sekä muut yleisimmät toimiston työtehtävät.

Olen saanut hyviä arvosanoja koulussa mm. matematiikasta, englannista, toimiston työvälineet, laskutus, reskontra sekä muut tietotekniikkaan viittaavat kurssit.
Harjoitteluni aikana olen huomannut osaavani parhaiten mm. laskutuksen. Totta kai osaan ja pidän erilaisista järjestelyistä sekä tietotekniikka ei ole ongelma, ja olen nopea ja halukas oppimaan uusia asioita.

Parhaiten minua kuvastaa: sosiaalisuus, järjestelmällisyys ja mitä enemmän töitä hoidettavana, ihan vaikkapa jonoksi asti, tykkään!

Jos etsit reipasta ja monipuolista työntekijää yritykseesi, oli yritys sitten pienempi kahvila taikka suurempi kauppa, jossa voisi hoitaa vaikkapa asiakaspalvelun ja myynnin ohella laskutusta ja muita toimistontehtäviä, ota yhteys ja jutellaan lisää vaikkapa kahvi kupposen äärellä. :)

Olen myös valmis hoitamaan kotoa käsin yrityksesi laskutuksen (työtunti laskut, matkalaskut, myyntilaskut).
- Laskutus tapahtuu siis kotoa käsin, luon laskun toimittamienne tietojen perusteella, ja lähetän laskut asiakkaillenne sähköisesti: Säästäen luontoa ja näin vältymme myös paperin määrältä :)
- Valmistan mielelläni myös yrityksellesi erillaisia asiakirjoja ja tiedotteita.

Jos kiinnostuit, olethan yhteydessä, niin jutellaan tarkemmin laskutus taikka työnhaku asioista.

[email protected]
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Merkonomi15 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu