Uskonvanhurskautta, lain kolmatta käyttöä ja seurakunnan yksimielisyyttä koskevia opinkappaleita oppi-isämme Lutherin Tunnustuskirjojen osasta "Muutamien Ausgsburgin tunnustuksen uskonkohtien yhteinen, selkeä, oikea ja lopullinen toisto ja selitys".
Otsikon "Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus" alla on seuraava tiivistelmä:
"1. Vanhurskauttamisen opinkohdasta suljetaan pois kaikki omat teot ja ansiot, oma arvo ja kerskaus sekä kaikki luottamus meidän omiin tekoihimme, siten, että meidän tekojamme ei pidetä vanhurskauttamisen ansaitsevana perusteena, Joka Jumalan olisi otettava huomioon vanhurskauttaessaan tai johon me voisimme tai saisimme luottaa. teoillamme ei ole vanhurskauttamisessa yksinomaista, puolittaista eikä edes vähäisintäkään merkitystä.
2. Uskon yksinomainen tehtävä ja ominaisuus pysytetään voimassa siten, että usko yksin, mitään siihen lisäämättä, tunnustetaan siksi välineeksi, jolla ja jonka avulla Jumalan armo ja Kristuksen ansio voidaan evankeliumin lupauksesta ottaa vastaan, omaksua, soveltaa meihin ja omistaa. Tässä soveltamisen, eli omaksi ottamisen tehtävässä ei rakkaudella eikä millään hyveellä eikä teolla ole minkäänlaista osuutta.
3. Uudistusta, pyhitystä, hyveitä ja hyviä tekoja ei pidetä Jumalalle kelpaavana vanhurskautenamme, sen osana eikä perusteena ( tanquam forma aut pars aut causa iustificationis). Niitä ei saa millään tekosyyllä, nimityksellä eikä nimellä sotkea vanhurskauttamisen opinkohtaan ikään kuin siihen välttämättä kuuluvina. Uskon vanhurskaus ei ole mitään muuta kuin syntien anteeksiantamus yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden. Nämä lahjat evankeliumin lupaus antaa meille, ja me otamme ne vastaan, omaksumme, sovellamme itseemme ja omistamme ne ainoastaan uskomalla."
Luther kuitenkin kirjoittaa, että elävä usko ja syntielämä eivät voi olla ihmisessä rinnakkain, uudestisyntymisen myötä ihmisen täyttää Pyhä Henki joka synnyttää halun tehdä hyviä tekoja.
Pyhän Hengen hedelmistä tärkeimmäksi hän nimeää rakkauden. Se on varma merkki. Jos ei ole rakkautta, ei ole Pyhää Henkeä.
Pyhä Henki synnyttää ihmiselle vapaan halun myös olla kuuliainen Jumalan sanalle ja elää hyviä tekoja tehden. Mutta:
"Oikeita hyviä tekoja eivät ole sellaiset, joita itse kukin hyvässäkin tarkoituksessa keksii tai joita tehdään ihmisen laatimien sääntöjen mukaisesti. Hyviä ovat ne teot, joita Jumala itse on sanassaan määrännyt ja käskenyt."
Edelleen:
"Uskovat tarvitsevat lain opetusta vielä siitäkin syystä, etteivät sortuisi omaan pyhyyteen ja hurskauteen, suunnittelemaan oman mielen mukaista jumalanpalvelusta, sellaista joka olisi olevinaan Pyhän Hengen innoittama, vaikka se ei perustuisi Jumalan sanaan eikä käskyyn. Sellaisesta varoittaa 5 Moos.12: "Älkäät tehkö (...) jokainen sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein", vaan "kuulkaa niitä käskyjä ja säännöksiä jotka minä teille annan", älkää siihen lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."
Tunnustuskirjojen asiahakemistossa on runsaasti viiteitä eri Raamatun kohtiin, joiden pohjalta opinkappaleet ovat syntyneet.
Loppuun liitän vielä yhden linkin, johon itse olen kerännyt muutamia kohtia Raamatusta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000005487904
Lukipa Raamattua tai Lutherin kirjoituksia miten vähän matkaa tahansa, aina tullaan äkkiä kohtaan, jossa jyrkin sanoin tuomitaan Raamattuun pohjautumattomien ihmissääntöjen liittäminen uskon osaksi. Syntyy väkisin käsitys, että lähinnä kulttuuriperinteestämme nousevat yksityiskohtaiset elämäntapanormit ovat harhaoppia siinä ehdottomuudessa, mihin vanhoillislestadiolaisuudessa on totuttu.
Olisipa mielenkiintoista, jos kommentoisitte!
Otsikon "Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus" alla on seuraava tiivistelmä:
"1. Vanhurskauttamisen opinkohdasta suljetaan pois kaikki omat teot ja ansiot, oma arvo ja kerskaus sekä kaikki luottamus meidän omiin tekoihimme, siten, että meidän tekojamme ei pidetä vanhurskauttamisen ansaitsevana perusteena, Joka Jumalan olisi otettava huomioon vanhurskauttaessaan tai johon me voisimme tai saisimme luottaa. teoillamme ei ole vanhurskauttamisessa yksinomaista, puolittaista eikä edes vähäisintäkään merkitystä.
2. Uskon yksinomainen tehtävä ja ominaisuus pysytetään voimassa siten, että usko yksin, mitään siihen lisäämättä, tunnustetaan siksi välineeksi, jolla ja jonka avulla Jumalan armo ja Kristuksen ansio voidaan evankeliumin lupauksesta ottaa vastaan, omaksua, soveltaa meihin ja omistaa. Tässä soveltamisen, eli omaksi ottamisen tehtävässä ei rakkaudella eikä millään hyveellä eikä teolla ole minkäänlaista osuutta.
3. Uudistusta, pyhitystä, hyveitä ja hyviä tekoja ei pidetä Jumalalle kelpaavana vanhurskautenamme, sen osana eikä perusteena ( tanquam forma aut pars aut causa iustificationis). Niitä ei saa millään tekosyyllä, nimityksellä eikä nimellä sotkea vanhurskauttamisen opinkohtaan ikään kuin siihen välttämättä kuuluvina. Uskon vanhurskaus ei ole mitään muuta kuin syntien anteeksiantamus yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden. Nämä lahjat evankeliumin lupaus antaa meille, ja me otamme ne vastaan, omaksumme, sovellamme itseemme ja omistamme ne ainoastaan uskomalla."
Luther kuitenkin kirjoittaa, että elävä usko ja syntielämä eivät voi olla ihmisessä rinnakkain, uudestisyntymisen myötä ihmisen täyttää Pyhä Henki joka synnyttää halun tehdä hyviä tekoja.
Pyhän Hengen hedelmistä tärkeimmäksi hän nimeää rakkauden. Se on varma merkki. Jos ei ole rakkautta, ei ole Pyhää Henkeä.
Pyhä Henki synnyttää ihmiselle vapaan halun myös olla kuuliainen Jumalan sanalle ja elää hyviä tekoja tehden. Mutta:
"Oikeita hyviä tekoja eivät ole sellaiset, joita itse kukin hyvässäkin tarkoituksessa keksii tai joita tehdään ihmisen laatimien sääntöjen mukaisesti. Hyviä ovat ne teot, joita Jumala itse on sanassaan määrännyt ja käskenyt."
Edelleen:
"Uskovat tarvitsevat lain opetusta vielä siitäkin syystä, etteivät sortuisi omaan pyhyyteen ja hurskauteen, suunnittelemaan oman mielen mukaista jumalanpalvelusta, sellaista joka olisi olevinaan Pyhän Hengen innoittama, vaikka se ei perustuisi Jumalan sanaan eikä käskyyn. Sellaisesta varoittaa 5 Moos.12: "Älkäät tehkö (...) jokainen sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein", vaan "kuulkaa niitä käskyjä ja säännöksiä jotka minä teille annan", älkää siihen lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."
Tunnustuskirjojen asiahakemistossa on runsaasti viiteitä eri Raamatun kohtiin, joiden pohjalta opinkappaleet ovat syntyneet.
Loppuun liitän vielä yhden linkin, johon itse olen kerännyt muutamia kohtia Raamatusta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000005487904
Lukipa Raamattua tai Lutherin kirjoituksia miten vähän matkaa tahansa, aina tullaan äkkiä kohtaan, jossa jyrkin sanoin tuomitaan Raamattuun pohjautumattomien ihmissääntöjen liittäminen uskon osaksi. Syntyy väkisin käsitys, että lähinnä kulttuuriperinteestämme nousevat yksityiskohtaiset elämäntapanormit ovat harhaoppia siinä ehdottomuudessa, mihin vanhoillislestadiolaisuudessa on totuttu.
Olisipa mielenkiintoista, jos kommentoisitte!
Vastaukset 85
Vanhimmat
Mä jaksoin lukea kaks ekaa riviä ja pari vikaa. Joten häjy menna sanomaan mitä toi tarkotti. Tykkään lukee enemmän sarjakuvia..
Vaikka kuinka olisi uskovainen voisi kirjoittaa lyhyemmin. Mitattaako jahve metrimitalla kirjoitukset ennen kuin aukaiseee portit.
Sieltä löytyy murheeseen kuin murheeseen...
mitä enemmän luet Lutheria ja Raamattua, sitä enemmän alat ihmetellä yhteisösi vallitsevaa opetusta.
Se oppi, jota esim. Leenu ja Hynde edustavat, on sekoitus "kolmen kyynärän jumala"-oppia, isoesikoisuutta, uutta heräystä, sanalla sanoen ihmislähtöistä uskonnollisuutta, ellei peräti ideologiaa. Mutta ei se heidän ja heidän kaltaistensa syytä ole. He vain ovat omaksuneet sen hyväuskoisuuttaan ja pelokkuuttaan. Niin tuli kaikkien 70-luvulla tehdä. Muuten jätettiin saatanan haltuun.
1900-luvun alun vanhoillisuus, jonka "vapaata armon ilmaa" vanhat Siionin Laulut kuvastavat, oli aivan toisenlaista. Siinä "evankeliumin täydellisyyteen" eivät kuuluneet "nuhteen, neuvon ja opetuksen sanat" (ns. "koko paketti"). Kristuksen täytetty työ oli kylliksi. Sen omistamisesta vuotava ilo ja kiitollisuus vaikutti uskovaisessa Kristuksen mielen mukaisen vaelluksenkin.
En allekirjoita tuota, että usko olisi omaksuttu "vain hyväuskoisuuttaan tai pelokkuuttaan". Kyllä se on salatumpi asia.
Eikä muutenkaan tällaista porukkaa hallita pelolla, se on fakta. Eikä me oikein mitään ihan hyväuskoisia hönöjäkään olla, ei se pointti siinäkään ole.
Tähän uskoon me turvaamme, siitä sielullemme rauhan olemme saaneet ja siion asuvaisineen on meille rakas, ihan oikeasti. Niin rakas, että melkein tippa tulee silmään ajatuksestakin.
Siitä huolimatta, tai sitä suuremmalla syyllä jokaisen, joka vakavan miettimisen ja harkinnan jälkeen on alkanut tuntea huolta vaikka opillisesta asiasta, tulee suunsa avata.
Virheitäkin on tehty - ja tullaan tekemään, ne pitäisi tunnustaa ja pyytää anteeksi. Se olisi kristityn teko. Ei se Jumalan arvoa heikennä, hän ei erehdy, mutta me olemme ihmisiä ja erehdymme tämän tästä. Pois asioiden salailu, pois turha uppiniskainen jurotus ja mieloilu, pois mustan valkoiseksi selittäminen silloin, kun pitäisi astua yksi askel eteen päin ja sanoa ainoat oikeat sanat: "Tein väärin Sinua kohtaan. Anna anteeksi".
Mitä tarkalleen ottaen kritisoit uskovaisissa? Saisinko selkeitä esimerkkejä?
Pidän huolestuttavana sitä, että meillä käytännössä ylläpidetään melkoista määrää itse kehittelemiämme "uskoa suojelevia" sääntöjä, jotka ovat siinä asemassa, että niitä rikottuaan voi tulla sidotuksi. Tai tulkitaan, että on sellaisella "teollaan kieltänyt uskonsa".
Minun käsitykseni mukaan ne ovat Raamatun ja oppi-isämme Lutherin vastaisia.
Minusta olisi myös tarpeellista tunnustaa 70-luvulla tapahtuneen muun ohessa myös melkoisia ylilyöntejä, lähinnä rakkaudettomia hoitokokouksia. Ne ovat jättäneet syvät ja elinikäiset jäljet niiden kohteiksi joutuneisiin ja minun mielestäni myös eräänlaisen kollektiivisen trauman koko liikkeeseen.
Emme vapaudu siitä ennen kuin asia avoimesti ja rehellisesti kohdataan.
ajatuksesi on täysin oikea, mutta kuinka me voimme muiden virheitä käydä korjaamaan? eikö meidän tulisi suurin huoli pitää itsestämme?
Kyllä, suurin huoli tulisi pitää itsestämme. Käytännössä pelkästään sillä melkein pärjää, ainakin arkielämässä.
Mutta kyllä meidän minun mielestäni pitäisi yleisemminkin puhua uskon asioista. Suuremmistakin linjauksista. Ei se tarkoita kenenkään toisen synneissä "rypemistä". Minusta näissä asioissa ei ole mitään syytä mennä henkilökohtaisuuksiin muiden kuin niiden, jotka itse haluavat asioitaan korjata.
Mutta yleisellä tasolla tosiasiat voisi myöntää.
ja tulee aina olemaan kun ihmiset asioita hoitavat. Siksi kannattaa ja on tärkeää että kuuntelemme seurakunnan ääntä, ettei lähdetä omien tulkintojen mukaan asioita hoitamaan.
Miten ylilyönnit tukevat sitä ajatusta, että kannattaa kuunella seurakunnan ääntä?
"Eikä muutenkaan tällaista porukkaa hallita pelolla, se on fakta."
Vanhoillislestadiolainen herätysliike hallitsee jäseniään nimenomaan pelolla. Vääränlaisella pelolla ja pelottelulla.
Jo aivan lapsena aloitetaan pienille ihmistaimille opettaa Raamatun vastaista "vain me" oppia eli opetetaan vanhoillislestadiolaisten olevan ainoita Jumalalle kelpaavia ihmisiä ja uskovaisia maailmassa. Tähän väärään opetukseen kytketään tietysti helvetin pelko. Opetetaan, että kaikki muut ihmiset paitsi vanhoillislestadiolaiset menevät helvettiin.
Edelleen ihmisten pelkoa vahvistetaan sillä, että vl-saarnoissa selvästi hallitseva asia on SYNTI eikä ARMO. Pienestä lapsesta alkaen ihmiset pelotellaan, että et vain tee yhtään mitään syntiä, syntiä, syntiä... Tätä oppia korostetaan sillä, että jo pienille nassikoille julistetaan joka ilta vl-kodeissa hiekkalaatikkosynnit anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Tämä valtava syntikorostus opetuksessa aiheuttaa pienen ihmisen ajatusmaailmaan ja psyykeen suuren pelon: Lapsi alkaa usein pelätä jokaista ajatustaan, sanaansa ja tekoaan, ettei vain tulisi tehtyä syntiä.
Pahin lopputulos on se, että lapsi alkaa pelätä omaa varjoaan ja häneltä loppuu kokonaan terve elämänuskallus ja rohkeus ottaa iän myötä vastaan elämän antamat erilaiset haasteet, koska taustalla vaanii koko ajan epäterve synnin pelko.
Tämä pelottelu ja pelko näkyy pahimmillaan mm. siinä, että naapurin lapsia vl-lapset tuomitsevat hiekkalaatikolla helvettiin, koska ovat saaneet sen opin kotoaan ja lapselta puuttuu aikuisen kontrolli, mitä voi missäkin sanoa.
Tämä vääristynyt pelko ja ihmisten pelottelu on keskeinen vl-herätysliikkeen koossa pitävä voima. Siihen liittyy myöskin liikkeestä eroavien pelottelu helvetillä ja surkuttelu "voi voi, sinä menetit nyt uskon Jumalaan kun erosit vl-herätysliikkeestä, kadotukseen olet matkalla".
Ihme on, ellei tällainen Raamatun vastainen opetus ja pelottelu saa aikaan todellisia pelkotiloja ihmisessä. Vain vahvimmat ja aidosti sekä rehellisesti Raamattua tutkivat pystyvät tunnistamaan "vain me" opin vanhempien aivopesusta ja vuosien rauhanyhdistys-opetuksesta huolimatta selkeäksi Raamatun vastaiseksi harhaopiksi. He kykenevät myös voittamaan heihin omien vanhempiensa ja vl-herätysliikkeen istuttamat pelot ja halutessaan irtautumaan tuosta herätysliikkeestä sekä sen pelon, pelottelun sekä syntiopetuksen täyteisestä ilmapiiristä aitoon kristityn vapauteen.
Se pelko ja pelottelu, jota vl-herätysliike käyttää apukeinonaan, ei ole Raamatun mukaista oikeaa pelkoa:
Snl. 9:10
"Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä."
Vl-herätysliikkeen käyttämällä pelolla ja pelottelulla ihmisiä ohjataan täysin päinvastaiseen suuntaan seuraavasta Raamatun yhdestä kristityn kannalta katsottuna hienoimmista kohdista:
Gal. 5:1
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen."
Vl-seurakunta olemme me veeällät. Jokaisen meistä ääni on seurakunnan ääntä.
Vai miten Sinä ymmärrät?
Monia mainitsemiasi piirteitä löytyy vl-liikkeestä vähintään siemeneksi asti. Mutta ei se ymmärtääkseni kovin vierasta ole muillekaan herätysliikkeille - vaikka heti on syytä suosiolla myöntää, että varmasti olemme tuollaisissa suhteissa "ansioituneimpia", jo julkiselta imagoltammekin.
Lähes kaikkeen inhimilliseen vallankäyttöön liittyy helposti myös negatiivisiä piirteitä. Siihen se helposti johtaa kun tarkoitus on turvata minkä tahansa systeemin jatkuvuus.
Käsittäisin, että vanhoillislestadiolaisuudessakin tuollaiset asiat negatiivisimmillaan liittyvät inhimilliseen vallanhaluun. Ihmissäännöt ja niihin liitetty kuulaisuuden vaatimus synnyttävät otollisen maaperän myös synnin toteutumiselle.
Mutta "ihmissääntöjäkin" on eriasteisia painavuudeltaan. Ehkäisemättömyys ja vaikka tv:n vastustus on paljon paremmin perusteltavissa kuin vaikka korvakoruista uskon nimissä kieltäytyminen (hassuista hassuin!) tai klassisen musiikin konsertissa käymisen kaihtaminen joko "pilkkajista" erossa pysyäkseen, tai ollakseen edistämättä musiikin ammattilaisen meistä muista poiketen kieroutuneita ammatillisia ambitioita (hävettää).
Minunkin mielestäni seuroissa voitaisiin nykyistä enemmän puhua armosta ja evankeliumin lohdullisesta sanomasta. Sitä me kaipaamme.
Mutta toisaalta - ja tämä on tärkeää - me uskomme, että on olemassa taivas ja helvetti. Ja ei Raamatustakaan saa sitä käsitystä, ettei helvettiä lainkaan tarvitsisi pelätä. Noiden asioiden olemassa olo liittyy perustavalla tavalla kristinuskoon.
Ei ole kovin tavallista vl-kristillisyydessä, että opetuksemme takia "lapsi alkaisi pelätä omaa varjoaan ja häneltä loppuu kokonaan terve elämänuskallus ja rohkeus ottaa iän myötä vastaan elämän antamat erilaiset haasteet, koska taustalla vaanii koko ajan epäterve synnin pelko". Jos tuollainen kuvaamasi tilanne pääsee henkilölle kehittymään, kyllä siinä tarvitaan muutakin kuin vanhoillislestadiolaselle opetukselle alttiina oloa... :). Empiirisestikin sen voi havaita; vanhalestitialainen on reipas, punaposkinen ja elämässään eteenpäin puuskuttava ihminen. Niin minäkin. Varjoani en yleensä edes huomaa, saatikka että sitä pelkäisin!
Kannatta kyllä puhua asioista ihan vapautuneesti. Mutta siitä innostuneena ei tule mennä toiseen äärilaitaan, kumota kaikkea. Se on yhtä sokeaa kuin kaiken mahdollisen kritiikittä nieleminen.
On ihan totta, että iso osa vanhoillislestadiolaisista kuuluu liikkeeseen ihan vapaehtoisesti, ikävöi aidosti seuroihin aina loppuviikosta, tulee sieltä virkistyneenä pois jne. Kyllä tämä ilmiö on hyvinkin moniulotteinen kokonaisuus ja yksi tärkeimmistä liikkeeseen kuulumisen syistä on, rohkenen sanoa suurimmalle osalle, se lohtu, turva ja rauha mitä liikkeen piirissä koemme.
Tuon rakentavampaa kommenttia ei voi tietämättömyydestä ja ennakkoluuloista - tai vaihtoehtoisesti katkeruudesta - kumpuavasta mielipiteestäsi sanoa.
Uskovaiset tietävät miksi kannattaa kuunnella seurakunnan ääntä se että tukevatko jotkut virheet jotakin on mielestäni hieman haettu ja turha kyseenalaistus, toisaalta kaikenlaista sopii ajatella mutta raamatun mukaista oppia jota me opetamme ei kannata ainakaan ihmisten teoilla kyseenalaistaa. Usko kannattaa sailyttää ja se säilyy seuraamalla Jeesusta Hänen valtakunnassaan ja siihen liittyy myös seurakunnan yhteisten päätösten kuunteleminen. Jos ylilyötejä tulee se vaatii paljon viisautta kaikilta osapuolilta jotta asia voidaan lopulta hoitaa. Viisauskin tulee Jumalalta ja monesti seurakunnan yhteisten keskusteluiden ja Jumalan sanan tarkastelun kautta.
Jos meidän yksittäiseten uskovaiten ääni on sama ääni kuin on seurakunnan ääni, silloin tuo toteutuu että me puhumme ja opetamme niin kuin henki on seurakunnalle asian kirkastanut. Mutta kun me itseksemme järkeilemme asioita niihin tulee aina myös omia tulkintoja jotka ei taas välttämättä ole kaikilta osin terveitä. Ihmisellä kun on taipumuksia elellä ns kotiinpäin vaikka vähänkin jos nyt ymmärrät mitä tällä koitan sanoa. Kukaan ei voi olla itsestään niin varma että minäpä nämä asia tarkasti ymmärrän ja oikein kussakin tilanteessa tulkitsen. Jos jokin asia herättää kysymyksiä niistä tulee keskustella ja kun me näin teemme 2 tai 3 kokoontuu Herran nimeen niin itse Herra Jeesus on siellä kirkastamassa näitä asioita. Tässäkin on vaaroja että keräämme sopivan porukan joka on alkanut ajatella jostain asiasta hieman toisella tapaa ja sitten uskotellaan itsellemmekin että näin on oikein. Pyytäkäämme nöyrää mieltä että säilytämme puhtaan omantunnon ja näin uskon ja rakkauden seurakuntaan ja sen ääneen. Ahkera seuroissa käyminen ja jumalansanan lukeminen ja sen selityksen kuuleminen on tärkeä osa tuota puhtauden säilyttämistä.
Noin se on minunkin mielestäni.
En ollenkaan ajattele, että minun näkemykseni asioista olisi se viimeinen totuus. Tuot hyviä näkökulmia kirjoituksessasi esille. Nuo vaarat meitä itse kutakin vaanivat.
Minusta vaan on niin hyvä noita omia ajatuksiaan peilata toisten ajatuksiin, vaikka täällä. Tulee paljon hyviä kommentteja puolesta ja vastaan.
Ajattelen omalta kohdaltani, että ei ole tärkeintä olla oikeassa, vaan oikealla tiellä. Se koskee tietysti meitä kaikkia.
Viisautta mulkkilasta!
Uskon perustaksi tai jumalan lapseuteen ei tarvitakaan muuta kuin uskoa armosta syntinsä anteeksi. Jumalan valtakunnassa kuunnellaan mitä henki seurakunnalle sanoo. Pyhä henki opastaa meitä tekemään valintoja niin että usko voidaan säilyttää. Hyvät teot ovat uskon hedelmiä joista ei sovi ylpeillä. Ei meistä löydykään sellaisia jotka sanoisimme että olemme sitä ja tuota hyvää tehneet päinvastoin. Jos meissä jotain hyvää on se on Jumalasta. Uskon säilyttämisen vuoksi on tehty ratkaisuja mm television suhteen. Ei sen vuoksi että me sillä kelpaisimme Jumalalle että emme katso televisiota tai käy tansseissa yms joka vieroittaa meitä Jumalasta. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa sen ohessa kaikki annetaan. Myös usko, jonka turvin kerran pelastuu.
Miten te näette/huomjaatte itse tämän kohdan josta kirjoitit...'Hyvät teot ovat uskon hedelmiä...'
millaisia ne ovat, ihan noin niinkun arjessa?
on ensimmäinen ja sisältää hyvin paljon monenlaisia mahdollisuuksia. Jollakin on raahaa jota antaa toisilla kädentaitoja olla lähimmäisten avuksi yms. Perheen jäsenet ovat lähimpiä lähimmäisiä joista Jumalansana opettaa pitämään huolta, tässäkin on kovasti tekemistä että tekemiset koituisi tai tekisimme asioita lähimmäisten parhaaksi eikä niinkään omaksi parhaaksi joka meinaa nykyään helmposti kääntyä tärkeäksi. Sekin on sinällään mielestäni hyvä työ että elämme niin kuin Jumalan sana opettaa oikeastaan ensimäinen parannuksen jälkeen että lähdemme Herra Jeesusta seuraamaan opissa elämässä ja kärsimisessä.
kärsiminen ei ole mikään hyvä teko...ja miten on mahdollista että mainitsemiasi hyviä töitä (esim. lähimmäisen rakkaus) tekevät monet ja monet aivan tavalliset ihmiset ja eivät oman kilpensä kiilloittamiseski vaan vapaasta halustaan...
>>>Lukipa Raamattua tai Lutherin kirjoituksia miten vähän matkaa tahansa, aina tullaan äkkiä kohtaan, jossa jyrkin sanoin tuomitaan Raamattuun pohjautumattomien ihmissääntöjen liittäminen uskon osaksi. Syntyy väkisin käsitys, että lähinnä kulttuuriperinteestämme nousevat yksityiskohtaiset elämäntapanormit ovat harhaoppia siinä ehdottomuudessa, mihin vanhoillislestadiolaisuudessa on totuttu.
sanoit:"Mitä enemmän lukee Raamattua, sitä selvemmin näkyy, että vl-opetus "perinnäissääntöjen" vaatimuksineen on harhaoppia."
Niin kauan kuin jotain pakolla vaaditaan, niin se on harhaoppia. Mutta jos ei ole pakkoa, eikä vaatimusta, niin se ei ole harhaoppia.
sanoit:"vaan sen uskomisen lisäksi on alettava noudattamaan vl-tapaoppia, elämäntapoja vl-perinnäissääntöjen mukaan, muuten ei katsota olevan oikea uskovainen:( "
En usko, että tämä on totta. Eihän niitä afrikalaisia uskovaisiakaan ole pakotettu tähän ja silti he ovat uskovaisia.
Jos joskus tuomitsemme sen mukaan, ettei näitä kehoituksia ole noudatettu, niin silloin teemme väärin.
Olen ihan samaa mieltä. Saa niitä sääntöjä noudattaa ja monet ovat hyväksikin. Tietysti täytyy erottaa, että on painavuudeltaan erilaisia sääntöjä, kuten tuossa jossakin mainitsin. Jotkut voi perustella Raamatulla ja niihen tulee suhtautua vakavasti (syntyvyyden säännöstely), jotkut ovat yhdentekeviä (korvakorut tai ehostaminen) ja jotkut taas kehottavat karttamaan hyvää ja rakennukseksi olevaa (klassinen musiikki).
Suurelta osalta ne muodostavat kuitenkin ihan hauskan vanhoillislestadiolaisen elämäntapaperinteen, jossa ei itsessään mitään erityistä vikaa.
Mutta varsinainen ongelma syntyy siitä, kun ihmisiä aletaan sitoa noiden rajojen ylittämisen vuoksi. Uskonasioita ne eivät ole, eivätkä uskonvanhurskauteen sisällytettäviä asioita.
kuvittele maria jos sinä menisit seuroihin korvikset korvissasi
se olisi järkyttävä ja erittäin voimakas signaali kaikille tutuille ja tuntemattomille
varmasti ihmiset suorastaan kalpenisivat seurassasi eivätkä saisi sanaa suustaan
kukaan ei voisi suhtautua sinuun enää koskaan kuin uskon sisareen - niin kauan kuin koruja pidät etkä ole tavastasi parannusta tehnyt
niin järkyttävän vahva on perinnäissääntöjen asema liikkeessämme
ne ovat psykologisesti tärkeitä yhteisössä koska ne ovat yhteenkuuluvuuden signaali
sanoit:"Mutta varsinainen ongelma syntyy siitä, kun ihmisiä aletaan sitoa noiden rajojen ylittämisen vuoksi. Uskonasioita ne eivät ole, eivätkä uskonvanhurskauteen sisällytettäviä asioita. "
No tämähän tulee käärmeestä. Tottakai käärmeellä on jokaisessa asiaa kätensä, mutta älkäämme antako hänen sekoittaa käsiänsä, eli emme saa ajatatella, että me näin opettaisimme. Vaan ajatelkaamme niin, että halumme on tehdä hyvää kaikilla tavoin, ja jos joku sanoo, että meidän on pakko tehdä hyvää, niin silloin käärme on sen sanonut.
sinunkin on hyvä tiettää tämä:
1Kor 8:13 Sentähden, jos ruoka on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.
sanoit:"jotkut ovat yhdentekeviä (korvakorut tai ehostaminen) ja jotkut taas kehottavat karttamaan hyvää ja rakennukseksi olevaa (klassinen musiikki). "
Klassista musiikkia voi mielestäni ihan vapaasti kuunnella...mitä kiusauksia siinä muka tulee. Se on meidän levähdtykseksi, että jaksaisimme hoitaa virkamme.
No entä mitä tulee korvakoruihin. No se voi olla, että porukka käyttää helposti korvakoruja, vain oman edun takia, eikä siinä mielessä, että kuinnioittaisi lähimmäistä tai jotain vastaavaa.
Mutta ei nämäkään ole välttämättömiä ja korvakorut eivät ole itsessään synti. Tähän on vain asettu eräänlainen raja joka on muodostunut yhteiseksi.
kirjoittelemaan ja kuitenkaan et usko heitä.
Sitäkö varten että saat repostella heidän kirjoituksiaan taas...
Ihmettelen vaan!
Voisitko ajatella koskaan, että he voivat olla oikeassa, siis koskaan. Vai miksi haluat heidän kirjoituksiaan. Perustele!
...etkä itse asian? Mitä väliä on minun motiivillani? Kun ette osaa vastata, täytyisi teikäläisten seuraavaksi miettiä, mikä vika on vl-opetuksessa, kun se ei perustukaan Raamattuun.
Puhu siis asiasta äläkä asian vierestä. Pitäisiköhän minun muuttaa nimmariani, että korostuisi vain aihe eikä henkilö kysymyksen takana? Näinhän sinäkin teet noilla vaihtelevilla mitäänsanomattomilla nikeilläsi:(
vastaan oikein kärttyisä vanha vaimo, kuinka muuten voisi ollakkaan!
tavalla pitäisi vastata tomppelille, joka ei tajua lainkaan, että tällä palstalla keskustellaan asioista vaan joka koko ajan näykkii tiettyjä kirjoittajia?
miten sinä vastaat kyseiselle tomppelille?
"Syntyy väkisin käsitys, että lähinnä kulttuuriperinteestämme nousevat yksityiskohtaiset elämäntapanormit ovat harhaoppia siinä ehdottomuudessa, mihin vanhoillislestadiolaisuudessa on totuttu."
Niinhän se on, mutta mistä kuvittelisit muutoksen tulevan? Tuskinpa sinäkään olet jäänyt kokemuksesta paitsi, jossa sinä kyseenalaistat ääneen raammttuun ja lutheriin vedoten liikeemme elämäntapanormeja. Miten on ympärilläsi reagoitu? Ajattelevassa seurassa näkemyksistäsi ollaan kiinnostuneita, keskustelua syntyy, mutta johtaako se mihinkään?
Perinteemme on hyvin ohut vapaalle keskustelulle ja uskonasioiden pohdiskelulle. Se on jopa niin ohut että moni säikähtää, jos sinä kyseenalaistat jotakin vakiintunutta käytäntöä raamattuun vedoten. Liitäpä tuohon perusteluisi vielä muutama Lestadiuksen naseva pätkä, niin johan saat ihmiset säikähtämään. Laiskuudestako johtuu, että liikkeemme jäsenillä on keskimäärin kohtuullisen heikko lestadiuksen, lutherin tai raamatun tuntemus? Enkä nyt vertaa tietämystä keskimääräisen suomalaisen tietämykseen joka on suorastaan surkea nykyään, vaan ehkä erilaisten aktiiviuskovien ihmisten tietämykseen.
Kenen kanssa sinä luulet voivasi argumentoida näillä? Ystäväpiirissä, joidenkin puhujien kanssa? Pidän peukkuja, vilpittömästi. Tämän terveellä tavalla kriittisen massan osuuden rukoilen kyllä liikkeessämme runsastuvan.
Miten olet tuollaiseen, etten sanoisi kyynisyyteen päätynyt?
Ei Lutheria voi sivuuttaa Raamatusta puhumattakaan. Ei sellaisiin asioihin vetoaminen mitään suun soittoa ole. Oppimme perusteita tulisi pitää esillä aivan ehtimiseen.
En nyt väitä, että vanhoillislestadiolaisuus olisi gasellimaisen notkeita loikkia tehnyt sinne ja tänne, mutta ei kai tarvikaan. Onhan sekin tärkeää, että itse pysymme muutoksessa mukana.
Pikkuhiljaa isokin laiva kääntyy, toivottavasti oikeaan suuntaan.
En osaa arvioida asian hengellistä puolta Raamatun tai mainitsemiesi lähteiden valossa, mutta vastaan enemmän tuntemukseni puolelta. Kelpaakohan se vastaukseksi :-))
Olen viimeaikoina juuri pohdiskellut näitä samoja juttuja. Ehkä liikaakin :-((. Toki ymmärrän kultuuriperinteemme ja hyväksyn sen. Oikestaan koskaan itselläni ei ole ollut tarvetta lähteä kokeilemaan ns. kepillä jäätä. Joistakin perinteistä olen ollut ja olen edelleen eri mieltä (esim televisio) ja olen keskustellut ystävien kanssa asiasta. En markkinoi kantaani ja olen ollut seurakunnan neuvolle kuuliainen eli meillä ei ole tv:tä. Kuten eräs ystäväni sanoi, kuuliaisuus tässä asiassa riittää.
Kutenkin kaikki eivät ole niin mukautuvaisia kuin minä (esim lapsemme eli sen kauempaa ei esimerkkiä tarvitse hakea). En koskaan väitä esim korvakorujen olevan synti. Harmi vain, että monet ovat tehneet siitäkin uskonasian. Pyrin esim kasvatuksessa anteeksiantamisen ja -saamisen lisäksi korostamaan niitä arvokkaita perinteitä, joita meillä on. Luen esim korvakoruttomuuden, meikkaaamattomuuden,.. niihin. Se, että itse näen ne kulttuuriimme kuuluvia ei todellakaan tarkoita sitä, että edes lähimmäiset ystäväni niin näkisivät. Monelle ne ovat uskonasioita. Tämä palsta vahvistaa osaltani tätä näkemytä. Kutenkin, kuten mainitsit, emme saisi lisätä mitään ihmissääntöja. Olen hieman ymmälläni :-O
Minäkin opetan lapsilleni uskonasian hyvin yksinkertaisesti. Ja kaiken muun kategoriaan "somat perinteet" tai "ihmismieltä laiskistuttavat ja turmelevat asiat".
Minulle tämä elämäntyyli kyllä oikein hyvin sopii. Olen ehkä askeettisempikin arkisissa valinnoissani kuin suurin osa meikäläisistä. Pidän suuressa arvossa kaikki televisiottomuudet ja juopottelemattomuudet. Mutta minua nykyisin vaivaa näiden asioiden opillinen puoli vallan mahdottomasti.
En oikein usko tuotakaan, että tärkeintä on olla aina ja kaikissa asioissa kuuliainen. Kuuliainen mille, silloin kun Raamattu aivan muuhun kehottaa?
älä nyt säikähdä, että minä noita kasvatustapojasi täällä tyrmään. Mutta mietin tuota mitä kirjoitat...
"Mutta minua nykyisin vaivaa näiden asioiden opillinen puoli vallan mahdottomasti."
Miten sinä kestät kasvattajana tuon sanoisinko ristiriidan tai onko sitä? Siis tuotko lapsillesi avoimesti puhellen tietoon tuon äidin opillisen pohdiskelun vaivaamisen? Miten ratkaiset käytännössä sen että et jossakin mielessä voi seistä ikäänkuin sen kulttuurinormituksen takana? Lapsesi kuitenkin kasvatat sen kulttuurin vaikutuksen alla?
Ja se kuuliaisuus. Eikö siinä aika usein sekoitu hyvin inhimilliset tekijät? Vanhemmat pahastuvat kun lapset eivät valitse piirulleen samoin kuin he itse ehkä toivovat ja vanhempia inhimillisessä mielessä harmittaa? Olisi niin paljon helpompaa kun lapsi mukisematta tottelisi eikä kyseenalaistaisi. Että vanhempi ihminen inhimillisessä mielessä nolostuu/loukkaantuu terävään nuoren ihmisen argumentoitiin ja tilanne on helppo teipata sillä kuuliaisuuden pyörittelyllä. Se kuuliaisuushan voi olla aika erilaista Vaajakoskella vrt. Vantaalla (paikat hatusta). Vaajakoskella kuuliaisuuteen voi sisältyä enemmän sosiaalisia odotuksia tietynlaisen käyttäytymisen ymmärtämisestä vai voiko? Mitä mieltä itse olet?
Minusta se kuuliaisuus ei useinkaan kytkeydy raamattuun, vaan siihen hiljaiseen tietoon, johon liittyy perinnetiedon tuntemus noiden normistojen suhteen. Siis olisi ymmärretäävä historia ennen sitä nimeomaista tilannetta, eikä monetkaan luonnollisesti ymmärrä (varsinkaan nuremmassa polvessa). Raamatun tietynlainen tulkinta liitetään perinteen kautta mukaan myös, mutta se tulkintakin on ikäänkuin tiedettävä. (Sekavaa selittää tätä sanoiksi)
Vastaan omalta osaltani noihin minulle esittämiisi kysymyksiin.
Olen käynyt läpi näiden asioiden suhteen "monet kauhut" itseni kanssa. Aluksi oli hyvin ahdistavaa, kun tuli pelottavia ajatuksia. Ne jotenkin rikkoivat, sanoisinko lapsenuskon, tai ehkä paremmin voisi sanoa, että sen tilan, jossa uskon lisäksi oli paljon uskomuksia.
Mutta vähitellen olen tullut tähän tilanteeseen, että en voi muuta tehdä kuin olla rehellinen omasta rajallisesta ymmärryskyvystäni käsin, senkin tiedostaen, että rehellisyys ei välttämättä ole sama asia kuin oikeassa oleminen. En millään voi vääntyä sellaiseen, minkä tiedän olevan epäaitoa itsessäni. Miten sen sanoisi, minulla ei ole antaa muuta kuin mitä tosiasiallisesti omistan. Loppu jää Herran haltuun.
En minä näe siinä lasten suhteen sen suurempaa ristiriitaa kuin elämässä yleensäkään. Niin pienille lapsille kuin omani (vanhin eskarissa) en puhu mistään "opillisesta pohdiskelusta". Sanon esimerkiksi jos lapsi toteaa (yleensä suureen ääneen kaupassa), että: "Äiti eihän tuo täti ole uskovainen kun sillä on korvakorut, eihän se pääse taivaaseen?" Ensin tietysti sanon että SSSSHHHHHH, mutta sitten selitän, että "korvakorut tai niiden puuttuminen eivät ole uskomisen kannalta tärkeä asia. Me vain emme ole niitä koskaan käyttäneet, se on sellainen tapa ja siksi joillekin tulee korvakoruista paha mieli." (No sitten lapsi tietenkin katsoo minua kuin lehmä uutta porttia ja hetken vähän nolottaa, mutta kyllä se siitä. Matka jatkuu.)
Pyrin selittämään lapsille muutkin asiat periaatteessa ihan samoin, kuin itse ne koen. Ja kerron, että minä koen näin, mutta joku toinen taas toisin.
Ei se minusta kasvatuksellisesti erityisen ongelmallista ole, ei elämää muutenkaan saa käärittyä ristiriidattomaan pakettiin lastensa edessä.
Toisaalta, luen lasten kanssa usein lasten Raamattua ja he ovat siitä kovasti kiinnostuneita. Kovin paljoa ei vielä olla tuollaisia edellä kuvatun kaltaisia keskusteluja käyty.
Tiedostan kyllä sen, että kunhan lapset varttuvat ja esim. jos vaikkapa tytöt alkavat haluta korvakoruja, niin sitten se on jo monimutkaisempi tilanne.
"Sanon esimerkiksi jos lapsi toteaa (yleensä suureen ääneen kaupassa), että: "Äiti eihän tuo täti ole uskovainen kun sillä on korvakorut, eihän se pääse taivaaseen?" Ensin tietysti sanon että SSSSHHHHHH, mutta sitten selitän, että "korvakorut tai niiden puuttuminen eivät ole uskomisen kannalta tärkeä asia. Me vain emme ole niitä koskaan käyttäneet, se on sellainen tapa ja siksi joillekin tulee korvakoruista paha mieli." (No sitten lapsi tietenkin katsoo minua kuin lehmä uutta porttia ja hetken vähän nolottaa, mutta kyllä se siitä. Matka jatkuu.)"
korvakoruista, oikeasti? Meidän lapset eivät edes kysele moisia. Ympäristössä on paljon ihmisiä, jotka pukeutuvat, kukin tavallaan. Suotakoon se heille.Lapset pitäisi opettaa suvaitsevaisiksi ja toiset huomioon ottaviksi. Aina se ei onnistu tietenkään.Lapseni eivät ole esim. opettajan meikkaamisen takia tehneet mitään johtopäätöksiä ihmisen taivaskelpoisuudesta.Minusta lapsi tottuu uskovaisten kulttuuripiirteisiin ihan tarpeeksi käydessään seuroissa jne.
Toisekseen, jos joku epäuskonen tekee parannuksen, ei hänellekään sanota että ota nuo korvakorut ensin pois...Ihminen kelpaa sellaisenaan. Yksin armosta hän saa uskoa syntinsä anteeksi.Ja myöhemminkin, aina pyytäessään hän saa syntinsä ehdoitta anteeksi.
Kolmanneksi pyytäisin, että tutkisit hiukan Raamatusta, mitä nuo juutalaisten perinnäissäännöt oikein olivat. Esimerkiksi Markus kirjoittaa:
"Jumalan käskyt ja ihmisten säännöt
Muutamia lainopettajia tuli Jerusalemista, ja yhdessä fariseusten kanssa he menivät Jeesuksen luo. He panivat merkille, että jotkut hänen opetuslapsensa aterioivat epäpuhtain, pesemättömin käsin. Fariseukset sen paremmin kuin juutalaiset yleensäkään eivät näet käy aterialle ennen kuin ovat pesseet kätensä, vaikkapa vain tilkkasella vettä. Näin he tarkoin noudattavat isien perinnäissääntöä. He eivät myöskään syö mitään torilta tuotua ennen kuin ovat vihmoneet sen. Monia muitakin tapoja he ovat ottaneet noudattaakseen, kuten juomamaljojen, saviruukkujen ja pronssiastioiden pesuja.
Niinpä fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?"
Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu:
-- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,
mutta sen sydän on kaukana minusta.
Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.
Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."
Ja hän jatkoi: "Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne. Mooses on sanonut: 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' ja 'Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla'. Mutta te opetatte toisin. Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: 'Se, mitä sinun piti minulta saada, on nyt korban: olen luvannut sen uhrilahjaksi', te ette salli hänen enää tehdä mitään isänsä tai äitinsä hyväksi. Näin te perinnäissääntöjä seuratessanne ja opettaessanne teette tyhjäksi Jumalan sanan. Ja paljon muutakin te teette, samanlaista."(Mark 7:1-)
Kun Raamatussa jossain kirjeessä Paavali sanoo, että naisen ei olisi hyvä esiintyä esimerkiksi palmikoituna tai ylenmäärin koristeltuna, onko se mielestäsi perinnäissääntö? Miksi yleensä Paavalin piti puuttua tällaiseen asiaan?
kieltäydytkö sinä sitten palmikoimasta hiuksiasi ja pitämästä kultakoruja niinkuin paavali neuvoi?
ei
vaan sinä noudatat ihmisten tekemiä pykäliä, eli meikkaaminen ja hiustenvärääminen on kiellettyä
miksi paavali ei niitä kieltänyt vaikka siihenkin aikaan meikattiin ja värjättiin
---
no leikki leikkinä
---
isäin perinnesäännöt ovat vanhoillisudessa voimissaan ja jeesuksen varoitus vain huulillaan häntä julistavista kristityistä on hyvin -jopa vaarallisen- lähellä nykyvanhoilllisuutta
syntejä lähdetään hädän keskeltä oikein työllä ja teolla napurin mummolta anteeksi pyytämään, ja kun tämä ne anteeksi saarnaa, niin jeesus vilahtaa siellä jossain sivulauseessa
synnistä vapautumisen tunne tuli siitä kun "sain lähdettyä" ja "tunnustettua synnit" ja hospotipomilai ne pyyhitiin pois
mietipä sitä
kertoa vähän tuosta Jeesuksen ajan "kauneus"kulttuurista? Että mitä pidettiin sopivana/sopimattomana? Ja minkä verran kristittyjen kulttuuri poikkesi valtaväestön tavoista?
Paavalin kirjeistä heijastuu tietynlainen yksinkertaisuuden neuvo pukeutumisessa ja kohtuullisuus kaunistautumisessa. Yritän sitä vaalia omassa elämässäni.
Mikä mielestäsi on väärää siinä, kun tunnustaa syntinsä ja toinen ne anteeksi saarnaa? Jeesus kehoitti pesemään matkalla likaantuneita jalkoja, sitä se vain on.Toisekseen hän lupaa antaa kaiken anteeksi, joka maan päällä anteeksi annetaan.
se on selvä mutta ei jeesus eikä paavali ei kukaan SIITÄ MEIKKAAMISESTA KUITENKAAN puhu, vaan palmikoista ja kultakoruista sekä kalliista vaatteista.
Hassu yksityiskohta on että nämä kolme viimeksi (siis Raamatussakin!) mainittua lukeutuvat nykyvanhoillisuudessa sallittuihin itsensä ehostamis tapoihin
niin se maailma muuttuu eskoseni
---
mitä taas toiselta syntejä anteeksipyytelemisellä tarkoitin, siinä on sellainen vaara, että kun joku sanoo taikasanat jeesuksennimessäjaveressä, niin synti poistuu tunnolta että hups vaan
tässä piilee vaara tapakristillisyyteen. Jeesusta syntien kertakaikkisena sovittajana ei enää tunnetakaan henkilökohtaisesti, vaan tärkeintä on oma teko, että "sai viimeinkin lähdettyä" naapuriin jossa asuu se uskovainen mummo joka nuo taikasanat lausuisi
mitäs sitten jos mummu ei ole kotona?
mietipä tilannetta
itse asiassa jeesuksen henkilökohtainen tunteminen ja sydämeen ottaminen koetaan helposti jopa ylihengelisuudeksi
no tämä on vaikea asia selventää
Olen minä tutkinut "hiukan" Raamattuakin näitä kysymyksiä pohtiessani. Jos olisit lukenut ajatuksiani vähän huolellisemmin, niin olisit huomannut että tuo siteeraamasi Raamatunkohta sopii oikein hyvin tähän esille nostamaani kokonaisuuteen.
En ole varta vasten opettanut lapsiani erityiseen suvaitsemattomuuteen, mutta heitä vain kiinnostaa kovasti sellaiset kysymykset kuin esim. korvakoruttomuus. Ei siitä kotona ole erityisemmin puhuttu.
Ja sitten, tottakai Raamattu varoittaa naisten ylenmääräisestä koristautumisesta. Sehän on tärkeä asia, pysyä kohtuudessa ja sopivassa vaatimattomuudessa tuollaisissa suhteissa. Tuskin kukaan uskovainen on toista mieltä.
Ei tässä siitäkään ole kysymys, että joku näistä asioista olisi itselleni niin rakas, että siksi niitä "katkerana" miettisin.
Koko ajatus on siinä, että uskonvanhurskauteen ei saisi sisällyttää mitään ihmissääntöjä. Se on opillisesti aivan yksiselitteinen asia Sekä Raamatun että Lutherin valossa.
Sitä tukee kauniisti tuokin lainaamasi Raamatunkohta.
Riippuu paikasta ja ympärillä olevista ihmisistä. Joillakin on herkempi tapa puuttua toisten uskontulkintoihin kuin toisilla. Voisihan sitä naista neuvoa jo hiukan etukätenkin että saatat saada kummallista palautetta joiltakin vanhemmilta uskovaisilta noista korvakoruista, mutta älä huolehdi. Uskosi riittää ja kultturitaustasi on ok.
'Luther kuitenkin kirjoittaa, että elävä usko ja syntielämä eivät voi olla ihmisessä rinnakkain, uudestisyntymisen myötä ihmisen täyttää Pyhä Henki joka synnyttää halun tehdä hyviä tekoja.'
Löytyykö sama perusta ajatukselle jostakin Raamatun kohdasta? Anteeksi, että tunnen sen niin huonosti, mutta jos joku tietää, voinee vastata?
Ja toinen:
"Oikeita hyviä tekoja eivät ole sellaiset, joita itse kukin hyvässäkin tarkoituksessa keksii tai joita tehdään ihmisen laatimien sääntöjen mukaisesti. Hyviä ovat ne teot, joita Jumala itse on sanassaan määrännyt ja käskenyt."
Mitä ne ovat?
Kysyt oikeista hyvistä teoista. Luther ja kirkkoisät kirjoittaa monin paikoin, että oikeat hyvät teot ovat rakkaus ensisijaisesti ja sen lisäksi ilo, rauha, pitkämielisyys kaikissa teoissa ja puheissa.
He toistaa sitä, että muut ihmisteot, vaikkakin vaikuttaisivat toisten ihmisten silmissä hyviltä, ovat Jumalan kannalta merkityksettömiä. Jumalan silmissä kukaan ei voi hyväksyntää saada oikeilla teoilla ja hyvillä teoilla.
Heidän mielestään uskovassa Pyhä Henki alkaa vaikuttaa rakkautta sanoissa ja teoissa ja se rakkaus on suvaitsevaista.
Ihmisen rakkaus ei ole suvaitsevaista, vaan etsii omaansa.
Sen sijaan uskovassa Pyhän Hengen rakkaus vaikuttaa suvaitsevaisuuden ja se rakkaus ei etsi omaansa, koska se on Jumalan rakkautta.
on, että hän tekee epäuskosta parannuksen.
Olen huomannut ihan saman. Ei tarvitse pitkää matkaa lukea UT:tä, Lutheria ja Tunnustuskirjoja, kun kaikki tällainen omat säännöt, opit ja listat siitä mikä on syntiä ja mikä ei, tuomitaan.
Laitan tähän pienen pätkät Lutherilta, jossa hän jyrkin sanoin kieltää ihmisiä keksimästä sitä mikä on syntiä ja mikä ei. Jos Luther eläisi, hän puhdistaisi seurakunnan näistä harhaisista käsityksistä, joilla määräitellään eri asioita synneiksi ja pakotetaan uskovia elämään ihmislakien ja säädösten orjuudessa, ihmisten pelossa.
Luther kirjoittaa, että ihmisen vallassa ei ole tehdä näitä syntilistoja.
Kun seurakunnassa päätetään, että esim. hiusten värjäys ja sterilisaatio ja ehkäisy ovat syntejä, Lutherin mukaan nuo ihmiset jotka näin keksivät nämä opit ja jotka niitä noudattaa, joutuvat kadotukseen. Hänen mielestään seurakunta ei voi päättää mitkä asiat ovat syntejä ja mitkä ei. Seurakunnan vallassa ei ole tehdä tällaisia päätöksiä siitä, mitkä asiat ovat syntejä ja mitkä ei.
Hänen mielestään syntejä ei tarvitse edes ääneen toiselle tunnustaa, sillä Jumala antaa anteeksi, kun ne Hänelle tunnustaa. Hän toistuvasti kirjoitaa, että tällaiset ihmiset joutuvat kadotukseen, jotka näitä sääntöjä keksivät ja jotka niitä noudattaa:
Schmalkaldenin opinkohdat
III Osa:
Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä,
se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka
Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) "Erhetykset kuka ymmärtää?"
Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia".
Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä
kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) "Älä käy
tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi."
Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen
perusteella ole vanhurskas."
Perinnäissäännöt:
Epäkristillinen ja kirottu on paavilaisten väite, että ihmissäännöt edistävät syntien
anteeksiantamista ja tuottavat autuuden. Näin sanoo Kristus: (Matt. 15:9) "Turhaan he
palvelevat minua opettamalla oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." Samoin sanoo (Tit. 1:14)
apostoli: "He vääntävät totuuden kieroon." Ei ole oikein sekään, että he sanovat sellaisten
säädösten rikkomista kuolemansynniksi.
Sano(i)vat, että synnit saa anteeksi, kun ostaa aneita. "Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa" Samantyyppisiä autuutta edistäviä rituaaleja on muitakin ja nykyisinkin käytössä. Mielestäni juuri näitä vastaan Luther nousi ja sanoi:yksin uskosta,yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Niin ja tarkalleen "yksin Kristuksen ansion tähden."
Tee parannus niin ei tarvitse valvoa tällaisissa asioissa. Raamatun mukainen evankeliumi on tälläkin maankolkalla julistettu niin selvästi kuin voidaan. Joka saa nauttia elämän veden lähteestä, muuttuu itsekin sen veden lähteeksi ja hänen huuliltaan lähtee rakkauden ja lohdutuksen sana. Maailma vain näkee ne roskat, jotka se lakaisee tämän lähteen pintaan.
"Tee parannus niin ei tarvitse valvoa tällaisissa asioissa."
rehellisimmän vl-kirjoittajan on syytä tehdä parannus kirjoituksiensa osalta. Niinpä niin...
"Oikeita hyviä tekoja eivät ole sellaiset, joita itse kukin hyvässäkin tarkoituksessa keksii tai joita tehdään ihmisen laatimien sääntöjen mukaisesti. Hyviä ovat ne teot, joita Jumala itse on sanassaan määrännyt ja käskenyt."
---
tämä järkyttää minua todella!
kuin ihmiset pakottavat noudattamaan sinua jotain sääntöjä, tee juuri päinvastoin, tallaaksesi nämä säännöt maahan.
Mutta jos sinua kehoitetaan johonkin tai näet lähimmäisesi tekevän jotakin, tee samanlailla ilman kehoitustakin, jotta voittaisit Kristuksesta lähtevällä rakkaudellasi sieluja.
niin kuin sanottu on:
1Kor 8:13 Sentähden, jos ruoka on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.
Jos televisio on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä katso enää televisiota, etten olisi veljelleni viettelykseksi.
Mutta jos joku pakottaa sinua olemaan ilman tv:tä, eli asettaa sinulle säännöt, niin näytä hänelle, että sinulla on uskomisen vapaus, tekemällä juuri päinvastoin.
Näin sanoo Luther myös.
mun olkkarissahan se möllöttää eihän se muita siellä kiusaa
että kun ystävät saavat tietää, että sinulla on televisio, niin he ajattelevat, että kai minunkin kannattaa se ostaa.
Mutta sinun ei ole pakko luopua televisiosta.
Jos sinulla tahto siihen on, niin kuuntele omaatuntoa.
myös siihen asiaan mikä on yksilön oikeus elää niinkuin itselle on parhaaksi,liian paljon kytätään mitä se naapuri oikein tekee ja ollaan huolissaan monta kertaa aivan väärällä tavalla
Jos minulla em on telkkari naapurikin sen ostaa hänelle siitä tulee kiusauksia minulle ei syy on minun koska en oleajatellut naapuriani ostaessani telkkarin.niinkö. Eihän se näin voi mennä.
Edellyttäen että naapurinikin on VL.
toinen uskovainen voi halutessaan pahentua ihan mistä vaan. Hyvin usein taustalla on kateus tms. katkeruus toista kohtaan. Tällöin kaikista varmin ase toisen lyömiseen on pahentuminen, jonka vuoksi voidaan järjestää vaikka minkämoisia hoitokokouksia. Uskon menettämisellä uhkailu on ihmiselle ehkä kaikista pahinta. Ainakin vl:lle, jolle on aina opetettu että missään muualla ei ole pelastusta. Siksi siitä joukosta ulos joutuminen on elämän ja kuoleman kysymys. Tätä on hyvä käyttää aseena. Ja sitä myös käytetään.
selvää, mitä kysyit, mutta vastaan niin kuin ymmärsin.
Eli jos naapuri ostaa telkkarin, koska sinullakin on, niin jos se lankee kiusauksiin telkkarin kautta, niin tottakai hän tekee syntiä. Mutta oleko silloin rakastanut häntä, jos et välitä mihin kiusauksiin hän joutuu.
Meidän koko elämämme pitäisi suunnata lähimmäiselle ja aina ajatella pelkän lähimmäisen etua...ei sinun ole silti pakko tehdä tätä.
Niin kuin on sanottu, rakkaus on uskonhedelmä.
sanoit:"myös siihen asiaan mikä on yksilön oikeus elää niinkuin itselle on parhaaksi,liian paljon kytätään mitä se naapuri oikein tekee ja ollaan huolissaan monta kertaa aivan väärällä tavalla."
Varmasti ollaankin, mutta sanoppa asia, minkä suhteen aina toimittaisiin oikein.
ymmärtänyt mitä tarkoitin osasit kuitenkin siihen melko tyhjentävästi vastata eli meidän pitää aina ajatella ensin naapuria ja sitten itseämme kun teemme jonkin ratkaisun joka koskee minua yksityielämääni.
Kyllä sen oikeastaan tiesinkin kun olen yhden kokouksen läpikäynyt jonka kyttä naapuri järjesti pelkkää kateuttaan.Täysin keksityillä jutuilla missä eiollut rakkauden häivääkään.
Kyllä se tosi on että joka asiasta ei todellakaan tarvi pahentua se ei saisi olla syy tommoisiin kokouksiin.
Ja siksi toiseksi kyllä meidän pitää omaa tilaamme tarkkailla ja oman uskonelämämme suhteen tehdä ratkaisuja ei naapurin
terrorismia.
Nyt sekoitat toisen asian tähän keskustelussa olevaan asiaan.
Säännöt, jotka meillä on, esim. etä televisiota ei saa katsoa, eikä hiuksia värjätä, ovat sääntöjä, jotka Luther ehdottomasti tuomitsee ja kirjoittaa, että noiden sääntöjen laatijat ja niiden noudattajat joutuvat kadotukseen.
Raamatun kohta, johon viittaat, ei missään nimessä koske näitä meidän ihmisten keksimiä sääntöjä, vaan Mooseksen lakeja.
Älä sekoita missään nimessä meidän sääntöjä Jumalan lakeihin tai Jumalan sanaan, sillä meidän säännöt ja opit siitä mikä on syntiä ja mikä ei, on ihmisten keksimää, eikä perustu Raamattuun.
Luther ehdottomasti kielsi nämä tällaiset.
Raamatun kohta johon viittaat tarkoittaa Mooseksen lakeja, eikä perinnäistapoja ja muita ihmisten keksimiä sääntöjä.
Missään nimessä ei pidä ajatella kuten ehdotat, vaan on osattava erottaa se, mikä säännöissä on Raamatusta peräisin ja mikä on ihmisten keksimää.
Jos television katseleminen pahentaa jota kuta, niin ei sen katselijan tarvitse sitä katseluaan lopettaa, koska sääntö, ettei televisiota saa katsoa, on ihmisten keksimä sääntö, eikä perustu millään tavoin Jumalan lakiin eikä Jumalan sanaan.
Älä sekoita perinnäissääntöjä Jumalan sanaan sillä ne ovat kaksi aivan eri asiaa ja on kauhistuttavaa, jos joku näitä sääntöjä ja perinnäissääntöjä kuvittelee Jumalalta lähtöisiksi.
Alla on kirjoitukseni "Tässä lisää". Siinä on yksi niistä monista pätkistä, missä Luther kieltää sen, että seurakunta ei saa määrätä sitä mikä on syntiä ja mikä ei.
Hän oli ehdottomasti tällaista vastaan ja puhdisti kirkon tällaisesta uskosta. Sen sijaan Luther kehotti katsomaan Jumalaan ja luopumaan perinnäissäännöistä, sillä ne jotka niitä noudattaa ja laatii, eivät peri armoa.
Perinnäissäännöt ja Jumalan laki ovat kaksi eri asiaa. Siten esimerkiksi television katselu kielto ei perustu Raamattuun, vaan se on ihmisten keksimä sääntö, eikä millään tavoin liity Jumalaan tai Hänen tahtoonsa.
vl et ole missään nimessä. Pikemminkin päinvastoin. On hyvä, että palstalla on myöskin sellaisia vanhoillisia, jotka oikovat täällä aivan liian suuria läpiä päähänsä kirjoittavia toisia veeälliä.
En usko, että sinä EinariS myöskään kannatat "vain me" oppia. Näin rohkenen veikata, kun olen lueskellut muutamia kommenttejasi palstalla.
Luther sanoi, että tällaisia "sääntöjä" voi noudattaa, jos ne tekee pelkästään palvellakseen Jumalaa ja rakastakseen lähimmäistä, mutta jos ajattelee, että ne ovat pelastuksen ehto, niin silloin niistä on haittaa.
Jos et usko, voin ottaa suoranlainauksen Lutherin kirkkopostillasta.
Ja sitä paitsi nämä meidän "säännöt" eivät ole syntiä, eli emme ole lisänneet niitä lakiin.
Vaan ne ovat vain sitä varten, ettemme lankeisi niistä aiheutuviin synteihin.
niin kuin sanottu on:
Matt 5:29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
mitä arvelet tämän tarkoittavan.
sanoit:"seurakunta ei saa määrätä sitä mikä on syntiä ja mikä ei. "
Ei niin, mutta seurakunnan ei ole pakko istua siellä missä pilkaajat istuvat, vaikka se istuminen ei ole itsessään synti.
saamme repäistä silmämme pois, vaikka silmä ei olekkaan itsessään synti.
Saamme luopua televisiosta, vaikka se ei ole itsessään synti.
Luther ja kirkkoisät kielsivät perinnäissääntöjen noudattamisen monilla kymmenillä sivuilla.
Lutherin Schmalkaldenin tunnustus ja kirkkoisien Ausburgin tunnustus ovat näitä kirjoja, joissa he niin tekevät.
Älä irrota Lutheriltakaan tekstipätkää pois asiayhteydestään, kuten ei saisi Raamatustakaan tehdä.
Voisitko lukea niitä pätkiä, mitä liitin tuohon?
Ei kannata Lutheria yrittää Lutherilla kumota. Ei se johda mihinkään asialliseen, vaan naurettavaksi tekee koko asian.
Luther ja kirkkoisät tuomitsi perinnäissääntöjen noudattamisen ja ehdottomasti kielsivät sen, ettei seurakunnassa saa päättää mitäkä asiat on syntejä ja mitkä ei. Ne jotka tällaisia asioita keksivät ja ne jotka näitä noudattavat eivät ole oikeasti uskomassa, heidän mielestään.
Tuo on noissa KOPIOISSA, joita tässä olen liittänyt. Se sama asia on useita kertoja Lutherilla ja kirkkoisillä. Ei ne sieltä poistu mihinkään, vaikka niiden kirjoitusten olemassaoloa yrittää kieltää tai kumota Lutheria Lutherilla. Enkä minä ole näitä asioita keksinyt.
Toivon kyllä, että laittaisit suoran lainauksen Lutheriin, kopioisit suoraan, jos Lutheria Lutherilla kumoat. Se suntuisi ainoalta järkevältä ja oikeamieliseltä ratkaisulta.
sanoit:"Luther ja kirkkoisät tuomitsi perinnäissääntöjen noudattamisen ja ehdottomasti kielsivät sen, ettei seurakunnassa saa päättää mitäkä asiat on syntejä ja mitkä ei."
Sanoin jo, että niiden "sääntöjen" noudattamatta jättäminen ei ole itsessään synti.
Eli Lutherin kirjoitukset eivät ole meitä vastaan, koska emme pidä niitä synteinä, emmekä pelastuksen ehtoina.
Ei Luther kieltänyt luostari elämäänkään, jos se tehdään puhtaasti ilosta, eikä ansion takia.
tässä suoralainaus:
68. Jos he noudattaisivat elämänmuotoa ja munkkisääntöjä vapaasti, eivätkä siten tullaksensa vanhuskaiksi tai autuaiksi, vaan ainoastaan ruumiin harjottamiseksi ja lähimmäisen palvelemiseksi, näin kunnioittaen Jumalaa ja jättäen vanhuskaaksi ja autaaksi tulemisen yksistään uskonasiaksi, voitaisiin kaikkea tätä sietää.
Kyllähän niitä "sääntöjä" (ehkä niiden pitäisi olla "suosituksia") voi ihan hyvin noudattaakin. Monet niistä ovat oikein hyviä ohjeita.
Ja ihminen, jonka elämää ohjaa Pyhä Henki, karttaa omaatuntoa loukkaavia asioita. Esim. tv:n huonoja roskaohjelmia.
Ongelma säännöistä muodostuu vasta, jos ne tehdään autuuden ehdoiksi. Olen vl-kaverin kanssa eri mieltä siitä, että se ongelma ei koskisi meitä.
Muutoin vl-kaveri on minusta oikeilla jäljillä näkemyksissään. Tosin lähimmäisenrakkaus-näkökulman käytännön sovellukset ovat välillä vähän stereotyyppisiä, ei siinä ihan siitä taida olla kysymys...
Mutta huomatkaa tuossakin vl-kaverin sitaatissa tuo Lutherin sanamuoto: "...Jos he noudattaisivat elämänmuotoa ... jne ...voitaisiin tätä kaikkea SIETÄÄ."
Tuo kohta ei kuitenkaan tainnut koskea seurakuntaa vaan liittyi katolisen kirkon pappien luostarilupauksiin?
että se ei olisi meidän ongelma...siis, se että me mielletään ne asiat synniksi. Mutta se tulee lihasta ja siitä voi tehdä parannusta.
"Syntyy väkisin käsitys, että lähinnä kulttuuriperinteestämme nousevat yksityiskohtaiset elämäntapanormit ovat harhaoppia siinä ehdottomuudessa, mihin vanhoillislestadiolaisuudessa on totuttu."
käyttää yhtä nimimerkkiä.
täällä valvomaan mitä nimimerkkejä täällä käytetään? Itse varmaan käytät vain yhtä nimimerkkiä?
kun lukee Lutherin kirjoituksia, ne vastaavat tuntoon. Oman uskoni kautta ymmärtäen, mitään ristiriitaa ei ole. Ne vahvistavat uskoa.
Sitten niistä, mitä täälä palstalla kutsutaan säännöiksi tai kielloiksi, haluan sanoa yhden mielestäni asian ytimen. Eli sen, että silloin, kun sydämenusko saa olla ensimmäisellä sijalla elämässä Jumalan rakkauden tuntemisen myötä, niin kaikki maalliset asiat, oli ne sitten korvakorut tai konsertit, tuntuvat aivan valtavan vähäisiltä. Tuntuu, ettei jää mistään paitsi. Uskovaisten yhteys on niin rakas. Itse ainakin lähden mielummin tapaamaan sisaruksiani tai ystäviäni, kun istumaan iltaani konserttisaliin. Yksi Kristuksen rakkauden vaikutus on varmaankin sekin, että kaipaa vapaa-aikana sinne, missä on muita uskovaisia. Sydän ei kaipaa konserttisaliin.
Sillätavalla on Jumalan rakkaudesta kiitollinen, että ei ole sellaista katkeraa mieltä, että en saa tehdä sitä tai tätä. Ei. Vaan, että tuotakaan minun ei tarvi tehdä ja se säästää ja suojelee minut ja perheeni monelta. Esimerkiksi tämä ehkäisyasia. Voin luottaa Jumlalaan, että Hän suunnittelee elämäni aikataulut näissäkin.
Usko vaikuttaa sen, että ILOISIN ja luottavaisin mielin voi nöyrtyä Jumalan mielen mukaiseen elämään. Ei tarvi halkoa hiuksia opillisista asioista. Sitä meiltä ei Raamatun mukaankaan edellytetä. Tämä palstankin keskustelut tuntuvat jotenkin niin tyhjänpäiväisiltä ja mihinkään johtamattomilta. Se toivo kuitenkin on, että etsivä löytäisi vielä kodin tässä ajan illassa, vaikkapa sitten tämän palstan kautta.
on helppo yhtyä.
SINÄ siis koet näen:
"silloin, kun sydämenusko saa olla ensimmäisellä sijalla elämässä... kaikki maalliset asiat, oli ne sitten korvakorut tai konsertit, tuntuvat aivan valtavan vähäisiltä."
Mutta kaikki eivät näin koe, eikä ole tarpeellistakaan kokea. En voisi itse kipata kaikkea maallista keveästi menemään ja kurkotella taivastuntemuksissa kaikkia elämäni hetkiä, vaikka uskovainen olenkin. Olen aivan liian realistinen ihminen, jotta voisin uskonnollista ajattelua ulottaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Yksinkertaista. Jos nautin musiikista ja virkistyn sen avulla, jaksan uskoakin paremmin. Kauneutta ja rauhallisia keskittymisen hetkiä ei tässä maailmassa koskaan ole liikaa. En liitä kaikkea hiljentymistä ja kuuntelua elämässäni vain seuratilanteisiin.
"Ei tarvi halkoa hiuksia opillisista asioista."
Ei MAr-ia kyllä avauksellaan aivan pienen pieniä hiuksia halkonutkaan, eiköhän rapsuttele rehellisellä ja tuulettavalla otteella koko päänahkaa. Luepas tarkemmin. Aika suurista asioista on kysymys. Kenelle armo kuuluu, mikä riittää uskomiseen? Onko usko tekojen kautta tapahtuvaa vai yksinkö armosta? Tervetullutta keskustelua Maria aloituksellaan on saanut aikaan.
Niin ja tuosta puhuttelusta. Kuulijoiden joukossa on monenmoista lukijaa. Minunkaltaistani esimerkiksi Marian kirjoitukset puhuttelevat huomattavasti enemmän kuin ääreishengellistetty perinteisiin nojaava valmiskeskustelu. On arvokasta että joku uskaltaa katsoa liikkeessämme myös virheitä ja epätäydellisyyttä kohti. Se puhuttelee, kun kokee ettei uskovainen ihminen kiellä todellisuutta. Jos kysyy suoraan aloitaneelta, saa suoria vastauksia eikä mitään hengellistä värittynyttä sisäpiirikieltä (vaikka sitä tosin ymmärtäisinkin).
MArian kirjoittelu on selkesti jäsenneltyä ja helppolukuista. Punainen lanka on helppo napata kiini. Nautinto lukea jäsenneltyä pohdiskelua uskosta.
juuri näin.
asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä
Olivatpa kaunista luettavaa kirjoituksenne ennen kaikkea siksi, että olitte harvinaisen täsmällisesti ymmärtäneet mitä ajan takaa.
Nimimerkki toisarvoisen kirjoitukseen voisin kommentoida juuri samoin kuin Lukenutymmärtänytkin ja lisätä vielä, että kysymys ei olekaan siitä, voimmeko sietää noita asioita ja haittavatko ne meidän arkielämäämme edes erityisemmin.
Kysymys on siitä, voimmeko tyynenä seurata nykyistä kehitystä, käytännön sovelluksia opista, jotka ovat ristiriidassa Raamatun opetuksen ja oppi-isämme Lutherin kirjoitusten kanssa? Jotka monin paikoin ovat sellaisia, että Raamatussa katsotaan tarpeelliseksi siitä tämän tästä varoittaa. Voimmeko toimia vastoin Raamatun opetusta?
Ei se minusta ole vähäpätöinen kysymys.
En malta olla vielä vähän puuttumatta nimim. Toisarvoisuus kirjoituksessa siihen, että konserttien vahingollisuutta puolustelet sillä, että Sinun sydämesi ei sinne kaipaa. Se on monellakin tavalla kestämätön peruste asialle, johon liittyy niin suuria jännitteitä, että liikkeestämme on erotettu ihmisiä sen takia.
Minunkaan sydämeni ei halaja vaikkapa koiranäyttelyyn. Mutta ei se siitä silti syntiä tee. Miksi tällaisessa yhteydessä edes kannattaa viljellä tuollaisia väriseviä "sydämen halajamisia"? Suurimmalle osalle konsertissa käyminen voi olla vain pieni mielen virkistys arjen keskellä.
Minua konsertit eivät vedä puoleensa koska en ole sen kummemmin musikaalinen enkä kultturelli. Pitkästyisin äkkiä konsertissa. Muutenkin klassisen musiikin konsertteja vaivaa yleisön puute, eikä suinkaan mikään hallitsematon massojen vyöryminen paikalle, niin kuin vl-linjauksista voisi päätellä. Jos lopettaisimme asian jatkuvan rummuttamisen suurissa otsikoissa, ja kaksin käsin muusikkojen kurkun kuristamisen, niin liikkeestämme nousisi näkyvämmin esiin noin viidestä kymmeneen klassisen musiikin ammattilaista ja ehkä parikymmentä friikkiä alkaisi käydä konserteissa. Tämä on kärjistys, mutta paljoa sen kummemman mittaluokan asiasta ei ole kysymys.
Ne veeällät, joille musiikki on ammatti, saavat kyllä minun myötätuntoni osakseen. Huh hellettä, sanon minä!
kyllä minäkin olen aivan tavallinen ihminen, enkä ajattele vain taivaallisia. Mutta eri asia on se, että teen valintani sillä tavalla, että pyrin elämään sillä tavalla, että usko säilyisi ensimmäisellä sijalla. Ja kun tällainen halu on, niin uskon, että tuntemisia ja vastoinkäymisiä ja onnistumisia annetaan myös sen verran, että usko säilyy, eikä mikään muu tule tärkeämmäksi. Uskon kautta ajattelen, että on tärkeä pohjimmiltaan kokea, että maalliset asiat ovat toisarvoisia. Sillä emmehän me itsessämme niin ajattele, vaan se on uskon mukanaan tuoman Hengen vaikutusta. Muuten usko ei voisi säilyä. Uskominen on iloinen asia, ei taakka. Usko tuo ilon myös tähän ajalliseen elämään ja halun tehdä elämäntyönsä lähimmäisten parhaaksi ja Jumalan kunniaksi.
Mutta turha tästä tämän enempää on keskustella. Me saamme jäädä uskomaan kukin tavallamme.
Onko se siis mielestäsi harhaoppia, jos omatunto ilmoittaa jotkut asiat synniksi. Taidat olla vähän hakoteillä.
Olen kyllä kuullutkin, että jotkut ovat alkaneet opettamaan väärin; niin kuin sinä.
Tulkitsit kyllä noita tekstejä oman pääsi mukaan.
Esität reippaanpuoleisia mielipiteitä.
Olisitko halukas perustelemaan vähän lisää?
Lähinnä kiinnostaa, että mitä harhaoppia se nyt olisi, että omatunto ilmoittaa jotkut asiat synniksi? Mitä ihmettä tarkoitat? Jos noin väität, et ole ymmärtänyt sanaakaan näistä keskusteluista.
"Oman pääni mukaan"??? Kenen päällä minun sitten pitäisi ajatella jos omaani en siihen voi käyttää? :D
"Onko se siis mielestäsi harhaoppia, jos omatunto ilmoittaa jotkut asiat synniksi. Taidat olla vähän hakoteillä."
ilmoittaa "synniksi":
- puuterin, ripsivärin
- hiusvärin
- korvakorut
SRK on perinpohjin hakoteillä. Nuo "synnit" tulevat sieltä, minne ei aurinko paista.
""Oman pääni mukaan"??? Kenen päällä minun sitten pitäisi ajatella jos omaani en siihen voi käyttää? :D"
Tilanteesta ja kysymyksestä riippuen SRK:n, hoitosetien, Hynden ja käppäilijän päällä.
Haluan vielä esittää joitakin ajatuksia kommenttisi johdosta, nyt kun on enemmän aikaa.
Huiskit nimittäin leimakirveesi kanssa minusta aika ajattelemattomasti. On kohtuullista, että perustelet tuollaiset heittosi.
Jos avauksessani tulkitsen Lutrehrin kirjoituksia ja Raamattua "oman pääni mukaan", eli väärin Sinun mielestäsi, niin selittäisitkö mitä nuo opinkohdat Sinun "pääsi mukaan" tarkoittavat.
Koska ykskantaan toteat vääräksi opetukseksi pohdintani (itse ajattelen näiden keskustelujen olevan nimenomaan pohdiskelua, en ole täällä ketään opettamassa) ihmissääntöjen liittämisestä uskonvanhurskauden kysymykseen, niin miten se sitten oikeasti on? Poikkeaisitko itse Raamatun ja Lutherin opetuksesta tässä keskeisessä opillisessa kysymyksessä?
Sinä kutsut ihmissääntöjen rikkomista jo itsessään synniksi (loogisin johtopäätös vähän ylimalkaisesta lauseestasi) . Se ei ole virallisen vanhoillislestadiolaisenkaan opetuksen mukaista. Voisitko selittää, millä perusteella Sinä olet sellaiseen johtopäätökseen tullut?